Seksin ongelmat synnytyksen jälkeen

Hei!

Olen synnyttänyt 2kk sitten ja jälkitarkastus on myös tehty. Selvisin synnytyksestä ilman repeämiä ja muutenkin tuntuu, että synnytys oli erittäin helppo. Ensisynnyttäjä olen. Ehkäisykeinoksi minulle asennettiin ehkäisykapseli 3 viikkoa sitten.

Ongelmana on tällä hetkellä seksi. Suoraan sanottuna en saa miestäni tyydytettyä "ykkös reiällä" mitenkään. Myös itsestäni seksi ei tunnu yhtään miltään. Haluamisesta ei ole kyse. Alapääni tuntuu erittäin löysältä ja tiedostan sen itse (pidättämisvaikeus tms). Myös epämääräistä ääntä (emätin pieruja) tulee jatkuvasti, varsinkin seksin yhteydessä ja kiihottumisen aikana. Myös jonkinlaista nestettä tulee ulos, sen tarkemmin en tiedä mitä kyseessä on. Sekin jo pilaa tunnelman. Mieheni haluaa anaaliseksiä, mutta itsestäni se ei tunnu kovinkaan hyvältä, voisin nauttia siitä jos minulla ei olisi tunnetta koko ajan että "hirveä kakkahätä".

Seksi on ollut aina meille todella tärkeää suhteessamme, mutta nyt sitä ei käytännössä ole kun ei edes tee mieli, koska tietää alapään olevan kuin tunneli jossa vaan joku heiluu vapaasti.

Joten, onko kenellekään antaan minkäänlaista vinkkiä miten saisin harjoitettua parhaiten lantionpohjan lihaksiani ja korjata löysyyttä/ asento ehdotuksia tms missä voisi tuntua edes vähän tiukemmalta?
Myös anaaliseksiin liittyviä vinkkejä ja konsteja kaipaan. Kokemuksia omista tilanteista ja keinoista mitkä auttaneet olisivat myös tervetulleita.

Ikä 20, jos sillä merkitystä mihinkään.

Toivon asiallisia vastauksia, sillä tilanne kuormittaa minua erittäin paljon ja haluan hieman vertaistukea. :)
379
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

https://www.vau.fi/lifestyle/hyvinvointi/lantionpohjan-lihakset-joutuvat-koville-raskausaikana/
Itselläni lantionpohjalihakset, vatsalihakset sekä selkälihakset heikkenivät todella paljon raskauden aikana, jopa niin että synnytyksen jälkeen selkään sattui niin etten voinut kävellä kuin muutaman askelen ja tuntui kuin selkä taittuisi keskeltä. Tämä johtui siitä että jouduin olemaan vuodepotilas viidennestä kuukaudesta asti, eikä kukaan neuvonut minkäänlaista jumppaa vuoteessa.
Vähitellen lihakset palautuivat ja normalisoituivat. Olen aina harrrastanut paljon liikuntaa joten treenaus ei ole vierasta. Tyttö on jo iso, ja minkäänlaisia jälkiä synnytyksestä ei ole jäänyt.

Äänestä

Synnytys vaikuttaa varmasti mutta jokainen nainen on yksilö, puolisolleni synnytys ei vaikuttanut, alapää pysyi yllättävän tiukkana ja niin minä kun nainen nauttitiin kovasti yhdynnöistä. Mitä tulee anaaliseksiin, toiset naiset tykkää toiset ei. Puolisonikin suostui kokeilemaan kun minä hakusin mutta oma juttunsa miten homma hoituu, liukkaria kehiin.

Äänestä

2 kk on aika vähän aikaa. Todellisen tilanteen tiedät oikeasti vasta vuoden kuluttua.

ihjeitä alapään lihasten harjoittamiseen ja anaaliseksiin on kyllä netti pullollaan jos vaan viitsit googlata. Viimeisenä keinona sitten alapään tiukennusleikkaus, mutta se kyllä maksaa rahaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Hei!

Olen synnyttänyt 2kk sitten ja jälkitarkastus on myös tehty. Selvisin synnytyksestä ilman repeämiä ja muutenkin tuntuu, että synnytys oli erittäin helppo. Ensisynnyttäjä olen. Ehkäisykeinoksi minulle asennettiin ehkäisykapseli 3 viikkoa sitten.

Ongelmana on tällä hetkellä seksi. Suoraan sanottuna en saa miestäni tyydytettyä "ykkös reiällä" mitenkään. Myös itsestäni seksi ei tunnu yhtään miltään. Haluamisesta ei ole kyse. Alapääni tuntuu erittäin löysältä ja tiedostan sen itse (pidättämisvaikeus tms). Myös epämääräistä ääntä (emätin pieruja) tulee jatkuvasti, varsinkin seksin yhteydessä ja kiihottumisen aikana. Myös jonkinlaista nestettä tulee ulos, sen tarkemmin en tiedä mitä kyseessä on. Sekin jo pilaa tunnelman. Mieheni haluaa anaaliseksiä, mutta itsestäni se ei tunnu kovinkaan hyvältä, voisin nauttia siitä jos minulla ei olisi tunnetta koko ajan että "hirveä kakkahätä".

Seksi on ollut aina meille todella tärkeää suhteessamme, mutta nyt sitä ei käytännössä ole kun ei edes tee mieli, koska tietää alapään olevan kuin tunneli jossa vaan joku heiluu vapaasti.

Joten, onko kenellekään antaan minkäänlaista vinkkiä miten saisin harjoitettua parhaiten lantionpohjan lihaksiani ja korjata löysyyttä/ asento ehdotuksia tms missä voisi tuntua edes vähän tiukemmalta?
Myös anaaliseksiin liittyviä vinkkejä ja konsteja kaipaan. Kokemuksia omista tilanteista ja keinoista mitkä auttaneet olisivat myös tervetulleita.

Ikä 20, jos sillä merkitystä mihinkään.

Toivon asiallisia vastauksia, sillä tilanne kuormittaa minua erittäin paljon ja haluan hieman vertaistukea. :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu