YLE:n uutinen kertoo tutkimuksesta, joka väittää merenpinnan nousun uhkaavan luultuakin suurempaa joukkoa ihmisiä. Olennaistahan tuossa on, että kyseinen "tutkimus" tulee Climate Central -propagandapajasta.
https://yle.fi/uutiset/3-11042557
Erityisesti huomiota kiinnittää kuitenkin tämä kohta: "Tuhoisat myrskytulvat ja voimistuvat trooppiset hirmumyrskyt uhkaavat eniten Aasiaa, jossa asuu valtaosa maailman väestöstä."
Väite voimistuvista trooppisista hirmumyrskyistä on täysin perätön, mitkään tilastot eivät osoita tällaista kehitystä. Kyseessä on yksi AGW-ilmastotieteen pahimmin pieleen menneistä ennusteista.
Ilmastovalhe
13
87
Vastaukset
- Anonyymi
Hyvä Pierre että sinäkin taas osallistut, ettei minun yksin tartte sotkea alarmistien pasmoja. Ne on kyllä melkein häipyneet. Lähinnä tyhjänräkyttäjät on jäljellä.
Kirjottelin tuossa eilen pariinkin suuntaan sähköpostia. Saisivat nyt herrat ja narrit joskus itsekin harrastaa tieteellistä tutkimusta, Sinä nyt varmaan tiedät minkälaisia valheita sisältää teoria kasvihuonekaasuista
Se suurin valhe on se, että happi ja typpi ei muka pysty lainkaan absorboimaan lämpöä. Sen todistaminen valheeksi on erittäin helppoa, kun pääsee läpinälyvän muovipussin kanssa johonkin sellaiseen paikkaan, jossa on nestetyppeä.
Täytetään myovipussi huoneilmalla ja suljetaan suu Sitten laitetaan pussi nestetyppeen. Pussi rutistuu kasaan, Ilma pussista häipyy ja pussin pohjallë ilmestyy pieni tilkka nestemmäistä ilmaa, kun nestetyppi absorboi ilmasta lämmön.
Kun pussin annetaan lämmetä ilmassa, se palautuu ennallen, kun pussissa myös happi ja typpi absorboi lämpöä. Tällä se ilmastonmuutosteoria on kumottu, kun ymmärtää fysiikkaa.
Tuo tieteellinen havaintoesitys oli National Geographic kanavan tiedeohjelmassa. Ilmeisesti ilmastotieteilijät ja alarmistit ei katsele tiedeohjelmia, kun ovat niitä todellisia denialisteja. Minä katselen niitä aina kun on mahdollisuus.
Kun näin sen esityksen, ei minulle tullut tieteenkieltäminen mieleenkään. Minähän tiesin, mitä siinä tapahtuu ja miksi. Olen tiennyt jo 42 vuotta. Paatuneet alarmistit tietysti väittää, että se oli trikki. Minulle oli yllätys vain se, että nesteytettynä ilmaa oli niin vähän
Niille jotka ei usko, pitäisi panna nenärengas, ja kiskoa kaasuyhtiöön, ja näyttää siellä sama havaintoesitys. Jos ei sittenkään suostu uskomaan, niin lukkojen taakse kunnes suostuvat uskomaan.
Panssarilasin takana voisi havaintoesityksen näyttää kerran toisensa jälkeen, ja kovaääninen toistaisi tieteellistä selitystä. Sama rokotus pitäisi antaa myös ilmastotieteilijöille ja IPCC:n narreille.
Todellinen tiede, eli kokeellinen fysiikka on jo 90 vuotta sitten todistanut, että ilmastotiede on väärässä. Mitä se todistaa tieteestä, että teoreettinen fysiikka ja ilmastotiede uskoo edelleen siihen, mikä on jo 90 vuotta sitten todistettu valheeksi.
Se todistaa, että tiedekin on usein kuin uskonto. Uskonvaraisia väittämiä opetetaan vuosikymmenestä ja jopa vuosisadasta toiseen ja puolustetaan ja varjellaan. Eri tieteenalojen välinen yhteistyö tökkiii. Sen takia olen tiedekriitikko.
Jos jokin väittämä tuntuu minusta epäuskottavalta. katson onko kokeellinen fysiikka tutkinut sen. Kaikki tarvitsemani tieto löytyi kyllä kokeellisen fysiikan puolelta. Metallipuolella ja lääketieteessä on paljon kokeellisen fysiikan tuottamaa tietoa.
Sitä se kiistelty alipainekin on. Kokeillaan erilaisia asioita, ja katsotaan mitä tapahtuu. Sitä minäkin olen tehnyt, ja kirjoittanut tulokset tänne. Ne kokeet voi sitten kuka tahansa toistaa. Se on sitä oikeaa vertaisarviointia.
Jos tämänkin jutun lukee sata tai tuhat ihmistä, niin se leviää ihmisten välisessä kanssakäymiksessä. Ei tarvitse vaikuttaa suuriin massoihin. Joskus vain muutama ihminen riittää. Se on psykologiaa. Yksikin ihminen voi sysätä lumipallon rinnettä alas.- Anonyymi
Mikä tämän maanisen samansisältöisen ja toistuvan selittelyn tarkoitus oikein on ?
Vaikuttaa kuin kyseinen henkilö olisi vasta elämänsä tässä vaiheessa nähnyt jonkun videon kaasujen käyttäytymisestä, ja luulee oivaltaneensa jotain ainutlaatuista ja muiden älykkyystason ylittävää fysikaalista tietämystä.
Tilavuuden ja lämpötilan välinen suhde on juuri sitä 1800 luvun tiedettä, jota tuo toistuvasti esitetty muovipussikoe todistaa.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Gay-Lussacin_laki
Se kuuluu nykyisin kai jo peruskoulun oppimäärään, ja on jokaiselle täysi-ikäiselle tuttu ilmiö, samoin kuin Boylen-laki ja suurimmalle osalle myös näistä johdettu ideaalikaasujen tilayhtälöt, joten kyseinen kirjoittaja lienee palstan lukijoista ainoa, jolle asia on uusi.
Tuon lisäksi jatkuva valehtelu ja väärät väitteet että joku olisi sanonut että happi ja typpi eivät absorboisi lämpöä, osoittaa että kirjoittaja ei vieläkään ole ymmärtänyt mitä säteilyllä tarkoitetaan.
Onko tämä jokapäiväinen monisanainen toistelu jokin pakkomielle, tai muu psyykkinen vinouma ? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä tämän maanisen samansisältöisen ja toistuvan selittelyn tarkoitus oikein on ?
Vaikuttaa kuin kyseinen henkilö olisi vasta elämänsä tässä vaiheessa nähnyt jonkun videon kaasujen käyttäytymisestä, ja luulee oivaltaneensa jotain ainutlaatuista ja muiden älykkyystason ylittävää fysikaalista tietämystä.
Tilavuuden ja lämpötilan välinen suhde on juuri sitä 1800 luvun tiedettä, jota tuo toistuvasti esitetty muovipussikoe todistaa.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Gay-Lussacin_laki
Se kuuluu nykyisin kai jo peruskoulun oppimäärään, ja on jokaiselle täysi-ikäiselle tuttu ilmiö, samoin kuin Boylen-laki ja suurimmalle osalle myös näistä johdettu ideaalikaasujen tilayhtälöt, joten kyseinen kirjoittaja lienee palstan lukijoista ainoa, jolle asia on uusi.
Tuon lisäksi jatkuva valehtelu ja väärät väitteet että joku olisi sanonut että happi ja typpi eivät absorboisi lämpöä, osoittaa että kirjoittaja ei vieläkään ole ymmärtänyt mitä säteilyllä tarkoitetaan.
Onko tämä jokapäiväinen monisanainen toistelu jokin pakkomielle, tai muu psyykkinen vinouma ?Sen tarkoitus on todistaa tyhjöä pienemmän paineen olemassaolosta. Siis sellaisesta, jonka pystyvät havaitsemaan ainoastaan alipaineimulla toimivan kompressorin nähneet hoituri-hitsarit.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sen tarkoitus on todistaa tyhjöä pienemmän paineen olemassaolosta. Siis sellaisesta, jonka pystyvät havaitsemaan ainoastaan alipaineimulla toimivan kompressorin nähneet hoituri-hitsarit.
Ja jotka ovat myös tehneet käytännön havaintoja atomeista ja molekyyleistä. Kyllä kannattaisi ilmastotieteilijöidenkin katsella tiedeohjelmia - maailma olisi paljon parempi paikka.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä tämän maanisen samansisältöisen ja toistuvan selittelyn tarkoitus oikein on ?
Vaikuttaa kuin kyseinen henkilö olisi vasta elämänsä tässä vaiheessa nähnyt jonkun videon kaasujen käyttäytymisestä, ja luulee oivaltaneensa jotain ainutlaatuista ja muiden älykkyystason ylittävää fysikaalista tietämystä.
Tilavuuden ja lämpötilan välinen suhde on juuri sitä 1800 luvun tiedettä, jota tuo toistuvasti esitetty muovipussikoe todistaa.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Gay-Lussacin_laki
Se kuuluu nykyisin kai jo peruskoulun oppimäärään, ja on jokaiselle täysi-ikäiselle tuttu ilmiö, samoin kuin Boylen-laki ja suurimmalle osalle myös näistä johdettu ideaalikaasujen tilayhtälöt, joten kyseinen kirjoittaja lienee palstan lukijoista ainoa, jolle asia on uusi.
Tuon lisäksi jatkuva valehtelu ja väärät väitteet että joku olisi sanonut että happi ja typpi eivät absorboisi lämpöä, osoittaa että kirjoittaja ei vieläkään ole ymmärtänyt mitä säteilyllä tarkoitetaan.
Onko tämä jokapäiväinen monisanainen toistelu jokin pakkomielle, tai muu psyykkinen vinouma ?Ei asia todellakaan uusi minulle ole. Asia opetettiin minulle jo sairaanhoito-opistossa 1977 vuonna patologian opetuksessa. En kuvittele olevani joku ylemäärin viisas. Tuossahan on kysymys aivan yksinkertaisesta lämpöopista. Sinulle tuli siis täydellinen väärinkäsitys.
Tuo ei muuten ole 1800 luvun tiedettä. Kaasuja alettiin toimittaa nestemäisenä vasta 1930 luvulla. Sitä aiempi tietämys kaasuista on epäluotettavaa. Ilmakehän kaasukoostumuskin selvitettiin vasta 1890 luvulla. Kaasujen ominaisuudet on tutkittu vasta 1900 luvulla.
Minulle on Suomen ilmastotieteen mallinnusosastolta lähetetty sähköposti, jossa luki, että happi ja typpi ei absorboi lämpöä. Se väittämä on teoriassa kasvihuonekaasuista.
Sille teorialle perustuu ilmastomallinnukset edelleen.
Pitäisikö tuo kirjoittaa isolla, jotta menisi jakeluun. Ilmastotieteellä ilmeni kyllä päinvastainenkin kanta hapesta ja typestä. Sekin tuli sähköpostilla. Yksi ihmetteli, kuka oli väittänyt, ettei happi ja typpi absorboi.
Vastasin, että sieltä teidän firmasta se tuli toiselta osastolta. Mallinnukset joka tapauksessa perustuu vanhalle väitteelle, ettei happi ja typpi absorboi lämpöä.
Minä nimenomaan YMMÄRRÄN mitä säteily tarkoittaa. Sinulle se tuntuu olevan pelkkä irrallinen teoreettinen väittämä., ja uskot vai siihen vanhaan tietoon, jonka minä olen käytännön kokemuksesta kyseealaistanut.
Minulle tekniikan tohtori selitti tieteen marssijärjestyksen. Hän on tehnyt tietokonemallinnuksia 39 vuotta työkseen ja kehittänyt sitä maailman suosituinta mallinnusta.
Ensin on teoria. Siitä tehdään tietokonemallinnus. Sitten mennään laboratorioon ja tuitkitaan osuiko mallinnus oikeaan. Jos ei osunut, pannaan teoria ja tai mallinnus uusiksi niin monta kertaa, että laboratoriossa saadaan toimiva tulos. Lopullinen totuus selviää vasta sitten, kun suunniteltu prosessi käynnistyy.
Tämä on marssijärjestys tieteellisessä tutkimuksessa, ei se että uskotaan automaattisesti teoriat totuudeksi. Vanhassa teoriassa voi olla virhe, joka paljastuu vasta käytännön kokeissa. Minä olen niitä kokeita tehnyt.
Sen takia ymmärrän tuon säteilyn eri tavalla kuin sinä. Metalliteollisuus on mainio koekenttä, kun vähän pohtii niitä ilmiöitä, mitä käytännössä tapahtuu. Minulla on kokemusta sulasta raudasta nestetyppeen.
Koska sinulla on se oma luutunut ymmärryksesi siitä säteilystä. minun on turha selittää miten minä asian ymmärrän. Minulla asia kehittyy kpoko ajan, koska minulla ei ole asiasta aivan täsmällistä tietoa. Tiedän vain,että ne vanhat teoriat ei ole luotettavia.
Ei teorioihion pitäisi koskaan uskoa aivan ehdottomasti. Minä en usko koskaan. Niinpä olen ketterä käänteissäni kun jotain uutta ilmenee. Unohdat, että olen työskennellyt tieteen parissa.
Hoitohenkilökunnankin täytyy tietää tieteistä. Ei ne ole pelkkiä lääkärin apulaisia. Ne on itsenäisiä toimiojoita. Täytyy pystyä toimimaan sekä itsenäisesti että ryhmässä. Lääkärillä tietämystä on vaan enemmän. Sen takia lääkäri tarvittaessa päättää ja johtaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei asia todellakaan uusi minulle ole. Asia opetettiin minulle jo sairaanhoito-opistossa 1977 vuonna patologian opetuksessa. En kuvittele olevani joku ylemäärin viisas. Tuossahan on kysymys aivan yksinkertaisesta lämpöopista. Sinulle tuli siis täydellinen väärinkäsitys.
Tuo ei muuten ole 1800 luvun tiedettä. Kaasuja alettiin toimittaa nestemäisenä vasta 1930 luvulla. Sitä aiempi tietämys kaasuista on epäluotettavaa. Ilmakehän kaasukoostumuskin selvitettiin vasta 1890 luvulla. Kaasujen ominaisuudet on tutkittu vasta 1900 luvulla.
Minulle on Suomen ilmastotieteen mallinnusosastolta lähetetty sähköposti, jossa luki, että happi ja typpi ei absorboi lämpöä. Se väittämä on teoriassa kasvihuonekaasuista.
Sille teorialle perustuu ilmastomallinnukset edelleen.
Pitäisikö tuo kirjoittaa isolla, jotta menisi jakeluun. Ilmastotieteellä ilmeni kyllä päinvastainenkin kanta hapesta ja typestä. Sekin tuli sähköpostilla. Yksi ihmetteli, kuka oli väittänyt, ettei happi ja typpi absorboi.
Vastasin, että sieltä teidän firmasta se tuli toiselta osastolta. Mallinnukset joka tapauksessa perustuu vanhalle väitteelle, ettei happi ja typpi absorboi lämpöä.
Minä nimenomaan YMMÄRRÄN mitä säteily tarkoittaa. Sinulle se tuntuu olevan pelkkä irrallinen teoreettinen väittämä., ja uskot vai siihen vanhaan tietoon, jonka minä olen käytännön kokemuksesta kyseealaistanut.
Minulle tekniikan tohtori selitti tieteen marssijärjestyksen. Hän on tehnyt tietokonemallinnuksia 39 vuotta työkseen ja kehittänyt sitä maailman suosituinta mallinnusta.
Ensin on teoria. Siitä tehdään tietokonemallinnus. Sitten mennään laboratorioon ja tuitkitaan osuiko mallinnus oikeaan. Jos ei osunut, pannaan teoria ja tai mallinnus uusiksi niin monta kertaa, että laboratoriossa saadaan toimiva tulos. Lopullinen totuus selviää vasta sitten, kun suunniteltu prosessi käynnistyy.
Tämä on marssijärjestys tieteellisessä tutkimuksessa, ei se että uskotaan automaattisesti teoriat totuudeksi. Vanhassa teoriassa voi olla virhe, joka paljastuu vasta käytännön kokeissa. Minä olen niitä kokeita tehnyt.
Sen takia ymmärrän tuon säteilyn eri tavalla kuin sinä. Metalliteollisuus on mainio koekenttä, kun vähän pohtii niitä ilmiöitä, mitä käytännössä tapahtuu. Minulla on kokemusta sulasta raudasta nestetyppeen.
Koska sinulla on se oma luutunut ymmärryksesi siitä säteilystä. minun on turha selittää miten minä asian ymmärrän. Minulla asia kehittyy kpoko ajan, koska minulla ei ole asiasta aivan täsmällistä tietoa. Tiedän vain,että ne vanhat teoriat ei ole luotettavia.
Ei teorioihion pitäisi koskaan uskoa aivan ehdottomasti. Minä en usko koskaan. Niinpä olen ketterä käänteissäni kun jotain uutta ilmenee. Unohdat, että olen työskennellyt tieteen parissa.
Hoitohenkilökunnankin täytyy tietää tieteistä. Ei ne ole pelkkiä lääkärin apulaisia. Ne on itsenäisiä toimiojoita. Täytyy pystyä toimimaan sekä itsenäisesti että ryhmässä. Lääkärillä tietämystä on vaan enemmän. Sen takia lääkäri tarvittaessa päättää ja johtaa.Onko tuo vastine nyt ymmärrettävä niin, että jatkuvan saman asian toistelun tarkoitus olisi vain tapa päästä kertomaan omista "alkeistiedoistaan" ?
Moneen kertaan toistamasi fysiikan ilmiöt eivät ole kenellekään mitään uutta, ne kuuluvat perusopetukseen, kuten itsekin totesit, siis miksi jatkuva jankutus.
Tämän palstan tarkoituksena olisi keskustella ilmastonmuutoksesta, henkilökohtaisen profiilin esittelyn ja muun elämänuran kerskailun ei pitäisi kuulua tänne. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko tuo vastine nyt ymmärrettävä niin, että jatkuvan saman asian toistelun tarkoitus olisi vain tapa päästä kertomaan omista "alkeistiedoistaan" ?
Moneen kertaan toistamasi fysiikan ilmiöt eivät ole kenellekään mitään uutta, ne kuuluvat perusopetukseen, kuten itsekin totesit, siis miksi jatkuva jankutus.
Tämän palstan tarkoituksena olisi keskustella ilmastonmuutoksesta, henkilökohtaisen profiilin esittelyn ja muun elämänuran kerskailun ei pitäisi kuulua tänne.Mitä ihmettä siinä ilmastonmuutoksessa on yhä edelleen keskustelun aihetta. Et ymmärtänyt, että kommentissani oli paljonkin tieteeseen liityvää, joka pitäisi ymmärtää niiden, jotka tieteestä keskustelee.
Onko se joku sairas uskonnollinen näkemys, että kirjoituksissani on muka aina kerskumista. Omasta mielestäni minä olen vain kertonut asioita, enkä kerskunut. Asian voi ummärtää toisinkin, mutta siihen sinä ilmeisesti et pysty. ahdasmielinen kun olet.
Tuollaista ahdasmielisyyttä olen kohdannut kiihkouskovaisten taholta. Kaikesta pitäisi aina olla samaan mieltä. Erimielisiä kohtaan nousee hyvin herkästi ahdasmielisten kiihko. Täällä nousee palstapoliisien kiihko, kun eivät ymmärrä palstan luonnetta.
Jos ammatin kertominen on muka kerskumista, niin onkohan sinulla ammattia ollenkaan. Niinkuin olen ennenkin sanonut, olen kertonut taustatietoja itsestäni vain tietyssä tarkoituksessa. Haluan lukijan tietävän tietolähteeni.
Se, että kirjoitan paljon, kertoo vai siitä, että minulla on paljon aikaa, ja paljon sanottavaa. Taatusti et löydä kahta samanlaista kommenttia. Sen kuvitelman olet itse itsellesi muodostanut Ehkä se joshtuu siitä,. että kirjoitusasuni on aina samanlainen.
Väität, että toistamani asiat kuuluu perusopetukseen. Tiedätkö sinä minkälaista on ollut kansakoulun perusopetus 50 vuotta sitten. En minäkään tiedä, koska kävin keskikoulun. mutta oletan, että kansakoulussa opetuksen taso oli suppeampi.
Minä kirjoitan lähinnä eläkeikäisille niille joilla on aikaa ja yleissivistystä. Eikö heille saisi kirjoittaa. Onko meidät eläkeläiset jo niin täysin syrjäytetty yhteiskunnasta. Toki minun juttuja voi muutkin lukea.
Yhdessä tutkimuksessa vaan tuli ilmi, etta aika monella eläkeläisellä on jatkuvasti netti auki, mutta ne ei yleensä kommentoi. Minähän ole mm. hoitoalan ihminen, ja sen takia näen monipuolisen tiedonjakamisen tarpeellisena.
Sitä alkeistietoa tarvitsee ne, joilla ei ole sitä alkeistietoa. Jokapäiväisen tarpeen taas aiheuttaa paälstan luonne. Joka päivä tulee uusia aloituksia, ja vanhat hukkuu historian hämäriin. Lääketiede oalstalla samat aloitukset on etusivulla viikkotolkulla.
Minä selostin kommentissani miten tieteellinen tutkimus normaalisti toimii. Olet vissiin siitäkin eri mieltä. Et taida tietää, että tieteellistä tutklmusta tehdään paljon enemmän yliopistojen ulkopuolella kuin yliopistoissa. Sitä voi tehdä muutkin kuin korkeakoulun käyneet. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä ihmettä siinä ilmastonmuutoksessa on yhä edelleen keskustelun aihetta. Et ymmärtänyt, että kommentissani oli paljonkin tieteeseen liityvää, joka pitäisi ymmärtää niiden, jotka tieteestä keskustelee.
Onko se joku sairas uskonnollinen näkemys, että kirjoituksissani on muka aina kerskumista. Omasta mielestäni minä olen vain kertonut asioita, enkä kerskunut. Asian voi ummärtää toisinkin, mutta siihen sinä ilmeisesti et pysty. ahdasmielinen kun olet.
Tuollaista ahdasmielisyyttä olen kohdannut kiihkouskovaisten taholta. Kaikesta pitäisi aina olla samaan mieltä. Erimielisiä kohtaan nousee hyvin herkästi ahdasmielisten kiihko. Täällä nousee palstapoliisien kiihko, kun eivät ymmärrä palstan luonnetta.
Jos ammatin kertominen on muka kerskumista, niin onkohan sinulla ammattia ollenkaan. Niinkuin olen ennenkin sanonut, olen kertonut taustatietoja itsestäni vain tietyssä tarkoituksessa. Haluan lukijan tietävän tietolähteeni.
Se, että kirjoitan paljon, kertoo vai siitä, että minulla on paljon aikaa, ja paljon sanottavaa. Taatusti et löydä kahta samanlaista kommenttia. Sen kuvitelman olet itse itsellesi muodostanut Ehkä se joshtuu siitä,. että kirjoitusasuni on aina samanlainen.
Väität, että toistamani asiat kuuluu perusopetukseen. Tiedätkö sinä minkälaista on ollut kansakoulun perusopetus 50 vuotta sitten. En minäkään tiedä, koska kävin keskikoulun. mutta oletan, että kansakoulussa opetuksen taso oli suppeampi.
Minä kirjoitan lähinnä eläkeikäisille niille joilla on aikaa ja yleissivistystä. Eikö heille saisi kirjoittaa. Onko meidät eläkeläiset jo niin täysin syrjäytetty yhteiskunnasta. Toki minun juttuja voi muutkin lukea.
Yhdessä tutkimuksessa vaan tuli ilmi, etta aika monella eläkeläisellä on jatkuvasti netti auki, mutta ne ei yleensä kommentoi. Minähän ole mm. hoitoalan ihminen, ja sen takia näen monipuolisen tiedonjakamisen tarpeellisena.
Sitä alkeistietoa tarvitsee ne, joilla ei ole sitä alkeistietoa. Jokapäiväisen tarpeen taas aiheuttaa paälstan luonne. Joka päivä tulee uusia aloituksia, ja vanhat hukkuu historian hämäriin. Lääketiede oalstalla samat aloitukset on etusivulla viikkotolkulla.
Minä selostin kommentissani miten tieteellinen tutkimus normaalisti toimii. Olet vissiin siitäkin eri mieltä. Et taida tietää, että tieteellistä tutklmusta tehdään paljon enemmän yliopistojen ulkopuolella kuin yliopistoissa. Sitä voi tehdä muutkin kuin korkeakoulun käyneet.Voisitko sinä hoitoalan ihminen pysyä palstan aiheessa tai jos et siihen pysty niin lopettaa kokonaan kirjoittaminen. Ketään ei kiinnosta sinun hitsaamisesi tai ambulanssin ajaminen. Tuolla tyhjänpäiväisellä jaarittelulla ja samojen asioiden toistamisella sinä täytät ja tuhoat kaikki hyvätkin ketjun aloitukset niinkuin tämänkin Pierren aloituksen. Kun Pierre kirjoitti merenpinnan noususta ja myrskytulvista niin sinä kirjoitat taas sitä samaa jo sata kertaa toistamaasi liturgiaa, joka ei liity aloitukseen mitenkään. Joskus epäilen, että sinä olet alarmistien palkkalistoilla täällä sotkemassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voisitko sinä hoitoalan ihminen pysyä palstan aiheessa tai jos et siihen pysty niin lopettaa kokonaan kirjoittaminen. Ketään ei kiinnosta sinun hitsaamisesi tai ambulanssin ajaminen. Tuolla tyhjänpäiväisellä jaarittelulla ja samojen asioiden toistamisella sinä täytät ja tuhoat kaikki hyvätkin ketjun aloitukset niinkuin tämänkin Pierren aloituksen. Kun Pierre kirjoitti merenpinnan noususta ja myrskytulvista niin sinä kirjoitat taas sitä samaa jo sata kertaa toistamaasi liturgiaa, joka ei liity aloitukseen mitenkään. Joskus epäilen, että sinä olet alarmistien palkkalistoilla täällä sotkemassa.
Mitenkä sinä oikei ymmärsit tuon Pierran aloituksen. Minähän tuin Pierreä ja panin lisää arrgumenttja, jotka tiedän Pierren hyväksyvän, koska tiedän hänen kantansa ilmastoasiassa.
Olemme taatusti samalla puolella, eikä Pierre ole kirjoittanut yhtään ainoaan kommenttia minua vastaan. Ehkä hän ymmärtää, mikä minun tarkoitukseni on. Katsotaan nyt taas, mitä seuraava mielipidemittaus näyttää.
Sillä, että täällä on muutama ymmärtämnätön, jotka ymmärtää minut väärin tai ei ymmärrä ollenkaan, ei merkitse mitään minun tavoitteeni rinnalla. Sitä en varmuudella tiedä, täyttyykö tavoitteeni, mutta onpahan ainakin tullut yritettyä.
Tänään tuli ilmeisesti yhdellä merkittävällä taholla pieni liikahdus. Tämä täällä on ollut vain osa toimintaani. koska tämä on kansainvälinen foorumi, vaikka et siihen tietenkään usko. Minun taktiikkani on ollut kirjoittaa niille, jotka seuraa,, mutta ei kommentoi.
Te ette ymmärrä, että kaikki tämä on ollut järjestelmällistä toimintaa. Ei pidä kuvitella, että kun juttu tuntuu sekavalta, vika on jutussa. Vika voi olla omassa tietotasossa.
Aloitus on taas syvältä.
Kysymyksessä on arvostetussa tiedelehdessä julkaistu vertaisarvioitu tutkimus.
Sen kumoamiseksi tarvittaisiin muutakin näyttöä kuin denialistin lässytystä.
https://www.nature.com/articles/s41467-019-12808-z- Anonyymi
Tyypillistä ilmastonmuutostutkimusta. Laaditaan skenaarioita eli ennustuksia ja arvailuja.
- Anonyymi
Nyt pitäisi Rinteen laittaa iso vaihde päälle ja pistää se ilmasto kuriin.
Muuten tulee tupenrapinat kun uppoavat kansakunnat julistavat joukolla sodan Suomelle. - Anonyymi
juuri näin kuvat ovat monsuunitulvista ja kirjoitetaan merenpinnan nousuta joka on maltillinen.
Tiedän tutkimuksen jossa väitetään vedenpinnan olevan alhainen jos verrataan mitä tahansa aikakautta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä912900Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2991676Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461547- 871391
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4021374Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3981292Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21079Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat381037Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun329874Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?
"Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden257855