Kuulin sen juuri äsken, enkä ollut uskoa korviani. Pakko uskoa, kun sen kertoi hyvin merkittävä henkilö, joka sitä paitsi on tärkeässä asemassa. No antaa nyt olla, mutta kyllä siitä uutisoidaan pikimmiten. Kuulolla väki!
Voi hyvänen aika
42
1396
Vastaukset
- Anonyymi
Paitsi oletko pilvessä.
- Anonyymi
Pilvissä olen, en pilvessä.
- Anonyymi
Niin! Eikös olekkin ihmeellistä ja mahtavaa ,kertakaikkiaan. Tällaista on hiljaisesti toivottukkin .
- Anonyymi
Onko se totta, että sitä pidetään kassakaapissa? Ja tudaanko se kaapista ulos? Muutenhan siinä ei olisi mitään järkeä.
- Anonyymi
Voi hyvänen aika, on minunkin ajatus, ei kyllä em. syistä! Luin, että nyt on liikuntakerho lapsiltakin peruttu, aikuisten liikuntapiirejä peruttu jo tovin aikaa, miksi? Pitäisihän olla vähän perustelujakin! Väki pitäisi saada liikkumaan, siihen tarvitaan innoittajia! Eri yhdistykset ja järjestöt tuumailevat, nyt on jo marraskuu, ei ole kuulunut mitään tulevasta "Elävästä joulukalenterista", se on ollut tosi tärkeä ja innostava kyläläisille!Joulun odotus yhdessä eri tilaisuuksissa on ollut ihan mahtavaa! Kaikkiko meiltä viedään??Ei kuntalaisten hyvinvointia ainakaan näin lisätä, vai mikä tässä on ajatus?
- Anonyymi
Mutta jäähän meille uusi koulu kirkolle !
- Anonyymi
Tyhjille seinillekkö niitä kerhoja pidetään?
Toiseksi, jos työntekijä olis töissä niin kai ne hommat pelasi, viitaten liikuntakerhoon sekä joulukalenteriin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta jäähän meille uusi koulu kirkolle !
Jota ei vielä ole
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tyhjille seinillekkö niitä kerhoja pidetään?
Toiseksi, jos työntekijä olis töissä niin kai ne hommat pelasi, viitaten liikuntakerhoon sekä joulukalenteriin.Kyllä ohjaajien pitää olla lasten kanssa mukana liikkumassa ja pelaamassa! Ohjaajan pitää olla innostava ja kannustava! Ei riitä, että ovet avataan ja annetaan pelivälineet ja sanotaan, että pelatkaa!!!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä ohjaajien pitää olla lasten kanssa mukana liikkumassa ja pelaamassa! Ohjaajan pitää olla innostava ja kannustava! Ei riitä, että ovet avataan ja annetaan pelivälineet ja sanotaan, että pelatkaa!!!!
Ja varmaankin kännykkää räplätään jossain nurkassa?
Pitäisköhän näitä ns.kerhoja jne vähän valvoa mitä siellä palkkaa saavat tekee? Tyhjän istumisesta ei lienee ole aiheellista maksaa?
Ja tuo yrttikerho...onhan se osallistujalle maksuton mutta niinkö ilman korvausta oikeasti niitä pitää? - Anonyymi
Niin voi "hyvänen aika" jälleen kerran, mitä tekee torilla seimi, tarvitsee kyllä enempi arvostusta, kuin pudotuksen torille kioskin eteen! Missä on valot, missä on lupaus, että se olisi tämän joulun ajan Areenalla ihasteltavana, sen se kyllä ansaitsisi, tämä Elinan aloite tästä seimestä muutama vuosi sitten ja Nuorten työpajan kehittely tämän rakentamiseen olivat tosi hienot! Ensimmäinen seimi torilla oli havukota, sekin kesti tuulet ja tuiskut! Tässä olisi taas yksi kulttuuriteko "palkallisille"! Mitähän odotetaan, vapaaehtoisiako?????
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja varmaankin kännykkää räplätään jossain nurkassa?
Pitäisköhän näitä ns.kerhoja jne vähän valvoa mitä siellä palkkaa saavat tekee? Tyhjän istumisesta ei lienee ole aiheellista maksaa?
Ja tuo yrttikerho...onhan se osallistujalle maksuton mutta niinkö ilman korvausta oikeasti niitä pitää?Oliko tämä nyt sitten oikea ratkaisu, Nuorisotilat kiinni koko joululoman? Meillä ei ole sisätiloja missä lapset ja nuoret kohtaisivat loma-aikana? Paljon oli muualta tulleita entisiä ja nykyisiä niemiläisiä ja heidän lapsiaan, missä kylällä olisi voinut tavata????? Entä oman kylän lapset ja nuoret, jokaisen kotona oli jo porukkaa loman vietossa, ei se tuntunut ihan hyvältä, että porukkaa tuli ja meni, kuin rautatieasemalla! Mutta eihän ollut muutakaan vaihtoehtoa! Tapaamiset ovat kuitenkin tosi tärkeitä! Onneksi edes jääkaukalo oli käytettävissä! Näin vanhempana ei tuntunut ihan oikealta ratkaisulta tämäkään!
- Anonyymi
https://youtu.be/PbIG48pqwMo
Taksilla kotiin!
Anonyymi kirjoitti:
https://youtu.be/PbIG48pqwMo
Taksilla kotiin!
https://www.youtube.com/watch?v=XaKlISeBZGs
Puhtaus! - Anonyymi
Tuleehan meille uudet hirsiasunnot Kemijokivarteen vai Kitisenkö rannalle,kiinteistöverot ovat huomattavat, senhän he viimein totesivatkin !
- Anonyymi
Kompastuu koko paikka omaan jätökseensä.
Kaikkea ollaan vailla mutta mitään ei olla valmiita trkemään.
Pieni porukka yrittää sinnikkäästi järjestää tapahtumia joihin ei vapaaehtoisia löydy avuksi.
Miksi kerhoja jne kannattaa järjestää kun ei niihin ketään tule.
Ainakin yksi kerho on meillä boikotissa ärsyttävän vetäjän takia.
Uutta koulua ei tarvita. Oppilasmäärä ei lisäänny. Vanha nykyinen tila riittää. Yhdistykset voivat kokoontua vanhalla koululla. Miksi pitäisi olla prameat tilat kun ei ole kohta tapahtumiakaan mtä järjestetään kun ei ole niitä tekijöitä?
Ihan täyttä hulluutta rakentaa kallista rakennusta pilattavaksi muutamassa vuodessa. Uppoava laiva on niemi.- Anonyymi
Otetaanko mallia Puolangalta ja ruvetaan järkkäämään Pessimistipäivät?
Pessimistipäivät vuoden jokaiselle päivälle, ei taatusti tule turistit pettymään kun joka päivä suureen ääneen toitotamme että mitään ei kannata tehdä kun taivas joka tapauksessa putoaa päällemme.
Täällä olisi todella monta loistavaa vetäjää ja esikuvaa tälle projektille, valinnan vaikeus voi vain tulla että kuka on kaikista pessimistisin. - Anonyymi
Nytkin on tulossa villiyrttipäivä lapsille,ja ihan ilmainen kerho.Tällaista talkoohenkeä yrittäjiltä kaivataankin .Mahtavaa !!
- Anonyymi
Ai sekö että koulua ei puretakkaan vaan jätetään sekin lahoamaan pystyyn ja uutta vaan viereen?
- Anonyymi
Purkaminen ei oo halpaa lystiä.Murskata betonit ja siitä raudat erikseen ja jätteenkuljetus Rovaniemelle Pitäis löytyä siihen rahaa muutama satatuhatta ! Mutta kai sitä nyt on ,rahaa ku roskaa . Missä se toinen paikka rakennukselle on? Ei se maston alla voi olla eikä monitoimikentällä .Pitää jäädä liikunta alueetkin monitoimirakennuksen viereen.Tietysti voivat neuvotella lisämaan ostamisesta siitä naapureilta.Ja nyt kannattaakin pitää maan hinta korkealla kun kysyntää on! Ehdottomasti!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Purkaminen ei oo halpaa lystiä.Murskata betonit ja siitä raudat erikseen ja jätteenkuljetus Rovaniemelle Pitäis löytyä siihen rahaa muutama satatuhatta ! Mutta kai sitä nyt on ,rahaa ku roskaa . Missä se toinen paikka rakennukselle on? Ei se maston alla voi olla eikä monitoimikentällä .Pitää jäädä liikunta alueetkin monitoimirakennuksen viereen.Tietysti voivat neuvotella lisämaan ostamisesta siitä naapureilta.Ja nyt kannattaakin pitää maan hinta korkealla kun kysyntää on! Ehdottomasti!
Sehän kuuluu jo Pelkosenniemen katukuvaan ettei vanhoja rakennuksia pureta.
Sinne vaan jätetään ränsistymään. On ne ilo turistin silmille.
Olkootkin että on kallista purkaminen niin eikö sitä ole otettu laskelmissa huomioon?
Melko hölmöläisten touhua taas kerran. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sehän kuuluu jo Pelkosenniemen katukuvaan ettei vanhoja rakennuksia pureta.
Sinne vaan jätetään ränsistymään. On ne ilo turistin silmille.
Olkootkin että on kallista purkaminen niin eikö sitä ole otettu laskelmissa huomioon?
Melko hölmöläisten touhua taas kerran.Edistystä on tapahtunut, kun 40 vuotta sitten niitä ei edes ollut maalattu. Niin paitsi se Säästöpankin talo, jossa oli siniset reunat ylälaudoituksessa. No sitten alettiin maalaamaan ja kylästä tuli beige. Se ei tehnyt Niemestä vielä maalikylää, koska sillä oli erilainen substanssi. Kemijärvelle tai peräti Rovaniemelle asioimaan menevät puhuivatkin menevänsä kaupoille maalikyliin. Maalia ei kuitenkaan mukaan lähtenyt eikä maalipensseleitä. Silloin kuitenkin asiat olivat muuten paremmin. Junantuomat pysyivät lestissään ja antoivat heinäkenkien päättää mikä olisi kunnalle parasta. Oli helppo olla kuntalainen. Vuotos oli piikkinä lihassa, mutta oli siitä hyötyäkin. Kun joku kysyi, missä olet töissä, niin jokainen tiesi, kun sanoi, että Vuotoksessa. Toiseksi kuuluisin paikka oli Suvanto. Sehän tunnettiin aina Etelä-Saksaan tai ainakin Kasselin mutkiin saakka. Kaikki puhalsivat silloin yhteen hiileen ja saipa Niemi sitten Suomi-neidon sydän arvonimenkin. Sydän voikin vielä hyvin, mutta se pitäisi siirtää terveempään kehoon.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Edistystä on tapahtunut, kun 40 vuotta sitten niitä ei edes ollut maalattu. Niin paitsi se Säästöpankin talo, jossa oli siniset reunat ylälaudoituksessa. No sitten alettiin maalaamaan ja kylästä tuli beige. Se ei tehnyt Niemestä vielä maalikylää, koska sillä oli erilainen substanssi. Kemijärvelle tai peräti Rovaniemelle asioimaan menevät puhuivatkin menevänsä kaupoille maalikyliin. Maalia ei kuitenkaan mukaan lähtenyt eikä maalipensseleitä. Silloin kuitenkin asiat olivat muuten paremmin. Junantuomat pysyivät lestissään ja antoivat heinäkenkien päättää mikä olisi kunnalle parasta. Oli helppo olla kuntalainen. Vuotos oli piikkinä lihassa, mutta oli siitä hyötyäkin. Kun joku kysyi, missä olet töissä, niin jokainen tiesi, kun sanoi, että Vuotoksessa. Toiseksi kuuluisin paikka oli Suvanto. Sehän tunnettiin aina Etelä-Saksaan tai ainakin Kasselin mutkiin saakka. Kaikki puhalsivat silloin yhteen hiileen ja saipa Niemi sitten Suomi-neidon sydän arvonimenkin. Sydän voikin vielä hyvin, mutta se pitäisi siirtää terveempään kehoon.
mutta , että yhteisöverosta 65 % eli 180.000 oli pyhätunturin yritykset tilittäneet kunnalle!
Lisäksi kaksi yritystä toimii pitkälle Pyhällä , mutta eivät ole tässä laskelmassa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
mutta , että yhteisöverosta 65 % eli 180.000 oli pyhätunturin yritykset tilittäneet kunnalle!
Lisäksi kaksi yritystä toimii pitkälle Pyhällä , mutta eivät ole tässä laskelmassa.Suomi-neidon sydän onkin löydetty Pyhältä ja on vienyt koko kunnan yleiseen tietoisuuteen A4:ssa ja kirjekuorissa. Se on se punainen kunnan rajoja muistuttava möhkäle neidon rinnan korkeudella. Oikeastaan se on Pyhän sydän ja suuri yleisö kyllä tietää, että juuri Pyhäjärven rannalla tuon sydämen koti on. Suomi neidon sydän lyö tahtia Pelkosenniemen menestymiselle. Ennen heinäkengät päättivät miten kunta makaa, mutta nyt on aika kuunnella voiko neidon sydän hyvin. Voiko suruun kuolla? entä v...tutukseen? Ei kai me kumpaakaan haluta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Edistystä on tapahtunut, kun 40 vuotta sitten niitä ei edes ollut maalattu. Niin paitsi se Säästöpankin talo, jossa oli siniset reunat ylälaudoituksessa. No sitten alettiin maalaamaan ja kylästä tuli beige. Se ei tehnyt Niemestä vielä maalikylää, koska sillä oli erilainen substanssi. Kemijärvelle tai peräti Rovaniemelle asioimaan menevät puhuivatkin menevänsä kaupoille maalikyliin. Maalia ei kuitenkaan mukaan lähtenyt eikä maalipensseleitä. Silloin kuitenkin asiat olivat muuten paremmin. Junantuomat pysyivät lestissään ja antoivat heinäkenkien päättää mikä olisi kunnalle parasta. Oli helppo olla kuntalainen. Vuotos oli piikkinä lihassa, mutta oli siitä hyötyäkin. Kun joku kysyi, missä olet töissä, niin jokainen tiesi, kun sanoi, että Vuotoksessa. Toiseksi kuuluisin paikka oli Suvanto. Sehän tunnettiin aina Etelä-Saksaan tai ainakin Kasselin mutkiin saakka. Kaikki puhalsivat silloin yhteen hiileen ja saipa Niemi sitten Suomi-neidon sydän arvonimenkin. Sydän voikin vielä hyvin, mutta se pitäisi siirtää terveempään kehoon.
Niin....kun ei lappilaiset tajua mistään mitään. Ihan on tyhmyys huipussaan. Rahan arvosta ei mitään käsitystä. Täällä ei ilmaiseksi auteta ketään ja pieninkin liike maksaa. Kaikesta nyhdetään järjettömiä hintoja. Lappilaisten firmoihin kun otettaisiin muualta tullut vetämään firmaa niin muuttuisi hommat paljon ja tulokset paranisi. Täällä ei osata yksinkertaisimpiakaan asioita hoitaa. On kantaväestö jäänyt kehityksestä päässään ja taidoissaan pahasti jälkeen ajasta.
Siksi onkin parempi että muualta tulleet sanoobmiten tulee tehdä...kun ette te itse osaa vaikka niin luulette. Ja laiskuus...kun paikallisella on pari hommaa mitkä tehdä niin sillä on ihan kauhea kiire. Kiirettä mainostetaan vaikka mitään oikeaa kiirettä ei ole nähneetkään.
Koko lappi on täysi takapajula hölmöläisineen jonne muualta tulleet yrittää tuoda apua jota jääräpää paikalliset eivät huoli/suvaitse. Eipä siis ihme että pois muuttaminen jatkuu näistä lahoavista maisemista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin....kun ei lappilaiset tajua mistään mitään. Ihan on tyhmyys huipussaan. Rahan arvosta ei mitään käsitystä. Täällä ei ilmaiseksi auteta ketään ja pieninkin liike maksaa. Kaikesta nyhdetään järjettömiä hintoja. Lappilaisten firmoihin kun otettaisiin muualta tullut vetämään firmaa niin muuttuisi hommat paljon ja tulokset paranisi. Täällä ei osata yksinkertaisimpiakaan asioita hoitaa. On kantaväestö jäänyt kehityksestä päässään ja taidoissaan pahasti jälkeen ajasta.
Siksi onkin parempi että muualta tulleet sanoobmiten tulee tehdä...kun ette te itse osaa vaikka niin luulette. Ja laiskuus...kun paikallisella on pari hommaa mitkä tehdä niin sillä on ihan kauhea kiire. Kiirettä mainostetaan vaikka mitään oikeaa kiirettä ei ole nähneetkään.
Koko lappi on täysi takapajula hölmöläisineen jonne muualta tulleet yrittää tuoda apua jota jääräpää paikalliset eivät huoli/suvaitse. Eipä siis ihme että pois muuttaminen jatkuu näistä lahoavista maisemista.Ei kukaan muuta maisemien tai rakennusten takia, kyllä ne on muut syyt miksi ihmiset muuttavat. Kiinnostavampi työ toisaalla, ero, vaihtelun tarve, kaipuu kotiseudulle jne. Ne on ihmisten omat syyt jotka laittavat liikkumaan. Näin on aina ollut ja tulee aina olemaan.
Koskaan missään ei ole toiminut se, että muualta tulevat alkavat muuttamaan paikalliskulttuuria oman mielensä mukaisesti. Ei tule koskaan toimimaankaan eikä pidäkään. Tyhmä on se joka luulee pystyvänsä jyräämään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei kukaan muuta maisemien tai rakennusten takia, kyllä ne on muut syyt miksi ihmiset muuttavat. Kiinnostavampi työ toisaalla, ero, vaihtelun tarve, kaipuu kotiseudulle jne. Ne on ihmisten omat syyt jotka laittavat liikkumaan. Näin on aina ollut ja tulee aina olemaan.
Koskaan missään ei ole toiminut se, että muualta tulevat alkavat muuttamaan paikalliskulttuuria oman mielensä mukaisesti. Ei tule koskaan toimimaankaan eikä pidäkään. Tyhmä on se joka luulee pystyvänsä jyräämään.No olipa tökerösti sanottu...ei kukaan muuta rakennusten tai maisemien vuoksi, mutta sitten muuttamisen syiksi mainitsit mm.kotiseudun kaipuu...eikö siihen liity maisemat ja rakennukset myös, kyllä. Kannattaa miettiä mitä lausuu, että ei ihan puutaheinää ympäripyöreitä.
- Anonyymi
Voi hyvänen aika sentään, onko se nyt totta? Tarkistin varmuudeksi kunnan tiedotteiden alta: Kulttuuripalvelut, se kertoi sen tarjoavan "Kuntalaisille kulttuuritarpeiden tyydyttämiseksi virikkeellisiä korkeatasoisia kulttuuripalveluja sekä luo edellytyksiä omaehtoisille kulttuuriharrastuksille," Sitten on alla lista, mitä se tarjoaa, pitäisikö sitä myös lukea ja tarkistaa henkilöt, jotka tämän ovat laatineet asukkaiden luettavaksi ja saatavaksi "veroeuroilla", siellä lukee ihan selvästi "ITSENÄISYYSPÄIVÄJUHLA"!!!? Nyt esimerkiksi on "huhu", ettei meillä olisi 6.12 itsenäisyyspäiväjuhlaa, onko tämä totta vai huhua? Se päivä on kuitenkin arvokas ja huomioitava, siniristiliput liehuvat saloissa, sankarivainajat lepäävät kirkkomme vieressä, he ovat huomionsa ansainneet! Keskuudessamme on vielä veteraaneja, ilman heitä emme olisi tässä, vapaassa Suomessa! Ei edellispäivän juhlakonsertti voi sitä "kuitata". se on hyvä lisä, samoin kuin koululaisten juhla, onko ne nykysanastossa "etkot"? Tällaiset juhlat eivät voi olla vapaaehtoisten varassa, kunnassa on palkattuja henkilöitä näitä asioita varten! Ei vapaaehtoisetkaan jaksa toimia, jos kunnan puolesta ei ole aktiivisia henkilöitä yhdessä tekemään ja toimimaan! Vai olenko ihan väärässä?
- Anonyymi
Eihän ne tämmöset tehtävät kenenkään leipääntyneen toimenkuvaan kuulu. Pitäisiko taas palkata lisää yksi ” ohjaaja”. Voi tätä touhua.
- Anonyymi
Pelkosenniemen Itsenäisyyspäivän juhlissa tai juhlassa ei ole näkynyt kunnan palkkaa saavia virkamiehiä. Olisi todella sekä sivistymätöntä että epäkunnioitettava teko, mikäli erityisesti tänä vuonna ohitettaisiin Itsenäisyyspäivän juhlapäivä. Vuosi -1939 oli merkityksellinen koko pitäjälle että koko Suomelle, mutta ei vissiin tämän päivän hallinnolle. Menevätkö "paikalliset" virkamiehet oman kotipaikkakuntansa valmiisiin juhliin? Ei ehkä juolahda mieleen, että työntekopaikkakunnallakin tulisi olla läsnä. Vaikk a vallanpitäjien vaikutteet voivatkin olla lähellä korpikommunismia, eivätkä he ehkä arvosta isiemme tekoja, heiltäkin silti kuntalaiset edellyttävät Itsenäisyyspäivän vieton taloudellista mahdollistamista; oli päättäjän oma arvomaailma mikä vaan.
- Anonyymi
Sielä taas yksi mielensä pahoittaja.
- Anonyymi
Mielensäpahoittajia on todellakin useita! Asenteista huokuu, ettei asia enää nykykuntalaisia liikutakaan, sillä on hämärtynyt ymmärrys, siitä mitä mikäkin maksoi ja maksaa; jälleenrakennuksen jälkeenhän nyt kunnan osa asukkaista on saanut " olla valmiilla".
Kunnioitusta sekä arvostusta vähän, edes yhtenä päivänä vuodessa, olisiko se liikaa? Niemessäkin on hehkutettu monikulttuurisuuden perään joka kissanristiäisissä. Unohdetaanko nyt sitten omat evakkotaipaleet ja sodat käyneet? - Anonyymi
On ne kovia valittamaan.. Ottaisivat asioista selvää
- Anonyymi
Pyhällä investoidaan
- Anonyymi
Koulu Pyhälle! Tuliko selväksi? Ai ei. No se on sitten sillä selvä. Voi harmi, kun niin olisin tykännyt, että Pelkojenniemi olisi saanut olla itsenäinen.
- Anonyymi
Problem is solved!
Kaapin ovi aukesi ja sen sisältö on nyt julkisesti esillä. Pyhälle rakennetaa uusi nopea tuolihissi pohjoisrinteille. Nyt tarvis vain saada se koulu kylä.... eiku Pyh...
Greetings from Austria! - Anonyymi
Olet ihan selvästi skitso ja pahinta laatua! Järki vielä tallella!
- Anonyymi
Ne pahinta laatua olevat istuu hallituksessa sekä valtuustossa sinunkin asioista päättämässä. Kyllä nyt on turvallinen olo. Pelkosenniemi pelastuu Kairalan kuningattaren sekä Saunavaaran pripsenssan johdolla.
- Anonyymi
Täälähän aletaan olla kohtalaisen kuumia. Melkein kuin naapurijärvellä.
- Anonyymi
Eikö kunnanhallituksen jäsenillä ole töitä kun teillä on aikaa istua Suomi24 sivuilla kyttäämässä kommentteja ja ilmiantaa niitä moderaattoreille. Totuus näyttää sattuvan!
- Anonyymi
https://youtu.be/rawExCsmeLE
Joko nyt vihdoin ja viimein entisessä synnyin kylässä lakia aletaan pikkuhiljaa noudattamaan? Pelkosenniemi on siitä kumma kunta että siellä tuntuu vallitsevan ihan oma laki, korpilaki kuten vuosikymmeniä sitten.
Yhdet ja samat päättäjät ylittävät jatkuvasti toimivaltansa ja kukaan ei ole ajojahdin pelosta uskaltanut nousta vastarintaan.
Tämähän on jo monin verroin pahempaa kuin Kittilä-case. - Anonyymi
Joko ilotalo on tulossa? Se olisi kaikkien etu ja siunaus!
- Anonyymi
Kyllä! Kumisia barbarelloja tilattu 30 rekallista.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä882871Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2991666Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461547- 871381
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4021364Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3981292Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21069Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat381027Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun329864Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?
"Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden257845