Aaapuvaaaa

Mitäpä jos joku ilmastoaktivisti menisi nyt lokakuun alkupuolella Lapissa paljasti jaloin ulos tepastelemaan kolmenkymmenen asteen pakkasessa ja huutelisi samalla 'ilmastonmuutos, ilmasto lämpenee, aaapuvaaa' sekä olisi pihalla niin pitkään, kunnes tulee lämmin.
768
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Sinne Lappiin pitäisi nyt passittaa muutama satatuhatta ilmastoaktiivisinta Helsinkiläistä hallitusvalta mukaanluettuna ja kaikki kesäkamppeissa seisomaan ulkona kunnes ilmastohoureet lähtee päästä.
Niitä jotka Helsingissä ei ilmastohouri voisi kannustuskseksi lennättää vaikka etelään. Siellä Ilaliasa, Espanjsassa ja Ranskassa tuotetaan CO2 päästöjäkin aika mukavasti. Siellä se hiirijalanjälkin on eteläisestä sijainnista huolimatta yli 3/4 Suomalaisesta hiirijalanjäljestä.

Äänestä

Kävin elokuun alussa Lapissa. Useiimat paikalliset valitti kylmää kevättä ja kesää, mm marjasadot olemattomat. Eivät tuntuneet uskovat mihinkään lämpenemiseen siellä muutenkaan.

Äänestä

Tässäkin threadissa nähdään kuinka pienestä avaimenreiästä maailmaa voikaan katsoa.

Äänestä

Pohjoisessa lämpenee kaikista eniten RÖHÖÖ!

Äänestä

Miksi talvella ei ole ilmastomielenosoituksia?

Äänestä
  • Nyt on vasta -1 mutta ketään ei näy eduskuntatalon edessä lämpenemistä vastustamassa.

    Äänestä

Harvemmin Kemijoki on jäässä jo marraskuun ensimmäisellä viikolla, kuten tänä talvena on. Liekö se ilmastohysteerikkojen pelkäämä jääkausi alkoikin?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Mitäpä jos joku ilmastoaktivisti menisi nyt lokakuun alkupuolella Lapissa paljasti jaloin ulos tepastelemaan kolmenkymmenen asteen pakkasessa ja huutelisi samalla 'ilmastonmuutos, ilmasto lämpenee, aaapuvaaa' sekä olisi pihalla niin pitkään, kunnes tulee lämmin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu