Kokeilin viikonloppuna miltä tuntuu olla oudossa metsässä ilman kompassia, karttaa ja puhelinta.
Oikaisin polulta mielestäni oikeaan suuntaan, mutta olin arvioinu paikkani väärin ja odotettua tietä ei tullut eteeni. Yritin kulkea mahdollisimman suoraan, mutta siitä huolimatta kaartamisen takia riittävän isoon metsään jää "vangiksi" kiertämään ympyrää.
Oli pilvistä ja täysin tyyntä. Mistään ei saanut suuntaa kiinni. Mahdollisesti tulisin naapurikylään tai jäisin kiertämään rinkiä. Oli jännä fiilis ja näin maaston laskeutuvan ja vasemmalla mäenhuipun. En nähnyt aurinkoa, mutta tyynen kelin ansiosta kuulin mäen huipulla juuri ja juuri kaukaisen maantien äänet. Lähdin sinnepäin ja kahlasin märän suon poikki. Sitten kuului hakkaamisen ääntä ja suuntasin sinne päin. Näin taloja tai mökkejä oikealla. En viitsinyt mennä niiden pihoille joten kuljin niiden suunnassa, kunnes arvioin talojen välin riittäväksi ja menin pienelle hiekkatielle. Kävelin n. kilometrin tietä kunnes tajusin missä olen, kun näin tutun asvalttitien.
Jälkeenpäin päättelin kartasta missä olen pyörinyt.
TESTI: Ilman kompassia, karttaa ja puhelinta oudossa metsässä.
Anonyymi
2
251
Vastaukset 2
- Anonyymi
No miltä tuntui
- Anonyymi
Hetken aikaa jännältä, kun tuli mieleen sellainen mahdollisuus, että tästä tuleekin vähän pidempi lenkki. Pimeäntulo ei ollut mielessä, vaikka päivä onkin melko lyhyt.
Sekin oli hämmentävä fiilis, kun tajusi missä on ja miten väärin oli arvannut sijaintinsa metsässä. :D
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu611660- 291275
- 851108
- 43925
- 95878
- 67855
Humalassa autolla ajo.
Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.15809Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19765Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.131735- 116711
Jäljitelmä Birginit
Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �151669Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t80638- 4632
Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31625- 43611
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45590- 19576
- 46568
Hyvää yötä hurmuri
Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä25561Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔33558