Nyt vasta uskalsin hieman, varovaisesti ja toisella silmällä katsoa kirjoituksiani muutama päivä sitten.
Noh, mitään radikaalia ei ole tapahtunut ja joku eräässä kommentissa veikkasikin, että oli satsi nyt rähinäkiljua.
Ymmärrystäkin siis teistä mokomista sinkuista löytyy. Ihmettelen välillä miksi te olette sinkkuja. Sittemmin muistan, että etttehän te olekaan. En minäkään virallisesti ole sinkku. Virallisesti olen eronnut.
Epävirallisesti olen leski, koska emme olleet uuden naisystäväni kanssa naimisissa. Mutta se siitä, koska olette hienoja, sekä ymmärtäväisiä ihmisiä, niin haluaisin tietää, että uskotteko ihmisen aiheuttamaan/kiihdyttämään ilmaston lämpenemiseen?
Itse uskoisin ihmisen toiminnalla olevan suurenkin vaikutuksen. Katsokaas, nimensä mukaisesti fossiiliset aineet ovat syntyneet miljoonien vuosien kuluessa. Ne ovat hiili (C) pohjaisia.
Palamisen seurauksena yhdistyy happeen ja oksidoituu, kuten rauta joka ruostuu. (Fe2O3).
Tämä hiili poltetaan käytännössä hetkessä ja tuloksena on tietenkin CO2. CO2 taasen toimii samoin, kuin muovi kasvihuoneen päälysteenä. Jokainen joka on käynyt kasvihuoneessa, tietää, että siellä on lämmin.
Noh se siitä.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Terve sinäki9n terve aloittaja, olet varmasti samaa mieltä että: pukinparta kuuluu vain joulupukille, tai "jeesukselle". Olet varmastikin samaa mieltä siitä myös että pitkät hiukset ovat "neitien" -eli homomiesten merkki ;:D
Ei niillä kaikilla ole pitkät hiukset.
Nyt kyllä olen hieman pihalla siitä, mitä yrität kertoa. Itselläni on ollut tuulessa valtoimenaan heiluva liehuletti, pidin ponnarilla, mutta luovuin siitä jotta suojavälineet olisivat tiivimpiä työmaalla. (nykyään eläkkeellä).
Pukinpartaa minulla ei ole koskaan ollut, mutta usein laiskuuteni takia kasvaa himonussijan viikset. c",)