45 % kansasta pitää ilmastouutisointia tyhjänpäiväiosenä hysterianlietsontana. Koska heidät huomioidaan hallituksessa ja mediassa. Vain 46 % kansasta pitää ilmastokeskustelua tarpeellisena. Siinä Helsingin seutu on vahvasti yliedustettu.
Sekin on siis jo vähemmistö, ja kuitenkin se heiluttaa kaiken aikaa kaikessa tahtipuikkoa. Tyhmä tietämätön vähemmistö pitää valtaa, mutta kuinka kauan. Mikä olisi se vastustajien prosenttiosuus, että alkaisi jo näkyä muutosta toiminnassa.
Siinä välissä sitten 9% on epävarmoja. Ei niitä nyt ainakaan ilmastovouhkasijat voi pitää joukkoonsa kuuluvina. Todennäköisesti vaaka alkaa kallistua hysterian vastustajien puolelle, kun kansa saa asiallista tietoa.
Se asiallinen tietohan sen muutoksen on saanut aikaan. Alarmisteilla alkaa olla hätä, kun yhä useampi tajuaa, kuinka vähän merkitystä on Suomen 0,113 % päästöillä maailman mittakaavassa, kun kehitysmaatkin tahtoo osansa hyvinvoinnista.
Energiahan tuo hyvinvointia, Täytyisi kansainvälisesti alkaa panostamaan thorium voimalan kehittämiseen. Sillä niitä fossiilisia polttoaineita säästettäisiin tulevillekin sukupolville. Fossiiliset on kuitenkin toistaiseksi välttämättömyys.
Fossiilisista eroon pääseminen ei ole mahdollista eikä edes toivottavaa. CO2 on luonnolle lannoite. Sitä ei vaan vouhkasijat suostu tajuamaan. Luonto käyttää 2/3 ihmiskunnan tuottamasta hiilidioksidista. Vain 1/3 jää ilmakehään.
Tähän mennessä CO2 päästöt on huomattavasti lisänneet puun kasvua ja ruuantuotantoa. Niin tulee käymään myös jatkossa, vaikka vouhkasijat päinvastaisella pelottelee.
Sille pelottelulle ei ole perusteita,. Se perustuu pelkkiin oletuksiin. Oletus on oletus, vaikka sen esittäisi tiedemies. Täysin arvottomia on vihreiden oletukset. Niissä ei ole yhtään mitään tieteellistä pohjaa.
Polarisaatio on tullut !!!
Anonyymi
2
114
Vastaukset
Alan uskomaan vakavaan ilmastokriisiin heti kun maailman johtajat tekee rauhan ja lopettaa kaikki sodat ja hävittää aseet. Jos Greta olisi ehdottanut tätä viimeisessä ilmastokokouksessa, ehdottomasti seinälläni roikkuisi nyt Gretan kuva.
- Anonyymi
Panssarivaunut sähkökäyttöisiksi. Ohjaaja istuu sähkötuolissa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1381319
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä38889Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad30633Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46597- 14590
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä26568- 24541
Ajatteletko ollenkaan minua
Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott30536Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver17533Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .17513