miksi se heikko ja sm vv yhistettiiin. ei jaksa muistella mut kertokkaa visaat.
sähköheikko
infanus
3353
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Olisiko, että ei niitä varsinaisesti yhdistetty, vaan huomattiin, että pohjimmiltaan ne ovat saman asian ilmentymiä. Ilmeisesti todella suurilla energioilla nämä kolme vuorovaikutusta ovat yksi ja sama vv, mutta meidän nykyisissä laimeissa energioissa on jakaantunut noiksi kolmeksi eri vv:ksi. Korjatkaa viisaammat.
Kysyitkin kahden vv:n yhdistämisestä -> sähköheikko vv. On kai arvioitu, että suurilla energioilla (Big Bangin alkuhetkillä) myös kolmas, vahva vv oli yhtä ja samaa vv:tä.
Törmäsin tähän selaillessani nettiä:
Neljä perusvoimaa, painovoima, vahva ydinvoima, heikko ydinvoima ja sähkömagneettinen voima on nykyisessä maailmankaikkeudessa havaittu erillisiksi voimiksi. Tiheyden ja lämpötilan ollessa hillittömän suuria alkuräjähdyksen alkuvaiheiden aikana, olivat nämä voimat sulautuneet yhtenäiseksi supervoimaksi. Lämpötilan laskiessa alkoivat voimat irtaantua toisistaan. Tätä perusvoimien erkaantumista kutsutaan symmetriarikoksi.
Koko juttu täällä:
http://www.edu.lieto.fi/astronomia/Historia/alkurajahdys.htm
Ko asiaa löytynee ties kuinka monesta
paikasta, satuinpa vaan osumaan tähän.