viiltely

Hei.
Olen nyt 19-vuotias tyttö, ja oli pakko vastata tähän koska viiltelin itsekkin tyttäresi ikäisenä. Viiltelyni johtui lähinnä siitä, ettei löytynyt enää muita keinoja pahan olon ulos saamiseen. Käytin kyseistä keinoa pahan olon purkamiseen parin vuoden ajan, ja ikään kuin "kasvoin" tavasta ulos joskus yhdeksännen luokan aikana. Omat vanhempani eivät koskaan saaneet tietää asiasta; välimme kun eivät olleet kovin lämpöiset, joten arvet oli helppo salata. On hienoa että olette hakeneet apua, uskon sen auttavan tytärtäsi. Tärkeää on, että tyttäresi löytää muita keinoja pahan olonsa purkamiseen kuin itsensä vahingoittamisen, ja on todella hienoa että olet vanhempana tyttäresi tukena. Voimia teille!

Minulla viiltely kesti n. 7 vuotta. Ironista asiassa oli se, että 'keksin' jutun päädyttyäni nuorisopsykiatrian osastolle, johon kai menin kuitenkin parantumaan. Oli tosi vaikea päästä tästä tavasta eroon. Viilsin itseäni usein, kun olin itseeni pettynyt, olin vihainen, joku toinen oli satuttanut mua, oli epämääräinen ahdistunut olo jne., jne... eli se oli ratkaisu, hetken helpotus ja tunteiden purkukeino vähän joka tilanteessa. Mutta jos yhtään lohduttaa, niin ranteita on loppujen lopuksi aika vaikea viiltää auki niin, että kuolisi verenvuotoon. Kyllä tyttö selviää, mutta arpia on sitten kurja vanhempana selitellä tuntemattomille tuijottelijoille ja uteliaille pikkulapsille.

mä oon ite sairastanut masennusta kaheksan vuotta...viiltelin itteeni yhteen aikaan mutt kun jäin siitä kiinni mutt laitettiin kaiken maailman psykologeille...se ei auttanut..mutt kun vaihdoin koulua ja sain uusia kavereita ne sai mutt tajuaan et mä oon arvokas ja ettei se kannata...en tiedä onko sun tyttärellä kavereita mutt ne auttaa todella paljon...en ois tässä jos mulla ei ois ollu kavereita jotka kisko mua eteenpäin elämässä...äiti voi tuntua tosi kamalalta siinä tilanteessa ja äidin rooli on varmaan ihan hirvee tossa tilanteessa.. en voi sanoo muutakuin et yritä tukee tytärtäsmutta älä hösää sen ympärillä...se ahdistaa...yritä saada tyttäress tuntemaan ittensä tärkeeksi...se on ehkä ainoo keino...stemppiä sinne ja toivottavasti asiat rupeaa menemään paremmin...

Hei.
Ensiksi haluan osoittaa sinulle myötätuntoni tyttäresi puolesta. ((Se myötätunto tulisi myös osoittaa omalle äidilleni mutta..))

Itse viiltelin/viiltelen, eikä äidillä ja isällä ole mitään aavistusta.
Vaikka kaikki näyttäisi olevan hyvin, ei välttmättä ole.
Itselläni ainakin on aina sellainen "esitys" päällä kotona, että näytän et on hyvä olla ja sillee, sitten karkaan huoneeseeni ja lopun tiedättekin.
Se on huono tapa, ja se todella on TAPA, siitä on vaikea päästä eroon, eikä edes kuraattori, jolla käyn perheongelmien takia, tiedä arvista.

Ne tulee, niinkuin sanoit, ikäänkuin aaltoina. Välillä on vähän rauhallisempi aika ja sitten pum. Uusi jälkiä käsi täyteen.

Nyt kun sitä ajattelee, niin tuntuu tosi turhalta. On niitä tapoja muitakin joilla purkaa tuskaa. Minä tätä nykyä maalaan tuskani tai kirjoitan sen runoiksi ja novelleiksi. (Niissä kyllä yleensä sitten kuollaan lopussa).

Toivottavsti jaksatte. Voit vaikka näyttä viestini tytölles. Samanikäsiä kun ollaan. ;)

Hei!
Minäkin viiltelin juuri tuon ikäisenä, kuin tyttösi. Sitä kesti pari-kolme vuotta. Välillä oli taukoja ja välillä sitten käsi täynnä jälkiä.
Minun viiltely alkoi sillä, että riitaannuimme isäni kanssa pahasti. Ja sitten oli miesrintamalla ongelmia. Muutahan siihen ei sitten tarvittu. Sitten viiltelystä tuli tapa, ja teimme sitä yhdessä silloisen parhaan kaverini kanssa.
Mutta sitten kuitenkin myöhemmin kännissä kerroin isälleni viiltelystäni. Sen jälkeen meidän välit parantuivat, ja minä aloin käymään psykiatrilla. Sitten se viiltely vain jäi. Ärsyttää vieläkin nuo arvet kädessä, ne kun eivät pois lähe >:/
Mutta, ei muuta ku tsemppiä teille molemmille! ja hyvää kesän odotusta! Kyllä se viiltely siitä vähenee, kun kesäkelit tulee, ja tekee mieli t-paitasillaan kulkea ;)

Juuu, kyllä itsekkin viiltelen, ja en oikeen pysty lopettamaan sitä. Joka kerta kun nään sen millä viiltelen tulee himo viiltää ja sittteen...viiläin. Syy miksi viillän on se, että minulla ei ole ystäviä,seitsämän rakasta lehmää ni tapettiin,elin pelosssa yli puoli vuotta, ajatelllen että joku vainoo mua,tuntuu joka päivä aina vaaan pahemmalle ja pahemmalle. Kun kerroin ystävälleni että viiltelen, niin hän ei edes kuunnellut mitä sainoin, ja sanoin että voisikohan hän auttaa minua pois viiltelyn himosta

No siis oon viillelly kesästä 2011 lähtien noin ½vuotta kunnes mun luokkalaiset alko kyselee koulus ett ''näytäkkö ranteet?'' ja se sai mutki sit miettimään et vois lopettaa ku ei se oo järkevää
ja viiltelyn syy oli se ko oli iha

Oli tää juttu lehdessä.
Jos olis apua.
https://www.is.fi/perhe/art-2000006153748.html

Yläaste on hirvittävää aikaa. Monia kiusataan. Sitten tulee masennus ja viiltely. Itse elin yläasteen 90luvulla,silloin en tiennyt viiltelystä,mutta joskus mietin itsemurhaa. Tyttäreni viilteli ysiluokalla. Oli hirvittävää,kun asia paljastui. Nyt hän on jo työelämässä ja asiat hyvin. Älkää jättäkö nuoria yksin. Kyselkää ja olkaa lähellä . Älkää huutako!