Kun nykyinen arkkipiispa oli valittu Espoon piispaksi, oli juuri ilmestynyt eräitä kirkon kannalta hyvin negatiivisia tilastoja. Vastavalittu piispa joutui vastaamaan niihin teeveehaastattelussa. Nimitti niitä jobinpostiksi ja oli poikkeuksellisen hermostunut.
Nyt hän arkkipiispana taas esiintyi teeveehaastattelussa ja oli silminnähden hermostunut. Esitteli piispojen kirjoittamaa kirjaa ja kirkon kantaa, jotka väittävät, että kirkon uskolla ja tieteellisellä ajattelulla ei muka olisi ristiriitaa.
Jäi sellainen kuva, että tunsi kenties puhuvansa pehmeitä, jotka eivät mene läpi. Kiusallista katsottavaa. Olipa syy mikä tahansa, selvästi pokka ei pitänyt.
Arkkipiispan pokka ei pidä
4
<50
Vastaukset
>> Esitteli piispojen kirjoittamaa kirjaa ja kirkon kantaa, jotka väittävät, että kirkon uskolla ja tieteellisellä ajattelulla ei muka olisi ristiriitaa. <<
Jep jep, luominen vaikkapa teistisen evoluution tapaan eli evoluutioprosessin tavoitteena olisi ollut luoda ihminen ei nyt vaan sovi yhteen evoluutioteorian kanssa, ei millään.
Jos kirkko pyrki häivyttämään tuolla kirjallaan tieteellisen maailmankatsomuksen ja yliluonnollisuuksia sisältävän maailmankatsomuksen välistä rajaa, niin kiville meni.
ps siinä kirkon julkaisemassa tekstissä (kehuttiin kirkkoa ja) annettiin ymmärtää, että kirkon tarjoamaa mielikuvitustodellisuutta tarvittaisiin tieteellisen maailmankuvan avuksi tai tueksi. Se oli kyllä vähintäänkin kirkkomainen tulkinta asiasta. Kirkko yritti lisäksi (taas kerran) omia tekstissään kaiken moraalista arvoihin asti omaksi yksityisomaisuudekseen. Höpsis.Jäi sellainen kuva, että jos arkkipiispa olisi uskonut näin miellyttävään asiaan ja sen läpimenoon, hän olisi paremminkin esiintynyt voittajana kuin hermostuneena altavastaajana.
Voi toki olla kyse, että vilpittömästi kuvitteli, mutta on taitamaton esiintymään.Firdawsi kirjoitti:
Jäi sellainen kuva, että jos arkkipiispa olisi uskonut näin miellyttävään asiaan ja sen läpimenoon, hän olisi paremminkin esiintynyt voittajana kuin hermostuneena altavastaajana.
Voi toki olla kyse, että vilpittömästi kuvitteli, mutta on taitamaton esiintymään.Ehkä tämä loppuvuosi oli julkaisun harkittu hetki, koska juuri nyt alkaa loppuvuoden eroaalto. Tulossa oleva eroaaltokin saattoi hermostuttaa, mikäli oli hermostunut.
"Piispat tiivistävät kristillisen teologian ja erityisesti luonnontieteiden suhteen neljään [4] väitteeseen:
1-3. [diipa daapaa]
4. Inhimilliseen viisauteen kuuluu tieteen rajojen tunnustaminen. Tieteestä ei pidä tehdä uskonnon korviketta."
Vai että tieteestä ei pitäisi tehdä korviketta. Heh heh. Minusta usko ja uskonto kirkon tarjoilemassa muodossa ei ole edes korviketta, se on plaseboa.
Toimii se homeopatiakin joissakin rajoissa jos siihen lujasti uskoo.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1721127
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132857- 84793
- 51738
Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55549Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?37541Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä295533Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t215489Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45482- 49477