Maarittele alpha ja beta tyypit

Anonyymi

Parisuhdemielessa??

11

129

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tarve luokitella ihmisiä tulee huonosta itsetunnosta.

      Jos luotat itseesi, voit antaa myös toisten olla rauhassa omia itsejään. Silloin ollaan samalla tasolla ja voidaan vaikka keskustella. Huonon itsetunnon omaavan pitää saada sysityksi toiset eri tasolle. Silloin ollessaan itse yksin omalla tasollaan hänkin tuntee olevansa turvassa.

      • Anonyymi

        Useilla ihmisillä on tarve ja tapa arvioida toisia ihmisiä. Ihmisen arvostelu aloitetaan viimeistään koulun alkaessa, jolloin jokaisen taitoja aletaan arvioimaan. Jokaista arvioidaan läpi koulutaipaleen aina sinne tohtorinhattuun asti. Ulkonäkökilpailut ovat toisenlaisia; ihmisiä arvioidaan ja laitetaan järjestykseen. Ihminen, joka haluaa osallistua tuollaiseen arvioitiin on myös avoin sille. Kaikki eivät ole eikä se kaikkia varten olekaan.

        Jokainen ihminen arvioi toisia ihmisiä. Yhteiskunta arvioi kansalaisiaan. Se on hyvin inhimillistä. Toista ihmistä voi kuitenkin arvioida eri tavoilla eikä se toisen ihmisen arvioiminen tarvitse tarkoittaa mitätöimistä vaan sen voi tehdä rakentavalla tavalla niillekin, joiden arviointi on halveksivaa ja mitätöivää. Arvioinnin tarkoitus ei pitäisi koskaan olla toisen ihmisen ihmisarvon kieltämistä.

        Jokainen kumppaniaan valitseva arvioi ainakin jollakin asteikolla mahdollisia kumppaniehdokkaita. Suinkaan kaikille ei ihan kuka vain kelpaa eikä tule kelvatakaan. Arviointiin vaikuttaa usein sekä yleinen mielipide ja ihanteet että yksilölliset mieltymykset. Arviointi kertoo myös sen, mikä itselleen on tärkeää ja mitä henkilö itse arvostaa. Arviointi siis kertoo myös arvioijasta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        NiinPa.

    • Alfa on tavoiteltu, beeta vähemmän tavoiteltu.

      • Anonyymi

        Riippuu siita kuka tavoittelee ja keta ja miten luokittelee ja kuinka luokitukset
        Mita arvostaa joku Paris Hilton vai oikeasti kaunista naista?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Väestöstä otetaan edustava otos, ja vertaillaan sen arvostuksia eri yksilöiden suhteen. Arvioitavat henkilöt asettuvat normaalijakaumaan. Jakauman kaikkein kysytyimmät, siis ne, jotka ovat jakauman keskusta lähinnä, voidaan luokitella alfayksilöiksi.

      • Firdawsi kirjoitti:

        Tein äsken virheen. Jos arvioiduista piirretään graafi, on se viisainta piirtää siten, että eniten tavoitellut ovat vasemmalla ja vähiten tavoitellut oikealla. Y-akselille merkitään se korkeus, minkä henkilö on saanut arvioinnissa ja x-akselille henkilöiden järjestys. Syntyy laskeva käyrä. Käyrän korkeimmalla kohdalla olevat, siis vasemmalle merkityt, voidaan nimittää alfoiksi.

        Aineisto on kuitenkin niin havainnollista, ettei ole lainkaan tarvetta piirtää graafia. Numeerinen ilmaus riittää.

        Anteeksi nöyristelevästi, matelevasti ja sulimmasti.

      • Anonyymi
        Firdawsi kirjoitti:

        Kiitos tiedosta.

        Kuulostaa mielikuvituksettomalta robottimaiselta ulkoa opitulta ja Natsimaiselta.
        Mielikuvitus ja humaanisuus puuttuu niinkuin kaikista
        Viesteistasi.

        Se mita massa ajattelee ja miten massa toiminta Ei koskaan ole hyva suunnannayttaja.

        Massa ajattelu

        ;-)

        Olet siis white trash ;-)

        Tiede on vähän kuivaa. Jos liskoaivot ovat kunnossa, elävässä elämässä on kyllä runsaasti tunnetta.

    • Anonyymi

      Se joka natsistisesti jakaa ihmiset luokkiin, jää lopulta itse yksin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      67
      1252
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      911
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      338
      709
    4. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      51
      661
    5. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      112
      659
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      646
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      638
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      605
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      592
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      584
    Aihe