Etelän hetkelliset talvisäät

Anonyymi

Eteläisessä Suomessa olemme saaneet tottua hetkellisiin talvisäihin. Eli, lunta saattaa tulla ja pakkastakin. Mutta tälläinen säätila pysyy vain hetken. Yleensä parikolme päivää. Sitten palataan taas normaaliin. Vettä tihuuttaa ja lämpöasteet vaihtelee 3-6 asteeseen. On pilvistä ja harmaata. Tämä ns.tyypillinen talvisää osuu tietysti myös jouluksi eteläiseen osaan. Muuta ei osaa enää edes odottaa. Jos haluaa valkean joulun. On vaan lähdettävä pohjoiseen.

7

197

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Sitä se normaali säänvaihtelu on.

    • Anonyymi

      90-luvulla sitä lunta tuli lähes joka vuosi täällä etelässäkin, pysyvä lumipeite viimeistään joulukuussa ja lunta sääreen asti. Lunta tuli niin paljon että kun olin 90-luvun puolivälissä Tallinnassa katsomassa Pähkinänsärkijää, lumimyrsky jonka ennustettiin tulevan Suomeen iskikin etelämmäksi ja Tallinnan taksiliikenne meni täysin jumiin. Siinä sitten kaksi kouluikäistä lasta, äiti ja kaverin äiti rämpivät vaakasuoran lumisateen läpi oopperatalolta satamaan. Kyseessä alkutalvi. Toiselta 90-luvun vuodelta löytyy valokuvakin kun kotipihalle oli satanut yön aikana 50 senttiä lunta, vain 30 kilometriä stadista pohjoiseen.

      Sitten kun tultiin 2000-luvulle niin lumet vain hävisivät - uutenavuotenakin tulee nykyään lähes yksinomaan vettä.

      Ei todellakaan ole mitään normaalia vaihtelua jos melkein sadan vuoden ajan on tullut lumimyrskyjä lähes joka vuosi, ja sitten tyssää kuin seinään. Muutaman vuosikymmenen kuluttua Lapissakaan ei enää ole lunta.

      • Anonyymi

        Turussa viime vuonna tuli lunta niin paljon, että kaupunki oli vaikeuksissa, koska olivat menneet myymään aurauskalustoa pois, kun sitä ei muka enää tarvita. Lunta satoi koko talven ja keväällä suli pois. Tiet olivat kiharalla, renkaat rämisivät kun ei oltu aurattu.
        Eli mihin ne lumet muka hävisivät?


      • Anonyymi

        lumet ei hävinny mihkään, vaihtelevuus suurempaa. nythän on lapissakin 50-70cm lunta. kohta normimäärä mikä maaliskuussa pitäs olla. en usko sinua.


    • Anonyymi

      Semmosta se on, kun ihmiskunta maapallon pilaa huolella päin helvettii.

    • Anonyymi

      Kyllä näyttää joulukuiset maisemat lohduttomalta täällä eteläisessä osassa maatamme. Niin päivällä kuin, illalla. Sama harmaus aamusta iltaan.
      Kuin loputon lokakuu. Lehdettömät puut ja iltojen synkkä pimeys.
      Musta ja märkä maa imee kaiken valon pois. Vain märkä asfaltti hieman kiiltää katuvalojen loisteesta.
      Kaupunkien ja pihojen jouluvalaistuskin näyttää omituiselta tälläisessä säässä.
      Kun katsoo ikkunastaan tälläistä maisemaa, ei oikein joulutunnelmaan pääse.
      Eikä siihen osaa valmistautua. Suomalaisena sitä vaan on liian kauan saanut tottua
      valkeisiin jouluihin. Nyt sitten pitäisi alkaa totuttelemaan tälläisiin lumettomiin ja
      vesisateisiin jouluihin. Joululaulujen sanojakin pitäisi kai jo muutella.

      Ei näin..."Lunta tulvillaan on raikas talvisää,
      ei liinakkommekaan, nyt enää talliin jää.
      Sen kohta valjastan reen pienen etehen,
      ja sitten joutuin matkahan me käymme riemuiten
      Kulkuset, kulkuset riemuin helkkäilee.
      Talven valkohiutaleet ne kilvan leijailee"

      Vaan näin...
      Vettä tulvillaan, on märkä, lumeton talvisää.
      Ei sateenvarjokaan nyt enää naulakkoon jää.
      Sen kohta nappaan mukaani ja sitten joutuin matkahan
      käyn mielin ankehin.
      Kumpparit, kumpparit ne täällä lompsuttaa.
      Joulun sadepisarat ne kilvan ropisee.

    • Anonyymi

      Olisin kyllä enemmän huolissaan viime kesien kuukausien tappohelteistä jotka eivät koskaan ole ollut normi täällä pohjolassa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2290
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      25
      920
    3. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    4. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      892
    5. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      845
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      564
      823
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      82
      728
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      660
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      24
      612
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      60
      581
    Aihe