Puhuuko sisareni totta vai ei?

Anonyymi

Sisareni väitti, että meni kertomaan erään tuttavaperheemme isälle, että minulle tulee perheestä eräs esine mieleen. Oli niin, että tämä lievästi sanottuna hölmö mielleyhtymä oli tullut minulle parisen vuotta ennen tätä, ja sisarellani oli tapana kiusata minua siten, että jos sanoin, että minulle tulee jostakusta jotain mieleen, niin hän sanoi, että hänellä on salapuhelin, jolla soittaa hänelle ja kertoo tuon ja hän myös kerran muka soitti tällä salapuhelimellaan tälle perheelle tästä. Tämä perhe asui maalla isämme naapurissa, ja kerran kun olimme sisareni kanssa isän luona ja meille kai tuli jotain kinaa jostakin, hän sanoi, että hän käy kertomassa tuon mielleyhtymän jos en tee jotakin. Hän sitten otti potkukelkan ja lähti. Soitin sitten jonkin ajan päästä naapuritaloon, ja siellä vastasi perheen isä ja kysyin, onko sisartani näkynyt, ja hän vastasi, että ei. Sisareni on väittänyt aina näihin päiviin saakka, että kertoi sen ja perheen isää oli vain naurattanut tuo juttu. Hän myös väittää sanoneensa, että jos minä soitan sinne, siellä sanotaan, ettei sisartani ole näkynyt. Vuosi oli muistaakseni 2000 ja silloin oli kevättalvi. En siis edelleenkään tiedä varmasti, kertoiko hän sen vai ei, ja aluksi olin ehdottomasti sitä mieltä, että hän vain narraa, mutta nykyään en ole ollenkaan varma. Luulisi, että hän olisi jo myöntänyt sen, jos ei oikeasti olisi kertonut.

Olisiko täällä ketään asiantuntijaa, joka osaisi päätellä, puhuuko hän totta vai ei?

14

786

    Vastaukset 14

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Eihän täällä muita olekaan kuin ammattilaisia. Onneksi päädyit tänne kysymään, etkä mennyt millekään puoskarille huijattavaksi.

      Kirjoitit, että silloin oli kevättalvi. Hyvä kun kirjoitit tuon, sillä se on avain ratkaisuun tapauksessasi.

      Jos et ole jo muuttanut pois naapurisi läheltä, se kannattaa tehdä nopeasti. Samalla nimi kannattaa vaihtaa. On nimittäin aivan selvää, että sisaresi kävi kertomassa asian. Nyt, kohta kymmenen vuoden jälkeen, asian tietää koko naapurin suku sekä työkaverit jne. Etkö ole kaupassa ja muualla huomannut virneitä, joita sinun suuntaan tulee. Etkö tunne niitä selässäsi?

      Kyllä olikin ajattelematon teko sinulta mennä siskolle moista kertomaan. Tämä on hyvä esimerkki siitä, miten omat ajatukset kannattaisi pitää omina. Tuota et noudattanut ja nyt sinulla on riesa koko loppuelämäsi ajan.

      • Anonyymi

        Niinpä varmaan. Ja tyyppiin, joka ei osaa edes laskea, tunnetusti kannattaakin luottaa. T: Aloittaja


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinpä varmaan. Ja tyyppiin, joka ei osaa edes laskea, tunnetusti kannattaakin luottaa. T: Aloittaja

        Se taitaa olla pienin huolistasi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se taitaa olla pienin huolistasi.

        Enpä usko että naapuri on tuosta suvulleen tai muille kavereilleen kertonut. Mutta minä en olisi sisarenani mennyt kertomaan mitään. Naapuria varmasti naurattikin se, että yksi tulee asioikseen naapurista kertomaan tuollaista.


      • Anonyymi

        Itse asiassa naapurit muuttivat pois vuosia sitten ja isän talo on tällä hetkellä asumattomana, koska hän on kuollut. Ja ei, heidän muuttonsa ei liittynyt minuun tai perheeseeni mitenkään.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se taitaa olla pienin huolistasi.

        Jos tuo on pienin aloittajan huolista, minkä epäilet olevan suurin?


    • Anonyymi

      Minkä ikäisiä olitte? Ymmärrän, jos olette olleet korkeintaan teinejä, mutta jos olitte vanhempia, jotain on pahasti pielessä

    • Anonyymi

      Ei pahalla, mutta vaikutatte lievästi sanottuna hulluilta, niin sinä kuin siskosikin.

    • Anonyymi

      Ihan selvää on, että sisaresi ei ole kertonut mitään. Itseäni ei naurattaisi, jos minusta tai perheestäni tulisi jokin esine mieleen.

    • Sillä nyt ei ole väliä kävikö sisaresi tuosta kertomassa vaiko ei. Merkitystä on sillä, että asia vaivaa sinua ja se on varsinainen ongelma. Suosittelen käyntiä3psykologilla.

    • Anonyymi

      Mielenkiintoinen aloitus! Ja mikähän se esine mahtoi olla?

    • Anonyymi

      Ei ole väliä onko kertonut vai ei. Kuulostaa vähäpätöiseltä asialta joku mielleyhtymä.
      Se mikä ON tärkeää, että sisaresi on kiristänyt sinua asialla. Se ei ole oikein!

      Tämän vuoksi en itsekään halua kertoa kenellekään yhtään mitään, se on kuin amerikassa, kaikki mitä sanot, voidaan ja tullaan käyttämään sinua vastaan.

    • Anonyymi

      Olen tavannut perheen isän pari kertaa viime aikoina. Muistaneekohan koko juttua enää. Ei varmaan. Ihan mukavia juttutuokiomme ovat olleet.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      176
      1632
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      106
      842
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      735
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      203
      618
    5. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      131
      594
    6. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      556
    7. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      538
    8. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      68
      536
    9. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      526
    10. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      510
    Aihe