Työsuhteeni aina poikki koeajalla

Anonyymi

Työnantajien syyt potkuihin ovat todellisuudessa aina sitä, että muut hyväksyvät huonot syyt, kun kaikilla on niin vaikeaa.

Eivät sitä, että työntekijä tai hakija oli jotenkin hörhö.

Tehän kuvittelette, että mitä nopeammin tai useammin potkut tulee, sitä hörhömpi työntekijä on.

Suomalaiset eivät puhu rehellisesti potkujen syistä.

Eniten työnantajaa ärsyttää pikkuasiat persoonallisuudessa ja viiteryhmän rooleissa. Niistä ei saa antaa potkuja.

Esimerkiksi se sosiaalinen rooli, että menen
kuuntelemaan kädestä pitäen, miten asiat menevät oikein, jolloin saan
epäselviä ohjeita enkä tee sitä omalla päällä. Omalla päällä tekeminen
tarkoittaa keskittymistä ja harkintaa, jolloin asiat sisäistyvät. Se
ei tarkoita esimiehen kieltämistä, ohjeiden kieltämistä tai
sähläämistä ilman tietoa tai tajua. Itsenäinen työ on harkintaa, ei
tottelua.

Koko työelämä syyllistyy pelkokeskeiseen reagointiin. Epäpätevyyden pelko ja yrityksen voittojen menettäminen vaikuttavat taustalla työhönottotoiminnassa. Niillä on juurensa 90-luvun lamassa ja uusliberalismissa. Kaikilla menee huonosti ja kun annetaan raadollisen markkinamallin toimia, niin voittajat saavat vähän enemmän.

Minun pitäisi olla töissä jossakin, missä
käsillä oleva tehtävä ratkaisee eikä siellä etsitä yksilön vikoja.

Tietenkin Suomessa on aitoa työnjohtoa, joka tietää tämän, mutta ne myytit pitävät sen tietotaidon mystisesti erillään työhönotosta.

0

94

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. MIksi suurin osa persuista on alkoholisteja?

        Tätä jäin pohdiskelemaan....
        Maailman menoa
        97
        4193
      2. 71
        3445
      3. Putin lähti takki auki sotaan....

        Luuli, että kolmessa päivässä hoidetaan, nyt on mennyt 3,5 vuotta eikä voitosta tietoakaan. Kaiken lisäksi putin luuli,
        Maailman menoa
        72
        3064
      4. SDP ylivoimainen ykkönen

        En ole koskaan viitsinyt käydä äänestämässä, mutta nyt SDP:n etumatka on niin kutkuttava, että pakkohan se on vaivautua.
        Maailman menoa
        81
        2539
      5. Suomalainen lähti ilman takkia sotaan

        Malli oli "kajander", johon kuului pelkästään kokardi, ja sotilaan itse metsästä katkoma puukeppi ryssien huitomiseen.
        Maailman menoa
        5
        2356
      6. Polttomoottoriauto on köyhän merkki

        Kun ei ole varaa ostaa sähköautoa, niin joutuu köyhän autoa käyttämään.
        Maailman menoa
        206
        2141
      7. Patteriauton ovia ei saatu auki - kuljettaja koki hirvittävän kuoleman!

        ”Oviongelma johti kuskin kuolemaan kolarissa – tämä ratkaisu saatetaan kieltää kokonaan Sivulliset pyrkivät tempomaan a
        Maailman menoa
        30
        2071
      8. Mies älä

        Odota enää vaan toimi. Pieni vinkkivitonen 🫰💥
        Ikävä
        41
        860
      9. Harmittaa ettei paluuta entiseen enää ole

        Paluuta entiseen ei ole koska pilasit kaiken.
        Ikävä
        73
        801
      10. Mä tiedän

        Että sä tiedät, että mä tiedän, että sä tiedät. Me molemmat tiedetään. Onko näin?
        Ikävä
        52
        766
      Aihe