Ei auttanut Reetta

Suomalaiset kehitys- ja ympäristöjärjestöt ovat jo tiedottaneet, että kokous päättyi katastrofiin, kertoo lehti.
Buhahahaa!
9<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Päättäjätkin rintamassa siirtyy realistien joukkoon.

Äänestä
  • Kulisseissa myönnetään jo että pyramidihuijaukseenhan tässä sorruttiin. EU:lla on eniten kasvoja menetettävänä joten yrittää vielä pyristellä mutta kyllä ilmastototouhu on nyt jo se kuuluisa palava porauslautta.

    Äänestä

Tämä tietää ihmiskunnalle lähtöä tältä planeetalta...sadan vuoden aikajanalla.

Ja mitä tekee denialisti?-"buhahaa".Ehkäpä ihmiskunta on tämän ansainnut

Äänestä
  • Lähtöä on odoteltu Jeesuksen ajoista asti ja epäilemättä aiemminkin, kaikkiin kulttuureihin on kuulunut jonkinlainen maailmanlopun tuomiopäivä. Maya-kalenterikin jo loppui ajat sitten mutta täällä vaan edelleen porskutetaan.
    Joten hahhahhaa, setämiehiä naurattaa!

    Äänestä

  • Luonto tapansa mukaan yrittää harventaa ylikansoitusta parhaansa mukaan. Saa nähdä kuinka luonto onnistuu siinä.
    Ihmiskunnan pitäisi itse herätä taistelemaan ylikansoitusta ja- kulutusta vastaan.

    Äänestä

  • Kaalimaankakara junaili historian anekdootiksi.

    Äänestä

  • Tehkää mitä tykkäätte, älypuhelimestani en kyllä luovu, nouskoon pallon lämpö minne tahansa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tehkää mitä tykkäätte, älypuhelimestani en kyllä luovu, nouskoon pallon lämpö minne tahansa.

    Ei taida olla kovinkaan halveksittava teko kun kerran Reetallakin taitaa olla sellainen energiaa hävittämässä ja hiilijalanjälkiä tekemässä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Suomalaiset kehitys- ja ympäristöjärjestöt ovat jo tiedottaneet, että kokous päättyi katastrofiin, kertoo lehti.
Buhahahaa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu