... mutta joka ei töitä tee, vaan uskoo häneen, joka vanhurskauttaa jumalattoman, sille luetaan hänen uskonsa vanhurskaudeksi. Room. 4:4-5.
Tässä näet korkean, salatun ja ihmeellisen Kristuksen valtakunnan hallintotavan. Arvoton ihminen saa armon. Arvollinen suljetaan ulos vain sen perusteella, että sydän etsii ansioita.
Herra itse on painottanut tätä ihmeellistä tuomiota mitä voimakkaimmin, kun hän Matt. 20:ssa sanoo, että ne, jotka olivat tehneet työtä koko päivän eivät saaneet mitään armolahjaa, vaan vain ainoastaan sen minkä olivat ansainneet, koska heillä oli tekoja (siis pitäytyivät tekoihin).
”Me olemme kantaneet koko päivän kuorman ja helteen”, he sanoivat. Mutta ne, jotka seisoivat siinä ansiottomina ja hämillään, koska olivat tehneet työtä vain yhden tunnin, heillä ei ollut vaatimuksia. He tiesivät, että he eivät voineet pyytää koko päivärahaa.
Heille talon isäntä antoi koko päivän palkan lahjaksi. Sellainen on taivasten valtakunta, sanoo Herra. Näin Kristus hallitsee ja tuomitsee, vastoin kaikkea järkeä ja vastoin ihmisten kaikkia tapoja ja tottumuksia vastaan.
-
( Lyhyt ote C.O.Roseniuksen Roomalaiskirjeen selitysteoksesta )
MUTTA TÖITÄ TEKEVÄLLE EI LUETA PALKKAA ARMOSTA, VAAN ANSIOSTA ...
48
<50
Vastaukset
1 Mitä me siis sanomme esi-isämme Aabrahamin saavuttaneen lihan mukaan?
2 Sillä jos Aabraham on teoista vanhurskautettu, on hänellä kerskaamista, mutta ei Jumalan edessä.
3 Sillä mitä Raamattu sanoo? "Aabraham uskoi Jumalaa, ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi."
4 Mutta töitä tekevälle ei lueta palkkaa armosta, vaan ansiosta,
5 mutta joka ei töitä tee, vaan uskoo häneen, joka vanhurskauttaa jumalattoman, sille luetaan hänen uskonsa vanhurskaudeksi;
6 niinkuin myös Daavid ylistää autuaaksi sitä ihmistä, jolle Jumala lukee vanhurskauden ilman tekoja:
7 "Autuaat ne, joiden rikokset ovat anteeksi annetut ja joiden synnit ovat peitetyt!
8 Autuas se mies, jolle Herra ei lue syntiä!"
9 Koskeeko sitten tämä autuaaksi ylistäminen ainoastaan ympärileikattuja, vai eikö ympärileikkaamattomiakin? Sanommehan: "Aabrahamille luettiin usko vanhurskaudeksi."
10 Kuinka se sitten siksi luettiin? Hänen ollessaanko ympärileikattuna vai ympärileikkaamatonna? Ei ympärileikattuna, vaan ympärileikkaamatonna.
11 Ja hän sai ympärileikkauksen merkin sen uskon vanhurskauden sinetiksi, joka hänellä oli ympärileikkaamatonna, että hänestä tulisi kaikkien isä, jotka ympärileikkaamattomina uskovat, niin että vanhurskaus heillekin luettaisiin;
12 ja että hänestä tulisi myöskin ympärileikattujen isä, niiden, jotka eivät ainoastaan ole ympärileikattuja, vaan myös vaeltavat sen uskon jälkiä, mikä meidän isällämme Aabrahamilla oli jo ympärileikkaamatonna.
13 Sillä se lupaus, että Aabraham oli perivä maailman, ei tullut hänelle eikä hänen siemenelleen lain kautta, vaan uskonvanhurskauden kautta.
14 Sillä jos ne, jotka pitäytyvät lakiin, ovat perillisiä, niin usko on tyhjäksi tehty ja lupaus käynyt mitättömäksi.
15 Sillä laki saa aikaan vihaa; mutta missä lakia ei ole, siellä ei ole rikkomustakaan.
16 Sentähden se on uskosta, että se olisi armosta; että lupaus pysyisi lujana kaikelle siemenelle, ei ainoastaan sille, joka pitäytyy lakiin, vaan myös sille, jolla on Aabrahamin usko, hänen, joka on meidän kaikkien isä
17 - niinkuin kirjoitettu on: "Monen kansan isäksi minä olen sinut asettanut" - sen Jumalan edessä, johon hän uskoi ja joka kuolleet eläviksi tekee ja kutsuu olemattomat, ikäänkuin ne olisivat.
18 Ja Aabraham toivoi, vaikka ei toivoa ollut, ja uskoi tulevansa monen kansan isäksi, tämän sanan mukaan: "Niin on sinun jälkeläistesi luku oleva",
19 eikä hän heikontunut uskossansa, vaikka näki, että hänen ruumiinsa oli kuolettunut - sillä hän oli jo noin satavuotias - ja että Saaran kohtu oli kuolettunut;
20 mutta Jumalan lupausta hän ei epäuskossa epäillyt, vaan vahvistui uskossa, antaen kunnian Jumalalle,
21 ja oli täysin varma siitä, että minkä Jumala on luvannut, sen hän voi myös täyttää.
22 Sentähden se luettiinkin hänelle vanhurskaudeksi.
23 Mutta ei ainoastaan hänen tähtensä ole kirjoitettu, että se hänelle luettiin,
24 vaan myös meidän tähtemme, joille se on luettava, kun uskomme häneen, joka kuolleista herätti Jeesuksen, meidän Herramme,
25 joka on alttiiksi annettu meidän rikostemme tähden ja kuolleista herätetty meidän vanhurskauttamisemme tähden.
( Room. 4 )- Anonyymi
Jaak.2:14 Mitä hyötyä, veljeni, siitä on, jos joku sanoo itsellään olevan uskon, mutta hänellä ei ole tekoja? Ei kaiketi usko voi häntä pelastaa?
- Anonyymi
USKON TEOT,
uskon teoista Jaakob tietenkin puhuu.
Teoista, jotka usko, USKO JEESUKSEEN KRISTUKSEEN saa aikaan, ja ne eivät ole uskovan omia tekoja - vaan Jeesuksen Kristuksen aikaan saamia tekoja Häneen uskovassa ihmisessä. Uskon teoista oli kysymys Abrahaminkin kohdalla.
Laki ei ihmistä saa rakkauden tekoja tekemään.
Jumalan armo ja rakkaus saa.
s-seutulainen
Mä jokapäivä töitä teen...
- Anonyymi
Jaak.2:25 Eikö samoin myös portto Raahab tullut vanhurskaaksi teoista, kun hän otti lähettiläät luokseen ja päästi heidät toista tietä pois? Joos.6:17,23.
- Anonyymi
Judaistin copy-paste mylly pyörii taas
- Anonyymi
Paavali kumoaa ilmiselvästi Jaakobin opin roomalaiskirjeessä. Jaakob kirjoitti kirjeensä ennen Paavalia.
- Anonyymi
Höpö höpö !
Sinä et vain käsitä kokonaisuutta tässä asiassa, eli mitään ristiriitaa ei ole Paavalin ja Jasakobin opetusten välillä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Höpö höpö !
Sinä et vain käsitä kokonaisuutta tässä asiassa, eli mitään ristiriitaa ei ole Paavalin ja Jasakobin opetusten välillä.Jaakobin siis.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jaakobin siis.
Kirjoitusvirheesi paljasti (kommentisi muun patologisen idiotismin ohella) älyllisen tasosi, joten "keskustelua" ei tarvitse tästä jatkaa. Hyvää jatkoa sen "kokonaisuutesi" kanssa. :D

Eli lukihäiriöni siis on idiootin merkki ?
Ja tämä sinun veistisi kertoo todella paljon sinun omasta älyllisestä tasostasi.
Älykäs ihminen ei tuollaista ikipäivänä kirjoittaisi, mutta älyä vailla oleva kylläkin, kun hän ei näe omaa älyttömyyttän, vaan harhaisessa päässään vielä kuvittelee olevansa vieläpä älykäs.
Mutta kaiken kaikkiaan Raamattu ja sen opetukset eivät ole ristiriidassa keskenään !
Jos sinä näet ristiriitaa niissä, niin ongelma ei ole Raamatun Sanassa, vaan sinussa itsessäsi ja sinun omassa tulkinnassasi AINA ! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eli lukihäiriöni siis on idiootin merkki ?
Ja tämä sinun veistisi kertoo todella paljon sinun omasta älyllisestä tasostasi.
Älykäs ihminen ei tuollaista ikipäivänä kirjoittaisi, mutta älyä vailla oleva kylläkin, kun hän ei näe omaa älyttömyyttän, vaan harhaisessa päässään vielä kuvittelee olevansa vieläpä älykäs.
Mutta kaiken kaikkiaan Raamattu ja sen opetukset eivät ole ristiriidassa keskenään !
Jos sinä näet ristiriitaa niissä, niin ongelma ei ole Raamatun Sanassa, vaan sinussa itsessäsi ja sinun omassa tulkinnassasi AINA !Ehkä sitten kun sinä pystyt selittämään minulle, mikä VEISTI on, niin minä selitän sinulle, mikä on ristiriita. Siihen saakka: kuulemiin!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ehkä sitten kun sinä pystyt selittämään minulle, mikä VEISTI on, niin minä selitän sinulle, mikä on ristiriita. Siihen saakka: kuulemiin!
Jatkat yhä kiusotteluasi, vaikka sanoin minulla olevan lukihäiriön !
Veisti on viesti, lukihäiriöisellä näet kirjaimet kääntyvät !
Mutta sinun toimintasi on ollut täysin ala arvoista !
Häpeä, jos edes siihen kykenet ! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jatkat yhä kiusotteluasi, vaikka sanoin minulla olevan lukihäiriön !
Veisti on viesti, lukihäiriöisellä näet kirjaimet kääntyvät !
Mutta sinun toimintasi on ollut täysin ala arvoista !
Häpeä, jos edes siihen kykenet !Jos sinä nulikka tulet ylimielisesti väittämään (höpö höpö -tyyliin), että Paavalin ja Jaakobin oppien välillä ei valitse ristiriitaa, esittämättä kummaltakaan ainuttakaan jaetta perustellaksesi kantasi, saat olla VARMA, että minä kuittailen sinulle sinun lukihäiriöstäsi, senkin moukka.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos sinä nulikka tulet ylimielisesti väittämään (höpö höpö -tyyliin), että Paavalin ja Jaakobin oppien välillä ei valitse ristiriitaa, esittämättä kummaltakaan ainuttakaan jaetta perustellaksesi kantasi, saat olla VARMA, että minä kuittailen sinulle sinun lukihäiriöstäsi, senkin moukka.
On todella heikkoa, että jos et tajua edes sitä perus asiaa, että Sana eli Jumala ei puhu itse itseään vastaan !
Tämä on ihan perus asia, joka jokaisen uskovan ainakin pitäisi tietää.
Yhä jatkat vain herjaamistasi, sinä kartutat väärin toimimalla vain Jumalan vihaa päällesi, minua eivät herjaamisesi hetkauta vähääkään, eli itsellesi vain teet vahinkoa noin toimien !
Room. 2:5 Kovuudellasi ja sydämesi katumattomuudella sinä kartutat päällesi vihaa vihan ja Jumalan vanhurskaan tuomion ilmestymisen päiväksi, - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On todella heikkoa, että jos et tajua edes sitä perus asiaa, että Sana eli Jumala ei puhu itse itseään vastaan !
Tämä on ihan perus asia, joka jokaisen uskovan ainakin pitäisi tietää.
Yhä jatkat vain herjaamistasi, sinä kartutat väärin toimimalla vain Jumalan vihaa päällesi, minua eivät herjaamisesi hetkauta vähääkään, eli itsellesi vain teet vahinkoa noin toimien !
Room. 2:5 Kovuudellasi ja sydämesi katumattomuudella sinä kartutat päällesi vihaa vihan ja Jumalan vanhurskaan tuomion ilmestymisen päiväksi,Luuletko sinä nulikka voivasi noilla raamatunvastaisilla diibadaabakommenteillasi saavasi jotakin muuta aikaan kuin sen, että paria lukijaa voi alkaa ihmetyttää, että joku ihminen voi olla noin pöljä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Luuletko sinä nulikka voivasi noilla raamatunvastaisilla diibadaabakommenteillasi saavasi jotakin muuta aikaan kuin sen, että paria lukijaa voi alkaa ihmetyttää, että joku ihminen voi olla noin pöljä?
Vai vielä nulikkakin ! :)
Anna mun nauraa.... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vai vielä nulikkakin ! :)
Anna mun nauraa....Saat luvan. Kun ihminen oppii nauramaan itselleen, kasvun mahdollisuus on olemassa. :)
- Anonyymi
Outo tulkinta on nyt tuosta Raamatunpaikasta Saviseutulainen.
Siis tämä osa ja sen väkivaltainen yhdistäminen tuohon toiseen Raamatun kohtaan, sillä ne puhuvat eri asioista !
----------------------
" Herra itse on painottanut tätä ihmeellistä tuomiota mitä voimakkaimmin, kun hän Matt. 20:ssa sanoo, että ne, jotka olivat tehneet työtä koko päivän eivät saaneet mitään armolahjaa, vaan vain ainoastaan sen minkä olivat ansainneet, koska heillä oli tekoja (siis pitäytyivät tekoihin).
”Me olemme kantaneet koko päivän kuorman ja helteen”, he sanoivat. Mutta ne, jotka seisoivat siinä ansiottomina ja hämillään, koska olivat tehneet työtä vain yhden tunnin, heillä ei ollut vaatimuksia. He tiesivät, että he eivät voineet pyytää koko päivärahaa.
Heille talon isäntä antoi koko päivän palkan lahjaksi. Sellainen on taivasten valtakunta, sanoo Herra. Näin Kristus hallitsee ja tuomitsee, vastoin kaikkea järkeä ja vastoin ihmisten kaikkia tapoja ja tottumuksia vastaan.
---------------- Anonyymi
Jatkan nyt noiden kahden Raamatunpaikan selvittämistä ja erojen tutkimista.
Siis ensin tämä:
... mutta joka ei töitä tee, vaan uskoo häneen, joka vanhurskauttaa jumalattoman, sille luetaan hänen uskonsa vanhurskaudeksi. Room. 4:4-5.
Tässä puhutaan kahdesta eri vanhurskaudesta ja tiestä, eli:
1) Jumalan Lahja Vanhurskaudesta, jossa siis ei ITSE tarvitse töitä tehdäja yrittää ITSE puristaa itsestään tekoja ja uskoa, vaan uskovaelää Jumalan itsensä ennalta valmistamissa Jumalan teoissa ja töissäja Jumalan synnyttämässä Uskossa.
2) Sitten on se toinen vaihtoehto, eli tehdään ITSE töitä ja yritetään niillä ansaita Jumalan hyväksyntää ja tekoja ja "uskoa" yritetään itse itsestään puristaa, vaikka se oikeasti on mahdotonta, siis aivan kuin jos ihminen yrittäisi kannatella itseään ilmassa niin etteivät jalat osu maahan.
Raamattu puhuu tästä hyvin tiiviisti tässä:
Room. 10:3 sillä kun he eivät tunne Jumalan vanhurskautta, vaan koettavat pystyttää omaa vanhurskauttaan, eivät he ole alistuneet Jumalan vanhurskauden alle.
Eli töitä tekevä siis yrittääkin pystyttää OMAA vanhurskauttaan ja siten tavallaan pelastaa itse itseään, eikä luota Jeesukseen eli Jumalan Vanhurskauteen eli Lahja vanhurskauteen jossa Jeesuksen ansiot riittävät !
Tämä oli tuossa oikein nähdäkseni Roseniuksella, mutta se toinen Raamatunkohta ei puhu tästä asiakokonaisuudesta, vaikka sivuaakin osin tätä ! - Anonyymi
Tässä se toinen Raamatunpaikka:
Matteus 20
1 "Sillä taivasten valtakunta on perheenisännän kaltainen, joka varhain aamulla lähti ulos palkkaamaan työmiehiä viinitarhaansa.
2 Ja kun hän oli sopinut työmiesten kanssa denarista päivältä, lähetti hän heidät viinitarhaansa.
3 Ja hän lähti ulos kolmannen hetken vaiheilla ja näki toisia seisomassa torilla joutilaina;
4 ja hän sanoi heille: 'Menkää tekin minun viinitarhaani, ja mikä kohtuus on, sen minä annan teille'.
5 Niin he menivät. Taas hän lähti ulos kuudennen ja yhdeksännen hetken vaiheilla ja teki samoin.
6 Ja kun hän lähti ulos yhdennentoista hetken vaiheilla, tapasi hän vielä toisia siellä seisomassa; ja hän sanoi heille: 'Miksi seisotte täällä kaiken päivää joutilaina?'
7 He sanoivat hänelle: 'Kun ei kukaan ole meitä palkannut'. Hän sanoi heille: 'Menkää tekin minun viinitarhaani'.
8 Mutta kun ilta tuli, sanoi viinitarhan herra tilansa hoitajalle: 'Kutsu työmiehet ja maksa heille palkka, viimeisistä alkaen ensimmäisiin asti'.
9 Kun nyt tulivat ne, jotka olivat saapuneet yhdennentoista hetken vaiheilla, saivat he kukin denarin.
10 Ja kun ensimmäiset tulivat, luulivat he saavansa enemmän; mutta hekin saivat kukin denarin.
11 Kun he sen saivat, napisivat he perheen isäntää vastaan
12 ja sanoivat: 'Nämä viimeiset ovat tehneet työtä vain yhden hetken, ja sinä teit heidät meidän vertaisiksemme, jotka olemme kantaneet päivän kuorman ja helteen'.
13 Niin hän vastasi eräälle heistä ja sanoi: 'Ystäväni, en minä tee sinulle vääryyttä; etkö sopinut minun kanssani denarista?
14 Ota omasi ja mene. Mutta minä tahdon tälle viimeiselle antaa saman verran kuin sinullekin.
15 Enkö saa tehdä omallani, mitä tahdon? Vai onko silmäsi nurja sentähden, että minä olen hyvä?'
16 Näin viimeiset tulevat ensimmäisiksi ja ensimmäiset viimeisiksi."
Kyse on tässä uskovista eli Jumalan työntekijöistä, mutta tässä ei puhuta tuosta omien töiden tekemisestä, vaan vain Jumalan palvelemisesta yleisellä tasolla ja siitä, että vaikka joku tekeekin ajallisesti pidemmän "työpäivän", eli koko elämänsä ajan, niin yhtä lailla pelastuu se, joka ottaa Herran vastaan vasta vähän ennen kuolemaansa.
Eli sama pelastus tulee, riippumatta siitä, että kauanko on oltu uskossa ja paljonko on ehditty täällä Herraa palvella.
Toki nuo napsisijat toimivat väärin, kun tavallaan kuvittelivat ansaitsevansa enemmän, mutta ei tässä siis ole kuitenkaan kyse samasta perus asiasta ja sanomasta kuitenkaan kuin tuossa toisessa.
Siis tässä nämä kaikki toimivat oikein, mutta napisijat eivät sitä tajunneet että sekin kaikki mitä he olivat tehneet ja aikaan saaneet oli myös Jumalan lahjaa ja tejoa, eli siitäkään ei tule ansioita uskovalle.
Tässä ollaan siis eri tasolla, eikä puhuta omista töistä(se 2 vaihtoehto) ja niistä tulevista ansioista !
Vaan tässä puhutaan jo Herran vaikuttamista Herran töistä(vaihtoehto1), joissa meidän tulee vaeltaa, mutta siitäkään emme siis saa ansiota emmekä kunniaa itsellemme. - Anonyymi

Vaan tässä puhutaan jo Herran vaikuttamista Herran töistä(vaihtoehto1), joissa meidän tulee vaeltaa, mutta siitäkään emme siis saa ansiota emmekä kunniaa itsellemme.Tallustellessani ensiaskeleitani uskon tiellä, kompuroiden enemmän ja vähemmän - enimmäkseen enemmän, sain lohtua mm. juuri tästä Matt. 20: sta.
Olin saanut ymmärrystä tähän Herran Jeesuksen vertaukseen - sen merkitsevän juuri sitä miten sinäkin sen selität.
Ja niin olen sitten tämän vertauksen ollut käsittävinäni näihin päiviin saakka, ja uskaltaisin käsittää edelleenkin. Vähän oudoksuin itsekin Roseniuksen tulkintaa, jos kohta armon evankeliumistahan kyse on, vaikka Matt. 20:ta lähestyisi Roseniuksen tulkinnankin mukaisesti.
Toiset pitäytyivät suorittamaansa työhön ja saivat palkan työstänsä.
"Työmies on palkkansa ansainnut".
Toiset saivat mitättömästä työpanoksestaan huolimatta saman palkan kuin täyden työmäärän tehneetkin. Mistä hyvästä? Ei muusta kuin silkasta armosta.
!!?
s-seutulainen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tallustellessani ensiaskeleitani uskon tiellä, kompuroiden enemmän ja vähemmän - enimmäkseen enemmän, sain lohtua mm. juuri tästä Matt. 20: sta.

s-seutulainenNiin se on että loppujen lopuksi ihan KAIKKI on lahjaa, joten se sulkee pois uskovan omat ansiot kokonaan.
Siis edes uskomme ei ole meidän aikaansaamaamme eikä myöskään ylläpitämäämme.
Ihan kaikki siis on armoa ja lahjaa, mutta moni uskovakaan ei tätä syvemmin käsitä.
Ihan kuten nuo viinitarhassa pitkään työskennelleetkään.
Mutta se siis on ihan inhimillistä se.
Me kasvamme pieniksi ja köyhiksi ja viheliäisiksi ja alstomiksi ITSESSÄME.
Eli minun tulee vähetä ja Hänen kasvaa kertoo juuri siitä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tallustellessani ensiaskeleitani uskon tiellä, kompuroiden enemmän ja vähemmän - enimmäkseen enemmän, sain lohtua mm. juuri tästä Matt. 20: sta.
Olin saanut ymmärrystä tähän Herran Jeesuksen vertaukseen - sen merkitsevän juuri sitä miten sinäkin sen selität.
Ja niin olen sitten tämän vertauksen ollut käsittävinäni näihin päiviin saakka, ja uskaltaisin käsittää edelleenkin. Vähän oudoksuin itsekin Roseniuksen tulkintaa, jos kohta armon evankeliumistahan kyse on, vaikka Matt. 20:ta lähestyisi Roseniuksen tulkinnankin mukaisesti.
Toiset pitäytyivät suorittamaansa työhön ja saivat palkan työstänsä.
"Työmies on palkkansa ansainnut".
Toiset saivat mitättömästä työpanoksestaan huolimatta saman palkan kuin täyden työmäärän tehneetkin. Mistä hyvästä? Ei muusta kuin silkasta armosta.
!!?
s-seutulainenAivan. Mutta teidän koko konkkaronkan ymmärrys ja armonsieto lakkaa sinä hetkenä, kun joku tuo esille sen Paavalin ajatuksen, että Jumala on sulkenut KAIKKI tottelemattomuuteen että hän lopulta KAIKKIA armahtaisi. Jumala ei missään nimessä saa armahtaa aivan KAIKKIA!!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aivan. Mutta teidän koko konkkaronkan ymmärrys ja armonsieto lakkaa sinä hetkenä, kun joku tuo esille sen Paavalin ajatuksen, että Jumala on sulkenut KAIKKI tottelemattomuuteen että hän lopulta KAIKKIA armahtaisi. Jumala ei missään nimessä saa armahtaa aivan KAIKKIA!!!
Jaha Markku taas paasaa "kaikki pelastuu" oppiaan !
Kaikille on armo tarjolla, osalle se vain ei kelpaa, kun ovat mielistyneet vääryyteen ja tämän maailman anteihin.
Jumala ei kuitenkaan ole tehnyt meistä robootteja, vaan me voimme valita sen, että haluammeko ottaa lahjan vastaan vai hylkäämmekö sen, ja pidämme siten maailmaa ja sen nautintoja parempina lahjoina.
Jumala ei myskääm pakota ketään, eikä sellainen mitään todellista uskoa olisikaan, jos toista aletaan pakottamaan johonkin, mihin hän ei halua.
Paavali kirjoittaa kihlanneensa ne uskovat Kristukselle, ja kihlauksessa tarvitaan molempien osapuolten halu, ei vain toisen.
Mutta sinä Markku jankkaat ja lyöt päätäsi seinään loputtomasti.
No, lopulta sinäkin joudut Totuuden eteen, eli kun viimeisen tuomion aika on.
Silloin Jeesus eli Sana eli Jumala sinutkin tuomitsee, ja mites sitten sinun käykään, kun et edes tunnusta Jeesusta Jumalaksi ??? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jaha Markku taas paasaa "kaikki pelastuu" oppiaan !
Kaikille on armo tarjolla, osalle se vain ei kelpaa, kun ovat mielistyneet vääryyteen ja tämän maailman anteihin.
Jumala ei kuitenkaan ole tehnyt meistä robootteja, vaan me voimme valita sen, että haluammeko ottaa lahjan vastaan vai hylkäämmekö sen, ja pidämme siten maailmaa ja sen nautintoja parempina lahjoina.
Jumala ei myskääm pakota ketään, eikä sellainen mitään todellista uskoa olisikaan, jos toista aletaan pakottamaan johonkin, mihin hän ei halua.
Paavali kirjoittaa kihlanneensa ne uskovat Kristukselle, ja kihlauksessa tarvitaan molempien osapuolten halu, ei vain toisen.
Mutta sinä Markku jankkaat ja lyöt päätäsi seinään loputtomasti.
No, lopulta sinäkin joudut Totuuden eteen, eli kun viimeisen tuomion aika on.
Silloin Jeesus eli Sana eli Jumala sinutkin tuomitsee, ja mites sitten sinun käykään, kun et edes tunnusta Jeesusta Jumalaksi ???Ei ollut muuten tällä kertaa Markku.
Sinä olet ilmeisesti niitä ihmisen vapaan tahdon kannattajia.
Wikipedian mukaan suomenkielisessä Raamatussa on 1189 lukua ja n. 31 166 jaetta, joista Vanhassa testamentissa 929 lukua ja n. 23 209 jaetta ja Uudessa testamentissa 260 lukua ja n. 7 957 jaetta. Yhdessäkään noista jakeista ei sanota, että Jumala olisi antanut ihmiselle vapaan tahdon, yhdessäkään.
Eli jos moukka pitäisi pikkuisen pienempää ääntä Totuudesta, kun sinä olet siitä yhtä pihalla kuin verkosta kuolleena löydetty saimaannorppa on pihalla sellonsoitosta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ollut muuten tällä kertaa Markku.
Sinä olet ilmeisesti niitä ihmisen vapaan tahdon kannattajia.
Wikipedian mukaan suomenkielisessä Raamatussa on 1189 lukua ja n. 31 166 jaetta, joista Vanhassa testamentissa 929 lukua ja n. 23 209 jaetta ja Uudessa testamentissa 260 lukua ja n. 7 957 jaetta. Yhdessäkään noista jakeista ei sanota, että Jumala olisi antanut ihmiselle vapaan tahdon, yhdessäkään.
Eli jos moukka pitäisi pikkuisen pienempää ääntä Totuudesta, kun sinä olet siitä yhtä pihalla kuin verkosta kuolleena löydetty saimaannorppa on pihalla sellonsoitosta.Jos sinulla ei ola vapaata tahtoa, niin kuka sinua estää nytkin kirjoittamasta sitä, mitä tahdot ???
Miten joku voikin olla noin sokea, vaikka ei tarvitsisi kuin miettiä omaa tilannettaan, sillä et sinä ole kenenkään orja varmaankaan ? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ollut muuten tällä kertaa Markku.
Sinä olet ilmeisesti niitä ihmisen vapaan tahdon kannattajia.
Wikipedian mukaan suomenkielisessä Raamatussa on 1189 lukua ja n. 31 166 jaetta, joista Vanhassa testamentissa 929 lukua ja n. 23 209 jaetta ja Uudessa testamentissa 260 lukua ja n. 7 957 jaetta. Yhdessäkään noista jakeista ei sanota, että Jumala olisi antanut ihmiselle vapaan tahdon, yhdessäkään.
Eli jos moukka pitäisi pikkuisen pienempää ääntä Totuudesta, kun sinä olet siitä yhtä pihalla kuin verkosta kuolleena löydetty saimaannorppa on pihalla sellonsoitosta.Jaha, oletkin se sama herjaaja, kuin tuolla ylempänä tässä ketjussa.
No, sinusta näkee selvästi sydämesi tilan, eli kun saastaa tulee suusta, niin saastaa on sydämessä.
Mark. 7:20 Ja hän sanoi: "Mikä ihmisestä lähtee ulos, se saastuttaa ihmisen.
Mark. 7:23 Kaikki tämä paha lähtee sisästä ulos ja saastuttaa ihmisen." - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jaha, oletkin se sama herjaaja, kuin tuolla ylempänä tässä ketjussa.
No, sinusta näkee selvästi sydämesi tilan, eli kun saastaa tulee suusta, niin saastaa on sydämessä.
Mark. 7:20 Ja hän sanoi: "Mikä ihmisestä lähtee ulos, se saastuttaa ihmisen.
Mark. 7:23 Kaikki tämä paha lähtee sisästä ulos ja saastuttaa ihmisen."Jos sinä Laihian lahja MENSAlle (testin alarajan määrittelemiseksi) kuvittelet voivasi noilla paskaihmisopeillasi tekeväsi johonkuhun vaikutuksen , sinun kannattaa näyttää näyttistäsi peilin edessä itsellesi ja taputella itseäsi selkään, muuten se ei onnistu. Kuka tahansa voi siteerata raamattua ja suunnata se toiseen, senkin nulikka. Sinun kaltaisillasi kun menee sormi suuhun eikä ole mitään omaa sanottavaa, täytyy kiireen vilkkaa käydä copypasteamassa jokin raamatunjae, jotta itselle tulisi hyvä mieli. Voi hellanduudeli sentään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos sinä Laihian lahja MENSAlle (testin alarajan määrittelemiseksi) kuvittelet voivasi noilla paskaihmisopeillasi tekeväsi johonkuhun vaikutuksen , sinun kannattaa näyttää näyttistäsi peilin edessä itsellesi ja taputella itseäsi selkään, muuten se ei onnistu. Kuka tahansa voi siteerata raamattua ja suunnata se toiseen, senkin nulikka. Sinun kaltaisillasi kun menee sormi suuhun eikä ole mitään omaa sanottavaa, täytyy kiireen vilkkaa käydä copypasteamassa jokin raamatunjae, jotta itselle tulisi hyvä mieli. Voi hellanduudeli sentään.
Siunausta vaan sinullekin !
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siunausta vaan sinullekin !
Ihme on tapahtunut! Ei raamatunjaetta! (Sen sijaan umpiteennäinen ja lipevä farisealainen siunaustoivotus.)
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihme on tapahtunut! Ei raamatunjaetta! (Sen sijaan umpiteennäinen ja lipevä farisealainen siunaustoivotus.)
Anova saa:
Luuk. 6:45 Hyvä ihminen tuo sydämensä hyvän runsaudesta esiin hyvää, ja paha tuo pahastansa esiin pahaa; sillä sydämen kyllyydestä suu puhuu. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Anova saa:
Luuk. 6:45 Hyvä ihminen tuo sydämensä hyvän runsaudesta esiin hyvää, ja paha tuo pahastansa esiin pahaa; sillä sydämen kyllyydestä suu puhuu.:D :D :D
Huomasitko, että siinä EI lue, että "hyvä ihminen siteeraa epätoivoisesti kirjoituksia, kun hänellä ei ole mitään sanottavaa".
- Anonyymi
Nimimerkki Saviseutulainen hyvin usein siteeraa C. O. Roseniusta. On hyvä avata Roseniuksen kaapit, jotta näemme ne luurangot mitä siellä on, jottette lankeaisi uskomaan Roseniusta.
Roseinus oli 1800-luvulla Ruotsissa vaikuttanut umpi-luterilainen herätyssaarnaaja. Hänen isänsä oli luterilaisen kirkon apupappi Pohjois-Ruotsissa ja poikakin opiskeli papiksi, mutta ei pystynyt suorittamaan tutkintoa loppuun asti. Tämän vuoksi hänestä tuli maallikkosaarnaaja.
Ruotsissa oli silloin tapana antaa kaste lapselle, minkä Roseniuskin oli saanut, koska hän opiskeli luterilaisen kirkon papiksikin. Lapsena kastettu ei voi pelastua, koska Jeesus vaati uskovien upotuskastetta, mikä on ainoa raamatullinen kaste. Tämä on yksi syy muiden joukossa, miksi Rosenius ei ollut Kristuksen oma.
Roseniuksen vapaamieliset ja tunteisiin vetoavat saarnat vetosivat kansan syviin riveihin ja hän sai paljon seuraajia. Rosenius salli jopa naisten opettaa hänen kotikokouksissaan. Raamattu kieltää naisia opettamasta seurakunnassa, joten Rosenius antoi hyväksyntänsä sellaiseen synnin tekemiseen, mistä Raamattu säätää kadotustuomion: 1 Kor 14:37,38: "Jos joku uskoo olevansa profeetta tai saaneensa muita Hengen lahjoja, hänen tulee tietää että tämä, mitä kirjoitan, on Herran käsky. Jos joku ei tätä tunnusta, Jumala ei tunnusta häntä."
Rosenius arvosteli Ruotsin kirkkoa mistä milloinkin, mikä suututti kirkon papiston. Eräs tällainen taho oli kirkko-herra Johan Ternströmin toimittama lehti Nordisk Kyrkotidning. Hänen esikuvanaan oli Grundvig ja hän korosti voimakkaasti kirkon tunnustuksellista luonnetta. Hän välitti mannermaista luterilaisuutta. Hän vieroi myös maallikkojulistusta ja korosti pappisviran merkitystä. Hän asennoitui mitä jyrkimmin moniin lännestä päin tuleviin virtauksiin ja niitä suosiviin ruotsalaisiin herätyksen miehiin ja siis myös Roseniukseen. Hänestä tulikin jyrkkä Roseniuksen arvostelija. Hän syytti Roseniusta siitä, että tämä oli omavaltaisesti ja kutsumatta ryhtynyt seurakunnan opettajaksi. Hänen mukaansa naisetkin saivat Roseniuksen kotikokouksissa antaa hengellisiä neuvoja ja lohduttaa. Hän syytti, että Roseniuksen opetus oli yksipuolista: ”Vain evankeliumia, ei yhtään lakia. Salaperäisen, hämärän tunteilun vallassa he uiskentelevat evankelisessa hekumassa. Suokoon Jumala, ettei evankeliumin väärinkäyttöön kätkeytyisi paljon teeskentelyä. He mestaroivat, katkovat ja vääntävät Lutherin sanoja löytääkseen tämän oppi-isän rikkaasta varastosta keppejä ja kainalosauvoja, jotta niiden varassa ontuen pääsisivät tämän elämän matkan päähän” (Saarisalo, 95).
Rosenius julisti sellaista vapautta, joka ei ollut enää evankeliumin tarkoittamaa vapautta synnin tekemisestä, vaan vapautta olla noudattamatta Jumalan käskyjä, mikä on antikristillistä.
Väärä kaste, naispappeus ja Jeesuksen armon väärinkäyttö oikeuttamaan eläminen laittomuudessa. Siihen perustui C. O. Roseniuksen herätyssaarnat.
Rosenius oli sen ajan feministi, joka tietenkin oli politikointia ja sai hyväksyntää maallistuneiden ihmisten keskuudessa. Rosenius oli myös sen ajan liberaali, joka salli kaiken synninkin tekemisen, kunhan ylistettiin Kristusta. Tätä ei edes luterilainen papisto enää sietänyt, koska Rosenius oli kokonaan hylännyt lain.
Kuten huomaamme, niin Rosenius ei ollut vanhurskas mies. Hänen kirjallista tuotantoa ei kannata lukea ollenkaan. Runollinen ja vetoava saarnaaminen ei ole mikään tae vanhurskaasta opetuksesta. Pikemminkin se on varoitus siitä, että olkaa varuillanne. - Anonyymi
Näin se on. Kun täällä joku, tässä tapauksessa Saviseutulainen, kirjoittaa Jumalan johdatuksessa, kerta toisensa jälkeen tämän palstan häirikkö yrittää tietoisesti vääntää asioita kieroon. Totuudella on merkitystä. Niin politiikassa kuin uskossa Jeesukseen. Niinkin paljon että toisten täytyy yrittää kieltää se kaikin keinoin. Teille jotka ette ole uskossa mutta olette kiinnostuneita uskoon tulemisesta tai olette juuri uskoon tulleita. Suhtautukaa hyvin varauksellisesti tähän suomi24-palstaan. Tämä ei anna todellista kuvaa uskossa olemisesta. Täällä pyörii kokoaikaisia häiriköitä jotka itse eivät ole uskossa vaan tulevat ainoastaan uskovina esiintyen vääntämään joka asian kieroon. Totuus on löydettävissä. Rukoilkaa. Lukekaa Raamattua. Katsokaa esim. TV7 ohjelmia, tosin valikoiden Jumalan johdatusta kysellen. Etsikää uskovien yhteyttä. ””Anokaa, niin teille annetaan. Etsikää, niin te löydätte. Kolkuttakaa, niin teille avataan.” Matteus 7:7 FINRK
- Anonyymi
Saviseutulainen ei kirjoita Jumalan johdatuksessa. Sen tunnistaa siitä huonosta laittomuuden hedelmästä, mitä Saviseutulainen levittää. Hän kylvää pellolle lustetta. Älä mene halpaan, vaan koettele.
Edellä on hyvä analyysi Rosenuksesta, miten ovela eksyttäjä hän on ollut. Rosenius on naispappauden kannatta, lasten kastaja ja laittomuuden saarnaaja, joten hän ei voi olla myöskään vanhurskas saarnaaja. Saviseutulainen tutuu rakastuvan jokaiseen eksyttäjään, joka tyydyttää hänen lihalliset himonsa saada väärää lohtua laittomuuteensa.
Sinäkin olet täysin eksynyt. Mainostat TV7:n opetuksia. Siellä on todella kavalaa eksytystä, joista voisi mainita mm. Sid Rothin Yliluonnollista ohjelman ja Missiomaailman eksytystilaisuudet.
- Anonyymi
Toraisti tekee ensin teon esim. viitantupsut ja sitten hän sanoo: "Katsokaa kuinka uskovainen olen".
Portto Rahab ja Syyrian sotapäällikkö Naeman uskoivat ja luottivat ensin Israelin Jumalaan, että Hän pelastaa ja parantaa. Tämä on oikeata uskoa ensin ja se johtaa oikeisiin tekoihin. Heretään judaisteiksi ja tehhään uskonnollisia töitä peräsuoli pitkällä...
- Anonyymi
>> Jeesus vaati uskovien upotuskastetta <<
Enisnnäkään Jeesus ei vaadi mitään.
Toisekseen Jeesus itse käskee ainoastaan kastamaan omaan nimeensä, puhumatta mitään vesikasteesta tai oikeasta kastetavasta.
Mutta raamatusta voidaan muualta lukea, että uskovat kastettiin vedessä upottamalla.- Anonyymi
>>>Enisnnäkään Jeesus ei vaadi mitään.<<<
Tuo on käärmeen valhe.
Raamattu sanoo: "Tällaista tietämättömyyttä Jumala on pitkään sietänyt, mutta nyt sen aika on ohi: hän vaatii kaikkia ihmisiä kaikkialla tekemään parannuksen. Hän on näet määrännyt päivän, jona hän oikeudenmukaisesti tuomitsee koko maailman, ja tuomarina on oleva mies, jonka hän on siihen tehtävään asettanut. Siitä hän on antanut kaikille takeet herättämällä hänet kuolleista." (Ap.t 17:30,31)
Jeesus vaati tekemään Jumalan tahdon noudattamalla Jumalan käskyjä. Jos ei niin tee, ei saa armoa eikä pelastu, vaikka olisi tehnyt ihmeitä Jeesuksen nimessä. Jeesus vaati parannuksen tekoa laittomuudesta sen ehtona, että saa synnit anteeksi uskossa Jeesukseen Kristukseen.
"Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon. Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?' Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'." (Matt 7:21-23)
- Anonyymi
Ensimmäiset tulee viimeiseksi tarkoittaa
Mitä enemmän tekee syntiä, niin se pudottaa välittömästi TAIVAALLISta palkkaa
Joka päivä ihminen tekee syntiä ja jatkuvalla syötöllä se pienentää HENGELLISTÄ PALKKAA.
Koska vähän maan päällä eläneet eivät ole ehtineet tehdä syntiä, niin he saavat enemmän HENGEN Palkkaa.
Denari tarkoittaa Herran arvostusta omiansa kohtaan luomakunnassa, eli ensimmäiset olisivat muka arvostetuimpia kuin viimeiset.
Kaikki jotka pääsevät Taivaaseen tulevat joko viimeisinä tai ensimmäisinä. - Anonyymi
Joh.5:17 Biblia (1776) Niin Jesus vastasi heitä: minun isäni tekee työtä hamaan tähän asti, ja minä myös teen työtä.
- Anonyymi
Joh.9:4 Biblia Minun tulee tehdä hänen töitänsä, joka minut lähetti, niin kauan kun päivä on. Yö tulee, koska ei kenkään taida työtä tehdä.
- Anonyymi
antti wuoltee taas kerran silppumassa Raamattua.
- Anonyymi
Olkaa hitaita puhumaan, nopeita kuulemaan ja hitaita vihaan.
Jumalattomuutta on pakko vihata toteuttaakseen Taivaalisen Isänsä Tahdon. Mutta älä ole lain alla.
Toista ei saa vihata tai tuomita oman vihansa innoittamana- Anonyymi
Taas tätä samaa jankkausta "ole sitä ja tätä" "älä ole tuota ja tätä" !
Samaa omavanhurskauteen ja omiin tekoihin ja pinnistelyihin kehoittamista, mitä harrastat kaiken aikaa, ikävä kyllä ! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taas tätä samaa jankkausta "ole sitä ja tätä" "älä ole tuota ja tätä" !
Samaa omavanhurskauteen ja omiin tekoihin ja pinnistelyihin kehoittamista, mitä harrastat kaiken aikaa, ikävä kyllä !Juuri näin.
- Anonyymi
Taistelit äsken Jaakobin kirjettä vastaan Jaakob 1:19
Se kohta, jossa lukee olkaa nopiat kuulemaan, hitaita puhumaan ja hitaita vihaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!
"IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its4129066Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa
Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.1883652- 202113
- 831302
- 271115
Sylikkäin.
Sylikkäin, suudellen. Milloin haluaisit näin nainen tehdä ? Vain häntä ajatellen 😘. Tietenkin jos häntä asia kiinnosta661102- 751100
Eemeli Peltosen viimeinen postaus Facebookissa!
"Olen ollut kevätistuntokauden viimeisillä viikoilla paljon poissa eduskuntatyöstä. Sain toukokuussa hyvää hoitoa HUSiss791075- 551033
- 66982