Pakkausteollisuus tuottaa jätettä valtavat määrät , mikä merkitys sillä on ilmastonmuutokseen ? Ravintoa eli ruokaa me tarvitsemme joka tapauksessa. Eikö voitaisi poistaa sen ympäriltä kaikki ylimääräinen. Kehitetään ruoan myyntiä niin ettei tarvitse pakata ja saamme ostaa ruokamme ilman pakkauksia. Kait se nykyajan tekniikalla onnistuu, turha vedota hygieniaan. Suomellakin valtava pakkausteollisuus, ei vain halua luopua siitä.
Pakkausjäte
Anonyymi
2062
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Ei kai ruokatarvikkeita voi kuljettaa pakkaamatta ?
Pakkausten merkitys on ilmaston kannalta marginaalinen, biomassasta tehty pakkausaine on itsestään kierrättyvä ja öljyperäisten haitta on muualla kuin ilmastossa.
Tällä hetkellä ainoa tunnettu pakkausmateriaali jonka voi syödä käytön jälkeen on jäätelön ympärillä oleva vohveli
Miten tuo syöntikelpoisuus liittyy ilmaston tilaan ?
Tuskinpa pakkausteollisuus jätettä tarkoituksella tuottaa. Kyllä kaikki materiaali pyritään käyttämään valmiiseen tuotteeseen eli pakkausmateriaaliin.
Elintarvikkeiden pakkaaminen on tasapainottelua pakkausjätteen tuottamisen sekä elintarvikkeiden säilyvyyden ja hukan kanssa. Kun tähän vielä otetaan mukaan energiankäytön sekä hiilipäästöjen minimointi elintarvikkeita tuotettaessa ja kuljetettaessa ollaan melkoisen vaikeiden yhtälöiden ratkaisemisessa.
Peruskysymys on näin se, mihin saakka elintarvikkeiden säilyvyyttä kannattaa parantaa pakkaamisella, ilman että pakkaaminen heikentää tuotteen hiili- ja energiatasetta.
"ilman että pakkaaminen heikentää tuotteen hiili- ja energiatasetta."
Jonkun puu- tai kivihiilen pakkaminen tuskin vaikuttaa hiilitaseesee. Kasvis- ja lihatuotteissa taas asianmukainen pakkaaminen on elintärkeää. Säilykepurkkeihin pakattu tonnikala tai sikanauta tai silli kestää hyvin vuodenkin mutta pakkaamattomana muuttuu hiildioksidiksi ja muiksi myrkyiksi hyvin nopesti. Ihan niinkuin paprikat ja herneet.
Nyt kyllä kommentoit sekundaarista asiaa. Elintarvikkeen energia- ja hiilitaseen valtaosa tulee elintarvikkeen tuottamisesta, ei elintarvikejätteestä.
Höpöhöpö.
Ketjussa on nimenomaan pakkausteollisuuden tuotoksista, ei mistään elintarvikkeiden tuottamisesta.
Mutta elintarvikkeissakin kokonaisuus ratkaisee, ei pakkaus eikä elintarvike yksinään.
Sama pätee muihinkin tuotteisiin, jos ajattelisit asiaa aivan perille saakka. Lokaali optimointi on suoraan perkeleestä.
Olet aivan oikeassa. On kokonaisuuden kannalta eri asia tuotetaanko pihvejä siasta, naudasta vai soijasta.
Lokaali tuottaminen on perkeleestä. Parasta on tuottaa elintarvikkeet globaalisti ja pakata tuotteet valmiiksi Brasiliassa ja Argentiinassa ja Kiinassa.
Kalifornialaisen viinin voisi toimittaa tankkilaivalla suoraan satamaan ja ihmiset voisivat juoda suoraan letkusta.
Kossua varten tietysti lakisääteinen putki ja hana sähköauton latauspisteen viereen.
Ja maailma pelastuu.
Ja sinulla ei ole näköjään mitään ymmärrystä siitä, mitä tarkoitetaan lokaalilla tai globaalilla optimoinnilla. Kysymys ei todellakaan ole maantieteestä, vaan tarkastelualueen suuruudesta, katsotaanko yhtä osa-aluetta vai tuotteen koko ketjua.
UTFG!
Liikaa tuotteita liikaa pakkauksia, selvä se. Mutta ensin on lopetettava sodat, hävitettävä aseet, lopetettava auto ym kilpaurheilu, ja tietenkin viihdeteollisuus jne. Työttömiä tulee mutta maailma pelastuu. Ei taida kukaan päättävässä asemassa oleva tosissaan uskoa AGW ilmastonmuutokseen, kun mitään ei tehdä, eikä vastuuta voisi missään olosuhteissa laittaa kansalaisten harteille, tiede ja päättäjät yksin vastaa pelastuuko maailma vai ei.
Maailma menee kulkuaan aivan riippumatta siitä, onko maapallon pinnalla ihmiskuntaa vai ei. Todennäköisesti tovin aikaa nykyistä paremmin, jos ihmiskuntaa ei olisi.
Jos "älykäs" laji ei ymmärrä olla lisääntymättä eikä kuluttamatta liikaa, on lajin aika mennä.
Väestönkasvulla on merkitystä, jokainen uusi ihminen kuluttaa, ja myös pakkausjätettä syntyy väestön kasvun myötä enemmän... ja co2 päästöjä.
Tätä alarmistit eivät myönnä.
Saattaa pakkausteollisuudeltakin tulla jonkun verran jätettä, mutta tuskin mitään valtavia määriä, koska toiminta ei olisi silloin kannattavaa. Jätettä voisi kuvitella syntyvän lähinnä tuotteeenvaihdon yhteydessä, kun valmistusprosessia ajetaan ylös ja alas.
Ainakin+kuplamuovi+menee+meidän+firmassa+100%+uusiokäyttöön.
Entä sen jälkeen kun kaikki kuplat on kahviterapiataukojen aikana poksautettu?
Pitäisikö+100%+uusiokäytön+jälkeen+tehdä+vielä+joku+temppu+että+saataisiin+esimerkiksi+110%+uusiokäyttöaste.+Kuulostaa+hiukan+vanhalta+itäeurooppalaiselta+systeemiltä.
Tai sitten käyttää vanhalla tavalla. Aina ei ole pakko keksiä uutta käyttöä.
Niinpä. Semmoinen 30 x 100 mm^3 kupla uusiokäytössä antaa ihan kohtuullisen efektin. Kun suljetussa hallissa sellaisen uusiokäyttää, niin sen huomaa aika moni.