Odotan joka päivä sitä viimeistä pisaraa - sitä, joka syöksee mut jyrkänteeltä reunan yli.
Teen puuduttavaa, yksitoikkoista, samoja rutiineja toistavaa merkityksetöntä työtä päivästä toiseen. Vastaan puhelimeen parin minuutin välein, joskus useamminkin, samalla tavalla. Yhdistän puhelut ja jatkan konellaani samaa tasapaksua, epäpalkitsevaa rutiinia työtunnista toiseen. Kiire pakottaa toimimaan nopeasti, joskus livahdan nettiin - silloin, kun tuntuu etten enää jaksa, en vain jaksa.
Toisinaan täytyy jäädä ylitöihin, silloin tuijotan päätettä tylsistyneenä, vailla työkykyä. Valoa ei näy tunnelin päässä, ei mitä tähän työhön tulee.
Tällä hetkellä jopa opiskeluaikojen hanttihommat ja ainainen rahapula tuntuvat kauniilta ja houkuttelevalta muistolta. Kunpa voisin palata tuohon aikaan - myymään vaatteita hauskaan pikku putiikkiin, tiukan ja määrätietoisen pomon valvovan katseen alle. Kunpa voisinkin unohtaa tämän pölyisen toimiston ja opintolainan, joka vääntää kättäni, pakottaa jäämään.
Työilmapiiri on huono - kaikki on kovin tuloshaukuista. Yksikkö on täynnä "poliiseja" ja selkäänpuukottajia. Yleisin tapa kommunikoida on osoittaa mieltään mykkäkoululla tai saada toinen näyttämään mahdollisimman tyhmältä. Työparini on kateellinen ja juonitteleva.
Olen siis totaalisen loppu. Hakenut kymmeniä ja taas kymmeniä avoimia paikkoja, päässyt yhteen haastatteluun. Ei alani töitä ole - toimistotöitä ei tahdo löytyä. Jokaiseen paikkaan on satoja hakijoita. Miten erotun joukosta, kun luovuus on tapettu tällä hermoja raastavalla saman rutiinin toistamisella toistamisella toistamisella...
Teen puuduttavaa, yksitoikkoista, samoja rutiineja toistavaa merkityksetöntä työtä päivästä toiseen. Vastaan puhelimeen parin minuutin välein, joskus useamminkin, samalla tavalla. Yhdistän puhelut ja jatkan konellaani samaa tasapaksua, epäpalkitsevaa rutiinia työtunnista toiseen. Kiire pakottaa toimimaan nopeasti, joskus livahdan nettiin - silloin, kun tuntuu etten enää jaksa, en vain jaksa.
Toisinaan täytyy jäädä ylitöihin, silloin tuijotan päätettä tylsistyneenä, vailla työkykyä. Valoa ei näy tunnelin päässä, ei mitä tähän työhön tulee.
Tällä hetkellä jopa opiskeluaikojen hanttihommat ja ainainen rahapula tuntuvat kauniilta ja houkuttelevalta muistolta. Kunpa voisin palata tuohon aikaan - myymään vaatteita hauskaan pikku putiikkiin, tiukan ja määrätietoisen pomon valvovan katseen alle. Kunpa voisinkin unohtaa tämän pölyisen toimiston ja opintolainan, joka vääntää kättäni, pakottaa jäämään.
Työilmapiiri on huono - kaikki on kovin tuloshaukuista. Yksikkö on täynnä "poliiseja" ja selkäänpuukottajia. Yleisin tapa kommunikoida on osoittaa mieltään mykkäkoululla tai saada toinen näyttämään mahdollisimman tyhmältä. Työparini on kateellinen ja juonitteleva.
Olen siis totaalisen loppu. Hakenut kymmeniä ja taas kymmeniä avoimia paikkoja, päässyt yhteen haastatteluun. Ei alani töitä ole - toimistotöitä ei tahdo löytyä. Jokaiseen paikkaan on satoja hakijoita. Miten erotun joukosta, kun luovuus on tapettu tällä hermoja raastavalla saman rutiinin toistamisella toistamisella toistamisella...
Vastaukset 4
Vanhimmat
Hae aikuiskoulutukseen eli maaliskuun loppuun asti on aikaa. Vaihda siis alaa. Tulot tippuvat, mutta lisätienestiä voit saada osa-aikatöistä, joita löytyykin helpommin. Piristä itseäsi suunnittelemalla tulevaisuutta (tää väliaikainen paska jää taakse). Mieti oppisopimusvaihtoehtoa. Ja ihan ensiksi: hae sairaslomaa uupumuksen vuoksi ja tee sen aikana suunnan muutos. Jos sulla on vakipaikka, saat pankista joustoluottoa ja voit irtisanoutua toimestasi. Saat 3kk:n karenssin ja sen jälkeen menee vielä tovi ennenkuin rahaa tulee liitosta, mutta jos elät lainalla säästeliäästi, tulet toimeen ja voit levätä.
Samoin kävi mulle. Tosissani mietin jo päivieni päättämistä, ei ollut ulospääsyä missään. Kaverini vei mut lääkärille ja olin sairaslomalla 3kk. Nyt voin paljon paremmin ja olen ottanut uuden asenteen työhön joka on rutiinia, mutta sehän ei ole asiakkaiden vika. Olenkin alkanut heittää juttua soittajille ja kysäisen jotain ylimääräistä. (tietenkin riippuu asiakaasta).
En vertaa sinun ja minun tapauksia vaan haluan kertoa mikä auttoi minun tapauksessani.Toivon että menet nyt heti lääkärin vastaanotolle ja jäät huilaamaan vähäksi aikaa. Kohta sulla voi olla paha masennus johon ei parik kuukauden sairaslomat enään tehoakkaan.
Hyvää kevättä!
Relaa ja unohda kaulakiikku. Todennäkösesti saat kuitenkin semmoisen palkan, että saat asumisen ja elämisesti perusjutut maksettua? Unohda paskamainen työilmapiiri, surffaa välissä netissä rentoutumisena, ja hoida duuni vaan duunina, ilman tulta ja paatosta. Anna työilmapiirin olla vaan paska, älä välitä mistään, ota kaikki vaan tulevana, älä puutu mihinkään itse, näin saat todennäköisesti olla itse rauhassa.
Minä omaksuin vasta nyt nykytyössäni tämän toimintatavan, helpotti oloa kummasti. Unohdin kusipääpomot, epäoikeudenmukaiset palkkionimitykset, pahaa selän takana puhuvat porukat jne, ja kas: jaksan tätä paskaa päivästä toiseen eli saan elämisrahat...
Vaihdetaanko töitä päittäin? Kuvauksia työpaikastani voit lukea, kun laitat Hae Suomi24:stä -kenttään hakusanaksi Kesko. Löydät aika monta ihmiskohtaloa elävästä helvetistä. Sitten voit miettiä, kannattaako vaihto. Minulla tosin näkyy valoa tunnelin päässä. Se on vastaantulevan pikajunan keulavalo.