Voi olla myös, ettei keskusta nouse tästä”, sanoo Katri Kulmuni haastattelussa ja kertoo, millä hän uskoo silti saavansa puolueensa kasvuun...
Alistunutta puhetta puolueen puheenjohtajalta. Kulmunin keskusta on siis olosuhteiden ajopuu. Taitoa ja rohkeutta ottaa tulevaisuus omiin käsiin ei näytä olevan. Eikä tahtoa tehdä juhlapuheiden mukaista käytännön politiikkaa 'erityisesti ihmisten arkeen, asumisen kustannuksiin ja perheiden perusasioissa'. Kulmuni näkee roolinsa vihervasemmistohallituksessa vääjäämättömänä, ilman vaihtoehtoa
Alistunutta puhetta puolueen puheenjohtajalta. Kulmunin keskusta on siis olosuhteiden ajopuu. Taitoa ja rohkeutta ottaa tulevaisuus omiin käsiin ei näytä olevan. Eikä tahtoa tehdä juhlapuheiden mukaista käytännön politiikkaa 'erityisesti ihmisten arkeen, asumisen kustannuksiin ja perheiden perusasioissa'. Kulmuni näkee roolinsa vihervasemmistohallituksessa vääjäämättömänä, ilman vaihtoehtoa
Vastaukset 57
Vanhimmat
Ekana sanoi ettei nouse suosio. Perään sanoi että nousee kovaa työtä tekemällä. Mkähän oli sanoma haastattelussa? Kertoo paljon keskustan nykytilanteesta. paniikissa koko puolue.
Kyllä+Keskusta+vielä+alle+5%+pääsee,+pari+lihis+juttua+tukimiehineen+ja+maalissa+ollaan,+hyvä,+hienosti+sujuu...............
Mitä jos tuo "politiikan tyrkky" olisi presidenttinä ja joku "desantti" pääministerinä, sekä "jonkunlaisen lehden perustaja" ulkoministerinä, sekä eduskunta olisi lakkautettu, liitettäisiinkö silloin meidät venäjään, olisiko meillä sananvapautta ollenkaan ja joutuisimmeko pakkotyöhön kaikki. Pelkkää mielikuvitukseni tuotetta, onneksi ei line mahdollista koskaan tuo ajatus.
.Keskustan lihapiirakka-mies Kärnä 300 metrin taksimatkoineen on kyllä klassikko. Puhui vielä puppua että piti mennä taksilla kun satoi ja Iltalehti tarkisti ilmatieteen laitokselta että oli poutaa.
Katri on jämäkkä nainen verrattuna persu juusolaan. Katri on maailman nainen verrattuna tuohon säikähtäneen näköseen hiirulaiseen.
Kepun ahdinko on myös pääministeri Sanna Marinin (sd) ahdinko, vaikkei tämä näytä sitä ymmärtävän.
Kun Marin joulun alla lateli vihaisesti kokoomusoppositiolle, etteikö sitä hävetä välikysymyksen tekeminen ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr) toiminnasta ministeriössään ja al-Holin operaatioissa, moni keskustan kentällä ihmetteli, että tällaistako politiikkaa ja hallitusta vihreineen keskusta tukee.
Kuka Keskustassa teki päätöksen että Keskusta ei ota sisäministerin salkkua vaan lahjoittaa sen Vihreille? Oliko koko eduskuntaryhmä tätä mieltä vai tekivätkö päätöksen Kulmuni ja Kurvinen ja Kaikkonen ja Saarikko ja Lintilä talonsa lahjoittaneen Sipilän vedellessä naruja taustalla?
Esko Valtaoja Hesarissa. ”En voi koskaan antaa vihreille anteeksi sitä, että he ovat tuoneet maailmaan niin paljon tuhoa ydinvoiman ja geeniteknologian vastustamisella”
Meidän hallituksen vihreät vastustaa ydinvoimaa eu.ssa.
https://www.uusisuomi.fi/uutiset/eun-papereista-paljastui-selva-linjaus-ydinvoima-pitaa-ajaa-alas-koko-eussa-kokoomuslainen-jarjetonta/02e9929e-cce6-4e46-9c72-13f724c36d8f
Tätä keskusta on tukemassa nyky hallituksessa sdp.n kanssa. Aivan sairasta. Ollaan niin huolissaan maailmasta mutta parhaat keinot demonisoidaan, koska ei osata päättää ollaanko kommareita vai ympäristöpuolue. Halutaan vastustaa talouskasvua ilmeisesti enemmän kuin pelastaa luonto. Vai mikä on motiivi vastustaa ydinvoimaa?
EU:n papereista paljastui selvä linjaus: ”Ydinvoima pitää ajaa alas koko EU:ssa”
Valtaojan haastis.
https://www.hs.fi/elama/art-2000006350548.html
Vaatimaton Marin osti 7-lehden mukaan heti yli 500 000€ ökyasunnon Helsingistä. Vaatimattomuus kaunistaa.
Unohti että 4v on lyhyt aika. Tietenki pääsehän se siitä hyvälle eläkkeelle.
4 vuotta? Epäilen ettei tämä hallitus juhannusta näe.
Niin ei kyllä taida nousta. Perinteiset maaseudun äänestäjät menettäneet maansa ja mantunsa aniharvoille, jotka enää äänestävät keskustaa ja kaupunkilaisetkin eivät taida luottaa johokin vireään luomuviljelijä Tiilikaiseen, hyväveliloikkiin sun muihin ilmastovouhotuksiinkaan.
Järkevien ihmisten puolue, kun ennen oli.
Minne lie vaihtaneen äänensä, pienyrittäjiä, kun ovat perussuomalaisiin.
En vain ymmärrä, miksi keskusta meni hallitukseen. Tämä ei mahdu minun ymmärrykseen. Tulos edellisissä vaaleissa ei olisi sitä oikeuttanut ???
Vuoden+päästä+keskusta+on+yhdeksän+prosentin+puolue.+Ja+tämänhän+he+ovat+jo+omaksuneet+Kulmunin+todetessa+julkisesti+heidän+tiensä+itsenäisenä+suurpuolueena+olevan+ohi.+Todellista+johtajuutta+ryhtyä+vasemmiston+takiaisiksi,+äänestäjät+varmasti+innoissaan.+Keskustan+kannatuksessa+on+11.1%+liikaa.
Tulos ei yllätä. Nautittavinta tässä asiassa on Keskustan romahdus. Vuosikymmeniä suurten puolueiden joukkoon kuuluneena hallituskiima ja vasemmalle loikkaaminen vie porukan pysyvästi pienpuolueiden joukkoon.
Miten voi olla että esim. keskusta kuvittelee saavana lisää kannatusta aliarvioimalla koko ajan kansaa ihmeellisillä päätöksillään.
Kaiken maailman kulmunit, kärnät ja kurviset jotka tuhoavat koko keskustan nuolemalla hallitusta ja kääntämällä selkänsä kansalle....
Kulmunin+tärkein+tavoite+puheenjohtajaksi+tullessaan+oli+keskustapuolueen+kannatuksen+nosto,+puhui+jopa+20%:sta.+
Kannatus+lienee++nyt+9%:n+luokkaa?
Kulmuni on kovassa paikassa. Hankala nähdä muuta vaihtoehtoa kuin kaataa hallitus, mutta sekin pitää tehdä tyylikkäästi. Haavistoa voisi käyttää. Baltzarin hyväksikäytöissä vaikeneminen ja alhol suhmurointi. Pahempaa kuin Rinteen ja Paateron valehtelu. Kulmuni tarvitsee taustatyön ja luotettavat työkaverit ja eiku Haavisto mäkeen hallitus nurin. Mieluummin vetasee kunnon paskamyrskyn ja kattoo mitä jää jäljelle kuin tällainen hihittely ja selittely. Putsata kunnolla koko pöytä.
Ja siitä voi alkaa toipuminen.
Tänään 29.12. 2019.
Keskustan johto tänään kirjoittaa Lapin Kansassa että puolue kriisiisissä ja harkitaan puolueen johtajan vaihtoa ainoina keinona . Kepun ongelmat juuri Kulmunin esiintyminen julkisuudessa itsevarmuuden menetys ja puolueen identideetti Kulmunin aikana menetetty,
Puolueen johtajan vaihtokaan oikein vakuuta. Siellä ne jatkaa apujakkarana sdp.lle ja vihreille ja levittelee edelleen käsiään. Tuon hallituksen teesit on niin epäkeskustalaiset ettei tosikaan.
Olihan persutki viime hallituksen apupuolue ja nuolivat ansiokkaasti sipilän takapuolta ja viis veisasivat lupauksistaan.
Kepu nyt vaan on ajautunut kauas juuriltaa, eli sieltä Alkiolaisuudestaan.
Mutta lähempänä tämä hallitus on sitä Alkiolaisuutta kuin edellinen Sipilän hallitus, jossa Kepu oli kuin kokkareiden apupuolue.
Kepulla nyt vaan ei ole ketään parempaakaan vaihtoehtoa puheenjohtajaksi, joka osaisi luotsata Kepua takaisin sinne juurilleen.
Suurin osa on näitä kokkareiden aatteen omaksujia jotka eivät ymmärrä Alkiolaisuudesta yhtään mitään.
´Kepu+tarvitsisi+nyt+äkkiä+persuja+auttamaan+heitä.++Paras+apu+olisi+persujen+pääsy+valta-asemaan,+tai+ainakin+hallitusvastuuseen,+silloin+alkaisi+palailemaan+se+persuihin+valunut+kannatus+äkkiä+takaisin.+Toisin+sanoen,+persujen+hallituksessa+olo+sataisi+Kepun+laariin+ja+Kepusta+tulisi+taas+persujen+kustannuksella+isohko+puolue.
Muillekin+puolueille+se+tekisi+hyvää,+persut+olisi+taas+siinä+omissa+kannatusluvissaan,+eli+alle+10%+puolue.
Sitä+odotellessa+ei+Kepun+auta+kuin+yrittää+sinnitellä.++Tuollaisia+vääriä+ratkaisuja+se+ei+kyllä+enää+kestä.++Jonkun+neropään+mielestä+pitä+lähteä+Rinteen+matkaan+hallitukseen+ja+tuossa+on+sitten+tulos,+aivan+kuolinkoureissa+nyt+kouristellaan.
Eihän+kepu+enää+nouse+mihinkään+vaan+tie+vie+pysyvästi+alle+kymmenen+prosentin+kannatukseen,+ehkä+7-8+%+seuraavissa+vaaleissa.++Ei+tulevaisuudessa+ole+kuin+vasemmisto-+ja+oikeistoryhmä.+Kepulaisia+ei+äänestä+enää+kuin+maalaiset+ja+niitä+ei+enää+kohta+ole,+ja+miksi+edes+äänestäisi?++
Jälleen+kerran+Väyrynen+huomasi+asian+mutta+häntä+ei+uskottu,+paluuta+siis+kepun+lähteille,+alkiolaisuuteen.+Paavosta+on+aika+vain+ajanut+ohi.
Sipilän+johdolla+alkoi+alamäki+joka+jatkuu+nyt+Kulmuunin+johdolla+eikä+pelastusta+näy.++Kepu+on+puolue+jolla+ei+ole+enää+mitään+annettavaa,+näin+se+vain+on.+
Tupaillat+ja+veretseisauttavat+vaalitulokset+ovat+menneitä+aikoja.
Älähän nyt, kyllä sitä voi tupailtoja pitää pienemmäläkin porukalla, kaffetta ja pullaa vaan pöytään, niin pullamossoa syödessä se tupailta kuluu silleenkin.
Meidän perheessä äänestetään keskustaa ja persuja ei varmasti äänestetä.Persut pettää aina, se on hyvä muistaa.
Nih No onnee vaan sulle
Toivottavasti teidän perheessä edes joku ajattelee omilla aivoilla. Jos minun ruokalautaselle paskantaa joku niin en kato sitä hyvällä...mutta maistele sinä sitä soppaa mitä kepu sulle tarjoaa.
Kepulit on kyllä suossa ja toivottavasti eivät koskaan nouse pilaamaan
Suomalaisten elämää ja pettämään heitä
Katrilla+on+nyt+näytön+paikka.+Liiallinen+vihervasemmiston+liehittely+tulee+näyttäytymään+alhaisena+galluptuloksena.+Vaikka+galluppeja+tulee+ja+menee+ja+niille+kannata+paljon+painoarvoa+antaa.+Puheenjohtajan+ote+täytyy+jämäköityä+tai+ensi+kesänä+lähtö+tulee+puoluekokouksessa+laulukuoroon+ja+puheenjohtaja+vaihtuu.+
Keskustan+gallup+olisi+5%.+Ennen+jätän+äänestämättä.
Keskustasta+tulee+pienpuolue+jolla+ei+ole+mitään+vaikutusta.
Kepun kannatus nousee ainoastaan sipilän ja hänen taustajoukkojensa erottamisella puolueesta. Katrin pitäisi ottaa iso lestaluuta käteen.
Keskustaa on johtanut syyskuusta lähtien 32-vuotias torniolainen Katri Kulmuni. Nuoren naisen tarttuminen puolueen ohjaksiin herätti toivoa uudesta noususta, mutta toisin on käynyt: suunta on alaspäin.
Politiikan tutkijoiden mukaan kannatuksen nostamisessa riittää Kulmunilla tekemistä, eikä hallitusvastuu auta siinä
Keskusta luo työtä ja hyvinvointia, persut köyhyyttä ja kurjuutta. Se häätyy muistaa.
Hyvää+Uutta+Vuotta+11%+keskusta+puolue+ja+kohti+5%+kannatusta+👍
Kepun kannatus laskee niin kauan kuin kepu symppaa vihersosialisteja. Jos kepu hyppäisi persujen leiriin niin kannatus saattaisi lähteä jopa nousuun !
Keskustalla ei ole omia mielipiteitä vaan ne menee muiden perässä.
Huumeet, varastelu ja kaahailu yms on kyllä ongelma ja tekeekö kukaan asioille mitään. Mutta meillähän on ministeri joka ikävä kyllä isänsä tuomittuja ympäristösotkuja selvittelee.
Kepu+35%+ja+persut+5%,+ja+meillä+ei+pruukata+äänestää+persuja+eikä+kommunisteja.
Katri Kulmuni järjestänyt valita hänelle jos ei miellitä !
Persu-uuvatit on aina kaikkea vastaan ja kaikesta vollottamassa, se on helppoa huuvella opposiittiosta vailla vastuuta.
Kulmuni on keksinyt kehäpäätelmän: koska rakennamme vastakkainasettelua, meitä määrittää vastakkainasettelu.
Tottahan se on hankalaa, kun oma poliittinen ideologia on täysin kateissa. Kumarrellaan joka suuntaan ja koska samalla pyllistetään toisaalle, sitten joudutaankin selittelemään "yhteistyöstä oikealle ja vasemmalle".
P.S. Sipilän opettaja oli opiskelijani.
Kyllä se Keskusta on kulmuneista huolimatta auringonlaskunpuolue.👎
Mitä suotta.
Väyrynen takaisin ja keskusta nousuun. Tolkun mies
Kes-Kusta enää mihkään nouse, sille käy niin kuin sille kävi muualla euroopassa jo kymmeniä vuosia sitten, eli kuolee pois.
Suomi ei tarvitse kahta Kokoomusta.
Jokainen näki sen jo viimeistään Sipilän hallituksessa että mihin suuntaan se Kes-Kusta on mennyt, eli hyvin kauas siitä "pienten ihmisten" Alkiolaisuudesta.
Kes-Kustahan voi vaikka sähköaitaan niin näkee Paavon näkynä.......
Puheenjohtajan vaihdos ei ole katkaissut keskustan kuoleman kierrettä.
Juha Sipilä johti keskustan viime kevään eduskuntavaaleissa historiallisen heikkoon tulokseen, ja uuden keskustajohtajan Katri Kulmunin alkuaskelilla keskustan kannatus on jatkanut syöksyään alaspäin.
Kuinka alas loppuuko prosentit ?
Nyt jo pohja näkyy koska Li Antinpojan puolue ajaa ohi elikkäs Tornioon tulee Vasemmistokomento ja ensi kunnallisvaaleissa Persujen johtolla.
Katri Kulmuni sanoi jo hyvin ettemmä met tästä nouse siispä Kepu pettää nyt itsensäkin. Ei voi kuin ihailla moista politiikkaa.
Pahassa+paikassa+ollaan,+kun+suossa+ja+ennustaavat+jopa+edelleen+vajoavan,+jos+5%:n+allekin,+no+ei+se+sitten+ole+nousemassa+suosta.
Näinköhän+käy,+kuin+sinisille,++niitä+ei+ole+enää+näkynyt+edes.+Niin+ne+vaan+kaikki+suolla+sammaloituvat+ajan+oloon.++Eikä+Ville+Viinistö+anna+nostaa+edes+turpeena+pois.+Hautaa+kaiken+ja+entisöi,+suojelee+metsät+ja+huume+landaasit+laittaa+kukoistaa,+mitä+riemua+ne+vihreät+elävätkään+nyt.
Saarikko valmistautuu selkäänpuukotukseen. Siinä onki keskustalle ojasta allikkoon. Saarikko kunnostautui väärillä tiedoilla manipulointiin ja kiristykseen. Toivotaan että Kulmuni pitää pintansa. Saarikko olisi Lapille tuhotäti.
Toivottavasti äänestäjät muistavat keskustapuolueen pissimisen heidän silmäänsä. Äänestäjät eivät antaneen vaaleissa valtakirjaa keskustalle hallituksessa jatkamiseen, mutta keplottelemalla petasi itsensä vihervassareitten takuumiehiksi hallitukseen. Toivottavasti keskustapuolueelle tapahtuu sinisten kohtalo.
Meinaakko että keskustatattaa pissii omiin muroihinsa kun ei jäänyt kolmanneksi suureksi oppositiopuolueeksi Ja Rinne olis tehny vähemmistöhallituksen ottopojilla täytettynä. Esim isänmaallisia sinisiä vai pitääkö muka olla kansanedustaja ottopojankin. Kyllä kepu petti äänestäjät . On se Väyrystelijä näköjään puölueenakin oppinut. Kyllä huomenna Yle suuntaa paljon kannatusmittauksellaan HÄH.
Tässä Gylmynin nykyistä toimintaa keskustapuolueen ministerinä ?
OMA KANSA ENSIN!
"Useita tuhansia *lk*maalaisia oleskelee maassa laittomasti. Muhammad ja Fayaz ovat kuuluneet niihin, joita ei paperilla tunneta. Millä ihmeellä he ovat selviytyneet?"
Rajat kiinni ja kaikki vokit kiinni! Ei haittamaahanmuutolle!
Rajavalvonta palautettava, turvapaikkahakemusten vastaanotto lopetettava ja Ruotsista tulleet turvapaikanhakijat on käännytettävä takaisin!
Oula saa aatetovereiltaan lähes puoli miljoonaa tuiki tärkeään oman aatteen värittämään tutkimukseen. Sarjassamme olisko säästön paikka? Maria Ohisalo puolustelee toveria. Mitäköhän mieltä keskusta on asiasta ja ketä istuu Suomen Akatemiassa? Siinä taitaa olla taas yksi pulju minkä voisi lakkauttaa sitran ja muiden mukana. https://www.paivanlehti.fi/suomi-ja-natsien-suunnittelema-juutalaisten-kansanmurha-liitetaan-taas-yhteen-valtiolta-yli-400-000-euroa-tutkijalle/
Kannatus kääntyi nousuun. Hyvä Kulmuni!
Keskustan kannattaisi tässä tilanteessa
kutsua Paavo Väyrynen takaisin
puolueen sisäpiiriin ja jatkamaan
puolueen kunniapuheenjohtajana.
Väyrynen on ylivertainen poliittinen
hahmo Suomessa.
Paavo on kokeneempi kuin Sipilä, Kulmuni yhteensä. Ja fiksumpi. Toivottavasti keskusta jatkaa siis paavon syrjimistä näin muun puolueen näkökulmasta.
Katri sanoi, että sääliksi on käynyt Paavon sekoilu ja hups! Paavo is back. Saattaapi Kulmunilla tulla Paavon kans vielä hiki. Nyt se peli alkaa!
Saattaapi tuo tulla vielä Paavollakin Katrin kans hiki?