Miksi nainen ei voi olla edes leffan aikaa ilman puhelinta?

En voi tajuta että kun katsotaan yhteistä leffaa niin nainen useimmiten vastailee kavereiden viesteihin siinä samalla. Ei sentään somessa ole leffan aikana. En tajua miksi puhelinta ei voi pitää äänettömällä kotona ja tehdä muita asioita kun pitää sitä kädessä. Olemme 29v pariskunta. Minulla ei ole yhtäkään sometiliä, vaimolla on ja se kyllä ärsyttää hieman. En tajua miksi? Siihen menee turhaan aikaan jota voisi käyttää myös itsensä kehittämiseen ja rahan hankkimiseen.
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kuule, jospa kysyisit siltä naiselta! Täällä tuskin kukaan osaa vastata mutta hän itse tietää kyllä ja voi sinulle kertoa.

Äänestä

Meillä sama ongelma, nainen näpyttelee puhelinta elokuvan tai sarjojen aikana, kovasti se siinä sormissa pyörii, en ymärrä, jotenkin äly vajaata touhua ja kun siitä nätisti sanoo alkaa se valitus. Puhelin on ensimmäinen jonka nainen ottaa aamulla käteensä ja viimeinen asia ilalla, ottaispa kalun mutta se on turha toive. Naisella ikää 47v.

Äänestä

Kyllähän se johtuu siitä, että hän on koukussa siihen puhelimeen ja keskittymiskyky on mennyt. Luultavasti naisesi ei pysty lukemaan kirjojakaan.

Kannattaa lukea sellainen kirja, kuin Keskittymiskyvyn elvytysopas.

Voihan se olla, että naisellasi on toinen mieskin, mutta luultavasti kyse on vaan riippuvuudesta.

Äänestä
  • Ei liity mitenkään uskottomuuteen vaan kyse puhtaasti riipuvuudesta, kuten alkoholi tai huume jollekin muulle.

    Äänestä

Itse laitan usein puhelimen kokonaan kiinni leffan ajaksi. Kannattaa sanoa naiselle jos hänen tapa ärsyttää.

- N

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

En voi tajuta että kun katsotaan yhteistä leffaa niin nainen useimmiten vastailee kavereiden viesteihin siinä samalla. Ei sentään somessa ole leffan aikana. En tajua miksi puhelinta ei voi pitää äänettömällä kotona ja tehdä muita asioita kun pitää sitä kädessä. Olemme 29v pariskunta. Minulla ei ole yhtäkään sometiliä, vaimolla on ja se kyllä ärsyttää hieman. En tajua miksi? Siihen menee turhaan aikaan jota voisi käyttää myös itsensä kehittämiseen ja rahan hankkimiseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu