Päivän pähkinä - Arvaa kirjoittaja (hihitystä)

Savu joka jylisee

Välttääkseni luettelomaisen aloituksen, kerron lyhyesti että lehtien kahina oli muuttunut rapisevaksi; pensaat olivat kuivuneet ja paenneet vihreästä väristä maanruskeaan, ja niistä lähti outo, kihisevä ääni, kuin pieniä muoviveitsiä oltaisiin hangattu satunnaisesti yhteen kaikkialla ympärillämme. Tuuli tuoksui hämmentävälle ja janoiselle.

Vesiputousta ei ollut. Rotko ammotti tyhjänä ja äänettömänä edessämme. Sen pohjalla ei kimaltanut vesi, vaan kuumuus, joka väreili Afrikan unena sen hohtavissa luissa, kivikoissa ja tasangoilla. Aurinko oli jumala ja yön pimeys kylmä ja vaarallinen. Ihminen tämän kaiken keskellä häviävän pieni. Hän pelkäsi skorpioneja, tuhatjalkaisia ja yön mustaa, haisevaa kitaa.

Lyhyen patikoinnin jälkeen, vaikeakulkuisessa kuivuneessa uomassa, löysimme vettä. Vesi oli puron muodossa, ja lirui pitkin valitsemaansa uomaa kohti kuilua pudotakseen sinne. Sadekauteen olisi vielä muutama kuukausi, kerrottiin, mutta kukaan ei uskonut siitä kenenkään kostuvan, sillä vaikka käden ojensi eteensä ottaakseen jotain vastaan, mitään ei sille taivaalta tipahtanut.

(hihitystä)
1750
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Mjaa-a

Todella vaikea sanoa. Arvelisin että joku kiintiökirjoittajista.

(Kiintiökirjoittaja = ei Funeau)

Äänestä
  • Mikä on "kiintiokirjoittaja"

    Äänestä

  • TimoSimilä kirjoitti:

    Mikä on "kiintiokirjoittaja"

    Mjoo

    Olen kehitellyt tällaisen termin havainnollistaakseni monimuotoista ja monimerkityksellistä maailmaa ja kuvaa siitä. Tämä viimeinen viittaus tässä on se tärkein, sillä ajattelin ensin kirjoittaa jotain mitokondrioista, mutta en nähnyt siinä sitten oikein mitään kauhean syvällistä tai taiteellista. Mitokondrio on eräänlainen loinen solussa, jonka kanssa se on jäänyt jonkinlaiseen löyhään yhteistyökumppanuuteen. Hyöty on molemminpuolinen.

    (hihitystä)

    Äänestä

Joitko oikeasti kusta?

Äänestä

Arvelisin kirjoittajan olevan Markku Paretskoi.

( hihitystä )

Äänestä

Nyt tipahti.
Kaunista tekstiä.
Maalaat hienosti.

Äänestä

Veikkaa misspönttöuunia, koska Funeau ei ole koskaan pieksänyt häntä millään tavoin.

Äänestä
  • Itse käyttäisin sanaa piestä. Piestä sana on sujuvampi, eikä töksähtele sillä samalla raivostuttavalla tavalla, jolla työnnettävä ruohonleikkuri villiintyneellä nurmikolla näin tekee.

    Markku Paretskoista tulee välittömästi mieleen Akateeminen Kirjakauppa. Yhdistän hänet tähän interiööriin automaattisesti, sillä vaikka en lue mitään, niin usein saan kunnian kävellä jonkun tuttavani kanssa pitkin hyllymeren aallonpohjia etsimässä jotain luettavaa jollekin, joka tuskin tulee edes lahjaansa lukemaan. Tuijotan yleensä pistämättömiä takakansia nähden vain sumeutta ja usvaa. En selaa kirjoja, sillä uuden kirjan sivujen väleistä ei tipahda lattialle koskaan mitään jännittävää.

    (aamuhihitystä)

    Äänestä

  • Funeau kirjoitti:

    Itse käyttäisin sanaa piestä. Piestä sana on sujuvampi, eikä töksähtele sillä samalla raivostuttavalla tavalla, jolla työnnettävä ruohonleikkuri villiintyneellä nurmikolla näin tekee.

    Huomenta rakkaat :)
    😘😘

    Joko taas Turkulainen mielenvikaisuus Funeauta vaivaa?

    Eihän siihen taas mikään sitten kai auta kun on syntyperäinen Porilainen tai Turkulainen, mnielenvikainen jo syntyessään, ja sukunsakin kerra on sitten hahahahhah :_D_D

    Äänestä

Savu, joka jylisee

No mie oon katellu täs Roka Anti kivie laittelua ja isoja kenraaleja, enkä mie koskaa tuu sen hurskaammaks toiste pappie saarnoist, jois niis ei oo sisältöö, vaik ne ois ommii.

Jos myö ei oltas täs välis, nii ryssä puhus ruottii ja ruottalaine ryssää.

(hihitystä)

Äänestä
  • Mjaa

    No mä veikkaan että tämän kirjoitti jokin esseistin tapainen kausaalilyyrikko, ei välttis hän itse.

    (reps)

    Äänestä

  • Funeau kirjoitti:

    Mjaa

    No mä veikkaan että tämän kirjoitti jokin esseistin tapainen kausaalilyyrikko, ei välttis hän itse.

    (reps)

    Kuitenkin huomionarvoista on se tendenssi, jolla tähän mestariteokseen ollaan lähdetty.

    Ehkä kuitenkin pientä pintaviiltoa.

    (naurua)

    Äänestä

  • Funeau kirjoitti:

    Kuitenkin huomionarvoista on se tendenssi, jolla tähän mestariteokseen ollaan lähdetty.

    Ehkä kuitenkin pientä pintaviiltoa.

    (naurua)

    Mjaa

    Tuosta Ruotsi-Venäjä kansalliskeskustelusta tuli mieleen, että ei tämä meidän kieli hullumpi ole.

    Idiosynkrasia

    Hangon kanervikossa kahlaillessani törmäsin muistomerkkiin. Muuten kaikki oli ihan kuin ennenkin.

    (hihitystä)

    Äänestä

  • Savu joka jylisee on samankaltainen persutoteamus kuin on Budhhanopin mukainen yhden käden taputuksen aikaansaama ääni. Molempiakaan ei ole.

    Valon väri, turhuuden tuntemus, lusikan maku, mielenmaisema, hengen lihaksi tuleminen... , onhan näitä. Savu joka jylisee on markkinapellejen ja sen sellaisten Lipton-Tee pussien aforismien tasoinen <hik> juttu.

    Turhuuksien rovio, täyttymättömien unelmien toivekammio, sateenkaaren tuolla puolen, kautta Teutatuksen, mulle kaikki nyt ja heti, talon kasvot, nukkumattomuuden uneksimattomuus, jokainen on oman onnensa seppä, suolaa navan täydeltä, isänmaan parasta ajatellen, luoksepääsemättömyyden tavoitelmallisuuteen laskelmoituun pyrkiminen, toivottomuuden toivo, kankkulan kaivo.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Savu joka jylisee on samankaltainen persutoteamus kuin on Budhhanopin mukainen yhden käden taputuksen aikaansaama ääni. Molempiakaan ei ole.

    Valon väri, turhuuden tuntemus, lusikan maku, mielenmaisema, hengen lihaksi tuleminen... , onhan näitä. Savu joka jylisee on markkinapellejen ja sen sellaisten Lipton-Tee pussien aforismien tasoinen <hik> juttu.

    Turhuuksien rovio, täyttymättömien unelmien toivekammio, sateenkaaren tuolla puolen, kautta Teutatuksen, mulle kaikki nyt ja heti, talon kasvot, nukkumattomuuden uneksimattomuus, jokainen on oman onnensa seppä, suolaa navan täydeltä, isänmaan parasta ajatellen, luoksepääsemättömyyden tavoitelmallisuuteen laskelmoituun pyrkiminen, toivottomuuden toivo, kankkulan kaivo.

    Mjaa

    Savu, joka jylisee, on Victoriaalisen putouksen paikka; ei kuten hammas tai sen merkitys.

    (Hihitystä)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mjaa

    Savu, joka jylisee, on Victoriaalisen putouksen paikka; ei kuten hammas tai sen merkitys.

    (Hihitystä)

    Jaa, hammas. Minullakin on hampaissa amalgaanipaikkoja. Vaan eipä niillä hammasamalgaaneilla ole merkitystä näin tärkeissä asioissa, kuin Victoriaanisissa asioissa.

    Kuningatar Victorian hovissa romanttisesti yöaikana kuului salaisia kuiskauksia, vai oliko se vain tuulen puhallus kuuntelevan korvaan. Salaisia, normaalista pidempiä kädestä puristelemisia, joilla ilmaistaan ilman sanoja, jotta: pidän sinusta ja voi kun tulisit yöllä salaiselle vierailulle makuuhuoneeseeni. Minulla on tarjota sinulle viinirypäleitä ja muutakin kivaa.

    toivoryynäsellä on potkut hallussa, mitä tulee romantiikkaan. Jalkapallosta topi ei tiedä mitään.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Savu joka jylisee

Välttääkseni luettelomaisen aloituksen, kerron lyhyesti että lehtien kahina oli muuttunut rapisevaksi; pensaat olivat kuivuneet ja paenneet vihreästä väristä maanruskeaan, ja niistä lähti outo, kihisevä ääni, kuin pieniä muoviveitsiä oltaisiin hangattu satunnaisesti yhteen kaikkialla ympärillämme. Tuuli tuoksui hämmentävälle ja janoiselle.

Vesiputousta ei ollut. Rotko ammotti tyhjänä ja äänettömänä edessämme. Sen pohjalla ei kimaltanut vesi, vaan kuumuus, joka väreili Afrikan unena sen hohtavissa luissa, kivikoissa ja tasangoilla. Aurinko oli jumala ja yön pimeys kylmä ja vaarallinen. Ihminen tämän kaiken keskellä häviävän pieni. Hän pelkäsi skorpioneja, tuhatjalkaisia ja yön mustaa, haisevaa kitaa.

Lyhyen patikoinnin jälkeen, vaikeakulkuisessa kuivuneessa uomassa, löysimme vettä. Vesi oli puron muodossa, ja lirui pitkin valitsemaansa uomaa kohti kuilua pudotakseen sinne. Sadekauteen olisi vielä muutama kuukausi, kerrottiin, mutta kukaan ei uskonut siitä kenenkään kostuvan, sillä vaikka käden ojensi eteensä ottaakseen jotain vastaan, mitään ei sille taivaalta tipahtanut.

(hihitystä)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu