Aikoinaan lähdin soitellen sotaan, kun töitä hain. Pitkään ei edes tarvinnut hakea, kun löytyi "koulutusta vastaava" paikka, tosin ajan mittaan huomasin, että vaikka hakivat ammattilaista, työnkuva oli lähinnä assarikamaa: lähettinä ajelemista, varaston siivoamista... Eikä niinkään päätetyöskentelyä mitä hain. Silloin olin nuori ja kokematon, en yksinkertaisesti uskaltanut lähteä pois. Hain kyllä uuttakin työpaikkaa, mutta sepä ei sitten enää irronnutkaan niin helposti. Olisipa pitänyt hälytyskellon kilkattaa ja lujaa, kun työnantaja kommentti kysyttyäni alan liitoista oli, että liitot vain mutkistavat asioita. Olen siis saanut hampaat irvessä taistella lomista, lomarahoista, työajasta, palkasta... ym. Voi tätä paskaa! Kaikkia ystäviäni olen varoittanut menemästä perheyrityksiin (pieniin..) töihin ja eräs, joka vaihtoi valtion leivän tälläiseen pieneen firmaan, katuu katkerasti.
Nyt tilanne on ajautunut siihen, että enää en ota paskaa niskaani, vaan olen ryhdistäytynyt. Jossain vaiheessa olin varmaankin jonkin sortin työpaikkakiusattu, mutta sitten aloin sanomaan vastaan pomo-kiusaajalleni (onnekseni omistajasuhteet vaihtuivat firmassa parisen vuotta sitten, eikä pomo ole enää omistava osakas..) Nyt tilanne on se, että hoidan hommani hyvin ja suhteeni pomoon on niin tulehtunut että emme puhu keskenään, emme edes tervehdi! Tähän vaikutti myös raskauteni, josta hän ilmeisesti "loukkaantui" (=petin firman..)Työni pystyn silti hoitamaan hyvin.
Olenkin päättänyt, että jään äitiysvapaan jälkeen hoitovapaalle ja sitten lähden opiskelemaan. Enää en samaan firmaan palaa, mieluummin menen vaikka sossun luukulle!!!

Vastaukset 4
Vanhimmat
Mulla on sekä hyviä että huonoja kokemuksia pienistä firmoista. Valitettavasti erittäin huonoja kokemuksia nykyisestä (pienestä) firmasta. Selviät hengissä vain ja ainoastaan jos nuolet omistajia. Paikka on täynnä pikkupoliiseja jotka vahtii että tuliko tilaus nyt varmasti syötetty oikein koneelle yms. Puututaan ihan joka asiaan, kuunnellaan puheluita ja KOMMENTOIDAAN joka ikistä asiaa. Voi H-VETTI että V-TUTTAA sellainen kyttääminen. Välillä työpaikka tuntuu ihan lastentarhalta.
Vaihtuvuus on ollut melkoinen ja se kyllä kertoo jotain työilmapiiristä jos 10 hengen porukassa jengi vaihtuu koko ajan.
Haku on päällä koko ajan, toivottavasti pääsen täältä pian pois...
joo, ns. pikkufirmojen pomot laittavat massit omiin taskuihin ja tes:n mukaan maksavat duunareille ja toivovat vielä helvetisti joustoa työajoissa...kyttääminen kuuluu asiaan, heti kun vähän otat rennommin, saat kuulla enemmin tai myöhemmin ja kaksnaamaiset ns. työkaverit rallattaa selän takana paksua tuubaa, näin se yleensä on!
Ikävintä pienissä yrityksissä on se, että ei saa hoidella niin paljon omia asioita ja joutuu tekemään todellakin työtä.
Mikseivät ne pikkupomot tajua, että ei suomalainen kauheasti jaksa tehdä ja paha mieli tulee, jos sanoo.
Itse ajattelin pyrkiä puolustusvoimiin asevaraston varamieheksi.
Ihanaa, en ole ainoa! Kirjoituksesi on kuin suora ote meikäläisen elämästä! Olen huomannut hienolta kuulostavan työnimikkeeni tarkoittavan oikeasti niitä jokapaikanhöylän hommia, eli juuri kuvaamiasi juttuja. Joskus työtehtäviin livahtaa pomon henkilökohtaisten asioiden hoitamista, joten tässä on maisterilla kestämistä!
Onneksi uuden työn haku on jatkuvasti päällä ja kiitettävästi on tullut kutsuja haastatteluihinkin. Täytyy toivoa, että kohta tärppää...muuten saatan lähteä täältä joku kaunis päivä ovet paukkuen ja suuni puhtaaksi puhuen, mikä ei tietenkään ole hyvä juttu tulevaisuuden työnhakujani ajatellen..