Millä pelkosenniemi elää?? Suurin osa tulee pyhän mökin omistajilta jos pyhää ei olisi ei olisi pelkosenniemeäkään. Nuorta verta kunnan päätäjiin, vanhat pois. Koulu on väärä juttu rakentaa kylälle. Tulette sen huomaamaan. Kunnanjohtaja on järjellä ajatellut et päivähoito pitää olla pyhällä. Hienoa. Miksi riiteletette?? Ajatelkaa nuoria kasvavaa sukupolvea. Minä olen keskiiän ylittänyt. Ajattelen nuoria.
Pelkosenniemen koulu/päiväkoti
Anonyymi
595217
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 59
Vanhimmat
Elämme kalastuksella, marjastuksella ja nauriilla. Ja lapsilisillä.Paitsi ne jotka eivät sitä saa niin sitten osingoilla sekä metsänmyyntituloilla.Koskaan ei ole näin huonosti kunnassa pyyhkinyt,kuin näiden nuorien päättäjien aikaan. Elävät kuin herran pellossa. Tuntematta kunnioitusta kuntalaisia kohtaan.Pitäisikö laittaa äänestys ja kysyä kuntalaistenkin mielipide?
Tosi on, osanhan ei tarvitse edes olla töissä/ vain työnhakijana. Turistit tai muualta tulleet eivät ehkä tiedä, että rahasta ei ole muilla puutetta kuin kunnalla --instituutona. Me kuuthan olemme joko Vuotos miljonäärejä tai heidän perillisiään. Rahaa on omaan käyttöön kyllä, mutta emme näytä sitä. 😎
Älä jauha samaa asiaa, koulu rakennetaan kirkolle ja päiväkoti tuli pyhälle.Hyvä näin.
Eikö nyt olisi aika jo rauhoittua! Nyt päätökset on tehty lapsilla päivähoidot järjestyksessä, koulurakennus asia myös päätetty! Nyt voisi jo lopettaa vanhojen kaivelun, kun jo kuolleetkin otetaan esille, annetaan heille rauha! Nyt on aika katsoa eteenpäin! Antaa työrauha kunnan työntekijöille ja luottamusmiehille! Tämä on nyt nähty, ei tällä ole mitään voitettu, vaan lietsottu kyläläisiä toisiaan vastaan! Tehdään nyt yhteinen ystävänpäivä kylälle! Vilkaistaan jokainen peiliin, kohdataan toisemme ilman vihaa ja kostoa! Oltaisiin me, kaikki kyläläiset yhdessä, kehitellään yhteistä hyvää! Se lähtee toisten kunnioittamisesta, olemme jokainen erilaisia, se on rikkautta, jokainen on jossakin hyvä ja kaikkia meitä tarvitaan! Eikä jätetä ketään yksin! Niitä kritiikin paikkojakin todella kyllä on ja tulee myös tulevaisuudessa olemaan, mutta sekin voidaan tehdä niin monella tavalla ja rakentavasti! Ei tarvitse olla ilkeä ja pahoittaa tarkoituksella toisen mieli! Hyvinvointia kuntaan ja kuntalaisiin!
Koulun rakentaminen ei ole yhtään varmaa. Pitää olla rahoitus kunnossa.En ole vielä kuullut ,että se olisi.
Tähän voi vahvasti yhtyä.
Pelkosenniemen luottamustoimista on sen verran kokemusta, että myös laittomia päätöksiä on tehty johtavan viranhaltija esityksestä. Periaatteena oli, että noilla toimilla saadaan säästöjä, kun mennään laillisuuden toiselle puolelle. - Tehdään nyt tällainen päätös ja muutetaan sitä sitten, jos joku arvaa valittaa. Hallinnonalaa en paljasta.
Mökkiläiset tuovat verorahat pelkosenniemelle. Jos pyhätunturia ei olisi pelkosenniemi omisi konkurssissa.
Verorahat? Kiinteistövero.Toki Pyhällä on iso merkitys, en sitä kiistä. Mutta ei mökit rahaa tuo. Ihmisten pitää tulla mökille ja kuluttaa rahaa Pyhällä: ostaa ruokaa, lasketella, käydä ravintolassa jne.
Ai ei mökit rahaa tuo? No tottakai ne tuo jo ensimmäisestä naulan lyönnistä rahaa monessa eri muodossa.Ja kyllähän tunturin kävijät rahaa jättää.Aina ajatellaan,että asiakkaat on jostain kaukaa.Kyllä ihan naapureistakin täällä käydään liikkumassa.Osalla on mökit,jopa paikkakuntalaisilla on mökki. Useat käy kahvilla,syömässä jne.
Aivan, ihmiset tuovat rahaa, ei mökki.
Ei niin.mullaki on jokivarressa mökki,ei tuo rahaa,suurimman osan se on vienyt. Virhe oli sen tekeminen ,olis pitänyt
Sama. Tein sen väärään paikkaan. Tunturissa ne tuottaa rahaa pelkällä olemassa olollaan.
Viisaasti ajateltu! Hevosen kuivalihavellin myynnillä myöskin voisi ansaita!
Vielä kerran, kunta ei voi tehdä konkurssia kun ei ole yritys. Menikö perille!
Älä hermostu 😂 samoja juttuja täällä jauhetaan päivästä toiseen, vuodesta toiseen. Vielä 10 vuoden päästä toistelet sinäkin, että kunta ei voi tehdä konkurssia.
Mitä se hyödyttää? Ei mitään. Ihmiset toistavat omia mantrojaan täällä kuuntelematta ja kuulematta toistensa mielipiteitä ja ajatuksia, kuin zombiet. Jokainen kirjoittaja uskoo olevansa oikeassa, uskoo tietävänsä. Vahvempi koittaa lytistää sanoillaan heikompaa, yrittää pakottaa muuttamaan mieltä, alistumaan näkemykseensä.
Kuka lopulta on oikeassa? Ja onko sillä merkitystä?
Tämä kirjoittelu on tätä nykyaikaa, tähän on sopeuduttava. Entisten aikojen yhteisöllisyys ei tule enää takaisin, ainakaan tänne somekanaville. Siksi rakentakaamme omasta elämästämme mielekäs ja onnellinen. Jotta ei tarvitse kirjoitella täällä. Jotta voisimme todella keskittyä elämään, sitä omaa elämäämme.
Maailma on kaunis ja hyvä elää sille jolla on aikaa ja tilaa unelmille ja mielenvapaus ja mielenvapaus...
Niin niitä unelmia on ollut ennenkin niemiläisillä ja mihin ne johtaa? Eilen saimme lukea Lapin Kansasta, että Oscar voittajalla olisi pelkosenniemiläiset juuret, voi mahoton sentään! Rene´e Zellweger voitti naispääosasta Oscarin! Ei varmaan tiennyt aikanaan pelkosenniemiläinen Johan Danielinpoika Hiltunen, mitä hänen jälkeläisensä vielä saavuttavat? Ollaanpa ylpeitä ja iloisia näistä meidän nykyisistäkin lapsista ja nuorista, sitä ei tiedä mitä vielä saavat lukea heistä meidänkin jälkipolvet! Positiivisyyttä kehiin, em. Irwinin laulun sanoin "Maailma on kaunis ja hyvää elää sille...."!!!!!
Meiltä on lähtöisin maailmalla tunnettu kitaristi. Ja mitä tekee pelekosenniemeläiset? Pilkkaavat ja nauravat,koska toinen on iänkaiken viettänyt ei niin urheilullista elämää.Katsoisivat omia saavutuksiaan,ovatko edes selvinpäin tai piilojuoppoina kyenneet saavuttamaan mitään! No patsas on saatu pystyyn ja sitä kyllä kuvataankin! Hieno homma!
Vaan kun kukaan ei sitäkään osaa hyödyntää eikä tuotteistaa.En minäkään.
Andystä ei maailmalla tiedetä mitään, eihän se edes osaa soittaa nuoteista.
Mistäpä ne sitä tuntisikaan.Eihän Hanoi rocks ole myynyt kuin miljoona albumia.Kyllä sentään souvarit osaa soittaa nuoteista
HanoiRocks tunnetaan Aasiassa.
No mitä sitte täällä veisaat?
Ei valmistu ei vuoden vaihteessa. Miksi sähkötyöt venyy, onko urakoitsia jo konkassa ja maksaako kunta tekemättömästä työstä.
Veroja ja laskuja maksamatta n.60 000 .Kusettaa kuntaa.
Se on tehtävä iso ravinteli ja huvi alue keskustaan niin kyllä Pyhän porukka alkaa siellä käymään kun on kyllästyneet jo omaan kylään. Voisi olla sriptiisiä ja muuta nykyaikaista syntielämää niin vetoa olisi.
Punamulta?
Sehän tulee siihen sirppiliiteriin.
Milloin se koulu valmistuu oikeasti.
Totta vie se valamis on kun juhlatkin on jo pietty mustissa.Ja nauha katkaistu naps.
Se on klok, se ääni. Kimblellä napsautettuna.
Ei valmistu pitkään aikaan verottaja hakee Sähköliikettä konkurssiin.
Käytössä kuiten on jo. Mitä sieltä vielä puuttuu?
Sähkömieshän tai joku mies siellä tekee töitä koko ajan sähköjen parissa eli toimivat sähköt puuttuu.
Ei voi olla mahdollista kun koulu on jo lopputarkastettu, hyväksytty ja otettu käyttöön.
Niin se vaan on kun käyt katsomassa niin sähköjohtoja roikkuu odottaen liittämistä johonkin.Valaisin puuttuu leikkikentän tolpasta, katuvalot ei toimi....
Kuka sen on hyväksynyt? Lopputarkastus tehty?
Kuntahan sen on hyväksynyt, käyttöönottotarkastus tehty ja pikkuviat ilmeisesti vaan raportista tussattu yli... Se on toooooosi turvallinen koulu lapsille. Omaa lastani en sinne kyllä laittaisi, sähkötyöt miten sattuu tehty ja tuskin tulee kovin kauan olemaan ilman pitkää vikalistaa, kun aletaan huomata kaikki tehdyt virheet. Eipä taida alapohjan koneellinen tuuletuskaan vielä toimia.
Oletko tarkastanut alapohjan?
Olen. Painovoimainen ilmanvaihto toimii kyllä mutta sitä tarvittaessa tukeva huippuimuri ei ole kytketty toimimaan (vaikka kunnanjohto näin väittää) Se on tehty sellaiseen sähkölinjaan, ettei tule sulakkeet kestämään missään linjan varrella kun se kytkeytyisi päälle.
Kuntaan on pesiytynyt valehtelun kulttuuri. Virkamiehet ja vallan kahvassa olijat yhteistuumin sopivat mitä puhutaan julki. Jos lipsahtaa porukan ulkopuolelle jutustelemaan, on kyyti kovaa. Sanoisi rehdisti, että sähkötyöt on tekemättä ja ottaisi osaavat tekijät. Luulevatko tosiaan että uskotaan nuo valheet joita syytävät. Ketä tuommonen homma hyövää?
Eikö tästä kannattaisi järjestää avoin keskustelutilaisuus? Jos todella on noin isoja puutteita kyllä ne pitää korjata. Kesä aikaa.
Eiköhän ne päättäjät selittelisi kaiken olevan kunnossa, kukapa sitä nyt viittisi myöntää, että paskoja päätöksiä on tehty ja koulu on täysi fiasko.
Parempi Pyy.. pivossa kun kymmenen urkossa
Se saunavastan päättäjä? Onko sillä yhä puuterilunta vastassa? Työpaikka kelpaa kyllä,kun on sitä itse ollut tekemässä.Se on mukavaa ja oikein!
VAI ETTÄ LAPSIA AJATTELET?! MIETIPPÄ KAIRALAN LAPSIA JOILLS ON SITTEN 30 KILSAN MATKA KOULUUN! OLEN PUHUNUT
Mersussa matka joutuu ! yli 6 miljoonaa maksanu pytinki on tehty valtuutettujenkin lapsille.saahan sinne tietenkin muutkin mennä.osa valtuutetuista voi olla jopa töissä siellä . harmi kun paljon vaan on muualta kulkevia.menee ne kommunistiset rahat toiseen kuntaan!
Miksei se kommarii tästä oo huolissaan!!
No ei tietenkään ole omista päätöksistä huolissaan, vaan muiden! Ottaisin hänenä nauruakan mukaan mökille! Oijoi miten maukasta!
Uuh, otettu on! Täällä peuhataan jo!! Suunnitellaan samalla yhteistyössä strategiaa! Kommari ja nauruakka!
Peku hoitaa hommat ja hyvä tulee. Eikös se sielä koululla vasaran kanssa talkoissa ole seisoskellut. Ei töissä, vaan talkoissa.
Hyvää harjoitusta yhdyskuntapalvelua varten.
Kiva ensi kesällä katsoa, kun se keräilee tien varrella natsoja, oranssi asu päällä.
Voihan se kitkeä yhteisöpalstalla tai kerätä helmitarhasta lampaanpaskaa.
Niemi elää lampaanpaskalla ja kurpitsalla.
On se hyvä ettei tänne jäänyt yhtään pakoilaista raiskaamaan koululaisia.
Ylitornion lapsen raiskaaja saa jatkaa tekojaan. Kyllä meillä on loistava mamulaki.
Se on vain kumma juttu että sitä voidaan nykyään käyttää alakoulun kirpputoria ja yleensä mennä sinne vaikka oltiin niin homeallergisia muutama vuosi sitten että ei puhettakaan koululaisia sinne..No ihmeitä tapahtuu jatkuvasti ja alakoulu on taas terve. Ei muuta ku sinne vain muuttamaan kaikki väärtit kunnasta. !!
Hienoa a-luokan itkemistä. Jatka vain samaan malliin niin hyvä siitä tulee.
Samaa olen ihmetellyt. Onkohan niillä paperit hukassa kun noin helposti unohtuu..
Hyvä, lämmin ja hygienia kunnossa kun ei opettajat tarvi ees sukkia enää.