Oletko joskus ollut jossakin oikein ikävässä paikassa? Vai onko elämäsi aina ollut helppoa?
Onko kokemusta IKÄVISTÄ paikoista?
Anonyymi
15<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
On, on ja ei.
On, on ja ei.
Nyt jos menet ulos niin..
Ei kai nyt kenenkään elämä helppoa ole, välillä toki sitäkin.
Kävin keskikoulun erään pikkukaupungin oppikoulussa, ja 70-luvulla menin lukioon Turun Puolalan Yhteislyseoon. Se oli ikävä paikka. Opettajat tosin olivat reiluja, mutta oppilaat olivat hirveän totisia tosikkoja. Yrittivät väkisin tehdä minusta erittäin esiintymiskykyisestä ihmisestä introvertin nyhverön. Onneksi eivät onnistuneet siinä, joten olen edelleenkin esiintymiskykyinen ja huumorintajuinen !
Taisi olla siihen aikaan paikka, jossa oli henkisesti rajoittunutta porukkaa.
Pari kertaa olen eläissäni käynyt ravintolaksi kutsutussa juottolassa. Kaikista tylsimpiä paikkoja!
Työssä oli pahin päivä kun tein atomivoimalassa erään järjestelmän vuosittaista koestusta, joka ei saanut kestää kauaa. Samaan aikaan esinahka (rantaruåtsalainen vapaamuurari) uhkasi tekaista laittoman työsuhteen purkamisen ja kaiken huipuksi exvaimo oli hakemassa lastamme pois omin lupinsa ja lapsella hätä, soitti lukitsemastaan kodistani. Tämä kaikki siis samaan aikaan.
20v sitten olin lataamossa sellaisella osastolla, jossa oli tarkkailussa miehiä, jotka olivat olleet Vanhan Vaasan vankimielisairaalassa. En tiedä pahempaa maanpäällistä helvettiä. Eivät ne potilaat, vaan hoitajat.. Tekivät kyllä kaikkensa, ettei kukaan ainakaan terveemmäksi tule. Kukaan ei uskaltanut valittaa mihinkään, koska kukaan ei olisi kuitenkaan uskonut.
Elämä ei aina oo helppoa, mutta en täysin ikävissä paikoissa oo ollut.
Sinkkuna ei pääse sinne.
Ai minne? Voisitko selittää tarkemmin?
No sinne Sinne, kyllä sä tiedät!
En tiedä onko kysymyksenasettelu jotenkin epäselvä vai enkö mä vain tajunnut.
En ole varsinaisesti ollut missään ikävässä paikassa, mutta ikävissä ja epämiellyttävissä tilanteissa paljonkin. Okei ehkä joku peruskoulun ylä-aste ansaitsee ikävän paikan arvonimen, mutta noin muuten ei tule mieleen mitään paikkaa mistä olisi paikkana jotenkin negatiivisia tai traumaattisia mielikuvia.
Ei täällä Suomessa oikein kukaan tiedä mitä on olla todella kusisessa paikassa.
Olen kotoisin pikkukaupungista, jossa enemmistö ruotsinkielisiä. Todella ikävä paikka. Montakymmentä vuotta sitten muutin pois isompaan kaupunkiin, tuntuu nykyisin oudolta kun käyn siellä. Kuin ulkomaille menisi?
Joo olin sairaalassa 42 asteen kuumeessa. Olin muistaakseni 15 vuotias.