Sateenkaarimessuja häiritäänTurussa

Järkyttävää, mutta totta. Turun Henrikinkirkossa järjestetään joka kuukausi sateenkaarimessu. Fundamentalistipellet ovat katsoneet asiakseen häiritä näitä messuja. Nämä haluaisivat lopettaa kyseiset messut kokonaan. Kun he eivät lopeta häiriköintiään veikka heitä on siitä varoitettu, heidät on pakko poistaa voimakeinoin pihalle pois kirkkosalista. Potkut persuksiin ja ulos.

Sateenkaarimessuista on tullut käytäntö jo monessa kirkossa ja myös kolmessa paikassa Turussa voi vihkiä homopareja avioliittoon ja vihkipappejakin on ilmoittautunut jo monta. Suomen laki menee yli kirkkojen omien takapajuisten päätösten eikä mitään sankkioita voi langettaa Suomen lakia noudattaville papeille. He vain tekevät työnsä hyvin ja noudattavat heille annettua lakien mukaista tehtävää.
95<50
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 95

Vanhimmat

Aitouskovat siinä vain toteuttavat "poista paha keskuudestasi" -käskyä, ja tällä kertaa se on tarkoitettu kaikille eikä vain israelilaisille.

Jeesuksen stalkkaajina aitouskovat tietävät toki parhaiten, mitä Vt:n käskyjä tulee soveltaa kristittyihin ja mitä vain juutalaisiin.

4Äänestä
  • Mihin se lähdekritiikki nyt yhtäkkiä katosi?

    1Äänestä

Lieneekö taas keksittyä punavihervasemmiston propagandaa. Mutta jos joku häiritsee niin hyvä vaan! Kunpa häiritsisivät vielä enemmänkin!

2Äänestä
  • Tässä nyt taas selvä todiste siitä kuinka muka sananvapautta koko ajan vain kavennetaan ja kavennetaan nyky-Suomessa. Että kun ei saa enää haukkua homoja tai häiritä rauhassa heidän tilaisuuksiaan. Että nyt ollaan sitten menossa muka kohti diktatuuria...

    2Äänestä

  • Samaa mieltä. Hyvä, että tuollaisia teennäisiä pipipalitilaisuuksia häiritään.

    Äänestä

  • "Mutta jos joku häiritsee niin hyvä vaan! Kunpa häiritsisivät vielä enemmänkin!"

    Juuri näin, todellinen kristitty ei erilaisuutta katsele eikä homoja käännytä.

    1Äänestä

Jos on totta ja toistuvasti häiritsevät niin poliisi vain aina hakemaan pois. Voivat sitten julistautua vainotuiksi.

3Äänestä
  • Pikaisella haulla Googlella löytyi epäsuora vihjaus, että ongelmia on ollut?

    "Sekä Honkasalon että Linkisen kokemusten mukaan yleinen ilmapiiri kirkon sisällä on salliva, mutta kehitettävääkin on.

    – Ihmiset voivat olla mitä mieltä ovat, mutta seurakunnan tilaisuuksissa on osattava olla ihmisiksi, Honkasalo toteaa yksiselitteisesti.

    – Sateenkaarimessuille on kuitenkin edelleen tarve, koska seksuaalivähemmistöihin kohdistuu niin paljon vihapuhetta yhteiskunnassa, hän jatkaa."

    https://turunseutusanomat.fi/2019/11/sateenkaaritoiminta-kirkon-sisalla-elaa-ja-voi-hyvin/

    3Äänestä

  • Sama taktiikka molemmin puolin. Kristityt ja Aito Avioliitto eivät pääse messuille vaikka pitäisi olla suvaitsevaista ja ymmärrystä toisin ajattelevia kohtaan. Jos toista mieltä olevat järjestää vaikka oman tiedotus tilanteen, niin eräät aktivistit tekevät kaikkensa häiritäkseen sitä ja yrittävät estää sen. Jos vaaditaan ymmärrystä ja suvaitsevaisuutta, niin sen pitäisi toimia myös toisin ajattelevia kohtaan. On melkoista suvaitsevaisuutta että yritetään vaientaa toinen osapuoli. Jos et ajattele samoin, niin pidä suusi kiinni. Että sellaista rauhaa ja rakkautta.

    1Äänestä

  • a-teisti kirjoitti:

    Pikaisella haulla Googlella löytyi epäsuora vihjaus, että ongelmia on ollut?

    "Sekä Honkasalon että Linkisen kokemusten mukaan yleinen ilmapiiri kirkon sisällä on salliva, mutta kehitettävääkin on.

    – Ihmiset voivat olla mitä mieltä ovat, mutta seurakunnan tilaisuuksissa on osattava olla ihmisiksi, Honkasalo toteaa yksiselitteisesti.

    – Sateenkaarimessuille on kuitenkin edelleen tarve, koska seksuaalivähemmistöihin kohdistuu niin paljon vihapuhetta yhteiskunnassa, hän jatkaa."

    https://turunseutusanomat.fi/2019/11/sateenkaaritoiminta-kirkon-sisalla-elaa-ja-voi-hyvin/

    Onko tuo Honkasalo samaa kommunistisukua kuin Veronica Honkasalo.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mistäpä minä Honkasalojen sukupuuta tuntisin? Googleta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sama taktiikka molemmin puolin. Kristityt ja Aito Avioliitto eivät pääse messuille vaikka pitäisi olla suvaitsevaista ja ymmärrystä toisin ajattelevia kohtaan. Jos toista mieltä olevat järjestää vaikka oman tiedotus tilanteen, niin eräät aktivistit tekevät kaikkensa häiritäkseen sitä ja yrittävät estää sen. Jos vaaditaan ymmärrystä ja suvaitsevaisuutta, niin sen pitäisi toimia myös toisin ajattelevia kohtaan. On melkoista suvaitsevaisuutta että yritetään vaientaa toinen osapuoli. Jos et ajattele samoin, niin pidä suusi kiinni. Että sellaista rauhaa ja rakkautta.

    Mitä ihmeen tekemistä Helsingin kirjamessujen organisaatiolla on tämän asian kanssa? 😀

    2Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onko tuo Honkasalo samaa kommunistisukua kuin Veronica Honkasalo.

    Tai samaa kuin Tampereella vaikuttanut pankinjohtaja Honkasalo?

    1Äänestä

  • RepeRuutikallo kirjoitti:

    Juoruilu on syvällä uskonnossa.

    Äänestä

  • a-teisti kirjoitti:

    Pikaisella haulla Googlella löytyi epäsuora vihjaus, että ongelmia on ollut?

    "Sekä Honkasalon että Linkisen kokemusten mukaan yleinen ilmapiiri kirkon sisällä on salliva, mutta kehitettävääkin on.

    – Ihmiset voivat olla mitä mieltä ovat, mutta seurakunnan tilaisuuksissa on osattava olla ihmisiksi, Honkasalo toteaa yksiselitteisesti.

    – Sateenkaarimessuille on kuitenkin edelleen tarve, koska seksuaalivähemmistöihin kohdistuu niin paljon vihapuhetta yhteiskunnassa, hän jatkaa."

    https://turunseutusanomat.fi/2019/11/sateenkaaritoiminta-kirkon-sisalla-elaa-ja-voi-hyvin/

    Syntihyväksyntä Helvettiin eksytystoiminta ev.lut porttokirkon sisällä elää ja voi saatanallisesti.

    Commandohauis53cm

    Äänestä

Monet eivät vieläkään ole ymmärtäneet että nämä "sateenkaarimessut" ovat lähinnä puhdasta poliittista teatteria kirkon valloittamiseksi sisältäpäin.

1Äänestä
  • Evankeliumia ei siis saa julistaa sateenkaariväelle.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Evankeliumia ei siis saa julistaa sateenkaariväelle.

    Siitä vain ja pitääkin, mutta kyllä sanomakin pitää olla kaikille sama raamatun sanan mukainen opetus, nythän raamatun sanasta luopuneet liberaaliteologit julistelevat ihan omaa vesitettyä sanomaansa.

    1Äänestä

  • Höpö höpö harhoillesi.

    2Äänestä

  • a-teisti kirjoitti:

    Höpö höpö harhoillesi.

    Joskus homoforumin keskusteluja lukiessa pisti silmään erään ateistihomon puheenvuoro, jossa tämä melkein kuoli nauruun kun kertoi kuinka hänetkin oli toiselle paikkakunnalla asti kuljetettu esittämään sateenkaarikirkkokansaa ja papit olivat ihan vesissä silmin luulleet että he oikeasti olisivat kiinnostuneita.

    Voit olla varma siitä, että kun sateenkaari porukka saa kirkossa saavutettua poliittiset tavoitteensa, se ei tuosta aatteesta välitä p..... vertaa. Todella typerä on joka luulee näin kirkon pelastuvan.

    1Äänestä

  • ArtoTTT kirjoitti:

    Voi kuule taata että kun näitä sinun kirjoituksia lukee, niin ne ovat koko netin parasta tahatonta komiikkaa. Mutta sinä reppana et varmaan edes tiedä mitä tarkoittaa "tahaton komiikka".

    2Äänestä

  • ArtoTTT kirjoitti:

    Joskus homoforumin keskusteluja lukiessa pisti silmään erään ateistihomon puheenvuoro, jossa tämä melkein kuoli nauruun kun kertoi kuinka hänetkin oli toiselle paikkakunnalla asti kuljetettu esittämään sateenkaarikirkkokansaa ja papit olivat ihan vesissä silmin luulleet että he oikeasti olisivat kiinnostuneita.

    Voit olla varma siitä, että kun sateenkaari porukka saa kirkossa saavutettua poliittiset tavoitteensa, se ei tuosta aatteesta välitä p..... vertaa. Todella typerä on joka luulee näin kirkon pelastuvan.

    Tuonkin kaltaisten julkisilla forumeilla esitettyjen väitteiden todenperäisyyden varmistaminenhan on usein mahdotonta. Sinä luultavasti pidät sitä totena, mieleesi ei juolahda, ettei se sitä ehkä olekaan.

    Fakta kuitenkin on, että se voi olla totta tai sitten ei ole totta vaan provo ja "valeuutinen."

    Fakta on se että sateenkaariaate haluaa vallata rappeutuneen kirkkolaitoksen oman ideologiansa levittämiseen, surullista että kirkko itse ei tätä ymmärrä.

    1Äänestä

  • ArtoTTT kirjoitti:

    Fakta on se että sateenkaariaate haluaa vallata rappeutuneen kirkkolaitoksen oman ideologiansa levittämiseen, surullista että kirkko itse ei tätä ymmärrä.

    Faktahan on, että sinulle yksikin homo kirkossa on liikaa...

    3Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Evankeliumia ei siis saa julistaa sateenkaariväelle.

    "Evankeliumia ei siis saa julistaa sateenkaariväelle."

    Tottakai saa ja pitääkin, mutta kun julistetaan sateenkaariväelle evankeliumia niin tulee syyte häiriköinnistä. Kts. alustus

    1Äänestä

  • ArtoTTT kirjoitti:

    Joskus homoforumin keskusteluja lukiessa pisti silmään erään ateistihomon puheenvuoro, jossa tämä melkein kuoli nauruun kun kertoi kuinka hänetkin oli toiselle paikkakunnalla asti kuljetettu esittämään sateenkaarikirkkokansaa ja papit olivat ihan vesissä silmin luulleet että he oikeasti olisivat kiinnostuneita.

    Voit olla varma siitä, että kun sateenkaari porukka saa kirkossa saavutettua poliittiset tavoitteensa, se ei tuosta aatteesta välitä p..... vertaa. Todella typerä on joka luulee näin kirkon pelastuvan.

    "Voit olla varma siitä, että kun sateenkaari porukka saa kirkossa saavutettua poliittiset tavoitteensa, se ei tuosta aatteesta välitä p..... vertaa. "

    Jos tämä porukkaa saa kokonaan vallan kirkosta niin tekevät selvää jälkeä koko kirkosta ja perustelevat asiaa sillä että kirkko on vuosisatojen ajan sortanut homoseksuaaleja.

    1Äänestä

  • ArtoTTT kirjoitti:

    Fakta on se että sateenkaariaate haluaa vallata rappeutuneen kirkkolaitoksen oman ideologiansa levittämiseen, surullista että kirkko itse ei tätä ymmärrä.

    Meillä on tässä maassa tasan yksi ainoa ryhmä, joka äänekkäästi ja vimmaisesti vastustaa kaikkia seksuaalivähemmistöjen oikeuksia: kaltaisesi jyrkät konservatiiviuskovat.

    Muita ei ole. Eikä sinullakaan ole juuri koskaan mitään sanottavaa mihinkään ellei asia liity seksuaalivähemmistöihin.

    Te olette dissanneet siis huonosti, kansa ei korvaansa lotkauta ahdasmielisille näkemyksillenne.

    Tiedämme toki syylliset: Seta ja marxistit. Oikeasti Arto: Tuollekin ihmiset lähinnä hymähtelevät.

    4Äänestä

  • a-teisti kirjoitti:

    Faktahan on, että sinulle yksikin homo kirkossa on liikaa...

    "Faktahan on, että sinulle yksikin homo kirkossa on liikaa..."

    Tuo on nim. ateisti disinfoa. Kirkossa ja myös vapaissa suunnissa on paljon uskoontulleita homoseksuaaleja, jotka eivät tuo seurakuntaan seksuaalisia taipumuksiaan vaan julistavat uskoa Jeesukseen. Amen

    Aha, Tohtori Korkkiruuvikin päätti osallistua. Minkäs alan tohtori olitkaan?

    3Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Evankeliumia ei siis saa julistaa sateenkaariväelle.

    Tietysti saa julistaa evankeliumia 'sateenkaariväelle'.
    Kuten Jeesus sanoi, 'menkää ja tehkää parannus', eli lopettakaa homostelu.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tietysti saa julistaa evankeliumia 'sateenkaariväelle'.
    Kuten Jeesus sanoi, 'menkää ja tehkää parannus', eli lopettakaa homostelu.

    Niin ja missä kohtaa sinun raamattuasi jeesus julistaa homostelun synniksi?

    2Äänestä

  • Sinulla on oudot ajatukset.

    Ovatko heterot vallanneet kirkon menemällä naimisiin?

    2Äänestä

  • ArtoTTT kirjoitti:

    Joskus homoforumin keskusteluja lukiessa pisti silmään erään ateistihomon puheenvuoro, jossa tämä melkein kuoli nauruun kun kertoi kuinka hänetkin oli toiselle paikkakunnalla asti kuljetettu esittämään sateenkaarikirkkokansaa ja papit olivat ihan vesissä silmin luulleet että he oikeasti olisivat kiinnostuneita.

    Voit olla varma siitä, että kun sateenkaari porukka saa kirkossa saavutettua poliittiset tavoitteensa, se ei tuosta aatteesta välitä p..... vertaa. Todella typerä on joka luulee näin kirkon pelastuvan.

    >Joskus homoforumin keskusteluja lukiessa pisti silmään erään ateistihomon puheenvuoro, jossa

    Minkä ihmeen takia sinä fundisuskovainen notkut homofoorumeilla? En ole ikinä käynyt sellaisilla enkä näillä näkymin tule käymäänkään. 😃

    4Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Voit olla varma siitä, että kun sateenkaari porukka saa kirkossa saavutettua poliittiset tavoitteensa, se ei tuosta aatteesta välitä p..... vertaa. "

    Jos tämä porukkaa saa kokonaan vallan kirkosta niin tekevät selvää jälkeä koko kirkosta ja perustelevat asiaa sillä että kirkko on vuosisatojen ajan sortanut homoseksuaaleja.

    Juuri+tehän+kirkosta+selvää+tekisitte.+Jos+saisitte+homohelvettisaarnatahtonne+läpi,+kirkon+jäseniä+olisi+kohta+10+%+kansasta,+ja+se+olisi+teistä+hienoa,+koska+he+lähes+kaikki+olisivat+konservatiiveja.+Sitten+kun+katsoisitte+seurakunnan+tilitietoja+se+ei+enää+niin+hienoa+olisikaan...

    4Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Faktahan on, että sinulle yksikin homo kirkossa on liikaa..."

    Tuo on nim. ateisti disinfoa. Kirkossa ja myös vapaissa suunnissa on paljon uskoontulleita homoseksuaaleja, jotka eivät tuo seurakuntaan seksuaalisia taipumuksiaan vaan julistavat uskoa Jeesukseen. Amen

    >Kirkossa ja myös vapaissa suunnissa on paljon uskoontulleita homoseksuaaleja, jotka eivät tuo seurakuntaan seksuaalisia taipumuksiaan vaan julistavat uskoa Jeesukseen.

    Toisille aitouskovaisille. Kylläpä hyödyttää... 😏
    Ja "paljon" on tässä tapauksessa sama kuin puolisen tusinaa.

    3Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin ja missä kohtaa sinun raamattuasi jeesus julistaa homostelun synniksi?

    "Niin ja missä kohtaa sinun raamattuasi jeesus julistaa homostelun synniksi?"

    Jeesuksen Sanoma kaikille syntisille on että ...

    Matt. 4:17
    Siitä lähtien Jeesus rupesi saarnaamaan ja sanomaan: "Tehkää parannus, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle".

    Mark. 1:15
    ja sanoi: "Aika on täyttynyt, ja Jumalan valtakunta on tullut lähelle; tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi".

    Äänestä

  • RepeRuutikallo kirjoitti:

    >Kirkossa ja myös vapaissa suunnissa on paljon uskoontulleita homoseksuaaleja, jotka eivät tuo seurakuntaan seksuaalisia taipumuksiaan vaan julistavat uskoa Jeesukseen.

    Toisille aitouskovaisille. Kylläpä hyödyttää... 😏
    Ja "paljon" on tässä tapauksessa sama kuin puolisen tusinaa.

    "Ja "paljon" on tässä tapauksessa sama kuin puolisen tusinaa."

    Annas lähdeviitteet, että aitoja uskovaisia kirkoissa tai vapaiden suuntien seurakunnissa on puolisen tusinaa!

    Äänestä

  • RepeRuutikallo kirjoitti:

    >Joskus homoforumin keskusteluja lukiessa pisti silmään erään ateistihomon puheenvuoro, jossa

    Minkä ihmeen takia sinä fundisuskovainen notkut homofoorumeilla? En ole ikinä käynyt sellaisilla enkä näillä näkymin tule käymäänkään. 😃

    Oudolta toki kuulostaa mutta niin moni muukin asia fundisuskovaisuudessa.

    3Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Ja "paljon" on tässä tapauksessa sama kuin puolisen tusinaa."

    Annas lähdeviitteet, että aitoja uskovaisia kirkoissa tai vapaiden suuntien seurakunnissa on puolisen tusinaa!

    Puhe oli kylläkin fundisuskolla itseään rääkkäävistä homoista. Sulla tuo maalin siirto käy sukkelammin kuin pikkarien riisuminen. 😄

    3Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Niin ja missä kohtaa sinun raamattuasi jeesus julistaa homostelun synniksi?"

    Jeesuksen Sanoma kaikille syntisille on että ...

    Matt. 4:17
    Siitä lähtien Jeesus rupesi saarnaamaan ja sanomaan: "Tehkää parannus, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle".

    Mark. 1:15
    ja sanoi: "Aika on täyttynyt, ja Jumalan valtakunta on tullut lähelle; tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi".

    Tarvitaanko evankeliumia, jos tekee parannuksen?

    Äänestä

  • RepeRuutikallo kirjoitti:

    Puhe oli kylläkin fundisuskolla itseään rääkkäävistä homoista. Sulla tuo maalin siirto käy sukkelammin kuin pikkarien riisuminen. 😄

    Lähdeviitteet unohtui!!!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Niin ja missä kohtaa sinun raamattuasi jeesus julistaa homostelun synniksi?"

    Jeesuksen Sanoma kaikille syntisille on että ...

    Matt. 4:17
    Siitä lähtien Jeesus rupesi saarnaamaan ja sanomaan: "Tehkää parannus, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle".

    Mark. 1:15
    ja sanoi: "Aika on täyttynyt, ja Jumalan valtakunta on tullut lähelle; tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi".

    Jeesuksen Sanoma kaikille syntisille on että ...

    Matt. 4:17
    Siitä lähtien Jeesus rupesi saarnaamaan ja sanomaan: "Tehkää parannus, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle".

    Mark. 1:15
    ja sanoi: "Aika on täyttynyt, ja Jumalan valtakunta on tullut lähelle; tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi".

    Kannattaa kuunnella näitä Jeesuksen Sanoja, sekä heterot että homot. Sana kiirii kaikille eli kaikelle kansalle. Amen

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lähdeviitteet unohtui!!!

    Niinpä! Sinun mukaasihan heitä on "paljon", vaikka kukaan ei tunne tuosta paljoudesta ketään.

    2Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Niin ja missä kohtaa sinun raamattuasi jeesus julistaa homostelun synniksi?"

    Jeesuksen Sanoma kaikille syntisille on että ...

    Matt. 4:17
    Siitä lähtien Jeesus rupesi saarnaamaan ja sanomaan: "Tehkää parannus, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle".

    Mark. 1:15
    ja sanoi: "Aika on täyttynyt, ja Jumalan valtakunta on tullut lähelle; tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi".

    Kenen evankeliumi pitäisi uskoa. Paavalinko?

    Paavalin roomalaiskirje:

    <<2:16 sinä päivänä, jona Jumala on tuomitseva ihmisten salaisuudet Kristuksen Jeesuksen kautta, minun evankeliumini mukaan.<<

    Vai sen toisen evankeliumin, jonka Paavali kirosi, vaikka sitä lausuisi enkeli taivaasta?

    Äänestä

Järkyttävää tässä on se että tuollaisia homomessuja järjestetään.

1Äänestä
  • Ja täällä Helsingissä, Kallion kirkossa on järjestetty jo 20 vuotta 😏

    2Äänestä

  • Siinäpä teillä koitinkiveä uskossanne, kun Jeesus itsekin oli homo. Teillä on nyt sitten se kuuluisa myllynkivi kaulassanne, eikä tarvita kuin Lutherin potkaisu sillalta alas.

    Äänestä

Äärikristityt ovat kristittyjen pahimpia vihollisia.

2Äänestä
  • Tästä sinun on ehdottomasti kerrottava lisää 😃

    1Äänestä

  • Voi Pe.ku - auta meitä. Mikä meissä tekee kristittyjen pahimpia vihollisia. Emme halua olla vihollisia. Auta - pliiiiiiis

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Voi Pe.ku - auta meitä. Mikä meissä tekee kristittyjen pahimpia vihollisia. Emme halua olla vihollisia. Auta - pliiiiiiis

    Jos et sitä itse tiedä, en minäkään voi sinua auttaa. Rukoile Jumalaa että hän muuttaisi sinua. Kadu ja tunnusta syntisi ja pyydä julkisesti homoilta anteeksi. Tee se jo tänään.

    1Äänestä

  • usko.vainen kirjoitti:

    Tästä sinun on ehdottomasti kerrottava lisää 😃

    Yksinkertaista. Kun sinä hölmö kirjoitat tänne niin sen jälkeen jokainen uskossaan epävarma päättää olla olematta kristitty. Aivan samoin aina kun Päivi Räsänen esiintyy jossain TV:n keskusteluohjelmassa niin seuraavana päivänä tulee piikki kirkosta eroamislistaan.

    http://www.eroakirkosta.fi

    3Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos et sitä itse tiedä, en minäkään voi sinua auttaa. Rukoile Jumalaa että hän muuttaisi sinua. Kadu ja tunnusta syntisi ja pyydä julkisesti homoilta anteeksi. Tee se jo tänään.

    Miten me saisimme Jumalan muuttamaan ihmisiä Raamatussa?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Yksinkertaista. Kun sinä hölmö kirjoitat tänne niin sen jälkeen jokainen uskossaan epävarma päättää olla olematta kristitty. Aivan samoin aina kun Päivi Räsänen esiintyy jossain TV:n keskusteluohjelmassa niin seuraavana päivänä tulee piikki kirkosta eroamislistaan.

    http://www.eroakirkosta.fi

    😃 kerro toki nyt sitten siitäkin enemmän. Miten jonkun maallikon sanomiset voivat saada jonkun etoamaan kirkosta jos kymmenet piispat ja sadat papit eivät saa heitä siellä pysymään.

    Äänestä

  • usko.vainen kirjoitti:

    😃 kerro toki nyt sitten siitäkin enemmän. Miten jonkun maallikon sanomiset voivat saada jonkun etoamaan kirkosta jos kymmenet piispat ja sadat papit eivät saa heitä siellä pysymään.

    Räsäsellä on ollut maaginen vaikutus. Hän on ikäänkuin kirkon vihollinen, koska hänet mielletään kirkon edustajaksi tolloine ajatuksineen. Ja ihmiset sanoisivat moisesta irti.

    1Äänestä

  • usko.vainen kirjoitti:

    😃 kerro toki nyt sitten siitäkin enemmän. Miten jonkun maallikon sanomiset voivat saada jonkun etoamaan kirkosta jos kymmenet piispat ja sadat papit eivät saa heitä siellä pysymään.

    kerro toki kuinka moni on ottanut sinuun yhteyttä ja kertonut että juuri sinun kirjoittamisen pohjalta he ovat päättäneet liittyä kirkkoon?

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    kerro toki kuinka moni on ottanut sinuun yhteyttä ja kertonut että juuri sinun kirjoittamisen pohjalta he ovat päättäneet liittyä kirkkoon?

    Minä en kehoita ketään liittymään evl.kirkkoon 😧

    Äänestä

  • Päinvastoin. Nyt on aika liittyä kirkkoon.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Päinvastoin. Nyt on aika liittyä kirkkoon.

    Uskovaisten vaino lisääntyy myös Suomessa, kun eivät saa edes messuta rauhassa. Mitähän Patmos siihen sanoo?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Uskovaisten vaino lisääntyy myös Suomessa, kun eivät saa edes messuta rauhassa. Mitähän Patmos siihen sanoo?

    Mitä se jollekin pienelle Patmoksen ääriporukalle kuuluu. Menkööt metsään mölyämään.

    Uskovien vaino lisääntyy huolimatta vähemmistö säädöksistä mutta näinhän on Kirjoitettu! Amen

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitä se jollekin pienelle Patmoksen ääriporukalle kuuluu. Menkööt metsään mölyämään.

    Eikös vähemmistöjä juuri yleensä vainoata ❓ mutta ole huoleti, emme vaikene 😃

    1Äänestä

  • usko.vainen kirjoitti:

    Eikös vähemmistöjä juuri yleensä vainoata ❓ mutta ole huoleti, emme vaikene 😃

    Vähemmistöjä on paljon, mutta ainakaan Suomessa ei ketään vainota. Ei edes nyrkkeiliöitä.

    Äänestä

Kyllä homojen syrjintä ja vainoaminen on kristillisessä kirkossa selvästi synniksi sanottava. Se on aivan kristittynä olemisen perusasioita.

1Äänestä
  • OK. Kiihkouskovaisilla näyttää hämärtyneen oikea ja väärä ja se mikä todella on syntiä.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    OK. Kiihkouskovaisilla näyttää hämärtyneen oikea ja väärä ja se mikä todella on syntiä.

    Avaatko hieman tuota kiihkouskovainen-käsitettäsi 😃 ovatko he niitä, jotka ovat sinun kanssasi eri mieltä ❓

    1Äänestä

  • usko.vainen kirjoitti:

    Avaatko hieman tuota kiihkouskovainen-käsitettäsi 😃 ovatko he niitä, jotka ovat sinun kanssasi eri mieltä ❓

    Lue uudestaan edellinen kommentti ja koita ymmärtää mitä siinä sanotaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lue uudestaan edellinen kommentti ja koita ymmärtää mitä siinä sanotaan.

    En lue koska siinä et peruste kiihkouskovaisuutta 😃

    Äänestä

  • usko.vainen kirjoitti:

    En lue koska siinä et peruste kiihkouskovaisuutta 😃

    Et tajua. Kiihkouskovainen on ensinnäkin eri mieltä Jumalan ja Jeesuksen kanssa siitä mikä on oikein ja mikä väärin. Olette eri aaltopituudella.

    Äänestä

  • usko.vainen kirjoitti:

    Avaatko hieman tuota kiihkouskovainen-käsitettäsi 😃 ovatko he niitä, jotka ovat sinun kanssasi eri mieltä ❓

    Eivät ole, vaan heillä on vääristynyt käsitys oikeasta ja väärästä.

    1Äänestä

  • Uskovaiset ovat tosiaan väärässä.

    Ainakaan Raamatussa ei käsketä tappamaan homoja.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eivät ole, vaan heillä on vääristynyt käsitys oikeasta ja väärästä.

    Vääristynyt verrattuna mihin 😃❓

    Äänestä

  • Kumpikaan noista ei todellakaan ollut uskovainen vaan samanlainen nimikristitty joita luterilaisessakin kirkossa on muutama miljoona 😃

    1Äänestä

  • usko.vainen kirjoitti:

    Kumpikaan noista ei todellakaan ollut uskovainen vaan samanlainen nimikristitty joita luterilaisessakin kirkossa on muutama miljoona 😃

    Maltilliset "nimikristityt" eivät lähde häiriköimään sateenkaarimessuja eivätkä tappamaan ketään. Eivät myöskään maltilliset nimimuslimit tai nimijuutalaiset. Kyllä ne ovat kiihkoUSKOVAISET jotka niin tekevät kaikissa ed. mainituissa uskonnoissa.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Maltilliset "nimikristityt" eivät lähde häiriköimään sateenkaarimessuja eivätkä tappamaan ketään. Eivät myöskään maltilliset nimimuslimit tai nimijuutalaiset. Kyllä ne ovat kiihkoUSKOVAISET jotka niin tekevät kaikissa ed. mainituissa uskonnoissa.

    ”Maltilliset”nimikristityt eivät tee mitään muutakaan 😃

    1Äänestä

  • usko.vainen kirjoitti:

    ”Maltilliset”nimikristityt eivät tee mitään muutakaan 😃

    Järjestäväthän he sateenkaarimessuja ainakin Turussa, toimivat diakoniatyössä Jeesuksen käskyn mukaan, kun taas kiihkouskovaiset suunnittelevat pahantekojaan.

    Äänestä

  • torre12 kirjoitti:

    Uskovaiset ovat tosiaan väärässä.

    Ainakaan Raamatussa ei käsketä tappamaan homoja.

    Raamatussapa hyvinkin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Järjestäväthän he sateenkaarimessuja ainakin Turussa, toimivat diakoniatyössä Jeesuksen käskyn mukaan, kun taas kiihkouskovaiset suunnittelevat pahantekojaan.

    Pitää paikkansa. Katselin jouluna Lahja lapselle kampanjaa. Kyllä lahjoittajat olivat näitä "nimikristittyjä", jotka osoittivat teoillaan kuka on Jeesuksen todellinen seuraaja. Ei niissä piireissä kiihkouskovaisia näkynyt.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Raamatussapa hyvinkin.

    Missä kohtaa siellä sanotaan, että homot pitää surmata? Onhan sellainen jo ajatuksenakin aivan pöhkö.

    Äänestä

Homosaarnaajaprofeetat eivät Raamatusta
saarnaa.

Äänestä
  • Keitä sellaiset ovat ja mistä he saarnaavat?

    Äänestä

Saatte minun puolesta duunailla keskenänne mitä haluattekin, mutta kun käyttäydytte suvaitsemsttomasti samaa sukupuolta vainoen, nìin olisi suotavaa kustantaa jälkeläiset narsisminne uhreille. Suurinta osaa en toki tiedä prosentteja voisi kutsua kymmenessä käskyssä olevaksi huorimus seksuaaliksi. Ihan nykykielellä narsisteiksi jotka eivät kohtaa tekojaan muille ihmisille ottaessaan niitä uusia uhreja ja hyvinkin varsinaisia homoseksuaaleja tästä voikin olla ihan pieni osa ja kovaäänisimmät narsistit eivät kuulukkaan varmaankaan siihen joukkoon. Miksi suomessa siis huorimukset eivät anna heteroille heidän tarvitsemaa tilaa perustaa perheitä. Todella törkeää kuvitella kaikkien olevan viihdyttämässä juurikin koko kylää nylkyttelevää häirikköä.

Äänestä
  • Onhan naiset osin jo vapautuneet hellan äärestä, mutta eivät vielä nyrkin alta.

    Äänestä

Koska on faktana nyt todettu (Markuksen salainen evankeliumi), että myös Jeesus oli homo, niin mitä te aiotte tehdä uskontonne kanssa? Keneen nyt vaihdatte Jumalanne, joka teidät armahtaa synneistänne?

1Äänestä

Joskus aikoinaan kirkoissa palveltiin/palvottiin jumalaa, mutta nyt siellä palvotaan sateenkaarikaartiin kuuluvia ja ties mitä muunsukupuolisia. Uskovaiset ja jumala on pelattu näköjään ulos. Tästä maksatte kirkkoveroa. Nyt naurattaa, kun siiryin näistä kuvioista syrjään jo muutama vuosikymmen sitten.

Äänestä
  • Jumalaa palvellaan rakastamalla lähimmäistä joka homokin meille on. Näin meillä luterilaisessa kirkossa.

    Äänestä

  • Kiva että lähdit. Emme kaipaa häiriköitä kirkkoon. Hyvää jatkoa sinulle!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jumalaa palvellaan rakastamalla lähimmäistä joka homokin meille on. Näin meillä luterilaisessa kirkossa.

    Kyllähän tuo sama onnistuu aivan ilman jumaliakin. Miksi tähän tarvitaan joku välikäsi, jolle maksetaan palkkio veroina?

    Olet oikeassa. Emme tietenkään tarvitse välikäsiä palvellaksemme Jumalaa rakastamalla lähimmäisiämme.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jumalaa palvellaan rakastamalla lähimmäistä joka homokin meille on. Näin meillä luterilaisessa kirkossa.

    "Jumalaa palvellaan rakastamalla lähimmäistä joka homokin meille on. Näin meillä luterilaisessa kirkossa."

    Aivan ja sallimme homoille ym. tulla mukaan palveluksiin.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kiva että lähdit. Emme kaipaa häiriköitä kirkkoon. Hyvää jatkoa sinulle!

    Leimaatko kaikki kirkostalähtijät automaattisesti häiriköiksi? Arvaan kuitenkin että takana on se pieni uskovaisen takakireys ja ilkeys, jota usein kohtaa, vaikka ollaan niin jumalan karitsaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Leimaatko kaikki kirkostalähtijät automaattisesti häiriköiksi? Arvaan kuitenkin että takana on se pieni uskovaisen takakireys ja ilkeys, jota usein kohtaa, vaikka ollaan niin jumalan karitsaa.

    Monet kirkon jättävät ovat todella fiksuja ja osaavat ajatella itsenäisesti. He ovat saaneet fundamentalistien hyysäämisestä tarpeekseen. Jos kirkossa olisi paljon "usko.vaisia" en minäkään viihtyisi siellä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Monet kirkon jättävät ovat todella fiksuja ja osaavat ajatella itsenäisesti. He ovat saaneet fundamentalistien hyysäämisestä tarpeekseen. Jos kirkossa olisi paljon "usko.vaisia" en minäkään viihtyisi siellä.

    Jotakuinkin näin asia on.

    Äänestä

Valtio voi vihkiä kenet haluaa, islamissa pedofiileja vihitään jopa vastasyntyneiden vauvojen kanssa. Maahanmuuttajat toivat tämän - meillä vielä seksuaalirikollisuudeksi ymmärrettävän - uussetalaisuuden myös Suomeen, joskin siitä vihervasemmiston ja Rkp:n käskystä julkisesti vaietaankn.

Montakohan vuotta menee, että Seta, presidentti Halosen tuella, vaatii tätä tasa-arvoa myös luterilaiseen "kirkkoon"?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Järkyttävää, mutta totta. Turun Henrikinkirkossa järjestetään joka kuukausi sateenkaarimessu. Fundamentalistipellet ovat katsoneet asiakseen häiritä näitä messuja. Nämä haluaisivat lopettaa kyseiset messut kokonaan. Kun he eivät lopeta häiriköintiään veikka heitä on siitä varoitettu, heidät on pakko poistaa voimakeinoin pihalle pois kirkkosalista. Potkut persuksiin ja ulos.

Sateenkaarimessuista on tullut käytäntö jo monessa kirkossa ja myös kolmessa paikassa Turussa voi vihkiä homopareja avioliittoon ja vihkipappejakin on ilmoittautunut jo monta. Suomen laki menee yli kirkkojen omien takapajuisten päätösten eikä mitään sankkioita voi langettaa Suomen lakia noudattaville papeille. He vain tekevät työnsä hyvin ja noudattavat heille annettua lakien mukaista tehtävää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu