Aatami ja Eeva

Kehittikö ja ristettikö heidät toiselta taivaankappaleelta tulleet asukkaat, Raamatussakin puhutaan jumalan pojista ja heidän yliluonnollisista kyvystään ja historiakin voi kertoa asioita joita me ei ymmärretä. Esimerkiksi vaikka valtavan kiven siirtäminen paikkaan johon emme nytkään pystytä tai sovittamasta kiviä vastakain tiivisti ilman koneita.
6165
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

On mullakin Dänikenin kirjoja.

Äänestä

Kysy af Grahn Laasoselta, entisenä opetusministerinä uskoi muukalaisiin.

Äänestä

"Kehittikö ja ristettikö heidät toiselta taivaankappaleelta tulleet asukkaat,"

Jumala loi Aatamin ja Eevan. Eivät he ole kenenkään risteytyksen tuloksena syntyneet. Me puolestamme olemme heidän jälkeläisiään. Emme ole minkään apinan jälkeläisiä, kuten evoluutioteoria uskottelee.

Äänestä
  • Tuo on vain sinun omaa uskotteluasi.

    Äänestä

  • Niin niin, jumala loi meidät omiksi kuvakseen. Mutta ei ilmeisesti kovin onnistunut kun tuli monen näköistä ja-tapaista sakkia.

    Äänestä

Ihminen omaa rajoittuneen ajattelukyvyn ja siksi pyrkii yksinkertaistamaan mielikuvituksen tuotoksensa... valitettavasti.

Eli, kysymyksesssä ei suinkaan ole muukalaisten avaruusaluksella suorittama rodunjalostusoperaatio. silloin aikojen alussa, vaan etäjalostuksella suoritettu manoveeri joka jatkuu edelleen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Kehittikö ja ristettikö heidät toiselta taivaankappaleelta tulleet asukkaat, Raamatussakin puhutaan jumalan pojista ja heidän yliluonnollisista kyvystään ja historiakin voi kertoa asioita joita me ei ymmärretä. Esimerkiksi vaikka valtavan kiven siirtäminen paikkaan johon emme nytkään pystytä tai sovittamasta kiviä vastakain tiivisti ilman koneita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu