sääennustukset muuttuvat päivä päivältä mutta mihin suuntaan?

Anonyymi

ainakin tässä etelärannikolla kun seuraan päivittäin niin nyt aiemmin viime päivinä ennustettu kylmempi jakso ensi viikon alulle on noussut jo nollaan pintaan sisältäen pari pakkaspäivää, eilen näytti kaikille päiville pakkasta lisäksi nyt viimeiset päivät jo 3. huomannut aina saman, ennustetut pakkaset jäävät pois, samoin runsaat lumisateet jäävät pois tai tulevat ihan heikkoina. vielä pari vuotta sitten pitivät paremmin paikkansa. nyt oltu lounatuulten vallassa eli epävakausko siihen perustuu.
ilmiö muulloinkin sama, kesähelteitä odotettiiin monta kertaa ja 10 astettua jäi jopa pois, mutta kun kylmää ennustettaan kesällä niin silloin on kyllä kylmempää kuin ennustettu. eli lämpötilat ennustettaan yläkanttiin

2

113

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Sitä se persujen kasvihuoneilmiön kiistäminen teettää. Lisäksi Maa ei ole pallo vaan lätty eikä rokotuksia pidä lapsille antaa vaan a*********a.

    • Anonyymi

      Olisi mielenkiintoista laittaa jonnekin näkyviin forecan ja ilmatieteen laitoksen saman päivän sääennustuksia peräkkäisiltä päiviltä. Siinä hupenisi nopeasti ihmisten perusteeton luottamus paria päivää kauemmas tehtyihin sääennusteisiin, jotka käytännössä ovat pelkkää viihdettä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      84
      5317
    2. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      31
      3533
    3. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      52
      2917
    4. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      28
      2107
    5. Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet

      🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.
      Ikävä
      61
      1886
    6. Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa

      Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.
      Maailman menoa
      286
      1666
    7. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      47
      1596
    8. Mitä meidän välillä

      Tulee tapahtumaan vai tuleeko mitään?
      Ikävä
      94
      1392
    9. Tämmönen höpsö

      Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
      Suhteet
      44
      1366
    10. Mikä ihme teitä savolaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.
      Tuusniemi
      7
      1185
    Aihe