Täällä ei ajatella jalankulkijoita yhtään

Olisi hauska joskus poiketa jalan Sotkaan ja Askoon. Vaan ei uskalla jalan hortoilla autojen seassa. Hyvä että Jyskiin pääsee tien yli. Se, että täällä olisi autoilijoilla samanlainen liikennemoraali kuin esim.Oulussa olisi turvallisempaa liikkua. Kaupungilla olisi aika tehdä kevyeenliikenteenväylä myös Sotkan puolelle. Muihin höpöjuttuihin kyllä varaa.
30<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

Ei olis pitkä pätkä,minkä siihen tarvis.sitä on ihmetelty. Vissiin kuvitellaan ,et kukaan ei käy muuten kuin autolla huonekaluliikkeessä.tosi turvaton paikka ylittää tie.

Äänestä

Tämä kaupunki onkin lihavien autossa istuvien valtakunta. Ylipainoisten määrä valtava kun ei kävellä kohta kymmentä metriä autolle. Ryhdistäytykää hyvät ihmiset, monet vaivat katoavat kun liikkuisitte edes vähän!

Äänestä

Liikkumisen mahdollisuudet keskitetään vain Oukulle, eikä jokapäiväiseen elämään

Äänestä

Vielä sitä ilmastosta huolehditaan, ainakaan Rovaniemi ei tue kävelyä,pyöräilyä..

Äänestä

Niin se vain ,että liikkuminen on vähentynyt ja kuulee moniakin ,kun valittelevat kuinka ei pääse ruoka kauppojen viereen autolla ,esim prisma ymm. Autot on ok ,mutta monet ei ajattele ,kuinka voisi matkan taittaa kävellen töihin ,ymm tietysti ei hirveitä matkoja ,rajansa kaikella ,mutta tiedän muutamia jotka kulkevat talvisin, kesäisin alle kilometrin matkan töihin autolla , ja samasta paikasta mennään omalla autolla yksin. Ei ihmekkään kuinka armeijassakin nykyään osa on heikkokuntoisia . Itse ajan 4 -5 km kesäisin töihin pyörällä ,ja sama takaisin. Toisinaan talvellakin. Onpa pirteä olo .

Äänestä

Saa ne ilmastovouhottojat olla huolestuneita, kun perusasiaa kuten kevyenliikenteen väyliä ei ole kattavasti ja sitten jos onkin, ne aurataan huonosti. Päättäjät hox, hox!

Toinen asia mistä rahahanojen vartijat ovat muka huolestuneita on ikäihmisten selviytyminen mahdollisimman pitkään kotona. Jos väylät on aurattu hyvin ja hiekotettu, niin vanhemmalla väellä helpompaa käydä ruokakaupassa. Sehän on perusedellytys selviämiselle, että saa ruokansa hankittua. Minäkin jo sen verran iäkäs, että kun käyn kävellen kaupassa, en jaksa kantaa kerralla kovin paljon elintarvikkeita ja sen takia käyn melkein päivittäin ostoksilla. Siinä se tulee samalla hoidettua päivittäinen liikunta.

Paljon asuu eläkeläisiä omakotitaloissa ja jos aura-auto ei toisi sitä korkeaa lumivallia liittymään niin vähilläkin voimilla kotitien pystyisi pitämään auki.
Nyt auran tai lumikoneen tuomat lumet ovat tiellä, kun kauppaan pitää lähteä ja näillä pientaloalueilla kauppa sen verran kaukana, että autolla joutuu menemään.
Auto jää kiinni siihen auran tuoman lumeen.

Nämä seikat kertoo sen tosiasian, että sanahelinää päätäjien taholta työmatkaliikenteen suorittaminen jalkaisin tai huoli vanhemman väen pärjäämisestä.

Äänestä

Lihavat laiskat lihoo ja valitus narina vaivojen kanssa alkaa...ette vielä 25 vee valita mutta ottakaapa kun ootte 50 ja yli ellette muuta elämäntapojanne..

Äänestä

Laitettava Lotvonen ja Ovaskainen juokseen autotietä hiki peräsimessä kohti Askoa Jyskistä...

Äänestä

Tämä. Ei helvetti yhtään ajatella muita kuin autoilijoita. Ja arvatkaapa, missä kunnossa kevyenliikenteen väylät olivat tänään vielä iltapäivällä töistä tullessani. Alakorkalontie kokonaan hiekoittamatta, oli jäätynyt tien pintaan alijäähtynyt jumalattoman liukas kihna. Kaaduin, vaikka pyörässä nastarenkaat.

Äänestä
  • Eihän vaan sattunut? Eihän?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eihän vaan sattunut? Eihän?

    Onneksi ei, ajoin tosi hiljaa kun ei muuten uskaltanut. Huomenna todellakin kypärä päähän.

    Äänestä

Paskaksi täällä kaikki muuttunu...hullut rakentaa ja rakentaa..
Tiet hälläväliä kunnossa...ei pyöräteitä. Edes Torniossa ole tällaista...

Äänestä
  • Muutama tuttu kaatunut pyörällä jäätikköisellä kadulla. Eipä kiva, jos menee käsi tai jalka poikki :(

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Muutama tuttu kaatunut pyörällä jäätikköisellä kadulla. Eipä kiva, jos menee käsi tai jalka poikki :(

    Talvi yllätti pyöräilijät.

    Nojoo sattuuhan sitä. Kannattaa varustautua. Leveät renkaat ja laadukkaat.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Talvi yllätti pyöräilijät.

    Nojoo sattuuhan sitä. Kannattaa varustautua. Leveät renkaat ja laadukkaat.

    Höpö höpö...kokeile itte....ei siinä renkaat auta jos on pääkallokeli...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Höpö höpö...kokeile itte....ei siinä renkaat auta jos on pääkallokeli...

    Eihän edes suurimmat laivataan lähde satamasta, jos myrsky on liian kova. Miksi ihmeessä pyöräilijälle pitäisi kaupungin sulattaa, hiekoittaa, pestä ja killoittaa kadut säässä kuin säässä? Miksei pyöräilijät voi käyttää järkeään ja vaikka kävellä tai mennä bussilla, jos keli on liian paha? Pahimpia omaan napaan tuijottajia, mitä löytyy...

    Pyöräilijällä ei ole ympärillään turvakehikkoa, niin kuin autoilijalla. Pyörästä ei lähde pakokaasua tai melua. Pyöräily edistää terveyttä ja terve ihminen rasittaa yhteiskuntaa vähemmän.....

    Höpön höpö. Kunnossapito se on mikä pitää korjata. Niin autoilijan kuin pyöräilijänkin näkökulmasta.

    Miten tuo liittyi mihinkään, tenukeppi?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Höpön höpö. Kunnossapito se on mikä pitää korjata. Niin autoilijan kuin pyöräilijänkin näkökulmasta.

    Pyöräilijöiden asenne se on se, mikä pitää korjata. Siihen ei kyllä välttämättä kunnallisessa terveydenhuollossa kyetä...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miten tuo liittyi mihinkään, tenukeppi?

    Ala pyöräilemään senkin laiskimus autoilija.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ala pyöräilemään senkin laiskimus autoilija.

    Höpöhöpö... tule sinä pois sieltä baarista keppanaa ryystämästä ja mene töihin!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Höpö höpö...kokeile itte....ei siinä renkaat auta jos on pääkallokeli...

    Kyllä nasta pitää jäässä. leveät renkaat ja pehmeät paineet niin kaikkinastat pureutuu jäähän

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä nasta pitää jäässä. leveät renkaat ja pehmeät paineet niin kaikkinastat pureutuu jäähän

    Näinhän se juurikin oikeasti on, mutta on kivempi valittaa ja sysätä vastuuta muille.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Höpöhöpö... tule sinä pois sieltä baarista keppanaa ryystämästä ja mene töihin!

    Älä leiki Jeesusta iso mies. Sie oot ihan hupiukko loppupeleissä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Älä leiki Jeesusta iso mies. Sie oot ihan hupiukko loppupeleissä.

    Ehditkö tilata viimeisen kaljan juuri ennen valomerkkiä vai menikö sekin vituiksi, kun piti tihrusilmin ja nakkisormilla tuottaa tuo tajunnan räjäyttävä viisaus?

    Äänestä

Koiran paskaa pyörätiellä, hyi helvettiläinen! Ensi kerralla survon takaisin sinne mistä pursoaa!!!

Äänestä
  • Saman teen tuolle sun suustasi pursuavalle törkypuheelle!

    Äänestä

Yritti olla keskustelu siitä suojatien tarpeesta

Äänestä
  • Mihin sitä nyt taas tarvitaan? Eikö mikään riitä häh?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Olisi hauska joskus poiketa jalan Sotkaan ja Askoon. Vaan ei uskalla jalan hortoilla autojen seassa. Hyvä että Jyskiin pääsee tien yli. Se, että täällä olisi autoilijoilla samanlainen liikennemoraali kuin esim.Oulussa olisi turvallisempaa liikkua. Kaupungilla olisi aika tehdä kevyeenliikenteenväylä myös Sotkan puolelle. Muihin höpöjuttuihin kyllä varaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu