Nainen paljastuikin liian nuoreksi

Tai ehkä epäkypsä olisi paremmin kuvaava.
Seurustelin usean vuoden ajan naisen kanssa, jonka luulin olevan juuri sellainen jota naisessa arvostan. Vasta jälkeenpäin huomasin että hän onkin ollut koko ajan minulle ennemmin kuin pikkusisko kuin puoliso. Rakastan häntä edelleen, mutta rakkaus on varmaan enemmän sisarrakkautta. Olen aina joutunut pitämään hänestä huolta kun hän on hölmöillyt ja olen myös huomannut että hän ei ole sitoutunut täysin tähän suhteeseen. Hänellä on ollut muita ihastuksia suhteemme aikana ja muutenkin hän vaikuttaa enemmän sellaiselta tyypiltä kuin nimimerkki Levoton kertoo olevansa kysyessään kenessä vika (tekstin perusteella voisi olla sama nainen). Olen kuitenkin hyvin varma, ettei hän ole ihastuksiensa kanssa harrastanut ainakaan vielä seksiä, joten ihan toivoton tapaus hän ei ole. Hän ei ole vain vielä riittävän kypsä tällaiseen ehkä tylsään (ei minun mielestä, koska hän kyllä järjestää ainakin joka kevät jotain mietittävää) harmoniseen suhteeseen.

Nyt haluaisin tietää, onko kenelläkään kokemuksia sellaisesta että eron jälkeen olisi jääty asumaan samaan talouteen ns. ystävinä? Me molemmat arvostamme toisiamme ihmisinä ja ymmärrämme tulevan eron syyt, mutta minua ainakin vähän epäilyttää tällainen järjestely. Mitä asioita pitäisi ottaa huomioon, kun kumpikaan ei halua luopua tästä asunnosta (tai asuinkumppanista, voivathan sisaruksetkin asua keskenään), vaan mieluummin odottaa että toinen löytää uuden kumppanin asuinkaverikseen?
3715
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Hei!

Kuin minun menneisyydestäni. Vaimo touhusi tylsyyttään muiden kanssa ja kertoi siitä minulle. Myös meillä oli ilmeisesti jouduttu johonkin veli-sisko -suhteeseen (ainakin hänen sanojensa mukaan). Rakastin kuitenkin häntä, enkä usko sen olleen mitään sisko-rakkautta. No, ero tuli.

Itse en olisi pystynyt hänen kanssaan enää asumaan. Miksi niin olisi pitänytkään tehdä!? Kamat jakoon ja omaan asuntoon toipumaan. Yhdessäasuminen ainakin minun tapauksessani olisi ollut sitä kuuluisaa löysässä hirressä roikkumista. Mieti siis mitä häntä kohtaan tunnet. Jos se ei ole vain sisarrakkautta, niin mieti olisiko sinun helpompi irtaantua yksin. Eri asia on jos et halua hänestä irtaantua...

Äänestä

Onkohan käynyt niin et naisesi otti pikkusiskon roolin, ku sulla oli jo isonveljen rooli?
Jos muuttaa omaa rooliaan ni toisenkin on yleesä pakko muuttaa omaansa.Ette voi vielä tuntea toisianne kovin syvällisesti, ku niin vähän aikaa ootte tunteneet.Tykkäätte selvästi toisistanne.
vaikka muitakin ihastuksia on ollu.Niitä ei voi kukaan välttää.Kaikissa suhteissa niitä joskus on.
Niistä kannattaa vaan puhua puolisolle.silleen niistä pääsee parhaiten eroon.Kuhan syvemmin tutustutte, ni löydätte varmasti ihan uusia mielenkiintoisia rooleja.Puhukaa kaikesta avoimesti, ni opitte tuntemaan toisenne yhä paremmin.
Nyt jos lähdet siitä suhteesta ja aloitat uuden.
Ni hetken päästä otat taas sen isonveljen roolin sen uudenkin kanssa.

Äänestä
  • Tuo on hyvinkin mahdollista. Me molemmat olemme niissä rooleissa olleet ikämme :) Kyllä tässä on tullut viime päivinä melkoista itsetutkiskelua harrastettua ja en todellakaan ole sitä mieltä että tässä on vain yksi asia mikä ahdistaa. Onneksi pystymme keskustelemaan erittäin hyvässä hengessä nyt kun ensimmäiset vahvat tunteet on jo ohi. Ilmeisesti se auttaa, kun molemmat ovat ajatuksissaan jo luopuneet suhteen jatkumisesta.

    Jostain syystä kuvittelen, että opin tuntemaan toisen ihmisen jo parissa viikossa ja kahden vuoden jälkeen ei voi tulla enää yllätyksiä. Onneksi olen väärässä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kepetera kirjoitti:

Tai ehkä epäkypsä olisi paremmin kuvaava.
Seurustelin usean vuoden ajan naisen kanssa, jonka luulin olevan juuri sellainen jota naisessa arvostan. Vasta jälkeenpäin huomasin että hän onkin ollut koko ajan minulle ennemmin kuin pikkusisko kuin puoliso. Rakastan häntä edelleen, mutta rakkaus on varmaan enemmän sisarrakkautta. Olen aina joutunut pitämään hänestä huolta kun hän on hölmöillyt ja olen myös huomannut että hän ei ole sitoutunut täysin tähän suhteeseen. Hänellä on ollut muita ihastuksia suhteemme aikana ja muutenkin hän vaikuttaa enemmän sellaiselta tyypiltä kuin nimimerkki Levoton kertoo olevansa kysyessään kenessä vika (tekstin perusteella voisi olla sama nainen). Olen kuitenkin hyvin varma, ettei hän ole ihastuksiensa kanssa harrastanut ainakaan vielä seksiä, joten ihan toivoton tapaus hän ei ole. Hän ei ole vain vielä riittävän kypsä tällaiseen ehkä tylsään (ei minun mielestä, koska hän kyllä järjestää ainakin joka kevät jotain mietittävää) harmoniseen suhteeseen.

Nyt haluaisin tietää, onko kenelläkään kokemuksia sellaisesta että eron jälkeen olisi jääty asumaan samaan talouteen ns. ystävinä? Me molemmat arvostamme toisiamme ihmisinä ja ymmärrämme tulevan eron syyt, mutta minua ainakin vähän epäilyttää tällainen järjestely. Mitä asioita pitäisi ottaa huomioon, kun kumpikaan ei halua luopua tästä asunnosta (tai asuinkumppanista, voivathan sisaruksetkin asua keskenään), vaan mieluummin odottaa että toinen löytää uuden kumppanin asuinkaverikseen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu