Uusi aktiivimalli on tekeillä.
Edellisessä aktiivimallissa oli vikoja kuten että siinä rangaistiin työttömiä siitä että nämä eivät työllistyneet olemattomiin työpaikkoihin, niinpä uudessa aktiivimallissa lähdetään liikkeelle siitä että se että jos joku käy palkkatöissä jossain työpaikassa todistaa ainakin sen että se työpaikka on olemassa, ja niin uudessa aktiivimallissa työttömän pitää jossain aikamäärässä kuten vaikka 3:ssa kuukaudessa yrittää änkäytyä töihin vaikkapa 5:een semmoiseen työpaikkaan jossa joku on jo palkattuna töissä.
Vanha aktiivimalli rankaisi työtöntä jonkun muun tekemistä päätöksistä kuten että työpaikkaa ei avata tai jos avataan siihen palkataan töihin joku muu, mutta uusi aktiivimalli ei rankaise työtöntä änkäytymisen epäonnistumisesta mitä työllistymiseen tulee, sillä kuten edellä jo ilmeni se kuka palkataan aina on asia jonka päättää joku muu kuin työhakija.
Joten uusi aktiivimalli rankaisee työttömiä vain yrittämisen puutteesta, eli jos työtön 3 kk:den ajanjakson aikana on yrittänyt päästä 5 semmoiseen työpaikkaan töihin jossa joku muu on jo palkattuna töissä, mutta ei ole siinä onnistunut siten että olisi päässyt työsuhteeseen siihen työpaikkaan, tai jopa jos pääsikin kävi niin että joku muu työtön sitten melkein saman tien eli vaikka jo seuraavalla viikolla onnistui änkäytymään siihen samaiseen työpaikkaan hänen jo aiemmin siihen änkäytyneen sijaan töihin, niin silloinkin työtön silti aina välttyy 4,65% leikkaukselta työttömyysturvaansa.
Kaikki tuo mitä uusi aktiivimalli tuo tullessaan perustuu eräisiin vanhan kansan viisauksiin kuten että: "Kyllä kansa tietää." joka ei suinkaan ole mukana uuden aktiivimallin johtoajatuksena vain siksi jotta edes osalta oppositiostakin saataisiin kannatusta tuolle tulevalle aktiivimallille, sillä jos ja kun on että "Kyllä kansa tietää" niin uusi aktiivimalli perustuu eräisiin vanhan kansan viisauksiin kuten: "Kyllä tekevälle töitä aina löytyy."
Silloinhan jos jollakin työpaikalla työnhakijoille kumminkin sanotaan että töitä ei ole siis että sieltä ei töitä löydy, niin senhän täytyy johtua siitä että siellä työpaikalla 1 tai useampi jo töissä oleva on ei-tekevä. ja ei-tekevän työntekijän korvaaminen on silloin suorastaan kansalaisvelvollisuus työttömälle, varsinkin kun hänen työttömyytensä silloin voi päättyä.
Sillä mitään muuta selitystä kuin jonkun jo palkatun ei-tekevyys ei voi olla sille olla että töitä ei näennäisesti muka ole, sillä on myös olemassa vanhan kansan viisaus että: "Työ ei tekemällä lopu." joten jos työ kumminkin on loppunut se ei voi johtua kenenkään tekemisistä eli tekevyydestä vaan sen loppumisen täytyy johtua yhden tai useamman jo palkatun työntekijän jonkin sortin ei-tekevyydestä.
Ja kun noin on, on ihan perusteltua työttömän pyrkiä änkäytymään jonkun jo siellä töihin palkatun tilalle töihin, sillä ensinnäkin on olemassa myös sitäkin koskeva vanhan kansan viisaus joka sanoo että: "Aina on tilaa vielä yhdelle joka änkäytyy sekaan vaan." ja toisaalta siinä vaiheessa kyseiseen työpaikkaan vielä täysin sivullisenä työtön ei voi millään tietää että kuka tai ketkä jo palkatuista ovat ei-tekeviä, joten arvailuksi pakostakin menee, ja niinpä silloin ei voi muuta kuin yrittää änkäytyä kenen hyvänsä jo palkattuna olevan sijaan töitä tekemään.
Nyt ehkä joku väittää että eihän tuo uusi aktiivimalli tule työllisyyttä parantamaan jos yksi työtön ja yksi työssäkäyvä vain työttömän onnistuneen änkäytymisen seurauksena vaihtavat keskenään työmarkkinapolittista olotilaansa eli paikkaa, että silloihan työssäkäyvien ja työttömien määrä pysyy entisellään.
Joka on totta sinänsä, mutta ...

Vastaukset 6
Vanhimmat
(jatkoa+aloitukseen:+Uusi+aktiivimalli+on+tekeillä)+
...
Joka+on+totta+sinänsä,+mutta+on+totuus+myös+se+että+työpaikasta+toiseen+vaihtajat+vievät+avoimista+työpaikoista+jopa+70%+ellei+enempikin,+ja+tuota+että+työpaikasta+toiseen+vaihtaja+palkataan+tapahtuu+usein+vaikka+joku+sitä+vapaata+työpaikkaa+hakeneista+työttömistä+työnhakijoista+olisi+ollut+ansioituneempi+kuin+kukaan+työpaikanvaihtoa+yrittävistä.+
Siinä+että+noin+käy+täytyy+olla+takana+ehkä+vaikkapa+jotain+rajatietoon+viittavaa+kuten+vaikka+se+jokin+ihmistä+väitetysti+ympäröivä+näkymätön+voimakenttä+jota+kutsutaan+auraksi.+Ehkä+työpaikan+vaihtoa+yrittävän+työssäolijan+aura+on+työnantajille+alitajuisesti+miellyttävämpi+kuin+jo+jonkin+aikaa+työttömänä+olleen+aura?+
Tai+vähemmän+rajatietoa+sivuten+jospa+työssäkäyvän+työhönotto+jutustelujen+aikana+pöllyyttämät+fremonit+ovat+tiedostamattomalla+tasolla+työnantajien+aistinelimissä+miellyttävämpiä+säväreitä+antavia+kuin+mitä+ovat+työttömien+pöllyttämät+fremonit?
On+vaikea+keksiä+mitään+muutakaan+selitystä+sille+miksi+työpaikanvaihtoa+yrittävä+heikompi+työnhakija+tulee+niin+usein+paremman+mutta+työttömänä+jo+jonkin+aikaa+olleen+hakijan+sijasta+valittua.+
Niinpä+jos+työssäolija+on+työttömän+änkäytyjän+toimesta+tullut+pullahtaneeksi+pois+työpaikastaan,+niin+hänellä+kumminkin+on+vielä+jonkin+päivän+tai+ehkä+jopa+viikon+tai+parin+ajan+työssäkäyvän+aura+että+fremonit,+ja+niin+hän+todennäköisesti+pääsee+johonkin+muualla+olevaan+avoimeen+työpaikkaan+paljon+helpommin+kuin+useimmat+työttömistä,+eli+pitkällä+juoksua+tämä+uusi+änkäytymiseen+perustuva+aktiivimalli+tulee+parantamaan+työllisyyttä.+Se+on+silkka+tilastoista+tulkittavissa+oleva+fakta.
++
Tulossa+oleva+uusi+aktiivimalli+tulee+vääjäämättä+aiheuttamaan+sen+että+työpaikoilta+vartioiden+tai+jopa+poliisien+toimesta+joudutaan+poistamaan+aktiivisia+työttömiä+jotka+ovat+sinne+ilmaantuneet+yrittämään+änkäytymistä+jonkun+sinne+jo+palkatun+tilalle.+
Niinpä+tullaan+perustamaan+työvoimaviranomaisten+ja+poliisin+ja+vartointialan+yritysten+yhdessä+ylläpitämä+työpaikoille+änkäytyjäin+rekisteri+jonne+aina+jokainen+poliisin+tai+vartioiden+tietoon+tullut+työttömän+suorittama+änkäytymällä+itsensä+aktivointiyritys+sitten+kirjataan.+
Sen+rekisterin+avulla+voidaan+sitten+seurata+että+ketkä+työttömistä+ovat+olleet+vaaditusti+aktiivisia+ja+joitten+työttömyyskorvauksia+ei+ole+tarvis+leikata.
Ajattelit, että savustamalla Henkilö työttömäksi parantaa henkilön työllistymistä paremmin palkattuun töihin. Niinpä aina kun työtön työllistyy niin ostat siis lahjot työllistyneen ulos, koska kortistossa oleminen parantaa oleellisesti hänen työllistymismahdollisuuksiaan pidemmällä aikavälillä ts. mitä enemmän kiusatumpi, syrjitympi ja mitä enemmän laittomia potkuja peräjälkeen sen menestyksekkäänpi on tulevaisuuden työllistyminen eli summa summarum nyt kaikki kiusaamaan, syrjimään, savustamaan ja vainoamaan työllistyneitä työttömiksi?!! Tällä Suomi nousuun!
Kun koko Suomen kansa on työtön työttömänä kortistossa niin ”me tienataan tällä” ja työllisyys lähtee nousuun!
Kun koko Suomen kansa on köyhää työtön työtöntä niin me tienataan tällä, koska Lumo saa asukkaikseen KOKO Suomen työttömät!
”Hei me tienataan tällä”
"Ajattelit, että savustamalla Henkilö työttömäksi..."
Ei savustamalla vaan osoittamalla sen käytettävissä olevan 10 - 15 minuutin aikana ennenkuin poliisit tulee änkäytyvää aktiivista työtöntä poistamaan että änkäytyjä olisi aikaansaava työntekijä.
Ja kuten jorinassa todettiin, jos vanha kansa on oikeassa kun sanoo että työt eivät tekemällä lopu, niin silloin jos kumminkin työnhaussaan törmää työnantajaan joka sanoo ettei töitä nyt ole, ja heihinhän törmää tämän tästä, niin siihen että töitä ei ole täytyy olla jokin syy, ja jorina sen syyn kertoo, vaikka unohtaa että palkoilla olevien ei-tekevien lisäksi syynä voi toki olla useampiakin palkoilla olevia liian vähän-tekeviä.
ja mitä änkäytyjän syrjäyttämään tulee, niin sen syrjäytetyn on paljon helpompi päästä johonkin vapaaseen työpaikkaan kuin mitä änkäytyjän olisi semmoiseen päästä.
Joten solidaarisuutta arvoisat palkkatyössäkävijät jos sattuisi niin että joku päivä siellä työpaikallanne kohtaisitte aktiivisen änkäytyjän ja sen takia menettäisitte nykyisen työpaikkanne.
Sillä melkein ainahan tekevälle työssäkävijän auralla/fremoneilla varustetulle töitä löytyy.
Suomalainen maksaa vaikka miljoonan ettei naapuri tienaisi yhtä euroakaan,