KD valtuutetun väite 1; ”Kittilän syytetyt luottamushenkilöt todettiin syyttömiksi Lapin kärä-jäoikeudessa 2019”.
- Syytämäksi ei ole todettu ketään, juttu jatkuu Hovissa
KD valtuutetun väite 2; ”Päätöksen tultua julkiseksi käytiin mediassa keskustelua käräjä-oikeuden tuomareiden pätevyydestä jakaa oikeutta kyseisessä rikoskokonaisuudessa”.
- Päätös sisälsi selkeitä virheitä, katsotaan Hovin jälkeen oliko kyseessä nk. ”tuttu tuomari”
KD valtuutetun väite 3; ”Käsittämätöntä on ollut se, että syyttömäksi oikeuden päätöksellä todetut kuntapäättäjät eivät ole saaneet palata luottamustehtäviinsä”.
- Valtiovallan taholta osa Kittilän päättäjistä on siirretty syrjään niin pitkäksi aikaa että oikeus on saanut asian käsiteltyä. Mielestäni oikea päätös, katsotaan nyt millaiset tuomiot sieltä tulee ja tuleeko tuomioita kaikille.
KD valtuutetun väite 4; ”Kittilän kunnan hallinto hoidetaan poikkeustilanteen aikana va-ravaltuutettujen voimin. Kaikilla heillä on tiedossa, että kun päätökset eivät mene niin kuin jotkut virkamiehet tai tietyt päättäjät haluavat, seurauksena on takuuvarma rikosilmoitus ja hyllyttäminen”.
- Kun tekee lain mukaisia päätöksiä, ei niistä syyteisiin joudu. Tuskin edes poliisit ot-tavat tutkittavakseen. Rehellisyys ”maan perii”, toivottavasti
KD valtuutetun väite 5; ”En voi välttyä ajatukselta, että jotkut tahot haluavat tahallisesti saattaa Kittilän kunnan hallinnon totaaliseen sekasortoon”.
- Ei kait Kittilän kunnan päätöksentekokykyä pahemmin voi romuttaa mitä edelliset päättäjät ovat sitä romuttaneet. Ei kuntaa voida huonommin johtaa kun menneinä vuosina on johdettu.
KD valtuutetun väite 6; ”Outoa on ollut syytettyjen nimen julkaiseminen ennen oikeuden-käyntiä”.
- Eiköhän tämä ole rikosoikeudenkäyneissä normaali käytäntö.
Se on ikävää että syytömätkin joutuvat kärsimään sukulaisten sutkutuksesta. Tietojeni mukaan myös Mäkelän perheenjäseniä aikanaan uhkailtiin. Tahtovat faktat unohtua. Selvää on se että sutkit ovat pilanneet oman maineensa mukana vanhempien ja lastensa maineet kolmanteen ja jopa neljänteen polveen asti. Sille ei voi enää mitään.
En usko että vaikuttaa mitenkään tuleviin edustajiin. Suoraselkäisesti ja lakeja kunnioit-taen uskaltavat päättäjät jatkossakin päättää. Nykyisillä päättäjilläkin oli sata varmasti tie-toa, useastakin lähteestä kerrottuna, että vitelikoon menee. Jostain syystä sitä ei haluttu uskoa.
Loppulauseessa vihjattu ”tulevaisuudessa Kittilässä ei toteudu enää perustuslain tarkoit-tama kunnallisdemokratia, vaan uhkailulla ja pelottelulla johdettu harvainvalta” on Kittilässä käytössä oleva malli josta on päästävä eroon.
KD:n valtuutelulla kovasti kevyet väitteet
9
194
Vastaukset
- Anonyymi
Voi luoja mikä trolli. :D :D :D :D :D
- Anonyymi
Yrittää vakuuttaa itselleen ja muille, että on touhuineen syvällä mettässä... Ehkä ymmärtää valinneensa tien, joka päätyy raastupaan ja toivottavasti nahkurin orsille. Kovaa tuntuu olevan hänenkin syypäiden etsintä. Peiliinkatsominen riittäisi taikka sitten selfie
- Anonyymi
Kovasti levitää KDn edustaja virheelistä tietoa. LKn mielipidekirjoituksessa likimain joka kohta oli trollausta. Toivottavasti oli trollausta. Jos päätäjähenkilä todella on näin sivuraiteilla niin huh huh!!
- Anonyymi
Sitäpä tässä miettii kauempanakin asuva, saati sitten Kittiläläiset. Melkoinen "huumorintaju" on päättäjällä/päättäjillä. Jos oikeus Suomessa toteutuu, joutuisivat korvausvastuuseen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sitäpä tässä miettii kauempanakin asuva, saati sitten Kittiläläiset. Melkoinen "huumorintaju" on päättäjällä/päättäjillä. Jos oikeus Suomessa toteutuu, joutuisivat korvausvastuuseen.
En usko että on itse kirjoittanut tuota
mielipidettä. On sen verran ’tylsä terä
kynässä’. Eppäillä soppii vahvasti, että sodankylän tien risteyksestä tai jopa
paartoselän risukosta on annettu
ohjeistusta.😁😂 APUA YLI PUOLUE-
RAJOJEN💥😬 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En usko että on itse kirjoittanut tuota
mielipidettä. On sen verran ’tylsä terä
kynässä’. Eppäillä soppii vahvasti, että sodankylän tien risteyksestä tai jopa
paartoselän risukosta on annettu
ohjeistusta.😁😂 APUA YLI PUOLUE-
RAJOJEN💥😬Niin onhan siellä niitä "oikeusoppineita" juristeja. :)
- Anonyymi
Ihmetellä täytyy ettei uusille syytetyille annettu takarajaa syrjään siirtymiselle. Kunnanhallitus ei asiaa käsitellyt kun liki kaikki olivat jäävejä asian tiimoilta. Ei sitten mennyt seuraavaan valtuuston kokoukseen, vaan nyt se taas pyörii siellä täällä ja aikaa kuluu.
Eikö oma järki sano että nyt huitsin kuikkaan sieltä ja äkkiä. - Anonyymi
KD:n valtuutetulle tais nyt tulla kovat tunnontuskat, että asettiko herra tämän Koronan koetellakseen hänen uskoaan, kun oli niin kovasti valehdellut julkisuudessa. Onhan niitä uskon historiassa ollut heinäsirkkaparvia ja kulkutauteja... Oikein vääräuskoiselle
- Anonyymi
Ei mitään ihmistuntemusta saatikka objektiivista älyä näillä kahdella ns. Ikänsä höpöhöpöhommia tehneellä
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mitä tapahtunut
Poliiseja monta autoa+panssariauto Porista kpäähän päin tänään klo n.20 kuka hurjistunut ?506411Lakea konkurssiin. Asukkaat menettävät asuntonsa
Kuntarahoitus on tänään jättänyt konkurssihakemuksen lakean kaikista kiinteistö osakeyhtiöistä. Kassa on tyhjä, kaikki894546- 544339
Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta
Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t243378- 2003078
- 402812
mahdollista, että olet ollut iltavuorossa
Ja kotiin päästyäsi tulit palstalle etsimään merkkiä minusta, jos kaipaat yhtään minua niin kuin minä sinua Ei mennyt k132669törniöläiset kaaharit haaparannassa
isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/202666- 1551609
Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!
https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu3271528