Onko Foodie palvelussa ollut ongelmia?

Anonyymi

Olemme käyttäneet ruokakassipalvelua usean vuoden ajan. Viimeisen puolen vuoden aikana, on palvelussa ollut häiriöitä toistuvasti. Onko muilla saman kaltaisia kokemuksia, vai onko tietokoneemme syy häiriöihin. Esimerkkejä: Tilaus keskeytyy kesken tilauksen useasti(mac), kännykällä ei voi tehdä enään tuotemuutoksia (iphone)... Harmittaa, kun ennen hyvä palvelu ei toimi sujuvasti.

25

6222

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kuulostaa pahalta, jos ruokaetämyynti alkaa tökkiä juuri koronan iskua odotellessa.

      Oletan jatkossa, jos tilanne pahenee, että Foodieltakin ensin tukkeutuvat linjat, sitten loppuu myytävä ruoka ja lopuksi kaikki kuljettajatkin ovat taudin kourissa. Ei ole mitään todisteita siitä, että yritykset olisivat sen paremmin varautuneita koronaan kuin julkishallintokaan. Kaikki on vedetty niin tiukille, että pienikin käpy, niin se oli sitten siinä: ehkä ensi viikolla uudestaan.

    • Aivan järkyttävän buginen palvelu (foodie.fi). Olen useasti kevään aikana laittanut sinne palautetta toimimattomista asioista. Typeriä vastauksia "kehitämme jatkuvasti" ym. Kolmeen kuukauteen ei ole aivan järkyttäville bugeille tehty yhtään mitään!

      Onneksi olkoon S-ryhmän johtoryhmälle, mainiosti on hanskassa nettipalvelujen laadunvalvonta. Ja kiitos niistä kymmenistä tunneista, jotka olen nyt kevään aikana hukannut! Joudun usein kolmisen kertaa tekemään lähes koko tilauksen uudelleen, ja sitten ei enää muista edes mitä tuotteita jo kertaalleen oli miettinyt, kun lista menee jatkuvasti aivan sekaisin. Ja tämä ei ole todellakaan ainoa bugi. Kun tekee isoja ostosmääriä, niin tilaamisessa menee 1,5 tuntia ilman ongelmiakin. Ja sitten ongelmien kanssa tuon voi kertoa vähintään kahdella (kaupan päälle menetetyt unet ja hermot).

    • Anonyymi

      Asikaspalveluun ei vastata. Viikon ajan lähettänyt viestejä saamaani viestiin ja muihin sähkopostiosoitteisiin.

    • Anonyymi

      Edelleen näyttää olevan jos jonkinlaisia ongelmia lähinnä varmaan juuri Foodie ohjelmistossa. Käsittämätöntä miten surkealla tasolla yksi suomen suurimmista ruokakauppaketjuista toimii! Kokemukset ovat nyt yli puolen vuoden jälkeen edelleen samanlaisia, tilauksen teko keskeytyy, tuotteita joutuu lisäilemään uudelleen ja uudelleen, koskaan ei oikein voi olla varma, että menivätkö valitut tuotteet tilaukselle, jos korttimaksu epäonnistuu tilaus siirtyy automaattisesti "maksu noudettaessa" tilaan ( 2€), tilaus voidaan ottaa keräilyyn vaikka olet parhaillaan muokkaamassa sitä, asiakaspalvelua ei tahdo saada kiinni ja sitten kun saa, niin "eivät voi tehdä enää mitään". Taitavat kehitystoimet keskittyä raflaaviin ominaisuuksiin, kuten älykäs ostoslista, ym. eivätkä palvelun tason kehittämiseen. Surkeaa toimintaa, valitettavasti.

      • Anonyymi

        olen samaa mieltä kanssanne yleensä kun tehdään kirjautuminen siihen tulee 1 oma nimi2 pankkikortin 4 viimeistä numeroa / tai henkilötunnus ja 3 itsekeksimä salasana näin oli ennen , mutta kun foodie kiristi kirjautumista niin , vaikka onnistuisitkin kirjautumaan niin se kaatuu vajaassa 3 kuukaudessa ja sitten saat taas luoda oman uuden s tunnuksen ei mitään järkeä mitä olisi tälläinen salasana kuin esim. k5l8iu4Ppm29huh huh sanon minä


      • Anonyymi

        Minä olen ollut Foodie-asiakkaana Prismassa reilun vuoden.Ainakin 5-6 kertaa koko toimitus on jäänyt tulematta.Prisma syyttää ongelmista pankkia.Pankin tieto maksusta ei kuulemma ole mennyt perille Prismaan,joten ei ole tullut tilaustakaan.Olen vuosikymmeniä maksanut kaikki maksut saman pankin kautta ja aina ne ovat menneet perille.Soitin pankkiinkin ja sanoivat vian olevan Prisman ohjelmistossa.
        Kyllästynyt.


    • Anonyymi

      Kehitys/koodaustyö ulkoisestettu kokonaisuudessaan Intiaan

    • Anonyymi

      Foodie-palvelu on yksi iso vitsi. Vähän niinkuin tämä Suomi24:kin.

    • Kohta on vuosi mennyt korona-aikaa, ja foodie.fi:ssä ei ole korjattu juuri mitään bugeja sen vuoden aikana! Ja niitä bugeja, kriittisiä sellaisia, on kymmeniä. Isot aplodit S-ryhmälle tietotekniikan ja sen merkityksen ymmärtämisestä. Osaisipa joku selittää miten tämä on edes teoriassa mahdollista. Joku väläytti Intiaan ulkoistamista, mutta mikäli näin on, eikö S-ryhmälle tule mieleen pyytää uutta versiota tai vaihtoehtoisesti tehdä alusta koko verkkopalvelu.

      • Ai miten hienosti edistyy foodie.fi:n korjaukset. Eli kaikki samat bugit edelleen, vähintään 1,5 vuotta mennyt. Esimerkiksi tuotteen lisääminen saattaa yhtäkkiä pudottaa puolet korin sisällöstä pois ilman varoitusta 100 muuta vastaavan tason bugia. Tuo toinen palvelu, joka on ollut koko ajan käytössä mm. Food Market Herkun verkkokaupassa, kyllä on bugittomampi. Mutta odotellaan nyt vaikka vielä seuraavat 1,5 vuotta vielä asian kanssa, onhan se nyt ihan normaalia järkevää, että tällaista ei saa korjattua.


      • samu-vr kirjoitti:

        Ai miten hienosti edistyy foodie.fi:n korjaukset. Eli kaikki samat bugit edelleen, vähintään 1,5 vuotta mennyt. Esimerkiksi tuotteen lisääminen saattaa yhtäkkiä pudottaa puolet korin sisällöstä pois ilman varoitusta 100 muuta vastaavan tason bugia. Tuo toinen palvelu, joka on ollut koko ajan käytössä mm. Food Market Herkun verkkokaupassa, kyllä on bugittomampi. Mutta odotellaan nyt vaikka vielä seuraavat 1,5 vuotta vielä asian kanssa, onhan se nyt ihan normaalia järkevää, että tällaista ei saa korjattua.

        Raporttia nyt kun foodie.fi:n korvaajaksi tarkoitettu s-kaupat.fi on toiminut jo muutaman viikon. Kyllä on ollut vähemmän bugeja kuin foodie.fi:ssä. Mutta nyt on jo tullut kaksi kertaa kriittinen bugi s-kaupat.fi:ssäkin vastaan! Toisella kerralla ei pystynyt mitenkään maksamaan tilausta, tuli error-viesti eikä palvelu sallinut etenemistä maksuvaiheeseen. Toisella kerralla tapahtui hyvin samanlainen ongelma kuin foodie.fi:ssä, vaikka ulkoasu on täysin erilainen. Eli kesken shoppailun tulee ilmoitus, että pitää kirjautua uudelleen! Mikä tarkoittaa sitä, että tunnin työ keräilyssä meni hukkaan! Eli edelleenkään palvelu ei tallenna mihinkään muutoksia ennen kuin pääsee Tallenna-vaiheeseen (mihin siis ei pääse, jos sivusto kaatuu eli esim. pakottaa yhtäkkiä kirjautumaan uudelleen). Lisäksi on mm. kamalaa, että ei ole kirjautumiseen salasanaa, vaan palvelu koko ajan pyytää noutamaan sähköpostista koodin, jolla kirjautua. Sähköpostin tulemisessa voi kestää pitkään riippuen eri syistä.

        Että näyttäisi siltä, että foodie.fi:n pisteiden ollessa -124/10 pistettä, niin s-kaupat.fi:lle voi nyt antaa -2/10 pistettä.

        Ehkä seuraava sivusto saa sitten jo 0/10 pistettä, suunta on lupaava!


    • Anonyymi

      on ollut juuri tänään..

    • Anonyymi

      Ei tunnista enää osoitetta. Viereisen kadun kylläkin.
      Ohje. Valitse lähin osoite jonka tunnistaa ja laita viestikenttään oikea osoite.
      Tuleekohan perille?

    • Anonyymi

      Foodie on ihan vitsi. Ennen toimi, mutta jo ennen koronaa alkoi bugit. Ei toimi ei...

      • Anonyymi

        Joo niin on, mutta nyt on lanseerattu tämmönen https://www.s-kaupat.fi/
        Tosi hyvä parannus! Harmi vaan, kun ei ole vielä kaikkien saatavilla.

        lajijasuris


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo niin on, mutta nyt on lanseerattu tämmönen https://www.s-kaupat.fi/
        Tosi hyvä parannus! Harmi vaan, kun ei ole vielä kaikkien saatavilla.

        lajijasuris

        Ajetaan toimiva järjestelmä alas ennenkuin uusi toimii.
        Hienosti meni.


    • Anonyymi

      Sama täällä. Koko ajan jotakin häikkää. K-ruokaa kun käytin, siellä ei ollut ikinä mitään ongelmia.

    • Anonyymi

      Arvaan että tiimi joka kehitää foodietä koodaa sinne tahallaan bugeja, ja mitä enemmän bugeja sitä enemmän rahaa kyseinen pulju/ihmiset saavat korjatessaan niitä... pukki kaalimaan vartiana.

    • Anonyymi

      Joo kyllä. Ja nyt ne lopetti sen kokonaan!

    • Anonyymi

      Ilmeisesti S-ryhmä ei hallitse järjestelmiään, ei osaa tilata oikeanlaista järjestelmää eikä osaa ylläpitää edes valittua huonoa. Olen käyttänyt Foodieta ostoslistana ja nyt kun joidenkin asiakaita tuntemattomien "visionäärien" tuotos eli s-kauppa jää ainoaksi vaihtoehdoksi niin lienee hetki muuttaa totuttua ja siirtyä itse asiassa lähempänä olevan Citymarketin asiakkaaksi. Osittain periaatteesta. S-ryhmä on ylimielinen asiakastaan kohtaan. Liekö syynä se että paikallisosuuskauppojen hallituksissa istuu kolmosrivin poliitikoita tai niitä joiden tähti on jo sammunut!

      • Anonyymi

        Terve menoa ja 5%..


      • Anonyymi

        Amen!

        Kusivat tämänkin sitten täysin.
        Foodiessa oli kaikki kaupat, mutta "uudessa" s-kaupat palvelussa ei ole edes puolta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Amen!

        Kusivat tämänkin sitten täysin.
        Foodiessa oli kaikki kaupat, mutta "uudessa" s-kaupat palvelussa ei ole edes puolta.

        Kieltämättä kehittivät siitä Täyspaskan™

        Käytetään sitten jatkossa K-kauppiasta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Amen!

        Kusivat tämänkin sitten täysin.
        Foodiessa oli kaikki kaupat, mutta "uudessa" s-kaupat palvelussa ei ole edes puolta.

        Joo, siellä on vain kaupat joista voi tilata noudon tai kotiinkuljetuksen. Siellä on noutopisteissä 0 kauppaa ja kaupat joista voi tilata kotiinkuljetuksen 2 kauppaa. Tämä yli 100.000 asukkaan kaupungissa!

        Onhan se h*lvetin upea idea poistaa palvelu josta pystyi kätevästi tutkimaan tuoteselosteita ja kauppojen valikoimaa etukäteen ja LAKKAUTTAA se kokonaan ja jatkossa saa vanhaan tyyliin etsiä tuotteita tsiljoonan joukosta.


    • Anonyymi

      Erittäin huono ajatus oli poistaa foodie ja vaihtaa s kaupat sivuun.. Ei näe enää muita kuin prisman hintojakaan, kun pitäisi budjetilla elellä. Normaaleissa S-marketeissa hinnat kun ovat kalliimpia kuin Prismoissa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miikka Pentikäinen, 28, on kuollut

      – Classicin liigaottelu siirtyi Lahtelaisen LASBin ja Classicin oli määrä kohdata keskiviikkona. https://www.aamulehti
      Maailman menoa
      50
      9492
    2. Tiedättekö naiset, että miehelle kannattaa antaa vasta...

      Kun hän on jo kiintynyt teihin. Naisilla erittyy oksitosiinia sek.sin yhteydessä, mikä saa meidät rakastumaan heihin mel
      Ikävä
      231
      2242
    3. Queen of Fucking Everything jakaa mielipiteitä - Mitä tykkäät sarjasta, kolahtiko?

      Tiina Lymin käsikirjoittama ja ohjaama tv-sarja on varmasti yksi tämän vuoden puhutuimmista. Mitä tykkäät mustaa huumori
      Tv-sarjat
      67
      1800
    4. Kulkeeko rumuus ja tyhmyys?

      Käsi kädessä?Enkä tarkoita nyt pelkästään ulkoista..jos ihminen ei osaa kuin väännellä naamaansa ja irvistellä sekä saks
      Pyhäjärvi
      14
      1555
    5. Mitä muuttaisit

      Kaivatussasi?
      Ikävä
      99
      1518
    6. Pyydän yhteydenottoja kiusatuilta

      Hei, pyydän, että laitat mulle sähköpostia, jos sua on kiusattu palstalla tai jopa tuolla oikeassa elämässä jollakin tav
      Ikävä
      177
      1400
    7. Kaipaan mies sun katsetta

      Ootko hylännyt mut?
      Ikävä
      54
      1136
    8. Elon Musk jakoi ja julkaisi erittäin järkyttävän raiskausrikostilaston Suomesta.

      https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000010944944.html?fbclid=IwY2xjawHowCJleHRuA2FlbQIxMAABHW3j9H5mtzuitMIUEdaZ-5hPybOXgZVj_
      Maailman menoa
      220
      1113
    9. Zoon hallitus hajoamassa !

      H pj on lähtemässä karkuun.
      Ähtäri
      31
      1015
    10. Kristinuskon arvot käyttöön

      Maailma on niin sekaisin että kristinuskon arvot on otettava köyttöön. Tämän myöntää jo uskottomatkin. Änkyräateisti Ric
      Luterilaisuus
      285
      971
    Aihe