Matkailuauto-kirjallisuutta

esivä löytää

Moi kaikille ja mukavaa pääsiäistä,

Mahtaakohan kenellekkään osunut silmään em. aihetta käsittelevää kirjallisuutta. Mielipiteitä kun tuntuu täällä olevan niin monta kuin vastaajaakin (hehe...ei silti, varmasti on myös niin monta mielipidettä kuin kirjojen kirjoittajaakin mutta ei se haittaa kun sen tietää).

Pointti olisikin siinä, että jostain oppaista/kirjoista varmaan löytyy kokemattomalle perustellumpia mielipiteitä kuin näistä muutaman rivin "Dukato on paska", "Mersu on paras", "Dukato on halpa ominaisuuksiinsa nähden" ja "Mersu on liian kallis ominaisuuksinsa nähden" väittämistä, joita täällä näyttää valtaosa olevan. Saisi sitten rauhassa lueskella ja käyttää sitä maankuulua maalaisjärkeä päätöstä tehdessä.

Jos jotain elämässäni olen tähän mennessä oppinut, niin sen, että aina kannattaa kuunnella kokeneempien mielipiteitä, niin puolesta kuin vastaankin. Sitten on vasta aika tehdä oma päätös.

Siis, mahtaako joku olla törmännyt itse hyväksi kokemaansa kirjaan aiheesta. Johonkin jota voisi suositella luettavaksi uudeen (= ensimmäisen käytetyn) kulkupelin hankkijalle. Olkoon sitten autojen teknisiä tietoja käsitteleviä tai tietyillä malleilla tehtyjä matkakertomuksia. Asia kiinostaa kovasti, mutta niinkuin ukkini aikanaan sanoi: ensin tutkitaan ja sitten vasta hutkitaan.

Kiitti etukäteen.

2

552

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • taitaa olla kirja "Matkailuautot" tai sinne päin. Olen nähnyt RobinHoodin hyllyssä sellaisen.

    • .......

      Matkailuajoneuvot, Tekijät
      Niemelä, Raimo (Kirjailija)
      Perälä, Rae (Kirjailija)

      Kustantaja ja painovuosi
      Alfamer Oy 2005

      Sarja
      Alfamer S164

      Tuotteen tiedot
      Sidottu, 159 s.
      sidottu, kovakantinen

      Kieli
      suomi

      ISBN
      9524720086

      Kirjastoluokka
      62511

      Hinta Suomalaisella
      27,90

      Saatavuus
      Toimitusaika 4 työpäivää

      Me ostimme tämän ja ihan hyvää tietoa uuden (ensimmäisen käytetyn) omistajille = kuten mekin olemme.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      147
      1013
    2. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      112
      960
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      63
      758
    4. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      49
      547
    5. 42
      519
    6. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      491
    7. Miksi meidän yhteys vain

      Säilyy? Säilyy ja säilyy? Joku syyhän siihen on?:))
      Ikävä
      63
      463
    8. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      22
      427
    9. Kyllä mulla on kovasti tunteita sinuun

      Rakkautta, intohimoa, välittämistä, hellyyttä jne.
      Ikävä
      13
      411
    10. Ulla Appelsin: Sari Essayahin kohtelu vs Nasima

      https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012205897.html Mutta vaikuttaa siltä, että kun kyse on kristinuskosta, samat säännöt
      Maailman menoa
      157
      375
    Aihe