Nyt kun meitä on ohjeistettu, että seitsenkymppisten ja vanhempien on syytä välttää liikkumista yleisillä paikoilla , on vaikka minkälaista avuntarjoajaa. Taksit toimittaa asioita ja käy kaupassa, naapurit, ystävät ja kylän miehet haluavat auttaa.
Sanonta on, että tilaisuus tekee varkaan ja nyt on totinen pelko, että ikäihmisiä käytetään hyväksi tässä tilanteessa. Jos ihminen on varasteluun taipuvainen tai vaikkapa kleptomaani niin on syytä varoa. Pitäkääpä vanhempien ihmisten lapset silmällä kuinka omaisenne pärjää. Katsokaa yhdessä niiden mummojen ja vaarien tilejä, ettei vain tyhjennetä.
Tänään yksi taksifirma mainosti, että kauppa-asiat ja apteekkireissut hoituu, kun annat asian toimitettavaksi ja rahaa tai maksuväline kuljettajalle. Itse en kyllä antaisi muuta kuin rahan ja senkin kauppakuittia vastaan plus maksun ajosta.
Tästä poikkeustilanteesta kyllä selvitään, mutta OMAISET PITÄKÄÄ SILMÄLLÄ OMIA IKÄÄNTYVIÄ LÄHEISIÄNNE, ettei pahat pääse apajille.
Apua ikääntyneille
15
634
Vastaukset
- Anonyymi
Kleptomaani on paha, hän ei edes tajua olevansa varas, kun hänellä on pakonomainen tarve haalia tavaraa lisää entisten jatkoksi. Vaikka hänellä ei olisi mitään tarvetta niin jokin hänen sisällään pakottaa varastamaan ja ihan mitä vain, sellaistakin mitä hän ei oikeasti tarvitse. Kait se tuottaa hänelle jonkinlaisen tyydytyksen, vie melkein nenän edestä eikä edes tajua, että me nähdään/huomataan. Toisalta surullista mutta myös hauskaa seurattavaa.
- Anonyymi
Ylitorniolla kannattaa seurata vanhuksia tarkkaan ,että asiat tehdään lain ja valvonnan mukaan oikein.
- Anonyymi
Jokainen ikääntyvän ihmisen omainen huomio! Pitäkää silmällä niiden läheistenne asioita, että hyväksikäyttäjät eivät pääse viemään rahaa, kun joka puolella tolkutetaan, että auttakaa karanteenin aikana vanhuksia kauppa- ja apteekkiasioissa.
Soittakaa nyt niille äideille, isille, mummoille ja vaareille, että miten hoitavat nyt asiansa. Täytyy olla todella luotettava ja tuttu joka hoitaa omaistenne kauppa-asiat.
Olen joutunut seuraamaan suvussani kleptomaanin toimia ja sellaiseen henkilöön ei saa koskaan luottaa, kaikki tavara, korut ym kelpaa, jopa vanhat vaatteetkin! Jos tuollainen henkilö pääsee ikäihmisen asuntoon niin sieltä tarttuu mukaan ihan mitä vaan. Tuottaa pahaa mieltä vaikka mitää erittäin arvokasta ei häviä. - Anonyymi
Ihmetyttää joidenkin vanhusten omaiset jotka asuvat lähellä, ovat hyvä varaisiakin, mutta ei minkäänlaista elettä oman vanhemman auttamiseksi, joutuvat pyytämään vieraiden apua kaikessa asioinnissa, se on minusta tosi merkillinen ilmiö, ei siis jokaisella, mutta joitakin tiedän jotka voisivat ihan hyvin kysyä vanhemmiltaan voisiko vaikka samalla kun itse käy kaupassa, tai muualla asioimassa hoitaa myös oman vanhemman asian.
- Anonyymi
Todellakin läheisten pitää auttaa omiaan ja ihan vain siksi, että ikäihmiset voivat joutua hyväksikäytetyiksi, kun aina on niitä jotka tilaisuuden tullen toimivat epärehellisesti!
Pitäkää ihmeessä huolta omista vanhemmistanne, mummoista ja papparaisista ja yksin asuvista lähinaapureista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Todellakin läheisten pitää auttaa omiaan ja ihan vain siksi, että ikäihmiset voivat joutua hyväksikäytetyiksi, kun aina on niitä jotka tilaisuuden tullen toimivat epärehellisesti!
Pitäkää ihmeessä huolta omista vanhemmistanne, mummoista ja papparaisista ja yksin asuvista lähinaapureista.Ei sitä kuule saa kotona olla tiettyinä kellon aikoina auttamassa vanhoja vanhuksia.Voi kunnalta tulla jonkin asteinen soitto.Kokemusta tuli eilen tärkeitten asioitten auttamisesta ,järkyttävää toimintaa ja sanon oman mielipiteeni nyt suoraan.Ymmärrän kyllä korona vakavuuden täysin ja huolehdin kyllä hygeniasta.Lääkärikin totesi eilen oman mielipiteen täysin,että kaikki olemme samassa riskissä sada korona.Ei kukaan järki ihminen kipeänä tule pakollisia asioita vanhusten tykö auttamaan.eilen kyselin muilta kohtalon kavereilta ,onko muille tullut soittoja ??????
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Todellakin läheisten pitää auttaa omiaan ja ihan vain siksi, että ikäihmiset voivat joutua hyväksikäytetyiksi, kun aina on niitä jotka tilaisuuden tullen toimivat epärehellisesti!
Pitäkää ihmeessä huolta omista vanhemmistanne, mummoista ja papparaisista ja yksin asuvista lähinaapureista.Ehdottamasti puhut asiaa,jos ovat pitkän tokin ilman omaisten tukea ja apua huonosti käy.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Todellakin läheisten pitää auttaa omiaan ja ihan vain siksi, että ikäihmiset voivat joutua hyväksikäytetyiksi, kun aina on niitä jotka tilaisuuden tullen toimivat epärehellisesti!
Pitäkää ihmeessä huolta omista vanhemmistanne, mummoista ja papparaisista ja yksin asuvista lähinaapureista.Se näyttää monilla siltä, että kun vanhemmat ovat hoivanneet, ja avustaneet oman elämän alkuun omissa kodeissaan, nyt ei enää ole heille käyttöä, ne pärjäävät hyvin nyt, ei muisteta sitä aikaa kun aina turvattiin vanhempiin kun oli joitain maksuvaikeuksia, ja kun parisuhteessa oli ongelmia, nyt ollaan hyvävaraisia, ja ylpeitä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se näyttää monilla siltä, että kun vanhemmat ovat hoivanneet, ja avustaneet oman elämän alkuun omissa kodeissaan, nyt ei enää ole heille käyttöä, ne pärjäävät hyvin nyt, ei muisteta sitä aikaa kun aina turvattiin vanhempiin kun oli joitain maksuvaikeuksia, ja kun parisuhteessa oli ongelmia, nyt ollaan hyvävaraisia, ja ylpeitä.
Nyt olisi ehkä aikaa käydä vanhempienkin luona kun ei ole muuta tekemistäkään, mutta nyt sinne ei ole lupa mennä, ajatelkaa tätä aikuiset itseensä tyytyväiset ihmiset, miten se oma äiti tai isä on unohtunut, miten et ole asiaa ajatellut aiemmin, muista tämä aika jos elämä jatkuu jossain vaiheessa jälleen kulutushysterian voimalla, muista tämä kun olet lähdössä lomamökillesi kiireisenä ajatellen vain itseäsi, muista tämä ja pyydä vanhempasi mukaan, et voi ajatella kuinka iloiseksi hänet saisit tällä teolla, hän muistaisi sen lopun lyhyen elämänsä ajan.

Pakkohan siellä on käydä auttamassa vanhoja vanhempaa tai vanhuksia.Ei se ole laissa kiellettyä vaan ei nyt suotavaa.Se on valtakunnallinen ohje.Kuka siellä sitten auttaa,jos kunnastakaan ei saa apua ,vaikka on pyytänyt paljon aikisemmin,kun koronasta edes tiedettiin.On puunkantoa ,lumitöitä jne....Kai ne sitten kunnasta nyt soittaa ,että nyt tullaan ja on kunnon suojaukset päällä.Kotipalvelu ei käytä vieläkään suojaimia ja on iso rinki ,jotka käy vanhuksien tykönä,eivät noudata valtakunnan ohjeitusta.

No Ylitornion Kunta nyt on mitä on, tai sen Kunnan työn tekijät, etenkin sosiaalipuolella.
- Anonyymi
Tänään oli lehdissä useitakin artikkeleita siitä kuinka tämän erityisen ajan takia monet epärehelliset tahot ovat huomanneet kuinka ikääntyviä voi petkuttaa. Tarjoudutaan avuksi ja viedään milloin mitäkin.
Nyt te kenellä on näitä omia vanhempia tai isovanhempia siellä kylissä ja kaupat kaukana niin seuratkaa ihmeessä kuka heitä auttaa. Se tuttu auttajakin voi olla susi lammasten vaatteissa. Tänä aikana ei kannata luottaa keneenkään sinisilmäisesti.
Toki on rehellisiä ihmisiä vielä ja auttavat melellään, mutta valitettavasti on niitä jotka alkavat avuksi aivan petosmielessä. Sitten on niitäkin joilla on hyvät aikeet alunalkaen, mutta tilaisuus tekee varkaan. Tuttu varas luulee, että ei huomata. - Anonyymi
Nythän on jo uutisoitu,että vanhuksia huijataan kun on tämä koronahysteria. Varottakaa niitä apua tarvitsevia ikääntyneitä omaisianne, vaara vaanii siellä missä ette osaisi edes aavistaa! Pitäkää huolta vanhemmistanne, isovanhemmistanne sekä ikäihmisistä jotka ovat teille tärkeitä!
- Anonyymi
Usein on niin että ei välitetä, mutta ne jotka rakastatte vieläkin vaikka ette tarvitse, ottakaa yhteyttä vaikka päivittäin puhelimitse, tai nettiyhteyksin, kertokaa heille että eivät sovi mitään kenenkään oudon ihmisen kanssa puhelimessa, tai netissä, ja ei laske sisään ketään vierasta joka on tulossa jotain tarkistamaan asunnossa, tai kyselemään, nyt ei tehdä mitään kotikäyntejä, ainut jos ihminen itse on soittanut avustajan paikalle.

Hyvä kirjoitus !Puhelimessa ei saa vanhusten sopia ominpäin edes viranomaisten kanssa mitään.NEUVOKAA ,ETTÄ KAIKKI KIRJALLISENA ENSIN LUETTAVAKSI KOTIA JA SEN JÄLKEEN MIETTIÄ.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä913010Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda3001717Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461597IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4031410- 871401
Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4031323Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21139Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat381077Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun335917Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?
"Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden263891