Piltti pilalla?

Tänään reissun päällä oli tarkoitus syöttää 7 kk tytöllemme Pilttiä, tarkemmin purkissa siis perunaa ja parsaa (alk. 4 kk). Koemaistoimme purkin sisältöä, ja ainakin omaan suuhumme sose oli järkyttävän makuista, (jotenkin keinotekoiselta ja kamalalta). Huolimatta omasta mielipiteestä syötimme tytölle purkista muutaman lusikallisen, kun muutakaan ei käsillä ollut, ja kun näistä pilteistä ei ole kokemusta kun itse soseet yleensä teemme.

Vaikka kyse onkin makuasioista, voisiko joku kertoa mielipiteensä em. soseesta, kun nyt huolestuttaa että oliko se purkki sittenkin pahentunutta tavaraa!
63371
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kyllä ne saattaa olla ja kannattaa olla antamatta tuollaista lapselle! Tutun poika ole ainakin alle vuoden vanhana kännissä kun menivät antamaan pojalle käynyttä pilttiä! Eli kannattaa aina maistaa ruokaa!!!

Äänestä

Muistan esikoisen vauva-ajalta, että peruna-parsakaalisose maistui kammottavalta minusta, eikä myöskään tyttö sitä suostunut sitä syömään. Minusta se myös haisi hirveältä, mutta se oli siis sen ominaismaku ja -haju, eikä pilaantuneista tuotteista silloin ollut kyse. Eli voi olla, että se teistäkin vain on pahanmakuista. (Toinen kammotus meillä oli omena-porkkanasose.)

Äänestä
  • Melläkin kävi näin 2 kertaa.Piltti peruna kaaliruoka oli pahanmakuista, ehkä pilantunut.
    Tyttövauvani (7 kk) oksensi heti syötyään lusikkallisen siitä.
    Kannattaa ottaa yhteyttä piltti-asiakas palv.tai lähettää purkin suoraan piltti laboratorioon tutkittavaksi...

    Äänestä

ne haisee aina pahalle. kaali tekee sen hajun. meillä ei otettu ollenkaa parsaa eikä kukkakaalia sisältäviä, yökkäs heti samoin minä.

Äänestä

Piltin peruna ja parsa sose on aivan kamalan hajuista, mausta nyt puhumattakaan. Olen monen äidin kuullut sanovan samaa. Ehkä siinä on vähän turhan paljon parsaa joukossa.

Äänestä
  • ...kaikille, kun sain näin hyvin tietoa asiasta! Jatkossa osaamme välttää näitä kaalisekoitteisia soseita. :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


1s1 kirjoitti:

Tänään reissun päällä oli tarkoitus syöttää 7 kk tytöllemme Pilttiä, tarkemmin purkissa siis perunaa ja parsaa (alk. 4 kk). Koemaistoimme purkin sisältöä, ja ainakin omaan suuhumme sose oli järkyttävän makuista, (jotenkin keinotekoiselta ja kamalalta). Huolimatta omasta mielipiteestä syötimme tytölle purkista muutaman lusikallisen, kun muutakaan ei käsillä ollut, ja kun näistä pilteistä ei ole kokemusta kun itse soseet yleensä teemme.

Vaikka kyse onkin makuasioista, voisiko joku kertoa mielipiteensä em. soseesta, kun nyt huolestuttaa että oliko se purkki sittenkin pahentunutta tavaraa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu