Miten kävisi sinkulle hoidon tarpeen arvioinnissa

Onko varsinkin vapaaehtoisesti sinkuksi jääneet miettineet, miten heidän kävisi jos joudutaan ruveta valitsemaan tehohoitoa saavia?

Jos vierekkäin on henkilö, jolla on vaimo ja alaikäisiä huollettavia tai sinkku, niin kumman arvelet saavan tehohoitopaikan?

Kannattaa siis pestä kädet ja pysyä poissa Pataässästä.
38<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 38

Vanhimmat

Eiköhän me kaikki olla samalla kalkki viivalla 🤔

Äänestä
  • Ensisijaisesti tietysti hoidon tarpeen kiireellisyyden perusteella, mutta esim Italiassa ovat nuoremmat ajaneet vanhempien edelle.

    En usko, että perheellisyyden myönnetään koskaan virallisesti vaikuttaneen päätökseen, mutta onhan valintaa tehty kautta aikojen niin.

    Äänestä

Tuollainen ei ole minun mielestäni kovinkaan paha asia jos jotain pornotähti-tyttöjen elokuvia katsoo vahintossakin välillä, vain terveellistä toimintaa nuorille miehilla.

Vahingossa tulee katseltua, ei ole vaarallista, vain terveellistä.

Äänestä

Entäs ätmille? Kaikista hyödyttömämmille tallaajille!
Jonon hännille vaan, katsotaan sitten jos resursseja riittää (ja jos viitsitään) mitä teille tapahtuu.

Äänestä

Mikä ihmeen vimma täällä on jollain kokoajan litistää muita ihmisiä?

Koetko jotenkin, että olet merkityksetön ja haluat kostaa sen kaikille? Ei se tällätavalla muutu miksikään sun päässäsi. Se on sinun oma tunne, eikä sille voi kukaan muu mitään. Tutkaile itse sitä ja tee itse pään sisällösi jotain. Sun pitää arvostaa itse itseäsi paremmin. Ja jos et itse osaa, pyydä joltain ammattilaiselta apua.

Äänestä
  • Noaloittaja ei eedes tiedä miten noi hoitojutut priorisoidaan. Luulee että suhdestatus siihen vaikuttaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Noaloittaja ei eedes tiedä miten noi hoitojutut priorisoidaan. Luulee että suhdestatus siihen vaikuttaa.

    No ei tiedäkään, mutta itselle pistää oikeen silmään tuo, että tuosta suhdestatuksesta hän tekee jonkun määritelmän ihmisarvon perustaksi.
    Ois karsea olla sinkku, jos pitäis sinkkuutta vaikkapa huonoutena....

    Äänestä

  • Disse kirjoitti:

    Hän nyt pitää itseään huonona ihmisenä, kun ei ole ketään rinnalleen saanut. Ja on katkeroitunut niille jotka vapaaehtoisesti itsekseen elelevät, kun itsellään olisi niin suunnaton hinku yhteiseloon. Surullista tuollainen itseinho.

    Niin on.... surullista...

    Onneks jokaisella on kuitenkin mahdollisuus päästä tuollaisesta pois, jos vaan haluaa. 😊

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Noaloittaja ei eedes tiedä miten noi hoitojutut priorisoidaan. Luulee että suhdestatus siihen vaikuttaa.

    En tarkkaan tiedäkään, mutta olen varma, että siihen vaikuttaa esimerkiksi huollettavien määrä. Huoltajan pelastaminen on järkevää sekä inhimilliseltä kannalta, että yhteiskunnan (kansantalouden) kannalta. Sodassakin vaarallisimpiin tehtäviin, kuten kaukopartioon haettiin perheettömiä miehiä.

    Tietysti siihen vaikuttaa myös ikä ja millainen ennuste tehohoidolla vooidaan katsoa olevan.

    Kaikkein viimeiseksi voisin katsoa tulevan vanha yksinäinen parantumattomasti sairas henkilö.

    Syy, miksi tällaisen aloituksen tein on se, että lapsissa ja parisuhteessa nähdään vain usein pelkkiä huonoja puolia: liikaa vaivaa, sotkua ja riitaa. Kriisitilanteet tuovat usein lauman merkityksen esille. Eri asia tietysti on ihmiset, jotka haluaisivat parisuhteen, mutta eivät saa sitä.

    Voisin myös olettaa, että jos tehohoitoa ihmisrivissä on paikkallisen sairaalan infektiolääkäri, niin hän saattaa päätyä ennemmin hengityskoneeseen, kuin minä.

    Se taas on ihan järkevää yhteiskunnan kannalta.

    Jospa se infektiolääkäri onkin vapaaehtoisesti sinkku ja lapseton ;)

    Silloinhan lisääntymään vielä joskus hinkuvan pitäisi tieeetenkin olla prioriteetti numero yksi. Ihan sama vaikka olisikin kouluttamaton, vailla hyödyllisiä taitoja ja siihenkin asti parisuhteisiin kelpaamaton yksilö. Mutta ku TAHTOOOOOO.

    Kun vapaaehtoisesti sinkut ja lapsettomat ovat tiiieeetenkin pohjasakkaa joita ei pitäisi hoitaa lainkaan hehe.

    "Jospa se infektiolääkäri onkin vapaaehtoisesti sinkku ja lapseton ;)"

    Vapaaehtoisuudella ei tässä vaiheessa ole mitään merkitystä. Epäilen, että tuttu lääkäri tai hoitaja menisi kuitenkin edelle,

    "Silloinhan lisääntymään vielä joskus hinkuvan pitäisi tieeetenkin olla prioriteetti numero yksi. "

    Ehkä noin, mutta hoitotarpeen arvioinnissa tuskin kukaan tietää, hingutko oikeasti lisääntymään varsinkin jos olet vaikkapa 4-kymppinen nainen. Vain faktat vaikuttavat.

    AP painotti että nimenomaan vapaaehtoisesti sinkut ja lapsettomat olisivat jonon hännillä. Juurikin tuo vapaaehtoisesti yksin oleminen tuntui olevan aloituksessa kirvelevä seikka.

    Hoitotarvetta arvioidessa kukaan ei kysele nuoreltakaan aattelitko vielä joskus siittää/ kantaa muksuja. Sillä hetkellä kun hoidon tarvetta arvioidaan, ei moisilla ole mitään väliä.

    Äänestä

Toisaalta yksinelävät, jotka noudattavat ohjeistuksia, välttävät todennäköisesti pidempään tehohoidon tarvitsemista.

Kun on vähemmän ihmiskontakteja, eikä kotoa löydy lasta joka ulkona lääppisi jokaisen ovenkahvan ja leikkitelineen paljain käsin ja sitten lääsii kotona kaikki pinnat...

Tehohoidossa ei myöskään tosiasiassa tehdä galluppia, että kenellä olisi eniten syytä elää. Siksipä meillä nyt on nämä rajoitukset voimassa, että voidaan jatkossakin turvata tehohoitopaikkoja kaikille tarvitseville.

Sitten kun tauti rupeaa kunnolla jylläämään maakunnissa, ovat uusimaalaiset jo sairastaneet, ja HUS:n alueen tehohoitopaikat ovat valmiita vastaanottamaan maakuntien väen.

Äänestä
  • Totta joka sana.

    t: AP

    Äänestä

Luuletko että suhdestatus vaikuttaa siihen kuka saa hoitoa. Ei, vaan se kellä suurimmat mahdollisuudet selvitä, mikä on hyötysuhde siitä hoidosta.

Äänestä
  • Kuten jo edellä sanoin, niin luulen. Sitä ei varmasti virallisesti myönnetä. Koska päätös on paikallisen hoitohenkilökunnan, luulen myös, että saman sairaalan lääkäri tai hoitaja ajaa vaikka tavallisen tallaajan edelle.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kuten jo edellä sanoin, niin luulen. Sitä ei varmasti virallisesti myönnetä. Koska päätös on paikallisen hoitohenkilökunnan, luulen myös, että saman sairaalan lääkäri tai hoitaja ajaa vaikka tavallisen tallaajan edelle.

    Ehkäpä sinkussa nähdäänkin potentiaalinen lisääntyjä, kun taas perheen äiti/isä on jo työnsä siltä osin tehnyt ja toinen kumppani voi jäädä elättämään lapsia sitten.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kuten jo edellä sanoin, niin luulen. Sitä ei varmasti virallisesti myönnetä. Koska päätös on paikallisen hoitohenkilökunnan, luulen myös, että saman sairaalan lääkäri tai hoitaja ajaa vaikka tavallisen tallaajan edelle.

    Riippuu siitä missä kunnossakin sinkku tai varattu on. Jos näyttää että toinen ei selviä edes hoidon avulla, eissitä ruveta turhaan yrittämäänkään vaan hoidetaan se joka todennäköisemmin selviää.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kuten jo edellä sanoin, niin luulen. Sitä ei varmasti virallisesti myönnetä. Koska päätös on paikallisen hoitohenkilökunnan, luulen myös, että saman sairaalan lääkäri tai hoitaja ajaa vaikka tavallisen tallaajan edelle.

    On pelkästään järkevää jos ohituskaistalle pääsee ne, joilla on hyödyllisiä taitoja, ja joista voi olla hyötyä kriisin selättämisessä. Sekä kriisin jälkeen yhteiskunnan jaloilleen saattamisessa.

    Meikäläiset muksut on jo lentäneet pesästä, eikä mun koulutus tai ala ole sellaisia että musta juuri hyötyä kriisitilanteissa olisi. Ellei nyt reserviläisiä ruveta tarviimaan johonkin.

    Jos olisi tilanne missä pitäisi valita saako hoitoa meikäläinen vai joku kriisitilanteessa hyödyllinen henkilö, niin täysin ilman mukinoita astuisin sivuun. On enemmistön etu että hoito- ja pelastushenkilökuntaa pysyy terveenä ja elossa.

    Äänestä

Ei jaksa tuollaisia miettiä.

Äänestä

ympäri maailman sairaaloihin on tuotu piikkejä ja jjos köyhä menee sairaalaan tai lääkäriin esim hänellä on varvas kipeä tai lapsella on urheilussa venähtänyt lihas niin lääkäri antaa piikin ja köyhä kuolee niin sanotaan korona vei tai poliisi tai metsästäjät joilla valkoinen nauha hihassa ja uhrilla reikä otsassa niin sanotaan hän sairastui koronaan ja kuoli koronaan oikeasti siinä on hhirvikiväärin luodin reikä

Äänestä

Ei tuollaisia tarvitse joutua miettimään jos nyt vaan kaikki noudattaa näitä rajoituksia, ei tule ruuhkaa teholle.

Äänestä

jan1 joutuisi mielisairaalaan ja hänelle selviää kun hänet riisutaa alasti kumpaa sukupuolta on eli joutuuko miesten vai naisten osastolle niin rupee outo paranemaan

Äänestä

Meinaat että pääsisit lastesi takia ohituskaistalle?

Asian vierestä?

Äänestä
  • Mun lapsista viimeinenkin on saavuttanut täysi-ikäisyyden, joten se tuskin paljoa vaikuttaa.

    Ehkä kymmenen vuotta sitten kun olin nelikymppinen ja lapset molemmin puolin kymmentä, olisin voinut päästä.

    Ohituskaistalle pääsyä voisi helpottaa myös olla ministeri .

    t: ap

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mun lapsista viimeinenkin on saavuttanut täysi-ikäisyyden, joten se tuskin paljoa vaikuttaa.

    Ehkä kymmenen vuotta sitten kun olin nelikymppinen ja lapset molemmin puolin kymmentä, olisin voinut päästä.

    Ohituskaistalle pääsyä voisi helpottaa myös olla ministeri .

    t: ap

    No enpä usko että jokaisen sairastuneen kohdalla mitään palaveria pidettäisiin ja mahdollisten lasten ikiä, työuraa yms mietittäisiin.. Iän perusteella nyt jotain mahdollista jakoa voisi ollakin..

    Äänestä

Kyllä se nyt vaan näin on, että jos tilanne menee oikein pahaksi, täytyy hoitaa ensiksi ne, joilla on parhaat mahdollisuudet selvitä.

Äänestä
  • Tietenkin. Luulisi tämän olevan itsestäänselvyys mutta eipä näemmä vaan kaikille ole...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tietenkin. Luulisi tämän olevan itsestäänselvyys mutta eipä näemmä vaan kaikille ole...

    Jokainenhan luulee olevansa ainutlaatuinen ja oikeutettu menemään jonon ohi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jokainenhan luulee olevansa ainutlaatuinen ja oikeutettu menemään jonon ohi.

    Onneksi ei nyt sentään ihan jokainen. Useimmat tuntuvat haluavan nyt puhaltaa yhteen hiileen ja toimia järkevästi.

    Äänestä

Miten toiselle aviopuolisiolle kun toinen poistetaan maailmnkaikkeudesta?

Äänestä

Mistä syystä sie tehohoitoa tarvitset?

Mie oon ainnai vapaaehtosesti sinkku ja jos sairadtan niin ossoon kyllä ite hoitoo

Vielä ei oo toistaseks kuolemansairautta tullunna

Äänestä

Se on sillai ,että jos on kyllästynyt jo valmiiks perhe-elämään niin mikäpä sen ihanampee kuin olla vapaa ja niisknyyh vaivoja ja kipuja

Äänestä

Filippiiniläinen lääkäri tuossa kertoi heille tuovan korkeassa asemassa oleva asiakas mukanaan "hoitosuosituksia" vielä korkeammassa asemassa olevilta. Rehellinen asioista suoraan puhuva lekuri sielläpäin.

Hoitolaitoksissa Suomessa pitäisi olla huoneentaulu, jossa kerrotaan ministereitä ja kansanedustajia palveltavan viimeisinä.

Lääkäri käyttää Suomessa hengityssuojainta malli Sipilä aivan samoin kuin jermu taisteli talvisodassa siviiliasussaan kokardi karvalakissa ja leijonasolki vyössä, eli asepuvussa malli Cajander.

Äänestä

Köyhimmät ja rumimmat ei saa hoitoa jos saatte koronan. Kyllä ne katsoo vero tiedoista kuka on työtön ja kuka maksaa veroja ja sen perusteella valitsevat kenelle annetaan hengityskone käyttöön.

Äänestä

Tehohoitoyksikön hoitaja tiedustelee sinkulta, paljonko sinulla on huoltovelvollisia?

Sinkku vastaa: -ei ole.

Hoitaja ilmoittaa, että tuolla takaosassa on osasto, jossa käsitellään kaltaisesi tapaus (ilman tehohoitoa).

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Onko varsinkin vapaaehtoisesti sinkuksi jääneet miettineet, miten heidän kävisi jos joudutaan ruveta valitsemaan tehohoitoa saavia?

Jos vierekkäin on henkilö, jolla on vaimo ja alaikäisiä huollettavia tai sinkku, niin kumman arvelet saavan tehohoitopaikan?

Kannattaa siis pestä kädet ja pysyä poissa Pataässästä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu