Koronatoimien hinta noin 10 mrd euroa

Ei vittujen kevät, sillä olis varmaan hankkinu 5 miljoonaa potilaspaikkaa hengityskoneineen!
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ihan vertailun vuoksi : "Alkoholinkäyttö aiheuttaa yhteiskunnalle välittömiä ja välillisiä kustannuksia. Välittömiä kustannuksia syntyy esimerkiksi järjestyksenpidosta, sosiaalihuollosta sekä erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon vuodeosastohoidosta ja avohoidosta.

Välillisiksi kustannuksiksi voidaan laskea alkoholiehtoisten kuolemien ja työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymisten aiheuttamat tuotantopanosmenetykset sekä työntekijöiden sairauspoissaolojen aiheuttamat menetykset työajassa.

Välillisiä kustannuksia on viimeksi tarkasteltu erillistutkimuksessa vuoden 2012 tietojen pohjalta. Silloin alkoholinkäyttö maksoi yhteiskunnalle vähintään runsaat kaksi miljardia euroa. Tuotanto- ja työpanosmenetysten sekä työntekijöiden sairauspoissaolojen aiheuttamien työajan menetysten laskennalliset kustannukset olivat liki 940 miljoonaa euroa.

Valtaosa välittömistä haittakustannuksista lankeaa julkisen sektorin maksettaviksi. Vuonna 2016 alkoholinkäytön välittömät kustannukset olivat noin 870 miljoonaa euroa. Julkisen sektorin maksettavaksi tuli tästä noin 664 miljoonaa euroa. Sosiaaliturvan piiriin kuuluvat haittakustannukset muodostivat 42 prosenttia julkiselle sektorille aiheutuvista kustannuksista, yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpito 44 prosenttia ja terveydenhuolto noin 15 prosenttia. "

Mutta kukaan ei valita.

Äänestä
  • Ja lisään vielä että täma siis vuodessa. Kun suomalaisten alkoholinkulutuksen tietää, syntyy tästä todella mittava summa esim. viidessä. kymmenessä vuodessa. Ja loppuahan sille ei tule, se on taivahan varmaa.

    Äänestä

Vanhuus on sellainen sairaus joka aiheuttaa paljon menoja valtiolle.

Niin tuossahan ei oikein ole mitään järkeä tukea yrityksiä toimeentulotuella, kuin joo neuvostoliittolaista toimintaa, kyllä yrityksen pitäisi omin voimin pystyä elämään, muuten on aika sairas firma.

Jos yritys ei pysty tuottamaan voittoa niin mikä se sitten on? Ei ainakaan mikään markkinatalouteen kuuluva yritys ole, sitten.

Äänestä
  • Joo kyllähän firmat yleensäkin pystyvät ilman asiakkaita olemaan! Niinhän ne pyörivät. Onko teillä mitään käsitystä mitä nämä rajoitukset on käytännnössä tarkoittaneet monile yrityksille?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Ei vittujen kevät, sillä olis varmaan hankkinu 5 miljoonaa potilaspaikkaa hengityskoneineen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu