"kunpa vain selviäisi tästäkin"?

Ihmisille on hirveän tärkeää että selviäisi vain nyt tästä kulkutaudista joka kaataa kansaa. Se on tietenkin hyvä ja inhimillinen toive jonka tietenkin soisi jokaisen kohdalla toteutuvan, mutta ajatellaanpa asiaa vähän syvällisemmin:

'Onhan se jo nähty tuhannekin kertaa että kuoleman vaarassa oleva ihminen, jos se saa nk. "lisäaikaa", niin kuinkahan moni osaa käyttää tuon annetun "lisäaikansa" oikein? Siis ottakaa hu8omioon rakkaat ihmispoloiset että kuinka lyhyestä ajasta koko ihmiselämäss ylipäätäänkin on kysymys: muutama kymmen vuotta ja sitten se on loppu! Tämmöiset "lisäajat" on siitä yleensä n. 10-15 % luokkaa sillä tavallisimmin nämä tilanteet sattuvat jo ikääntyneemmän kohdalle kuin nuorten. Ei siis ole paljostakaan kysymys mutta tottakai!! on luonnollista ja toivottavaa saada sitä, koska kukapa haluaisi kuolla? Ainakaan ns. ennen aikojaan? En usko että kukaan! Joka muuta väittää, vaöehtelee joko itselleen tai näyttelee muille.

Mutta jos ihminen käyttää tuon armosta saadun lyhyen "lisäaikansakin" jumalattomuudessa kieltäjänä eläen, niin mitä se hyödyttää ihmistä elää muutama vuosi pitempään ja mennä kuitenkin helvettiin iäisyydeksi jumalankieltäjänä? Eivätkö ihmiset ymmärrä kuinka suuresta asiasta elämässä on kysymys kun eivät arbvosta sitä' Jumalan armolahjana?

Jos ihminen ei tee parannusta edes "lisäajalla" niin eikö hän ole kuluttanut sitä hukkaan? Mitä se hyödyttää häntä? Suuren surun hän vain jättää omaisilleen joiden on jäätävä epävarmuuteen siitämiten tämän iäisyyden kohdalla oikein kävi. Jos hän on niin mieltä vailla ettei ymmärrä itseään ajatella niin ajattelisi edes omaisiaan millaisen tuskan hän jättää heille.

Kyllä jumalattomaksi tiedetyn hautajaisissa on aina synkkä ja ahdistava tunnelma. Ikäänkuin oltaisiin toivoa vailla ja niinhän se onkin; -ei ole mitään toivoa ulkopuolella Jeesuksen Kristuksen evankeliumin. On pelkkää kadotusta, pimeyttä ja itkunsekaista ahdistusta. Kuolema on hirviö joka repäisee sinut elävien maasta ja syöksee iäiseen kadotukseen jollei kätesi ole Jeesuksen kädessä!
3856
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 38

Vanhimmat

Näinpä! Jos ajatellaan mikä on ihmisen pahin mitä sille voi tapahtua niin ei se ole mikään inhimillinen kärsimys täällä maanpäällisessä elämässä vaan se on kuolema, sillä kuolema päättää lopullisesti armonajan. Etsikonaika on silloin loppuun käytetty eikä sitä enää ole. Silloin ei enää ole tehtävissä mitään eikä auta vaikka pappi kuinka rukoilisi.

Ihmisne Pojalla on valta antaa syntejä anteeksi MAAN päällä! On säädetty että kerranihmisen on kuoleminen mutta sen jälkeen tulee tuomio!

Rukoilkaa siis parannuksen armoa ja anteeeksiantamuksen osallisuuteen pääsemistä vielä eläessänne että pääsisitte uskosta osalliseksi ja välttäisitte rangaistuksen joka synneistänne seuraa. Kaikki syntisi seuraavat mukanasi. Eivät ne ole mihinkään hävinneet vaan kaikki on kirjaan kirjoitettuna Jumalan luona ylhäällä taivaassa ja ne todistavat että ilman Jeesuksen armoa olet kadotuksen oma! Rukoile ja kadu syntejäsi anteeksi anoen kun vielä on se aika.

"Etsikää Herraa silloin, kun hänet löytää voidaan; huutakaa häntä avuksi, kun hän läsnä on. Jumalaton hyljätköön tiensä ja väärintekijä ajatuksensa ja palatkoon Herran tykö, niin hän armahtaa häntä, ja meidän Jumalamme tykö, sillä hänellä on paljon anteeksiantamusta. (Jes. 55:6-7)

Äänestä
  • Ei tässä muuta voi ajatella kuin että selviäisi tästä. Espanjassa kuoli nyt vähemmän: 815 päivässä suunnilleen

    Äänestä

"Kyllä jumalattomaksi tiedetyn hautajaisissa on aina synkkä ja ahdistava tunnelma. "

Ateisti-isäni hautajaisissa oli paras tunnelma ikinä.

2Äänestä
  • Outoja ennakkoluuloja ateisteja kohtaan esiintyy aloituksessa, ehkä tahallistakin tietämättömyyttä.

    1Äänestä

  • Onhan monesti on myös nähty miten paatuneita jumalattomat lähiomaiset voivat olla, niin että he työntävät pois mielestään kuoleman pelon ja pitävät väkinäistä, näyteltyä iloa joka perustuu väärään ja petolliseen rauhan tunteeseen.

    Nyt oli puhe siitä aidosta turvasta ja rauhasta joka KESTÄÄ! ja kestää myös kuoleman rajan yli, eilkä perustu pettävään valheeseen.

    Olisiko tässä sinulle ajattelemisen aihetta? Ainakin pitäisi olla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onhan monesti on myös nähty miten paatuneita jumalattomat lähiomaiset voivat olla, niin että he työntävät pois mielestään kuoleman pelon ja pitävät väkinäistä, näyteltyä iloa joka perustuu väärään ja petolliseen rauhan tunteeseen.

    Nyt oli puhe siitä aidosta turvasta ja rauhasta joka KESTÄÄ! ja kestää myös kuoleman rajan yli, eilkä perustu pettävään valheeseen.

    Olisiko tässä sinulle ajattelemisen aihetta? Ainakin pitäisi olla.

    varsinkin amerikasta on nähty dokumentteja jumalattomien järjestäöäsmistä hautajaisista jotka ovat kuin jotain irvokasta helvetin syvyydestä noustua näytelmää jonka ohjaajana on saatana valheen isä itse. Niissä ilakoidaan, käyttäydytään jumalattomasti, kuin jossain peijaisissa.

    Mutta mieli muuttuu kun astutaan itse rajan yli. Se on yksi mikä on varma!

    Jokaisella!

    Kaikki päättyy kuolemaan, joka on jokaisella edessä. Turha siihen on muuta ympätä.

    1Äänestä

  • torre12 kirjoitti:

    Kaikki päättyy kuolemaan, joka on jokaisella edessä. Turha siihen on muuta ympätä.

    SeIIainen mielipide.

    Äänestä

  • Ei hän ainakaan taivaan portteja päässyt kolkuttelemaan, kun ei itse sellaista asiaa itselleen hyväksynyt. Jumala kunnioittaa ihmisen tahtoa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onhan monesti on myös nähty miten paatuneita jumalattomat lähiomaiset voivat olla, niin että he työntävät pois mielestään kuoleman pelon ja pitävät väkinäistä, näyteltyä iloa joka perustuu väärään ja petolliseen rauhan tunteeseen.

    Nyt oli puhe siitä aidosta turvasta ja rauhasta joka KESTÄÄ! ja kestää myös kuoleman rajan yli, eilkä perustu pettävään valheeseen.

    Olisiko tässä sinulle ajattelemisen aihetta? Ainakin pitäisi olla.

    Ei ole minulle mitään ajattelemisen aihetta. Isäni hautajaisissa ei ollut mitään väkinäistä ja näyttelyn iloa. Sen sijaan mummoni (harras uskova) hautajaisissa oli tylsää ja aika väkinäistä.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Outoja ennakkoluuloja ateisteja kohtaan esiintyy aloituksessa, ehkä tahallistakin tietämättömyyttä.

    Hurmoksellinen uskonvarmuus on kuin itsensä parodiaa. Kun sen puitteissa voi esittää mitä tahasa järjetöntä höpinää asioista, joista kukaan ei oikeasti tiedä mitään, niin miksipä ei sitten samalla esittäisi harhakuvitelmiaan vaikkapa ateisteista olettaen, ettei yksikään ateisti muka itse tietäisi paremmin miten asia omalla kohdallaan on.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    SeIIainen mielipide.

    Hih hih hah hah!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onhan monesti on myös nähty miten paatuneita jumalattomat lähiomaiset voivat olla, niin että he työntävät pois mielestään kuoleman pelon ja pitävät väkinäistä, näyteltyä iloa joka perustuu väärään ja petolliseen rauhan tunteeseen.

    Nyt oli puhe siitä aidosta turvasta ja rauhasta joka KESTÄÄ! ja kestää myös kuoleman rajan yli, eilkä perustu pettävään valheeseen.

    Olisiko tässä sinulle ajattelemisen aihetta? Ainakin pitäisi olla.

    Näyttää nyt kovasti siltä, että yrität projisoida omaa kuolemanpelkoasi muihin. Ja kun koet epävarmuutta valitsemasi pelonhillintäkeinon suhteen, niin koetat kääntää senkin asian jotenkin muiden viaksi, että muut ovat väärässä kun sivuuttavat pelkonsa eivätkä pelkää tarpeeksi.

    Sitten turvasta joka kestää. Joo, kuolleena ollessa on varmaan hyvin rauhallista, kun ei kerran koe enää mitään, koskaan. Mutta sen nimittäminen turvaksi on tyhjänpäiväistä, eikä se tarkoita mitään. Ja on naurettavaa, että teeskentelet tietäväsi, ettei uskomuksesi perustu valheeseen. Ethän sinä sitä tosiasiassa yhtään mistään voi tietää, vaan voit vain uskoa.

    Tuossapa oli minulle ajattelemisen aihetta kyllä, koska minä tosiaan ajattelen läpi asiat mitä muut kirjoittavat. Sinä näköjään et ole ajatellut läpi sitä, mitä peräti itse kirjoitat, kun kerran päästelet läpi tuommoisia höpöjuttuja. Että mietihän seuraavaa kertaa ennen, että kenen pitäisi ja mitä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    varsinkin amerikasta on nähty dokumentteja jumalattomien järjestäöäsmistä hautajaisista jotka ovat kuin jotain irvokasta helvetin syvyydestä noustua näytelmää jonka ohjaajana on saatana valheen isä itse. Niissä ilakoidaan, käyttäydytään jumalattomasti, kuin jossain peijaisissa.

    Mutta mieli muuttuu kun astutaan itse rajan yli. Se on yksi mikä on varma!

    Jokaisella!

    Ja mihinkäs tämä varmuutesi perustuu? Kai sinä ymmärrät, että jos puhut jostain kuin se olisi nähdäksesi tosiasia, niin sinun pitäisi perustella väitteesi jollain objektiivisesti hyväksyttävissä olevalla seikalla. Pelkkä uskomus on vain uskomus, ja sen toteaminen sellaisenaan on OK. Mutta se ei ole OK, että väittää uskomustaan varmaksi tosiasiaksi, koska sitten tulee valehdelleeksi, mikäli ei samalla tule osoittaneeksi, että se mitä varmaksi on väitetty, myös varmaa on.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hurmoksellinen uskonvarmuus on kuin itsensä parodiaa. Kun sen puitteissa voi esittää mitä tahasa järjetöntä höpinää asioista, joista kukaan ei oikeasti tiedä mitään, niin miksipä ei sitten samalla esittäisi harhakuvitelmiaan vaikkapa ateisteista olettaen, ettei yksikään ateisti muka itse tietäisi paremmin miten asia omalla kohdallaan on.

    "miksipä ei sitten samalla esittäisi harhakuvitelmiaan vaikkapa ateisteista olettaen, ettei yksikään ateisti muka itse tietäisi paremmin miten asia omalla kohdallaan on."

    Samaa vikaa löytyy joistakin ateisteistakin. Tälläkin palstalla esitetään mikä kumallisempia oletuksia uskosta ja uskovaisista.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    varsinkin amerikasta on nähty dokumentteja jumalattomien järjestäöäsmistä hautajaisista jotka ovat kuin jotain irvokasta helvetin syvyydestä noustua näytelmää jonka ohjaajana on saatana valheen isä itse. Niissä ilakoidaan, käyttäydytään jumalattomasti, kuin jossain peijaisissa.

    Mutta mieli muuttuu kun astutaan itse rajan yli. Se on yksi mikä on varma!

    Jokaisella!

    Vierasta minulle. Vaikka USA:ssa 15 v asuin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "miksipä ei sitten samalla esittäisi harhakuvitelmiaan vaikkapa ateisteista olettaen, ettei yksikään ateisti muka itse tietäisi paremmin miten asia omalla kohdallaan on."

    Samaa vikaa löytyy joistakin ateisteistakin. Tälläkin palstalla esitetään mikä kumallisempia oletuksia uskosta ja uskovaisista.

    Tuohon voi olla syynä se, että uskovaiset ovat ihan itse antaneet esimerkillään syytä. Sen sijaan nuo väitteet ateistien hautajaisista olivat hevonpaskaa. Olen vahtimestarin toimessa ollut saattamassa hautaan keskivertoihmistä enemmän porukkaa, ja nähnyt monenmoisia tilaisuuksia mitä nyt ihmisiä ehtii tavata kappelilta haudalle. Siinä saattaessahan ei paljoa jutella, mutta ihmisiä kyseisessä toimessa ylipäätään tarkkailemalla kyllä voin sanoa saaneeni ihan kattavan käsityksen surusta. Eivätkä ne ilmiselvien ateistien tilaisuudet ole olleet sellaisia kuin täällä joku aivan selvästi silkkaa vittumaisuuttaan provosoiden väitti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei ole minulle mitään ajattelemisen aihetta. Isäni hautajaisissa ei ollut mitään väkinäistä ja näyttelyn iloa. Sen sijaan mummoni (harras uskova) hautajaisissa oli tylsää ja aika väkinäistä.

    Se oli varmaan vain sunulla, koska olet niin vastahakainen kristinuskoa kohtaan. Sanotaanhan Raamatussakin etteivät jumalattomat kestä tuomiolla eivätkä syntiset vanhurskasten seuraa.

    Olen kyllä useinkin huomannut että ei tarvitse olla kun vaikkapa ristiäiset niin jumalattomat ihmiset ovat kuin tulisilla hiilillä ja kuin vankeina koko sen ajan minkä pappi on seurassa. Varmaan se johtuu siitä kun pitää yrittää kohteliaisuuden takia pidättää ne perkeleet sisällään ja rienaavan hengen joka vaatii aivan vieroitusoireisiin saakka pilkkaamaan ja elämään jumalattomasti. Saman olen nähnyt usein kirkkohäissä ja konfirmaatioissa kun jumalattomat ihmiset kiemurtelevat kaiken aikaa niinkuin käärmeet tulessa kun joutuvat elämästään tunnin istumaan aloillaan ja kuulemaan sanaa.

    Oletko miettinyt että siksi varmaan sinulla oli "tylsää" uskovaisten hautajaisissa? Sinun ruumiisi ja henkesi on niin musta ja kipeä että se vieroksuu ja hylkii kaikkea hyvää ja oikeata niinkuin olisi joku riivaajahenki sisälläsi joka pyrkii pakoon.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuohon voi olla syynä se, että uskovaiset ovat ihan itse antaneet esimerkillään syytä. Sen sijaan nuo väitteet ateistien hautajaisista olivat hevonpaskaa. Olen vahtimestarin toimessa ollut saattamassa hautaan keskivertoihmistä enemmän porukkaa, ja nähnyt monenmoisia tilaisuuksia mitä nyt ihmisiä ehtii tavata kappelilta haudalle. Siinä saattaessahan ei paljoa jutella, mutta ihmisiä kyseisessä toimessa ylipäätään tarkkailemalla kyllä voin sanoa saaneeni ihan kattavan käsityksen surusta. Eivätkä ne ilmiselvien ateistien tilaisuudet ole olleet sellaisia kuin täällä joku aivan selvästi silkkaa vittumaisuuttaan provosoiden väitti.

    70 prosenttia meistä ei ole uskovia.

    Oletko sen havainnut työssäsi?

    Äänestä

Vielä tärkeämpää on tehdä turhia aloituksia tänne Suomi24:lle minkä tämänkin aloittaja on huomannut!

Äänestä

Juu, te sairaat tarvitsette parannusta, mutta me terveet ei tarvita.

Sehän lukee jopa Raamatussakin.

Äänestä
  • Osuitpa kerrankin naulankantaan!

    Äänestä

Meillähän on yksi luotettava todistus rajan toiselta puolen:

Luukkaan evankeliumi, luku 6:

"Niin tapahtui, että köyhä kuoli, ja enkelit veivät hänet Aabrahamin helmaan. Ja rikaskin kuoli, ja hänet haudattiin.

Ja kun hän nosti silmänsä tuonelassa, vaivoissa ollessaan, näki hän kaukana Aabrahamin ja Lasaruksen hänen helmassaan. Ja hän huusi sanoen: 'Isä Aabraham, armahda minua ja lähetä Lasarus kastamaan sormensa pää veteen ja jäähdyttämään minun kieltäni, sillä minulla on kova tuska tässä liekissä!' Mutta Aabraham sanoi: 'Poikani, muista, että sinä eläessäsi sait hyväsi, ja Lasarus samoin sai pahaa; mutta nyt hän täällä saa lohdutusta, sinä taas kärsit tuskaa. Ja kaiken tämän lisäksi on meidän välillemme ja teidän vahvistettu suuri juopa, että ne, jotka tahtovat mennä täältä teidän luoksenne, eivät voisi, eivätkä ne, jotka siellä ovat, pääsisi yli meidän luoksemme.' Hän sanoi: 'Niin minä siis rukoilen sinua, isä, että lähetät hänet isäni taloon. - sillä minulla on viisi veljeä - todistamaan heille, etteivät hekin joutuisi tähän vaivan paikkaan'. Mutta Aabraham sanoi: 'Heillä on Mooses ja profeetat; kuulkoot niitä'. Niin hän sanoi: 'Ei, isä Aabraham; vaan jos joku kuolleista menisi heidän tykönsä, niin he tekisivät parannuksen'. Mutta Aabraham sanoi hänelle: 'Jos he eivät kuule Moosesta ja profeettoja, niin eivät he usko, vaikka joku kuolleistakin nousisi ylös'."

Äänestä
  • Eihän tuollainen fiktio mikään luotettava todistus ole.

    Äänestä

  • Ja ihan totta? Saanen vahvasti epäillä.

    Äänestä

  • torre12 kirjoitti:

    Ja ihan totta? Saanen vahvasti epäillä.

    SeIlainen mieIipide.

    Äänestä

"Jos he eivät kuule Moosesta ja profeettoja, niin eivät he usko, vaikka joku kuolleistakin nousisi ylös'."

Jeesus sanoi noin aikoinaan juutalaisille. Nyt sana olisi ihmisille, että jos he eivät usko Vapahtajaansa Jeesukseen Kristukseen ja hänen kuolemaansa, niin on aivan sama mitä merkkejä ja ihmetekoja tapahtuisi. Eivät he kuitenkaan uskoisi.

Äänestä
  • Jos jotain tapahtuisi. Mutta ei koskaan.

    Raamatussa sentään annettiin merkiksi veden tuleminen vuorelta. No sitä kai tapahtuu muutenkin

    Äänestä

Selviäminen on ohjelmoitu niin ihmisen, eläinten, kasvien kuin virustenkin soluihin.

Äänestä
  • Ensinnäkään ei ole mitään todisteita siitä, että olisi ohjelmoitu. Toisaalta herää kysymys; mitä varten bakteerit ja virukset olisi suunniteltu ylipäätään? Kreationismipalstan amatooriapologeetta ja wannabepseudotieteilijä ROT teeskentelee, että virukset olisi luotu pitämään bakteerit kurissa. Se, että virukset olisivat luotu bakteereita rajoittaviksi patogeeneiksi olisi periaatteessa OK ajatus, mutta miksi bakteerit on luotu? Miksei niitä ole luotu pysymään kurissa itsekseen? Miksi niin virukset kuin bakteeritkin ovat patogeenisia monille muille organismeille? Jos tämä olisi, kuten kreationistit usein esittävät, jonkinlaisen luomakunnanlaajuisen rappeutumisen syytä, niin mitä ne tekivät ennen rappeutumista? Miksi koko luomakunta edes rappeutuu? Loppujenlopuksi jokaisen itselleen rehellisen täytyy tajuta, ettei uskonnollis-pseudotieteellinen spekulatio johda mihinkään. Voi uskoa jos siltä tuntuu, että tarvetta on, mutta järkeillä sitä on ihan turhaa yrittää.

    Äänestä

  • Sitä paitsi viruksilla ei ole soluja.

    Äänestä

Niin, nyt oleva totaalinen aika on etsikkoaikaa. Jumala yksin on armollinen.

Äänestä
  • En ole huomannut etsikkoaikaa.

    Taidat olla huumeissa.

    Jumala on Raamatussa tappaja ja rangaistusten määrääjä. Onko hän nykyään armollinen?

    Äänestä

  • torre12 kirjoitti:

    En ole huomannut etsikkoaikaa.

    Taidat olla huumeissa.

    Jumala on Raamatussa tappaja ja rangaistusten määrääjä. Onko hän nykyään armollinen?

    Ei vaan sinä oIet.

    Äänestä

Täällä tulimeressä on koronan kanssa ihana kylpeä.

Äänestä
  • Siis ne jotka henkiin jää.

    Äänestä

Olen aina ollut Zeuksen oma sillä hän salamallaan tuhoaa kaikki muut viimeistään tuonelan portilla.

Äänestä

"Kyllä jumalattomaksi tiedetyn hautajaisissa on aina synkkä ja ahdistava tunnelma. "

Ei ollut jumalattoman isäni hautajaisissa lainkaan synkkää ja ahdistavaa mutta ei pappiakaan tunnelmaa pilaamassa. 😂

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Ihmisille on hirveän tärkeää että selviäisi vain nyt tästä kulkutaudista joka kaataa kansaa. Se on tietenkin hyvä ja inhimillinen toive jonka tietenkin soisi jokaisen kohdalla toteutuvan, mutta ajatellaanpa asiaa vähän syvällisemmin:

'Onhan se jo nähty tuhannekin kertaa että kuoleman vaarassa oleva ihminen, jos se saa nk. "lisäaikaa", niin kuinkahan moni osaa käyttää tuon annetun "lisäaikansa" oikein? Siis ottakaa hu8omioon rakkaat ihmispoloiset että kuinka lyhyestä ajasta koko ihmiselämäss ylipäätäänkin on kysymys: muutama kymmen vuotta ja sitten se on loppu! Tämmöiset "lisäajat" on siitä yleensä n. 10-15 % luokkaa sillä tavallisimmin nämä tilanteet sattuvat jo ikääntyneemmän kohdalle kuin nuorten. Ei siis ole paljostakaan kysymys mutta tottakai!! on luonnollista ja toivottavaa saada sitä, koska kukapa haluaisi kuolla? Ainakaan ns. ennen aikojaan? En usko että kukaan! Joka muuta väittää, vaöehtelee joko itselleen tai näyttelee muille.

Mutta jos ihminen käyttää tuon armosta saadun lyhyen "lisäaikansakin" jumalattomuudessa kieltäjänä eläen, niin mitä se hyödyttää ihmistä elää muutama vuosi pitempään ja mennä kuitenkin helvettiin iäisyydeksi jumalankieltäjänä? Eivätkö ihmiset ymmärrä kuinka suuresta asiasta elämässä on kysymys kun eivät arbvosta sitä' Jumalan armolahjana?

Jos ihminen ei tee parannusta edes "lisäajalla" niin eikö hän ole kuluttanut sitä hukkaan? Mitä se hyödyttää häntä? Suuren surun hän vain jättää omaisilleen joiden on jäätävä epävarmuuteen siitämiten tämän iäisyyden kohdalla oikein kävi. Jos hän on niin mieltä vailla ettei ymmärrä itseään ajatella niin ajattelisi edes omaisiaan millaisen tuskan hän jättää heille.

Kyllä jumalattomaksi tiedetyn hautajaisissa on aina synkkä ja ahdistava tunnelma. Ikäänkuin oltaisiin toivoa vailla ja niinhän se onkin; -ei ole mitään toivoa ulkopuolella Jeesuksen Kristuksen evankeliumin. On pelkkää kadotusta, pimeyttä ja itkunsekaista ahdistusta. Kuolema on hirviö joka repäisee sinut elävien maasta ja syöksee iäiseen kadotukseen jollei kätesi ole Jeesuksen kädessä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu