Perinteinen mämmi laitetaan tehoimeltämällä sähkölieden uunissa.
Mämmin valmistus on vähän kuin imelletyn perunalaatikon teko, se on aikaa vievää puuhaa, mutta tällä ohjeella helppoa.
Perinteiseen vanhan ajan mämmiin ei lisätä sokeria eikä siirappia, se valmistuu helposti huokeista aineista, mämmimaltaista, jauhosta ja vedestä sekä kevyt ripaus suolaa. Voi maustaa esimerkiksi jauhetulla pomeranssinkuorella.
Kaiken maailman kikat ja konstit unohdetaan ja tehdään ohjeen mukaan.
Perinteistä mämmiä ei makeuteta siirapilla eikä sokerilla. Makeus saadaan imeltämällä.
Näistä mämmi valmistuu:
4 litraa vettä
650 g maltaita
1,2 kg Ruisjauhoja
1 tl suolaa
2 rkl jauhettua pomeranssin kuorta
Pinnalle paiston aikana 2-4 kertaa pirskotellen vettä
Valmistusohje tehoimeltämällä:
1. Kuumenna vesi uunin kestävässä kattilassa 74-76 asteeseen. Jos sinulla ei ole lämpömittaria, keitä 3½ litraa vettä kiehuvaksi ja lisää siihen ½ litraa kylmää vettä.
2. Sekoita kaikki maltaat ja jauhot kattilassa huolellisesti koko vesimäärään notkeaksi puuroksi. EI SUOLAA TÄSSÄ VAIHEESSA. Seoksen lämpötila laskee tässä vaiheessa itsestään vähän. Laita kattila 65–70 asteiseen sähkölieden uuniin imeltymään 3–4 tunniksi. Kun uunin lämpötila on noin 70 astetta, niin soseen lämpötila pyysyy noin 64-67 asteisena.
3. Nosta kattila imeltymisen jälkeen liedelle, lisää pomeranssinkuorijauhe ja suola ja kuumenna varovasti ja huolellisesti sekoittaen kiehuvaksi. Siirrä seos sivuun ja anna tekeytyä noin 15 minuuttia.
4. Laita mämmiseos uunivuokaan (-kiin). Paista mämmi 120–130 asteisessa uunissa 3–4 tuntia. Sivele paistamisen aikana mämmivuokien pinnalle muutamia kertoja pirskottamalla vähän vettä, tämä vähentää mämmin kuorettumista.
Mämmi on parhaimmillaan, kun sen saa tekeytyä viileässä ainakin 3 päivää.
Nauti mämmi maidon, kerman, vaniljakastikkeen tai jäätelön kanssa. Kun mämmiä ei ole makeutettu siirapilla eikä sokerilla, niin siihen voi lisätä lautaselle hyvällä omallatunnolla sirotesokeria makeutta antamaan.
Laita mämmi tehoimeltämällä
Anonyymi
0
74
Luetuimmat keskustelut
- 1901831
Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.116967Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo125897En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58755Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset210704- 135656
- 59650
Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä21614Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus57592- 38568