Miten eroan ja miten siitä eteenpäin?

Olen ollut n. vuoden yhdessä miehen kanssa. Tämän miehen käytöstapoihin on usein on kuulunut: Katoilu, saattaa kadota ilmoittamatta 1-3 päiväksi ja häneen ei saa mitään yhteyttä, aggressiivisuus ja pahaa henkistä väkivaltaa eri tavoilla. Kuitenkin olen aina häneen uskonut ja luottanut, että kyllä hän siitä muuttuu. Olen yrittänyt auttaa häntä kaikin tavoin. Usein jos hän on tehnyt minulle pahaa, tilanne on kääntynyt niin, että minä lohdutan häntä. Aina kun olen saanut paniikkikohtauksen niin mieheni ei ole koskaan auttanut minua vaan on haastanut riitaa, huutanut, mitätöinyt, ei ole antanut minun yrittää rauhoittua vaikka olen sitä pyytänyt ja lopulta jättänyt minut lojumaan hädässä ja lähtenyt pois. Pelkään aina, kun hän katoaa, että hän tekisi itselleen jotain. Sitten mies on palannut 1-3 päivän kuluttua takaisin ja käyttäytynyt kuin mitään ei olisi tapahtunut. Ja sama kierre alkaa taas alusta. Mies on myös älyttömän hidas ja aikaansaamaton asioissaan ja pettää lupauksiaan. Joskus kun olen hänen äidilleen kertonut hänen käyttäymisestä niin hänen äiti on vain vastannut, että muka ihan normaalia, kyllä se siitä, se on isähänsä tullu. Voin kyllä sanoa, että ei oo normaalia! Tässä on nyt vain se ongelma, että miten eroan. Eroaminen on minulle todella hankalaa, koska itselläni ei ole mitään tukiverkkoa ympärilläni, vanhempani eivät ole elossa, en omista ystäviäkään, eikä sukulaiset ole osa elämääni. Yksin oleminen on minulle hyvin vaikeaa ja sitten aina päädyn vain tyytymään meiheeni ja sama homma jatkuu ja saan uusia traumoja. Käyn viikottain psykoterapiassa juttelemassa, mutta se apu ei riitä minulle. Eroamiseen auttaisi paljonkin se, että tietäisin etten jäisi täysin yksin... mutta se ei varmaan ole mahdollista.

Mitä teen?
14<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Älä nyt tee äkkinäisiä päätöksiä. Yritä vain edelleen kestää, niin miehesi muuttuu kyllä. Olettehan olleet vasta vuoden yhdessä. Mitä pidemmälle yhdessäolo jatkuu, niin sitä onnellisimpia tulette olemaan.

Käythän psykoterapiassakin keskustelemassa ja siitäkin saat tukea tilanteesesi, joka nyt vaikuttaa hankalaltakin, mutta muuttuu varmasti vuosien myötä parempaan suuntaan. Joku päivä huomaat olevasi hyvin onnellinen ihanan miehesi kanssa.

Äänestä
  • Et voi olla tosissasi.

    Aloittajalle sanoisin, että juokse niin kun pystyt. Miehesi ei muutu vaan menee pahemmaksi, ainakin, jos ei hanki apua ongelmiinsa.

    Sitä en tiedä, että miten pääsisit irti miehestäsi. Ehkäpä terapeuttisi osaisi auttaa.

    Äänestä

  • Oliko trolli?

    Äänestä

  • Yogamies kirjoitti:

    Et voi olla tosissasi.

    Tarkotin tolle ekalle kommentoijalle siis

    Äänestä

  • Yogamies kirjoitti:

    Et voi olla tosissasi.

    Aloittajalle sanoisin, että juokse niin kun pystyt. Miehesi ei muutu vaan menee pahemmaksi, ainakin, jos ei hanki apua ongelmiinsa.

    Sitä en tiedä, että miten pääsisit irti miehestäsi. Ehkäpä terapeuttisi osaisi auttaa.

    sarkasmin tunnistaminen hankalaa vai?

    Äänestä

  • timitys kirjoitti:

    sarkasmin tunnistaminen hankalaa vai?

    Tässä tapauksessa kyllä, kun kommentoija ei ollut pistänyt edes mitään hymiötä.

    Äänestä

Tätä se on kun ihminen ei osaa tai halua olla yksin!

Mutta yksinkertainen neuvo aloittajalle. Hommaa itsellesi toinen asunto ja muuta sinne yksin. Tai häädä mies nykyisestä kodistasi, ellei se ole hänen omistuksessaan.

Hyvin usein on valitettavasti niin, että se joka ei osaa olla yksin, ei löydä hyvää kumppania koskaan.

Äänestä

Etsi itsellesi edullinen asunto jostain, jos nykyinen miehesi on agressiivinen, ajoita muutto ajankohtaan, kun on näitä 1-3 pv hummaus reissuja? Hanki asunto paikasta, josta sinua vaikeampi löytää. Mainitsemasi tilanteet eivät muutu ainakaan paremmiksi, jollette pysty niistä edes puhumaan toisillenne rakentavasti. Tsemppiä, sitä tarvitset tulevaan, koska tukiverkkoakaan sinulla ei ole.

Onko sitten jokin auttava- puhelinpalvelu olemassa tällaisiin tapauksiin?

Äänestä

Naiset haluaa aina paskoja luuseri mielenvikaisia miehiä. Ei kelpaa normaali mies joka järkevä ja auttavainen , ei juoppo eikä rikollinen.

Äänestä

Olet aiemminkin kirjoittanut tämän saman tarinan.
Keksi jotain uutta vaihteeksi.

Äänestä

Kertoo paljon SINUSTA, että olet mieluummin tuollaisessa suhteessa kuin yksin...

En tarkoittanut millään hyvällä.

Äänestä
  • timitys, aloittaja on läheisriippuvainen joka on ihan oikea psyyke/tapa ongelma..chill man

    Aloittaja, käy siellä terapiassa ja kerro rehellisesti läheisriippuvuudestasi. Ja oireista mitä saat, sieltä kyllä autetaan ja pääset eroon siitä äijästä joku päivä.

    Äänestä

  • p.Eppis kirjoitti:

    timitys, aloittaja on läheisriippuvainen joka on ihan oikea psyyke/tapa ongelma..chill man

    Aloittaja, käy siellä terapiassa ja kerro rehellisesti läheisriippuvuudestasi. Ja oireista mitä saat, sieltä kyllä autetaan ja pääset eroon siitä äijästä joku päivä.

    Voi myös olla, että aloittaja on narsistivanhemman kasvattama, joka on saanut lapsuudestaan elinikäisiä vaurioita ja tarvitsisi vuosikausien terapiaa selvitäkseen niistä.

    Äänestä

"Kuitenkin olen aina häneen uskonut ja luottanut, että kyllä hän siitä muuttuu. "

Tuossa pahin vikasi, ongelmakohtasi. Miksi uskot ja luotat väärin? Mikään tuossa miehessä ei vaikuta siltä, että häneen kannattaisi uskoa ja luottaa. Tai olla parisuhteessa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Olen ollut n. vuoden yhdessä miehen kanssa. Tämän miehen käytöstapoihin on usein on kuulunut: Katoilu, saattaa kadota ilmoittamatta 1-3 päiväksi ja häneen ei saa mitään yhteyttä, aggressiivisuus ja pahaa henkistä väkivaltaa eri tavoilla. Kuitenkin olen aina häneen uskonut ja luottanut, että kyllä hän siitä muuttuu. Olen yrittänyt auttaa häntä kaikin tavoin. Usein jos hän on tehnyt minulle pahaa, tilanne on kääntynyt niin, että minä lohdutan häntä. Aina kun olen saanut paniikkikohtauksen niin mieheni ei ole koskaan auttanut minua vaan on haastanut riitaa, huutanut, mitätöinyt, ei ole antanut minun yrittää rauhoittua vaikka olen sitä pyytänyt ja lopulta jättänyt minut lojumaan hädässä ja lähtenyt pois. Pelkään aina, kun hän katoaa, että hän tekisi itselleen jotain. Sitten mies on palannut 1-3 päivän kuluttua takaisin ja käyttäytynyt kuin mitään ei olisi tapahtunut. Ja sama kierre alkaa taas alusta. Mies on myös älyttömän hidas ja aikaansaamaton asioissaan ja pettää lupauksiaan. Joskus kun olen hänen äidilleen kertonut hänen käyttäymisestä niin hänen äiti on vain vastannut, että muka ihan normaalia, kyllä se siitä, se on isähänsä tullu. Voin kyllä sanoa, että ei oo normaalia! Tässä on nyt vain se ongelma, että miten eroan. Eroaminen on minulle todella hankalaa, koska itselläni ei ole mitään tukiverkkoa ympärilläni, vanhempani eivät ole elossa, en omista ystäviäkään, eikä sukulaiset ole osa elämääni. Yksin oleminen on minulle hyvin vaikeaa ja sitten aina päädyn vain tyytymään meiheeni ja sama homma jatkuu ja saan uusia traumoja. Käyn viikottain psykoterapiassa juttelemassa, mutta se apu ei riitä minulle. Eroamiseen auttaisi paljonkin se, että tietäisin etten jäisi täysin yksin... mutta se ei varmaan ole mahdollista.

Mitä teen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu