Olen seurustellut yli 5v tämän henkilön kanssa. Hän on todella rakastava ja ystävällinen, tukee minua ja tiedän nähtyäni hänet sukulaisten lasten kanssa että hänestä tulisi mahtava isä. Mutta joku tässä "mättää". Olen melko energinen tapaus ja tykkään tehdä asioita, hän puolestaan enemmän introvertti ja rauhallinen luonne ja viihtyy kotona.
Erosimme viime vuonna hetkeksi, mutta palasimme yhteen. Kun ystäväni kysyivät erosyytä en osannut oikein vastata, selitin jotain luonne-erosta ja ambitiosta (itselleni ura on tärkeä ja haluan saavuttaa työrintamalla korkean position, hän taas älyllisesti pystyisi vaikka mihin mutta on tyytyväinen "keskiverto"palkkaan ja työelämään.) Osasyy erolle oli aikoinaan että ihastuin toden teolla kolleegaan ja halusin katsoa mihin tämä johtaisi, mutta kolleega saikin yllättäen unelmatyöpaikan ulkomailta, joten tämä tyssäsi siihen. Olen hämmentynyt tulisiko minun jatkaa, koska kaikki on periaatteessa hyvin, vai hypätä tuntemattomaan ja menettää turva ja tuki, joka joskus myös tuntuu tukahduttavalta. Ei ole reilua häntä kohtaan olla puolella sydämellä mukana suhteessa.
Mitä neuvoja teillä olisi antaa, jotta ymmärtäisin itseäni ja suhdettamme paremmin?
Erosimme viime vuonna hetkeksi, mutta palasimme yhteen. Kun ystäväni kysyivät erosyytä en osannut oikein vastata, selitin jotain luonne-erosta ja ambitiosta (itselleni ura on tärkeä ja haluan saavuttaa työrintamalla korkean position, hän taas älyllisesti pystyisi vaikka mihin mutta on tyytyväinen "keskiverto"palkkaan ja työelämään.) Osasyy erolle oli aikoinaan että ihastuin toden teolla kolleegaan ja halusin katsoa mihin tämä johtaisi, mutta kolleega saikin yllättäen unelmatyöpaikan ulkomailta, joten tämä tyssäsi siihen. Olen hämmentynyt tulisiko minun jatkaa, koska kaikki on periaatteessa hyvin, vai hypätä tuntemattomaan ja menettää turva ja tuki, joka joskus myös tuntuu tukahduttavalta. Ei ole reilua häntä kohtaan olla puolella sydämellä mukana suhteessa.
Mitä neuvoja teillä olisi antaa, jotta ymmärtäisin itseäni ja suhdettamme paremmin?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Mikään ei viittaa kirjoituksessasi, että suhteenne olisi lopussa, mutta paljon viittaa siihen, että et tule olemaan tyytyväinen.
Ihmisen halu on eritasoisesti eteenpäin. Sinua ajaa takaa halu, joka ei koskaan täyty. Toinen taas vapautuu yrittämisen pakosta ja noudattaa kohtuullisuutta ihan luonnostaan, syntymälahjana. Hänen elämänsä on helpompaa.
Jos löytäisit kumppanin, jota vainoaa samanlainen halu eteenpäin kuin sinulla, piiskaisitte vain toisianne yrittämään ja yrittämään. Elämänne olisi todella kauheaa ilman tasapainottavaa miestä.
Luin aikoinaan eri paikoista, kuinka tyytymättömiä ja pettyneitä KAIKKI Tasavallan presidentit olivat. Luulin, että yksi oli kuitenkin tyytyväinen. Erehdys. Hän julkaisi erittäin katkeroituneen kirjeen. Olivat pääseet korkeimmalle tasolle ja edelleen olivat tyytymättömiä.
Kiitos kommentistasi, tämä tavallaan minua pelottaakin. Tulenko ikinä tyytymään kehenkään? Tulenko aina kyllästymään? Olenko vain ahne?
Kiinnostuksersta kysyn; kun sanot etteivät presidentit olleet tyytyväisiä, tarkoitatko uraansa ja saavutuksiinsa, toteutuneesta politiikasta vai mihinkä?
Presidentit olivat niin katkeria, että katkeruutta oli mahdoton eritellä. Kyse ei ole onnistumisesta tai epäonnistumisesta, vaan yleisestä tyytymättömyydestä, luonteen rakenteesta.
Jos ihmiskunnassa ei olisi lainkaan tyytymättömyyttä, ei olisi myöskään edistystä. Tietty prosenttiosuus geeneistä aiheuttaa tyytymättömyyttä, juuri sopiva määrä, jotta ihmiskunta edistyy. Prosenttiosuus on ihmiskunnalla vakioitunut oikealle kohdalle ja pysyy sinä.
Mutta yksilö noudattaa periytymissääntöjä. Joku voi saada voimakkaampia tyytymättömyysgeenejä ja useampia, joku taas ei juuri ollenkaan. Yksilöt ovat hyvin eritasoisia, vaikka keskimäärin ihmiskunta on sama. Jos on sattunut saamaan voimakkaat tyytymättömyysgeenit, elämä ei ole helppoa.
Ns. Peterin periaate kertookin, että eteenpäin pyrkivä nousee aina pätemättömyytensä tasolle. Sen jälkeen häntä ei enää ylennetä, mutta halu eteenpäin säilyy.
Tappeluahan tämä on itsensä kanssa. Varsinkin seksihalua ja aggressiivisuutta aiheuttavat geenit ovat lähes kaikilla aivan sopimattomia nykyisiin vaatimuksiin. Me vain kärvistelemme niiden paineessa saamatta apua mistään.
Tuossa edellä kirjoittettiin
"Jos löytäisit kumppanin, jota vainoaa samanlainen halu eteenpäin kuin sinulla, piiskaisitte vain toisianne yrittämään ja yrittämään. Elämänne olisi todella kauheaa ilman tasapainottavaa miestä. "
Pitää mielestäni paikkaansa täysin. Mieti tuota omaa persoonallisuustyyppiäsi. Tee testi miten ekstrovertti olet. Vai oletko sittenkään?
Mieti suhdettasi muihin ihmisiin, vanhempiin, sukulaisiin, ystäviin. Ovatko hekin usein kyllästyttäviä?
Itselläni on erittäin ulospäin suuntautunut ystävä. Hänellä kyllä on ollut kaksi miestä... molemmat introverttejä. Hän sanoi, ettei voisi kuvitellakaan olevansa suhteessa kaltaisensa pikajunan kanssa, vai voisiko mielestäsi, kysyi...? No en voi. Vaikka tällä ystävällä on tosiaan ollut 2 miestä, toinen suhde kesti 5 vuotta, toinen 8 vuotta, niin se on täysin varmaa, ettei toisen ekstrovertin kanssa suhteet olisi ainakaan paremmin onnistuneet.
En tiedä, miten tässä tapauksessa on, mutta tämä on monesti kilttien miesten kohtalo. Nuorena he ovat liian tylsiä ja turvallisia, mutta tuossa neljänkymmenen jälkeen ne seikat, jotka aikaisemmin olivat karkoittavia toimivatkin vetovoimatekijöinä.
Ehdottaisin, että lähtisit. Varsinkin, kun sinulla jo jalka vipattaa muihin suhteisiin.
Huomauttaisin kuitenkin näille uratykeille, että perhe-elämää varten, on toisen melkein pakko olla vähempään tyytyväinen ja viihtyä kotona, jotta kokonaisuus toimisi.
Tiedän tämän nurinkurisuuden kiltteydestä, ja se onkin huoleni. Yritän arvostaa hänen tyytyväisyyttään ja tasapainosuuttaan. Toisaalta olen myös ylpeä kunnianhimostani, mikä puolestaan antaa hänelle mielestäni miinuspisteitä..
Minulla on sinkku-elämää ohjelmasta jäännyt mieleen jakso jossa sanotaan " always marry a man who loves you more than you do"..
"Toisaalta olen myös ylpeä kunnianhimostani, mikä puolestaan antaa hänelle mielestäni miinuspisteitä.. "
Miksi noin kieroutuneesti ajattelet (sori)? Jos sinulla on kunnianhimoa, niin hyvä. Mutta miksi lasket siitä miinuksia miehellesi? Se on epistä häntä kohtaan! Ehkä myös itseäsi. Jos takana on ajatus, että pitäisit kunnianhimoisesta miehestä - niin saatat haaveilla vaikeasta yhtälöstä. Ei ole helppoa jäädä toiseksi miehen työlle. Ei myöskään helppoa jättää miestä toiseksi oman työn vuoksi. Usko pois, näin se enimmäkseen on.
Ketjussa monet ovat ehdottaneet tuttuun tyyliin yksinkertaistettuna "jätä se". Mutta kannattaa pitää aina realismi mielessä. On harvinaista kohdata joku jota rakastaa ihan kaikelta osin, ihanteellisesti ja tämä on vielä molemminpuolista, kaikki osuu nappiin. Ja jatkuu ikuisesti :).
Ai sinkkuelämää sarjassa sanottiin samaa mitä uskonnonopettajani lukiossa aikoinaan :D (suomeksi tosin). Suhteessa jompikumpi rakastaa aina enemmän tai intensiivisemmin tai muuten eri tavalla kuin toinen. Oma rakkauskin toista kohtaan muuttuu toisenlaiseksi matkan varrella. Omalla kohdalla voin sanoa "olen rakastanut".
Kaikkein eniten ehkä olen rakastanut miestä, jonka kanssa en olisi voinut ajatellakaan ryhtyväni parisuhteeseen. Meillä on ollut täysin määrittelemätön suhde kuitenkin jo vuosia. Parisuhderakkauksien rinnalla. Vanhinta rakkaussuhteeni kohteen kanssa tapaillaan yhä, yli 30vuotta. Ex-miestä, jonka kanssa olin 26v en vapaaehtoisesti tapaa. Osataan olla ja käyttäytyä kyllä tavattaessa. Eihän siinä niin pitänyt käydä että eroon päädyin, mutta kävi kuitenkin.
"Ei ole reilua häntä kohtaan olla puolella sydämellä mukana suhteessa."
Ei ole hyvä suhde, jos on vain puoliksi mukana. Mutta silti kannattaa miettiä millaisessa suhteessa olisit täysillä mukana? Ilmeisesti olet ektrovertti ja mies on introvertti. Mieti hengästyttäiskö suhde toiseen ekstroverttiin? Miten onnistuisitte toimimaan yhdessä, jos molemmilla sama päämäärä; esim. molemmat uraohjuksia. Mitä tapahtuisi, mikäli sinä pääsisit unelmatyöpaikkaasi ulkomaille?
Suhteessa ehkä tärkeintä on tunnistaa ja saada molempien persoonallisuudet toimimaan keskenään. Ymmärtämällä molemmin puolin että toinen haluaa tehdä "noin" koska hän introvertti/ekstrovertti.
Suosittelen lukeman kirja Tunnista tyyppisi (Minna Oulasmaa, Mika Pesonen)
välillänne ei ole rakkautta, joten etsi sitä muualta