Voi vaikuttaa herkkältä ja sitä olenkin. Mutta minä jos kuka olen taistellut tuulimyllyjä vastaan koko elämäni. Minut on isketty niin monesti maan
rakoon ja silti olen aina noussut sieltä ylös. Olen luopunut niin monesta asiasta mikä muille on normaalia mutta koskaan en ole luovuttanut. Itkenyt yrittänyt , taistellut ja lopulta hyväksynyt . Ja etsinyt toisen suunnan elämälleni. Eli olen vahvempi kuin uskokaan . Eli vaikka mitä tulisi selviän siitäkin olen aina selvinnyt ja selviän nytkin. Sillä jos minä en usko itseeni ei usko kukaan muukaan!
rakoon ja silti olen aina noussut sieltä ylös. Olen luopunut niin monesta asiasta mikä muille on normaalia mutta koskaan en ole luovuttanut. Itkenyt yrittänyt , taistellut ja lopulta hyväksynyt . Ja etsinyt toisen suunnan elämälleni. Eli olen vahvempi kuin uskokaan . Eli vaikka mitä tulisi selviän siitäkin olen aina selvinnyt ja selviän nytkin. Sillä jos minä en usko itseeni ei usko kukaan muukaan!
Vastaukset 7
Vanhimmat
Enkö näköjään osaa kirjoittaa oikein mutta sillä ei minulle mitään väliä.
Oikeaa puhetta. Toivottavasti puhut itsestäsi.
Lopeta rakkaus ja soita mulle jooko
Oikeasti vahva ihminen on rehellinen, oikeudenmukainen, lainkuuliainen, vilpitön, totuudellinen ja rehti. Vahva ihminen kunnioittaa toisten ihmisten yksityisyyttä, henkilökohtaista tilaa ja oikeuksia. Toisen ihmisen rajat ja omat rajat on vahvalle ihmiselle ehdottomia, joiden päälle ei kävellä ja joita ei rikota. Kovin harvinaista tällä palstalla on vahvat ihmiset.
On totta, että kärsimys jalostaa. Joissakin tapauksissa jopa vahvistaa. Ei sekään, että ei jaksa kantaa omaa taakkaa, joka joillekin voi olla liian painava, ole osoitus heikkoudesta tai vahvuuden vastakohdasta. Liika on liikaa. En jaksa uskoa, että ihmisen elämän tehtävä olisi kärsiä. Kärsimyksen lähteitä on monia eikä ihminen itse ole suinkaan aina syyllinen siihen itse. Tietysti on olemassa sellaistakin kärsimystä tai seurauksia, jossa ihminen itse voi olla se syypää. Sellaista en välttämättä kärsimykseksi kutsuisi.
Ihminen ei tiedä omaa vahvuuttaan tai heikkouttaan, ennen kuin häntä on elämässä koeteltu rankasti.
Moni itseään vahvana pitävä saattaakin olla todellisuudessa melkoisen heikko resilienssiltään ja heikkona pidetty luuseri saattaakin olla vahva henkiseltä kantiltaan tosi paikan tullen.
Rajoista puheen ollen, mielestäni rajojensa tunnistaminen ei liity vahvuuteen noin yksioikoisesti kuten kirjoitit. Saattaa nimittäin olla niinkin, että ihminen jonka rajoja on lapsuudesta asti rikottu, ei silti murru vaan kasvaa vahvaksi yksilöksi. Väitän, että sellainen yksilö on vahvempi kuin yksilö, jonka rajoja on jo lapsesta saakka kunnioitettu ja suojeltu.
Kyllä olen ollut kaikkea tuota. Siksi kirjoitan tänne. Sinä et tiedä elämästäni tai minusta yhtään mitään.
Usein ajatellaan, että vahva on sellainen ihminen, joka on kestänyt paljon kärsimystä, joka on kohdistunut häneen ja johon ihminen ei ole itse välttämättä syyllinen. Tällainen kärsimys tulee erottaa esim. omien tekojen seurauksista. Kyse on eri asiasta, vaikka omat teot saattaa aiheuttaa kärsimystä myös yksilölle itselleen.
On totta, että se ihmisen kestokyky testataan myös vastoinkäymisillä ja kärsimyksillä. Tiedän sen omasta kokemuksestani hyvin. Niissä kärsimyksen hetkissä myös sillä on väliä, mihin turvaa ja miten tilanteeseen suhtautuu ja miten toimii. Kysymys on myös dynamisuudesta, kuinka mukautuu vaihtuvissa olosuhteissa.
Rajat mielestäni voi liittyä positiiviseen vahvuuteen. Vahva ei sorra toisia selvitäkseen. Vahva ei turvaa laittomuuksiin. Vahva kunnioittaa pelisääntöjä. Jos jonkun rajoja on rikottu lapsuudessa ja nuoruudessa, siitä ei ilman muuta seuraa, että tuollainen yksilö alkaisi rikkomaan toisia. Usein kuitenkin se, jos ei ole ollut rajoja ja ei ole ollut rakkautta, johtaa persoonan häiriintymiseen jossain määrin. Sitä on kovin vaikea aikuisiällä aikuisista korjata. Se, että lapsena ja nuorena on rikottu, ei ole rakastettu, huolehdittu eikä kasvatettu tai mitään muutakaan hyvää, ikävä kyllä usein ennustaa todella vaikeaa aikuiselämää ja loppuelämää muutenkin. Kyllä sieltä jotkut selviää mutta selviäminen ja kasvaminen yhteiskuntakelpoiseksi voi olla todella vaikeaa. Jotkut oireilee koko aikuisiän ja omissa ihmissuhteissaan ja se näkyy lähipiiriin muutenkin.
Mitä varhaisemmassa vaiheessa saa avun, sen parempi. Perheen ulkopuolisten kasvattajien, esim. opettajien, tulisi puuttua aina näihin tapauksiin heti. Jos vanhemmat ei osaa kasvattaa, silloin vastuu siirtyy yhteiskunnalle, jolle edullisinta on se, että ihmisistä tulee yhteiskuntakelpoisia jo nuorina.