Äly hoi, älä hyötyä jätä.

Mitä on älykkyys, siitä kiistellään, mutta epäilemättä kyvykkyydellä ja ongelmanratkaisulla on jotain tekemistä sen asian kanssa. Mensa mittaa älykkyyttä yhdellä tavalla, eikä minulla ole taikka muillakaan pitäisi olla mitään epäilemistä heidän käyttämiensä mittauskriteerien suhteen.

Itse en ole älykäs, sen todistavat ennenkaikkea ratkaisut joita olen elämässäni tehnyt oikeastaan kaikkien asioiden suhteen. Olen tiedostanut ratkaisujeni vähäjärkisyyden, mutta olen jostain syystä halunnut kuitenkin toimia valitsemallani tavalla. Järkevä, viisas, kenties älykäskin ihminen olisi luultavasti toiminut toisin, vaikka olisikin tavoitellut samaa kuin minä.

Ja mitä minä sitten tavoittelin: Riippumattomuutta, itsenäisyyttä ja vapautta.

Huomasin jo pienestä pitäen olevani riippuvainen muista ihmisistä ja kaikesta mitä he tekivät. Ei ollut mitään sellaista elämänaluetta, jolle kukaan muu ei tunkeutuisi joko nykyisyyden, historian taikka odotettavissa olevan tulevaisuuden kautta.

Oli silti olemassa mahdollisuus jonkinasteiseen itsenäisyyteen, mutta riippuvuuteni muista ihmisistä teki jo käsityksen itsenäisyydestä mahdottomaksi.

Jäljelle jäi vapaus ja sen tavoittelu, ja lähdin tekemään sitä kapinoinnin keinoin. Minusta vapaus olisi saavutettavissa, kunhan vain sanoisin riittävän usein ei. Aluksi sain arestia, nurkassa seisomista, jälki-istuntoa, putkaa, ja leivättömän pöydän ääressä istumista. Vankilaan asti en kapinoimalla sentään päässyt, sillä pelkästään sanomalla "ei" pääsevät sinne ainoastaan totaalikieltäytyjät, enkä ollut sellainen. Minä halusin olla vapaa, en minkään kieltäytymisaatteen vanki.

Olin jonkun aikaa jossain määrin vapaa. Minulla oli liikkumatilaa, ei sitoutumuksia, mutta vähitellen ratkaisut mukavuuskysymyksiin ajoivat minut sitoutumaan taloudellisesti. Kun sille pirulle antaa pikkusormen, vie se koko käden, ellei sitten ole todella älykäs, mitä minä en todellakaan ollut.

Onko älykkyys onnellisuutta, ja mitä on onnellisuus? Onko tärkeämpää ja hyödyllisempää olla onnellinen kuin älykäs? Toisaalta luulisi älykkään löytävän onnen itselleen. Minä tyhmänä en sellaista ole vieläkään saavuttanut, sen sijaan olen taistellut tuulimyllyjä vastaan ja jahdannut valkoista valasta.

Älykkyys ja viisaus ovat merkkinä toisistaan. Hullu voi olla laiska siinä missä typerä ja älykäskin, hyöty on kullakin sama.

0

93

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Takaisin ylös

      Luetuimmat keskustelut

      1. Kuka sitä naista maalittaa

        Täällä oikeasti?
        Ikävä
        172
        1157
      2. Anteeksipyynnöstä

        Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
        Ikävä
        132
        867
      3. Oletko päässyt minusta

        Eteenpäin?
        Ikävä
        84
        803
      4. Ei kukaan ole katsonut

        Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
        Ikävä
        51
        738
      5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

        Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
        Ikävä
        45
        599
      6. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

        Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
        Ikävä
        55
        559
      7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

        Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
        Maailman menoa
        296
        548
      8. Martinan tarve valehdella.

        Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
        Kotimaiset julkkisjuorut
        219
        513
      9. Rakastan sinua

        Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
        Ikävä
        50
        504
      10. Pakkomielle

        Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
        Ikävä
        45
        502
      Aihe