Minulla on paljon ystäviä ja niitä ei ole koskaan liikaa. Tarvitsen kovasti neuvoa että onko miehellä
ikinä mahdollisuuksia enemmän kun ystävinä, jos nainen haluaa olla kaveri? Olen rakastunut yhteen samanikäiseen naiseen, jonka kanssa ollaan tapailtu tanssiharrastusmerkeissä ja kahvilla. Kun viestitellessä sanoin sitä kaunottareksi, niin se varmisti että ollaanhan kavereita ilman takaa ajatuksia, mutta haluaa silti kaverina nähdä kesällä, vaikka nyt Koronan aikaan ei pääse tansseihin. Eikai kaunottareksi sanominen voi olla loukkaustakaan vai onko? Olen 37 -vuotias mies ja minulla on ollut muutama seurustelusuhde ja saan naisista helposti ystäviä, mutta haluaisin kovasti enemmän, kun haluaisin ehtiä edes kerran elämässäni perustaa perheen. Sitten minuun on rakastunut tosissaan vaan sellaiset naiset, joista en ole kiinnostunut. Olen tämän naisen kanssa tanssinut jopa suurimman osan illasta yhdessä tansseissa ja nainen on itsekin halunnut musta melkein koko illan tanssiseuran. Mutta ainakin tämä nainen haluaa nähdä kaverimielellä. Iski taas masennus siitä että joudunko taas pettymään, kun se nainen, johon oon rakastunut, pitää mua veljen tapaisena kaverina. Olisiko neuvoja että kuinka voin pitää tästä naisesta kiinni että tietää että tunnen sitä kohtaan paljonkin enemmän kun kaverina? Minulla on jo sisko, joten en kaipaa mitään siskon tapaista kaveria. En haluaisi kokonaan välejäkään poikki, mutta masentaa se kun musta ajatellaan vaan kaverina.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Itselläni on nuorempana ollut miespuolisia ystäviä. Voi siis olla pelkkä ystäväkin, jos on vain veljellisiä ja sisarellisia ajatuksia toisesta. Itsellä tiet erosi heihin, koska elämäntavat muuttuivat ja ihmiset sen myötä.
Mutta useimmiten tuppaa ajatuksista löytymään jotain muutakin kuin sisarellisia ja veljellisisä ajatuksia, minkä takia jompi kumpi, yleensä se mies, sitten alkaa muutakin ehdotella tai vaikkapa kouraisee pikkukännissä. Siksi on aika harvinaista, että aitoa kaveruussuhdetta olisi pidemmällä tähtäimellä eri sukupuolten välillä.
Minun mielestäni kavereita voi olla liikaakin. Jos ei viihdy lainkaan yksin, se voi olla ainoa poikkeus, ettei mikään määrä ole liikaa.