Millainen se olisi se "Suhde kuin unelma"?

En ole koskaan saavuttanut kenenkään kanssa sellaista "sähköistä kemiaa".
Kuvailisin sellaisen niinkin yksinkertaisesti kuin että molemmat olisivat "aivan hulluina" toinen toisiinsa ja yhtä paljon.

Jos nainen on ollut hulluna on ainakin juttu kuihtunut koska nainen ei ole antanut sen että olisi "hulluna", näkyä.

Naisilla on jos jonkinlaista sääntöä että "ei voi ottaa yhteyttä ainakaan kolmeen päivään" jne, kun on tavannut uuden tyypin.

Jos sama pelimeiniki jatkuu että minkään ei anneta näkyä, tappaa sellainen ainakin minulta kiinnostuksen vähintään pikkuhiljaa.

Unelmien suhteessa itse haluaisin pitää naista lainausmerkeissä "jalustalla" ja odotan että "leikisti" molemmat tekevät samaa.

Aina kun puhutellaan, sanon naiselle "Kyllä hunajaiseni". Oli mitä tahansa, niin aina "Kyllä hunajaiseni".

Yhteisymmärryksessä on hehkua, ja asiat joita toteutetaan toteutetaan rakkaudellisessa ilmapiirissä.

Olen herkkä aistimaan onko nainen aito, ja jos ei ole, juttu kyllä lopahtaa.

Seuraavaksi voisi ottaa esille "kahden keskisiä" juttuja joita "ihanaisen" kanssa olisi kiva toteuttaa. En siis puhu pelkästä seksistä, vaan kaikenlaisesta mitä voisi liittää suhteeseen pitämään eroottista hehkua yllä silloinkin kun ollaan esim töissä ja "erossa" molemmat omilla työpaikoillaan.

Olisi tosi hauska juttu sellainenkin, että molemmat ajaisivat toinen toistensa alapään karvoituksen pois, ja laitettaisi työpäivän ajaksi siveyslukot päälle, ja avaimet toinen toisille. Sitten eroottisia viestejä päivän mittaan, kun haluttaisi niin hitosti.

Lisää vastaavia eroottisia yhteydenpitotapoja voi kehitellä. Tärkeää olisi avoimuus ja kokeilunhalu seksin alueella.

Moni voi olla hyvin sulkeutunut esimerkiksi tiukan uskonnollisen kasvatuksen takia.

Seksi on muutakin kuin penetraatio lasten tekemistä varten.

Harmi että oikeanlaista suhdetta ei kykene löytää, jonka kanssa kaikesta voisi kommunikoida täysin avoimesti.
11117
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Aitouden aistimista :)

Mielikuvitustasi mukava lukea.
Muistan sinua ja toiveitasi seuraavassa ajatuksessani.

Äänestä
  • Seuraavaa ajatustasi on jännä odottaa ;-)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Seuraavaa ajatustasi on jännä odottaa ;-)

    Tuut tuut. Radalla kestää kiertää.
    Parhaat ajatukset ovat vain minun ;)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuut tuut. Radalla kestää kiertää.
    Parhaat ajatukset ovat vain minun ;)

    Tuntemattomien keskinäinen yhteys. Yhteys joka on kontakti henkisellä tasolla. Kontaktin voi havaita vaikka todellista kontaktia ei ole.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuntemattomien keskinäinen yhteys. Yhteys joka on kontakti henkisellä tasolla. Kontaktin voi havaita vaikka todellista kontaktia ei ole.

    Kuljen siis kanssasi aamuun. Hyvää yötä unelma suhde.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kuljen siis kanssasi aamuun. Hyvää yötä unelma suhde.

    No voi kiitos, mutta en se suhde minä ole. Suhde on suhde joka joko on tai ei ole olemassa.
    Yhdessäoleminen ei välltämättä tarkoita että suhde olisi kunnossa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No voi kiitos, mutta en se suhde minä ole. Suhde on suhde joka joko on tai ei ole olemassa.
    Yhdessäoleminen ei välltämättä tarkoita että suhde olisi kunnossa.

    Henkisen tason kontaktista tuossa oli puhe. .. ei todellisesta suhteesta.

    Äänestä

Tällä miehellä on samaa jotain. Olisiko ollut koko elämän kestävää.

Äänestä
  • Koko elämän kestävä "yksinäisyys". Yksin vaikka on suhteessa. Sellaiseksi se elämä voi mennä. Tavallaan en ihmettele niitä jotka etsivät salarakkaita

    Äänestä

Suostun, ihanaa😊

Äänestä
  • Suostut=?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

En ole koskaan saavuttanut kenenkään kanssa sellaista "sähköistä kemiaa".
Kuvailisin sellaisen niinkin yksinkertaisesti kuin että molemmat olisivat "aivan hulluina" toinen toisiinsa ja yhtä paljon.

Jos nainen on ollut hulluna on ainakin juttu kuihtunut koska nainen ei ole antanut sen että olisi "hulluna", näkyä.

Naisilla on jos jonkinlaista sääntöä että "ei voi ottaa yhteyttä ainakaan kolmeen päivään" jne, kun on tavannut uuden tyypin.

Jos sama pelimeiniki jatkuu että minkään ei anneta näkyä, tappaa sellainen ainakin minulta kiinnostuksen vähintään pikkuhiljaa.

Unelmien suhteessa itse haluaisin pitää naista lainausmerkeissä "jalustalla" ja odotan että "leikisti" molemmat tekevät samaa.

Aina kun puhutellaan, sanon naiselle "Kyllä hunajaiseni". Oli mitä tahansa, niin aina "Kyllä hunajaiseni".

Yhteisymmärryksessä on hehkua, ja asiat joita toteutetaan toteutetaan rakkaudellisessa ilmapiirissä.

Olen herkkä aistimaan onko nainen aito, ja jos ei ole, juttu kyllä lopahtaa.

Seuraavaksi voisi ottaa esille "kahden keskisiä" juttuja joita "ihanaisen" kanssa olisi kiva toteuttaa. En siis puhu pelkästä seksistä, vaan kaikenlaisesta mitä voisi liittää suhteeseen pitämään eroottista hehkua yllä silloinkin kun ollaan esim töissä ja "erossa" molemmat omilla työpaikoillaan.

Olisi tosi hauska juttu sellainenkin, että molemmat ajaisivat toinen toistensa alapään karvoituksen pois, ja laitettaisi työpäivän ajaksi siveyslukot päälle, ja avaimet toinen toisille. Sitten eroottisia viestejä päivän mittaan, kun haluttaisi niin hitosti.

Lisää vastaavia eroottisia yhteydenpitotapoja voi kehitellä. Tärkeää olisi avoimuus ja kokeilunhalu seksin alueella.

Moni voi olla hyvin sulkeutunut esimerkiksi tiukan uskonnollisen kasvatuksen takia.

Seksi on muutakin kuin penetraatio lasten tekemistä varten.

Harmi että oikeanlaista suhdetta ei kykene löytää, jonka kanssa kaikesta voisi kommunikoida täysin avoimesti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu