ihmiskunnan menneisyyttä. Onko kaikki todellakin niin kuin meille koulut ja valtamediat toitottavat?
Minulle on epäilyksen siemenestä kasvamassa jo verso enkä voi enää uskoa kehitysoppiin.
Uskon että ennen meitä on ollut useitakin muinaisia kulttuureja jotka ovat tuhoutuneet. Vedenpaisumus voisi olla yksi selitys kuitenkaan takertumatta liikaa Raamatun kertomuksiin.
Muinaismuistoja on onneksi säilynyt paitsi Englannissa. Siellä äijät ovat kaivelleet ties kuinka kauan mutta eivät ole löytäneet kuin kaljapullojen korkkeja. Keksivät sitten rakentaa Stonehengen mutta siitä sitten myöhemmin.
Egyptin pyramideja ei tarvinnut kaivella esiin.
Muistattehan että nykyiset egyptologit esittelevät meille kuparitalttoja ja vasarakiviä millä olisi sitten leikattu satojen tonnien painoisia graniittilohkareita?
Väitteet ovat naurettavia eikä niitä vastaan edes protestoida. Olen varma että meiltä salataan paljon esiinkaivettua materiaalia. Miksi näin?
Ainoa selitys on että totuus musertaisi jo muutenkin täysin naurettavan kehitysopin.
Tässä suomalaisen kymmeniä vuosia pyramideja tutkineen herran yksi video kohteesta:
https://www.youtube.com/watch?v=m1CZA0EGbF0
Olen pohdiskellut muiden asioiden lomassa myös
14
372
Vastaukset
- Anonyymi
Aloituksesi on niin lapsellinen, etten viitsi lähteä edes oikomaan.
Tiedätkö missä on valmistettu maailman suurin monoliitti? Vuosi oli 1831, joten nykyaikaisia koneita ei ollut sen paremmin kiven irroittamiseen kalliosta kuin sen siirtoonkaan.
Pylväs painoi muokattuna yli 600 tonnia. Se oli 25,5 metriä pitkä ja halkaisijaltaan keskimäärin 3,5 m. Kheopsin pyramidin painavimmat n. 80 tonniset kivet kalpenevat sen rinnalla.
Ai niin. Kivi irroitettiin Virolahden louhokselta ja se on nykyään Aleksanteri I patsaan jalustana.
https://www.google.com/url?sa=t&rct=j&q=&esrc=s&source=web&cd=3&cad=rja&uact=8&ved=2ahUKEwin5eDa1ZrpAhXKxcQBHZaVDCoQFjACegQIAxAB&url=https://retkipaikka.fi/pyterlahden-graniittilouhos-virolahti/&usg=AOvVaw3I7XyFBqWY4GVLc1KSSzwSEn nyt lähde henkilökohtaisiin vastaloukkauksiin mukaan; ne eivät kuulu tapoihini.
Katson oikeudekseni miettiä asioita ja tuoda niitä julki koska sellainen mahdollisuus on suotu.
Puhuit vuodesta 1831 joka on omasta näkökulmastani jo nykyaikaa. 600 tonnia on kärpässarjaa kun puhutaan siitä mihin kyettiin menneinä vuosituhansina. Tässä 1650 tonnia:
https://www.youtube.com/watch?v=Z0P3jSOY4-w
Ymmärrän että tämä on raskasta pohdittavaa henkilölle joka on aivopesty uskomaan kehitysoppiin ja saa ehkä jopa toimeentulonsa sen opettamisesta tyhjille aivoille.- Anonyymi
nazi kirjoitti:
En nyt lähde henkilökohtaisiin vastaloukkauksiin mukaan; ne eivät kuulu tapoihini.
Katson oikeudekseni miettiä asioita ja tuoda niitä julki koska sellainen mahdollisuus on suotu.
Puhuit vuodesta 1831 joka on omasta näkökulmastani jo nykyaikaa. 600 tonnia on kärpässarjaa kun puhutaan siitä mihin kyettiin menneinä vuosituhansina. Tässä 1650 tonnia:
https://www.youtube.com/watch?v=Z0P3jSOY4-w
Ymmärrän että tämä on raskasta pohdittavaa henkilölle joka on aivopesty uskomaan kehitysoppiin ja saa ehkä jopa toimeentulonsa sen opettamisesta tyhjille aivoille.Niinpä.
Ayers Rock on suurin tunnettu kivenmurikka maailmalla, voidaan vain arvella miksi se nyt sojottaa keskellä autiomaata.
Ei ne kivet itsestään liiku. - Anonyymi
nazi kirjoitti:
En nyt lähde henkilökohtaisiin vastaloukkauksiin mukaan; ne eivät kuulu tapoihini.
Katson oikeudekseni miettiä asioita ja tuoda niitä julki koska sellainen mahdollisuus on suotu.
Puhuit vuodesta 1831 joka on omasta näkökulmastani jo nykyaikaa. 600 tonnia on kärpässarjaa kun puhutaan siitä mihin kyettiin menneinä vuosituhansina. Tässä 1650 tonnia:
https://www.youtube.com/watch?v=Z0P3jSOY4-w
Ymmärrän että tämä on raskasta pohdittavaa henkilölle joka on aivopesty uskomaan kehitysoppiin ja saa ehkä jopa toimeentulonsa sen opettamisesta tyhjille aivoille.1650 tonnista ei missään vaiheessa ole siirretty louhimosta ja sen sijaan rakentajat päättivät käyttää läheisessä Jupiterin temppelissä alle 1000 tonnin kiviä. Se jo pelkästään kertoo jotain.
///MeAgaln - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
1650 tonnista ei missään vaiheessa ole siirretty louhimosta ja sen sijaan rakentajat päättivät käyttää läheisessä Jupiterin temppelissä alle 1000 tonnin kiviä. Se jo pelkästään kertoo jotain.
///MeAgalnLässyti, lässyti... Jupiterin temppelistä löytyy 800 tonnari mikä on 200 tonnia painavampi kuin ryssiin viety 600 tonninen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lässyti, lässyti... Jupiterin temppelistä löytyy 800 tonnari mikä on 200 tonnia painavampi kuin ryssiin viety 600 tonninen.
Eli olet siis täysin samaa mieltä? Kiva kun kerroit, mutta ei olisi tarvinnut ;)
///MeAgaln - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niinpä.
Ayers Rock on suurin tunnettu kivenmurikka maailmalla, voidaan vain arvella miksi se nyt sojottaa keskellä autiomaata.
Ei ne kivet itsestään liiku.Ei se ole kivenmurikka, vaan jopa yli 100 km laajuinen ja 5 km paksuinen hiekkakivimuodostelma. Ayers Rock on vain maanpäällinen pieni osa sitä.
- Anonyymi
nazi kirjoitti:
En nyt lähde henkilökohtaisiin vastaloukkauksiin mukaan; ne eivät kuulu tapoihini.
Katson oikeudekseni miettiä asioita ja tuoda niitä julki koska sellainen mahdollisuus on suotu.
Puhuit vuodesta 1831 joka on omasta näkökulmastani jo nykyaikaa. 600 tonnia on kärpässarjaa kun puhutaan siitä mihin kyettiin menneinä vuosituhansina. Tässä 1650 tonnia:
https://www.youtube.com/watch?v=Z0P3jSOY4-w
Ymmärrän että tämä on raskasta pohdittavaa henkilölle joka on aivopesty uskomaan kehitysoppiin ja saa ehkä jopa toimeentulonsa sen opettamisesta tyhjille aivoille.Pyterlahden tekniikassa mainittiin teräsporat, ei tainnut niitä olla pyramideilla. Mutta oikeasti nyt kun katsoo, miten mieliä voi manipuloida, niin alkaa epäillä kaikkea, että onko aina saatu ehdotonta faktaa. Ennen oli hiukan jarruna kristillislähtöinen rehellisyyden vaatimus tuonpuoleisen pelvossa, nyt ei sitäkään, vaan päämäärä on tärkein. Äsken juuri ylessä joku nainen väänsi Egyptin faraokulttuuria mustaksi, koska hovissa oli loppuaikana pari enemmänkin afrikkalaista tyyppiä. Piti tärkeänä korostaa miten kyseessä oli afrikkalainen kulttuuri, vaikka Egypti imi vaikutteita Välimeren pohjoispuoleltakin. Mainitsen tämän vain esimerkkinä ilman rasismihöysteitä. Olisi ihan hyvin mahdollista muodostaa koko historian ketju katsottavaksi toisella tavalla, kunhan tiedonsaanti- ja mielipiderajoitukset saadaan toimimaan. Tiede on tietysti tiukasti niin että mistä ei ole todistetta, sitä ei ole.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
1650 tonnista ei missään vaiheessa ole siirretty louhimosta ja sen sijaan rakentajat päättivät käyttää läheisessä Jupiterin temppelissä alle 1000 tonnin kiviä. Se jo pelkästään kertoo jotain.
///MeAgalnRiippuu tekniikasta. Jos isompiin olisi tarvittu enemmän orjia eikä niitä nyt sattunut olemaan. Tai jotain. Ei voi tietää varmasti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Riippuu tekniikasta. Jos isompiin olisi tarvittu enemmän orjia eikä niitä nyt sattunut olemaan. Tai jotain. Ei voi tietää varmasti.
Hankala uskoa jutun kaatuneen pelkkään työväen puutteeseen. Jupiterin temppeli oli roomalaisille tiettävästi iso juttu, johon he panostivat todella resursseja. Enemmän epäilisin tekniikan pettäneen ja he joutuivat luopumaan isoimmista kivistä.
///MeAgaln - Anonyymi
Unohtuiko mainita, että Virolahden kiven siirtämisessä käytettiin HÖYRYKONETTA?
- Anonyymi
MeAgain on pieniaivoinen, eikä ymmärrä 1800-luvun eroa kenties 4000 vuotta sitä ennen olleeseen. Hänelle ei kannata sitä yrittää selittää.
- Anonyymi
Mitä ihmettä sekoilet? Keskustelu oli noin 2000 vuotta sitten pystytetystä Jupiterin temppelistä ja erityisesti siitä, että reilun 1000 tonnin kivet oli jätetty louhimoon ja rakentajat valitsivat kevyemmät alle tuhannen tonnin vastineet. Minä otan tämän niin, että sinulla ei asiaan ole mitään lisättävää.
///MeAgaln
- Anonyymi
Nykyihmisen, eli homo sapiensin, fossiilit ovat maksimissaan alle 12000 vuoden ikäisiä. Sitä vanhempia homo sapiensin fossiileja ei ole. Sitä vanhemmat löydetyt fossiilit ovat huomattavasti vanhempien ja alkeellisempien lajien fossiileja. Lajiutumisessa tai lajien sisällä tapahtuvissa kehityksissä ei voi tapahtua niin suurta hyppäystä. Nykyihminen onkin siten väistämättä jouduttu tuottamaan teknologisesti ja on joko tuotu toisaalta, tai sitten tuotettu planeetalla. Kaikkien todennäköisyyksien mukaan luojamme on sittenkin älyllinen olento.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?591134Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,11830Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol75785- 53624
Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.83593Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45522Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv36514Hurmasit sitten minut
kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.43493Tietysti olen varovainen,
ei kaikki ole pelkkää epävarmuutta. En halua sotkea mitään, enkä aiheuttaa kenellekään hankaluuksia. Ja luulen että ehkä40487Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt29480
