Miksi kuumetta vastaan taistellaan? Sehän on meidän paras apulainen!

Anonyymi

Olen työskennellyt sairaanhoitajana yli kolmekymmentä vuotta. Toiset tekevät kaikkensa jotta saisivat kuumeen vanhuksilla laskemaan, minä taas tuen sitä!

Jos potilaalla on vaikka 40 astetta, silloin yleensä ovat jalat jääkylmät, ja otsa kuuma. Kun antaa lisää peitteitä, eniten jaloille, niin muutaman tunnin päästä jalat tulevat lämpimiksi ja otsa viilenee.Pulssi tulee normaaliksi, eikä kuume nouse, vaan alkaa laskea ! Potilas voi paremmin, kun on lämmin!

Toiset antavat kuumeenalennuslääkkeitä ja jäähdyttävät.
Jos kuume laskee ja potilas hikoilee, pian on kuume korkeampi kuin aikaisemmin.

Korkein kuume on niillä joita eniten jäähdytetään, koska kehon lämpöreseptorit iholla antavat tietoja lämmönsäätelylle että on kylmä, lisää palamista.

Niillä osastoilla joilla olen ollut johdossa, kuumekuolleisuus on ollut hyvin vähäistä, mikä on näkynyt vuositilastoissa. Minun osastollani on kuollut vähiten!

Kuitenkin kun koko maailma tuntuu opettavan toista, on vaikea saada toisia ymmärtämään että ihminen ei ole vaihtolämpöinen kuin sisilisko, vaan ulkopuolinen kylmyys johtaa sisäpuoliseen lämmönlisäykseen!

20

176

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Täyttä totta joka sana. Sama ilmiö havaitaan jos ulkopuolelta poistetaan imupaine niin ihminen räjähtää sisälle syntyvän ylipaineen voimasta. Tai jos ulkopuolella tapahtuva G5-radioliikenne estetään niin aivot kiehuvat niissä syntyvän sähkömagnetian vaikutuksesta.

      • Anonyymi

        Vastauksestasi ymmärrän miksi jotkut eivät tajua, vaikka kuinka selittää!

    • Anonyymi

      https://yle.fi/uutiset/3-7810404
      Artikkelista voi lukea rivien välistä, että on viisaampaa olla varovainen kuumelääkkeiden kanssa, ne jopa tekevät rokotuksen tehottomaksi!

    • Anonyymi

      En tiedä mitä sinulle on opetettu kuumeesta sairaanhoitokoulutuksessa aikoinaan, mutta minun tietojen mukaan kuume on hälytysjärjestelmä kehon puolustajille tappajasoluille vaikkapa vaarallisen virus/bakteeri infektion kautta syntyneeseen tulehdustilaan.
      Matalia kuumetiloja ei yleensä lääkitä, ymmärtäisin. Korkeita kuumetiloja pyritään laskemaan sillä ne ovat elimistölle haitallisia.
      Ei kait tämä sen kummempaa. Itselläni en edes muista milloin on ollut kuumetta mitattavasti asti. Olen niitä tyyppejä joilla elimistö toimii tulehdustilassa lähinnä vasta-aineiden kautta . Allergiaherkkyys on tämän puolustusmekanismin heikkous.

      • Anonyymi

        Minulle taas on kerrottu että virusten ja bakteerien tuottamat toksiinit saavat lämmönsäätelyjärjestelmän sekaisin ja lämpö nousee tämän johdosta.

    • Anonyymi

      Kuumetta vastaan taistellaan siksi, että sairauteen liittyvä kuume tekee työnteosta ja kotitöistä tai asioinneista hyvin vaikeita suorittaa. Kun sairastavalla ei monasti ole käytännössä muuta vaihtoehtoa kuin askareensa tehdä käytetään kuumetta alentavaa lääkitystä.

      Jos sairastaa voisi rauhassa ja muiden hoitamana niin kuumetta alentavaa lääkitystä tarvittaisiin vähemmän. Nykyisellään se on selviytymiskeino samalla lailla kuin kahvin kittaaminen ja kofeiinitabletit puuttuvan yöunen korvikkeena.

    • Anonyymi

      Olen nähnyt kuinka kuumepotilaan hoito voi pahentaa tilannetta!

      Vanhainkodissa jäähdytettiin niin kovasti, että potilaan hampaat kalisivat ja vapisi kylmästä, jalat sinertävät ja iho kananlihalla.
      Jalat jääkylmät. sisällä lämpö 41,6, pulssi 120, kunnes potilas kuoli parin unettoman yön jälkeen.

    • Anonyymi

      Toivottavasti en joudu sinun osastollesi hoitoon, jos ominpäin alat tuollaisia päätöksiä tekemään ja kuumetta nostamaan.

      • Anonyymi

        Kuume nousee jos ihoa kylmennetään. Sehän on päivänselvää!
        Jos jalat ja iho kylmenevät, silloin sisälämpötila kehossa nousee vastaavasti!
        Sama kuin jos jäähdyttäisi lämpöpatteria panemalla jäätä termostaatille!

      • Anonyymi

        Ole hyvä vain ja palele ja vapise!
        Minun osastollani potilaat saivat pitää peitteensä rauhassa ja selvisivät kuumeestaan hengissä ja vähällä vaivalla, kun naapuriosastolla jäähdytettiin kunnes sydän ei enää jaksanut, ja potilas kuoli kuumehorkassaa vapisten!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuume nousee jos ihoa kylmennetään. Sehän on päivänselvää!
        Jos jalat ja iho kylmenevät, silloin sisälämpötila kehossa nousee vastaavasti!
        Sama kuin jos jäähdyttäisi lämpöpatteria panemalla jäätä termostaatille!

        Kyllä se lääketieteen mukaan menee niin, että kun keho paleltuu, ruumiinlämpö laskee. Kuumetta et todellakaan saa, jos tuuperrut lumihankeen. Et edes hetkellisesti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä se lääketieteen mukaan menee niin, että kun keho paleltuu, ruumiinlämpö laskee. Kuumetta et todellakaan saa, jos tuuperrut lumihankeen. Et edes hetkellisesti.

        Joskus luulen etten keskustele edes normaalin älykkyyden omaavan kanssa!
        Et ole kai nähnyt ainutta kuumepotilasta.

        Kivikauden terapia perustuu siihen että kuume laskee jos ihoa jäähdytetään, koska luullaan ihmisen olevan vaihtolämpöisen kuin dinosauruksen.
        Käytännössä on päinvastoin: ihminen pyrkii nostamaan lämpöä lisäämällä palamista, jos on kylmä. Lisäksi verenkierto ihoon ja raajoihin vähenee ja nämä kylmenevät. Sydän lyö nopeammin, saattaa tulla vilunväreitä.
        Asiantuntijat tietävät että kuumeessa on lämmönsäätely viritetty korkeammaksi, jolloin normaalilämpö saattaa olla 39,2, ja silloin 38,0 on yhden asteen verran alilämpöä ja tuo palelemisen oireet. Kun lämpö nousee 39,2:een potilas tuntee olonsa paremmaksi, sydän lyö normaalisti, potilas ei palele eikä hikoile, vaan on lämmin.

        Hämmästyttää että kuumeesta tiedetään niin vähän, vieläpä lääketieteen keskustelussa! Lumihangessa käy kuin teho-osastolla, kylmennetään niin kauan kunnes lämmönsäätely romahtaa ja veri virtaa iholle ja tulee lämmin ole vähän ennen kuin paleltuu lumihankeen tai joutuu hengityskoneeseen kuin koronapotilaat!

        Minulla kuumeessa palelemisen ja liian kuuman olo vuorottelee. Joskus jopa tuntuu että se tapahtuu yhtäaikaa kumpikin. Hikoilukin on kylmää tai kuuman hiostavaa. Elimistö ikäänkuin hakee tasapainoa, sitähän kuumepotilas luontaisesti yrittää saavuttaakin. Välillä haetaan kahtakin peittoa lämmittämään ja vähän ajan päästä kumpikin peitto on liikaa.

        Ei kai ole niin että säätelet lämmönsäätelyäsi ylös ja alas lääkkeiden avulla!
        Kun otat vaikka parasetamolia, termostaatti luulee että vaara on ohi, ja laskee lämmönsäätelyn tasoa, jolloin 38,5 tuntuu kuumalta, vaikka se aikaisemmin on tuntunut kylmältä, kun säätely on ollut 39,2 astetta

        Kylmä hiki tulee myös jos keho on hälytystilassa, esimerkiksi pitkäaikaisen jäähdytyksen seurauksena.

        Voivoisentään. Yrität väkisin väittää että ihmiset tekevät jotain mistä et tiedä mitään.

        Toisinaan käytän Finnrexiä (asetyylisalisyylipohjainen) kuuma juoma. mutta enimmäkseen olen kokonaan ilman lääkitystä kuumeisena . Kummassakin tapauksessa kuumeilu on samantapaista.
        Lääkitysen etuna pidän sitä, että pystyn paremmin nukkumaan ko. tilassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voivoisentään. Yrität väkisin väittää että ihmiset tekevät jotain mistä et tiedä mitään.

        Siksi kysyinkin! Voi voi sentään kuinka monet tekee niin!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toisinaan käytän Finnrexiä (asetyylisalisyylipohjainen) kuuma juoma. mutta enimmäkseen olen kokonaan ilman lääkitystä kuumeisena . Kummassakin tapauksessa kuumeilu on samantapaista.
        Lääkitysen etuna pidän sitä, että pystyn paremmin nukkumaan ko. tilassa.

        Kiitos rehellisestä vastauksesta!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siksi kysyinkin! Voi voi sentään kuinka monet tekee niin!

        En huomannut kysymystä. Väitteen sensijaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En huomannut kysymystä. Väitteen sensijaan.

        Et huomannut myöskään että "kysyinkin" jälkeen on huutomerkki, eikä kaksoispistettä!
        Se oli siis vastaus!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      282
      4751
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      135
      3056
    3. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      50
      2959
    4. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1541
    5. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      227
      1242
    6. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1189
    7. Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa

      Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.
      Maailman menoa
      7
      986
    8. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      981
    9. Paskalaista valokuitulakiin

      Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais
      Maailman menoa
      52
      969
    10. Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?

      Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu
      Ikävä
      78
      961
    Aihe