Ketkä ovat kirjan "Tulevaisuuden lyhyt historia " takana?

Anonyymi

Eilen illalla joku keskustelijoista oli harmistunut, siihen, että vetoan tuon kirjan viisauksiin kyllästymiseen asti, ja epäili, että olisin itse kirjoittanut tuon teoksen, Itseasiassa olin kovin otettu, ja ylpeä, ajatuksesta, mutta minun on kieltäydyttävä kunniasta. En varmaan olisi kovin uskottava tuossa roolissa, sillä olen vasta koronakaranteenin ajan tutkinut tuota kirjaa, enkä edes ymmärrä sitä kaikilta osin . Ei minun käsityskyvylläni aukea esimerkiksi lause: "Maapallon hiilidioksiditasapaino on nimittäin liian monen toisistaan riippumattoman osatekijän muodostama dynaaminen kokonaisuus, jonka matemaattinen mallintaminen johtaa niin monimutkaisiin osittaisdifferentiaaliyhtälöihin, että niiden ratkaisemisessa parhaatkin tietokoneet tukehtuvat. "

Se että lainaan tuon kirjan ajatuksia, johtuuu yksinkertaiseti siitä, että sivula 17 oeva äärimmilleen yksinkertaistettu kaavio loksautti tuon hiilen kierron peraatteen mielessäni paikalleen, ja me pienet ihmiset sorrumme helposti julistamaan juuri oppimaamme asiaa kaikelle kansalle. Enää minua ei hämätä sellaisilla yleistyksellä kuin : " CO2:n pitoisuus ilmassa on vain promillen osia". "Lehmän pierut" ymmärrän hyt osaksi luonnon kiertoa, mutta fossiilinen metaani on myrkkyä, koska se tulee luonnollisen kierron ulkopuolelta jne. En siis pelkää enää otaa kantaa näissä asioissa . Olen voimaantunut, niinkuin feministit sanoisivat!

Mutta ketkä ovat tuon monitasoisen teoksen takana . Ensimmäinen epäilyni kohdistui Osmo Soininvaaraan, sillä hänen bloginsa joulukuulta piirtää lähes identtisen kuvan seurauksista, jos ilmastonmuutosta ei onnistuta rajaamaan. Soininvaaran blogi oli joulukuussa , tämä kirja ilmestyi tammikuussa. Muuta näyttöä, asiassa en löytänyt .
Toseksi epäilyksen alaiseksi joutui Petter Taalas, sillä kirjan näkemykset täsmäävät hänen lausuntoonsa: "Hiilinielut eivät ole ratkaisu, on rajoitettava fossiilisen hiilen polttoa.
Mutta niin Taalas kuin Soininvaarakaan eivät sovi kuvaan, koska kirjan fiktiivinen osa rienaa heidän muita pyhiä arvojaan vähän samaan tapaan kuin Michael Mooren viimeisin elokuva.

Michael Moore sopisi kyllä,sillä kirja on tehty jo tammikuussa ja Mooren elokuva julkaistiin ihan äsken ja molemmmat kritisoivat voimakkaasti businessmaailmaa, joka ei ole kiinnostunut maailman tilasta vaan rahastaa härskisti . Ainoa ero näiden välillä on, että Moorella on "linkolalainen " hanskat tiskiin asenne , kun taas kirja näkee asian valoisammin: "Emme suinkaan usko maailmanloppuun. Lapsia maailmanlopulla pelottelevat aikuiset ovat vastuuttomia. Ei ole olemassa sellaista viisautta, jonka perustella maailmanlopun tiedettäisiin olevan ovella, mutta hiilidioksidin äkillinen lisäys ilmakehässä nostaa vääjäämättä lämpötilaa lyhyellä aikavälillä. Elonkehän reaktio lämpötilan nousuun pitkällä aikavälillä on hämärän peitossa. "
Michael Moorea ei pystytä vaientamaan, joten Hesarikin pyrkii tekemään hänestä "hörhöä" (Arla Kanerva Hesarissa 29.4.)Mutta kirjan tekijät pyrkivät olemaan "profeettoja omalla maallaan ", joten heidät on helppo vaieta kuoliaaksi.

Mutta Moore tekijä ei ymmärrettävästikään ole, joten epäilykseni kohdistuu yliopistomaailmaan.

13

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Aivan sama kuka sen on kirjoittanut, pitkällä tähtäimellä ilmasto tulee viilenemään kuten Aurikotietteilijät ovat jo pidempään ennnustaneet. Vai miten on täällä suomessa? kaipaan jo niitä 2000 luvun ja 90 luvunkin lämpimiä kesiä kun veneessäkin yleensä pärjäsi ilman lämmityslaitetta.

      • Anonyymi

        Aurinko paistaa kun on paistaakseen, ei meidän siitä tarvitse huolehtia, mutta lastenlasten elinympäristöstä huolestuneena haluaisin kyllä keskustella tuon kirjan tekijöiden kanssa, Googlettamalla löysin vain kustantajan lehdistötiedotteen, joka oli otsikoitu: "Viruksia tulee ja viruksia menee, mutta hiilidioksidi jää ja kumuloituu".


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aurinko paistaa kun on paistaakseen, ei meidän siitä tarvitse huolehtia, mutta lastenlasten elinympäristöstä huolestuneena haluaisin kyllä keskustella tuon kirjan tekijöiden kanssa, Googlettamalla löysin vain kustantajan lehdistötiedotteen, joka oli otsikoitu: "Viruksia tulee ja viruksia menee, mutta hiilidioksidi jää ja kumuloituu".

        Eikö tuo jo kerro jotain, hyvä puoli siinä se kun ovat itsekin alkaneet epäröimään, niin ettei omaa nimeä kehtaa mainita.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö tuo jo kerro jotain, hyvä puoli siinä se kun ovat itsekin alkaneet epäröimään, niin ettei omaa nimeä kehtaa mainita.

        En usko, että kehtaamisesta on kysymys, sillä niin paljon faktaa on kuitenkin takana.
        Tarkistin nimittäin VMO:n sivuilta, että faktat kyllä pitää paikkansa

        https://public.wmo.int/en/resources/bulletin/annual-global-carbon-budget

        Aluksi epäilin Soininvaaraa, koska hänen joulukuinen bloginsa loi lähes identtisen kuvauksen seuraamuksista, jos fossiilihiilen polttoei lopu.
        Toinen potentiaalinen ehdokas sylttytehtaan johtajaksi oli VMO:n pääsihteeri Petteri Taalas, sillä hän on lausunyt julkisuudessa: "Hiilinielut eivät ole ratkaisu, on rajoitettava fossiilisen hiilen polttoa". Tämä sama ajatus löytyy tuosta kirjasta.
        Mutta kumpikaan heistä ei sovi kuvaan, silllä fiktiivinen osa on sellaista mustaa huumoria, että kumpikaan herroista ei olisi valmis pilkkaamaan omia pyhiä arvojaan. He eivät ikimaailmassa olisi valmiit käyttämään feminismiä fasismin metaforana.

        Nyt kun olen nähnyt kuinka Michael Mooresta yritetään tehdä" hörhöä", ymmärrän miksi tekijät haluavat olla pseudonyymin suojassa. Moore on uskaltautunut väittämään, että businessmaailma suojelee maailman energiamonopoleja omimalla vihreiltä business-ideoita, jotka tosiasiassa vain pahentavat luonnon tilaa, Luulenpa että tekijät ovat fiksua väkeä, ja ovat halunneet välttää henkilöön menevät hyökkäykset suojellakseen itseään ja perheitään.

        Kun luin Hesarista 29.04. Arla Kanervan otsikon elokuvasta, oli selvää, että Hesarikin on mukana mitätöimässä Moorea. Moore on tosin immuuni haukuille, mutta jonkun pienen suomalaisen yliopiston tutkijan ei parane mennä tänä päivänä kyseenalaistamaan vallitsevia totuuuksia esin sähköautojen ja hiilinielujen autuaaksi tekevästä vaikutuksesta. On hätkähdyttävää nähdä, että Mahtavan Mooren käsitys on lähes identtinen tammikuussa ilmestyneen suomalaisen kirjan tekijöiden kanssa.
        Oleellisen ero tosin löysin . Moore on "linkolalainen" , joka ei usko ihmiskunnan selviävän, mutta valoisa suomalainen kirjoittajajoukko ei usko maailmanloppuun.


    • Anonyymi

      Lainaus kirjan esittelystä: "Mutta niin kuin aina ennenkin, vallankumous syö lapsensa, ja ihmiskunta joutuu tuhon tielle."
      Ei, ihmiskunta ei ole vieläkään joutunut tuhon tielle. Ihmiskunnalla menee kaikilla mittareilla mitattuna paremmin kuin koskaan.

      • Anonyymi

        Kyllä maailmanloppu häämöttää jo taivaanrannalla. Sen voimme todistaa kunhan ensin pääsemme taivaanrannalle.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä maailmanloppu häämöttää jo taivaanrannalla. Sen voimme todistaa kunhan ensin pääsemme taivaanrannalle.

        Littumaassa elävät AGW-uskovaiset tietysti ehtivät sinne ennen muita, koska heillä on lyhyempi matka.


      • Anonyymi

        Jos luit kirjaa pitemmälle, siellä sanotaan että Ranskan suuren vallakumouksen suuri feministi, Olympe de Gouges, sanoi noin noustessaan mestauslavalle.

        Kirjassa ei sanota että Vallankumous tuhoaa ihmiskunnan, vaan että se syö lapsensa. Toisin sanoen vallankumouksen aatteet jäävät aina valtapyrkimysten jalkoihin.


      • Anonyymi

        Tuo lainaus tuhon tiestä kuvaa kirjan fiktio-osaa, johon joudutaa jos ei mitään tehdä.
        Ja tuo tuho kohtaisi fiktionkin mukaan vasta vuonna 2075.


    • Anonyymi
      • Anonyymi

        "Harhaanjohtavaksi syytetty dokumentti sisältää uusimman syytöksen mukaan myös ilman lupaa käytettyä videomateriaalia. Brittiläinen luontokuvaaja Toby Smith ei hyväksy, että hänen kuvaamaansa muutaman sekunnin mittaista pätkää käytetään elokuvan yhteydessä."

        Juutuubi otti leffan pois verkosta siksi, että tekijänoikeuksien rikkomisesta tehtiin ilmoitus. Jos Mooren ryhmä poistaa luvatta käytetyn materiaalin videopätkästä niin sitten leffa saadaan takaisin juutuubiin.

        Samanlaista on sattunut monen muunkin juutuubivideon kohdalla. Sisällön virheillä ei ole mitään merkitystä mutta tekijänoikeuksiin vetoaminen tuottaa aina tulosta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Harhaanjohtavaksi syytetty dokumentti sisältää uusimman syytöksen mukaan myös ilman lupaa käytettyä videomateriaalia. Brittiläinen luontokuvaaja Toby Smith ei hyväksy, että hänen kuvaamaansa muutaman sekunnin mittaista pätkää käytetään elokuvan yhteydessä."

        Juutuubi otti leffan pois verkosta siksi, että tekijänoikeuksien rikkomisesta tehtiin ilmoitus. Jos Mooren ryhmä poistaa luvatta käytetyn materiaalin videopätkästä niin sitten leffa saadaan takaisin juutuubiin.

        Samanlaista on sattunut monen muunkin juutuubivideon kohdalla. Sisällön virheillä ei ole mitään merkitystä mutta tekijänoikeuksiin vetoaminen tuottaa aina tulosta.

        Tässä on tietystikin kysymys markkinointipelistä, joten Suomesta käsin on vaikea tunnistaa "sylttytehdsta".
        Mutta tässä elokuvassa Mooren sanomaa vihaavat lähes kaikki, sillä todellisuudessa hän on alarmisti, joka uskaltaa " purra omia koiria", kun he syyllistyvät pelottelemaan ihmisiä mailmanlopulla, ja käytttävät sitten pelkotilaa busineksessa julmasti hyväkseen. Vihreä businesmaailma on saanut herneen nenäänsä.

        Suomalaista vihreää businesta vetävät eivät varmasti siedä seuraavanlaista tulevaisuuden kuvausta:

        "Uskottiin, että lämpötila saataisiin jäämään alle kahden asteen, jos vain kaikki ihmiset ryhtyisivät kasvissyöjiksi ja alkaisivat kierrättää tavaroitaan. Sinänsä hyviä asioita, mutta näin itse ongelma karnevalisoitiin. Ihmiset kierrättivät ja neuvoivat toisiaan. Kirjoittivat toisilleen opaskirjoja ja järjestivät seminaareja siitä, kuinka hiilidioksidi saadaan siirtymään paikasta toiseen. Päätettiin kieltää polttomoottorit tieliikenteessä, vaikka olisi pitänyt kieltää vain fossiilinen polttoaine. Siinä menivät pesuveden mukana biopolttoaineilla käyvät moottorit, joita olisi kipeästi kaivattu haja-asutusalueiden tarpeisiin. Suomessa kiellettiin metsähakkuut, vaikka ongelmana oli metsien häviäminen tropiikissa. Kaikkialla nähtiin hiilinieluja, ja koko ajan kaiken tämän hälinän takana virtasi lisää fossiilista hiiltä biosfääriin, josta sillä ei ollut ulospääsyä. Silti kaikki uskoivat, että hiilineutraalius olisi saavutettavissa."


    • Anonyymi

      Katselin eilen yle Arenasta haastattelun, jossa Ekomodernistit esittelivät itseään. Ajatukset olivat kovin samanlaisia, kuin tämän kirjan viisaudet, joten olisiko kirjoiittajia etsittävä heidän joukostaan?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14881
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3069
    3. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3066
    4. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3065
    5. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3065
    6. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3064
    7. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3064
    8. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3060
    9. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3054
    Aihe