Montako kumppania vuorokauden aikana?

Anonyymi

Montako teillä on ollut yhden vuorokauden aikana?

Vuorokauden aikana itselläni kolmesti ja melkein neljästi, jos vuorokauteen saisi kaksi tuntia lisää.

Nainen nro 1: Alkoi yöllä ravintolassa, kun tapasin opiskeluaikojeni vakipanon. No olin aika humalassa ja nainen vei mut kotiinsa. Oli alkanut harrastamaan jotain napatanssia ja halusi sitä minulle esitellä. No joo ihan ok näköistä, mutta romanttisena ja väsyneenä miehenä tokaisin, että jos haluat nussia, niin alkaa olla jo kiire, sillä muuten nukahdan ;c) No siinä sitten kerta yöllä ja kerta aamulla.
Lopputulos: ihan paskaa seksiä, mutta miks ei nyt noin vanhojen muistojen vuoksi.

Nainen nro 2: Olin sopinut lounastreffit exän kanssa ja eikös se mennyt sitten klo 12 panemiseksi exän asunnolla.
Lopputulos: miten voikaan vaatteet tippua kuin itsestään. Ihmeen hyvää seksiä ja tulee mieleen, että pitäisikö suhteet alkaa ensin naimisella ja vasta sitten seurustelulla...

Nainen nro 3: Vähän aikaa kotiin ja nukkumista klo 17 oli nettitreffit. Nainen oli noin 4-kymppinen kuntosaliohjaaja ja ihan mielettömässä kunnossa. Oli jättänyt hyvin paitansa ylänapit auki ja rinnat olivat pushuppien ansiosta kuin tarjottimella! ;c) Siinä syönnin ohessa sitten tokaisin, että saanko ehdottaa miten ilta jatkuu... suostui ja tuon toteutuimme eli taksilla luokseni hakemaan punaviiniä sekä CD-koteloa ja kuuntelmaan hyvää musiikkia punaviinin kera naisen omakotitaloon, jossa tietysti laitettiin sauna päälle.
Lopputulosa: Nyt kyllä miestä vietiin!!! Ihan mieletön seksipeto! Tapasimme seksin merkeissä useamminkin!!! Kyllä seksi on mahtavaa!!! ;c)

Nainen nro 4: Lähdin nettituttavuuden luota illalla, sillä hänelle oli mies tulossa kotiin seuraavana aamuna ja naisen piti hieman siivota asuntoa ;c) Olin jo punaviinistä ja onnistuneesta illasta sen verta fiiliksissä, että kavereiden kanssa uudestaan baariin. Siellä tuli vastaan ystävykset eli kaksi naista, joista toinen oli viisikymppinen ja toinen ikäiseni eli kolmekymppinen. Ilta oli todella rattoisa ja luulin, että tulisin päätymään tämän nuoremman kanssa sänkyyn. No mentiin siitä taksilla kolmistaan tämän nuoremman luokse jatkoille. Olin jo reissuista sen verta rähjääntynyt, että pyysin pyyhettä ja menin yksin suihkuun. Ehdin melkein jo pestä itseni, kun kylpyhuoneen ovi avautui ja tämä vanhempi nainen tuli alastomana suihkuun kanssani. Oli muuten upea ilmestys vaikka ikää oli jo n. 50 -vuotta!!! Urheilu tekee kummia tai sitten vain jollain on geenit kohdillaan. Olivat tehneet meille vierashuoneeseen jo sängyn valmiiksi. Ei ollut ihan normaali yö, sillä tuntui, etten saa millään tarpeeksi! Olin ollut jo kolmen naisen kanssa ennen tätä ja silti panetti niin pirusti. Valehtelematta naitiin 5-8 kertaa yön aikana ja olin kuulema ollut aika äänekäs tämän nuoremman naisen mukaan. Hän pelkäsi, että naapurt alkavat jo valittamaan ;c) Jossain vaiheessa kävin yöllä vessassa ja menin alastomana keittiöön juomaan vettä. Tämä nuorempi nainen oli hiippaillut keittiöön ja tarrasi kulliin kiinni ja hieroi kovaksi. Halusi kuulema vielä kerran kulla kun nain hänen ystäväänsä ;c) Aamulla suihkussa käytyäni seisoin pyyhepäällä olohuoneessa katselemassa aamu-uutisia. Nuorempi nainen laittoi aamupalaa t-paita ja pikkarit päällä ja pakkohan oli tehdä naiselle samat eli ujuttaa käsi pikkareiden sisään ja hieroa kosteaksi samalla kun vanhempi nainen oli suihkussa ;c)
Lopputulos: Mahtava ilta ja seksiä enemmän kuin luulin kykenevän! Kiva lisä oli flirtti tämän nuoremman naisen kanssa, vaikka ei koskaan hänen kanssa naitukkaan.

Mitäs kokemuksia teillä on?

3

974

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Minulla on suurin lukema kaksi ja nuokin samalla kertaa eli kimpassa.

      Onhan noita kimppoja aika suuriakin, mutta mielestäni kimppa lasketaan yhdeksi olis sitten kuinka monta panoa tahansa.

    • Anonyymi

      Jees nois sitä pitää

    • Anonyymi

      Itselläni oli nuorempana vähän nyt jälkeenpäin katsottuna erikoinen tilanne. Tavallaan seurustelin kahden naisen kanssa samaan aikaan ja asuin vähän kuin vuorotellen heidän kanssaan. Mitään pettämistä siinä ei ollut vaan kummatkin tiesivät toisistaan.
      Tämä oli kummallisen toimiva järjestely ja molemmat antoivat kyllä parastaan. Hemmottelivat minkä ehtivät ja seksiä oli aamuin illoin ja jopa välillä.
      Kerran sitten kävi niin, että aamuseksiä toisen kanssa ja iltaseksiä toisen kanssa, mutta väliin sattui ihan puolivahingossa erään vanhan naistutun kanssa kunnon suihinotto viattoman kahvihetken päätteeksi autossani. Näimme pitkästä aikaa ja kiva oli vaihtaa kuulumiset, mutta tuo loppuun asti annettu suuhoito kruunasi kaiken.
      Eihän tuossa ollut kuin kaksi saman päivän aikana, mutta spontaani suihinotto mällit niellen on mielestäni jo melkein kolmas. ;)
      Oi niitä aikoja ...

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      91
      2047
    2. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      56
      1230
    3. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1157
    4. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1117
    5. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

      Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
      Kaste
      373
      1049
    6. Martina ja jalkapalloilija2

      Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      186
      1013
    7. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      58
      975
    8. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      122
      968
    9. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      962
    10. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      94
      959
    Aihe