Värit

Tietääkö kukaan: Värithän syntyvät valon osuessa esim. esineen pintaan. Ovatko esineet sitten näkymättömiä täysin pimeässä kun niiden pinnasta ei heijastu valoa? Ikkunalasikin näkyy tietyn värisenä vaikka suurin osa valosta menee sen läpi. Eli siis jos olisi mahdollisuus nähdä täysin pimeässä, ilman mitään valoon perustuvaa laitetta, niin emmekö näkisi mitään?
161650
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

kaikuluotaus "NÄKEE" kaiken. Tosin värit vain puuttuvat, mutta kappale erottuu selvästi.
Ehkä aistisímme mailiamme vain toisella lailla, ilman valoon perustuvaa näköaistia.

Mites muuten lepakot suunnistavat tai etsivät öttiäisiä? tai tietyt nisäkkäät/kalat jotka hahmottavat ympäristön kaikuluotaamalla tai sähköimpulssiin perustuvalla ympäristön havainnointiin.
Tai sitten syntymä sokeat, jotka havainnoivat ympäristön koskettamalla ja kuuloaistilla.

ELI:
Näkisimme ja aistisimme ympäristön vain toisella tavalla.

Äänestä
  • Mutta kysymys kuului että ovatko esineet näkymätömiä ilman valon heijastusta?

    Äänestä

Jos ajatellaan näkemistä siinä tavallisessa mielessä, niin pimeässä esineitä ei tietenkään näe. Muita keinoja havainnointiin on, kuten tuo kaikuluotaus.

Jos laajennetaan tämä "näkeminen" riittävän laajaksi ihmisen havaitsemien sähkömagneettisen säteilyn ulkopuolelle, niin ei tarvita edes sähkömagneettisen säteilyn heijastumista, jotta kappale näkyisi. Kaikki kappaleet nimittäin säteilevät lämpösäteilyä, ja tämä voidaan nähdä lämpökameralla. Erotteluun tietysti tarvitaan sitä, että on jonkinlaisia lämpötilaeroja.

Äänestä
  • Kun juuri nimenomaan en tarkoita esineiden havainnoimista. Puhun valosta ja sen osumisesta kiinteään kohteeseen. Valo luo värit. Esine jolla ei ole mitään väriä, onko se näkymätön?

    Äänestä

  • jussi kirjoitti:

    Kun juuri nimenomaan en tarkoita esineiden havainnoimista. Puhun valosta ja sen osumisesta kiinteään kohteeseen. Valo luo värit. Esine jolla ei ole mitään väriä, onko se näkymätön?

    Ei värejä ole oikeasti olemassa, on vain eri säteilyn aallonpituuksia, joista osan ihmisen aistielimet muuttavat tietynlaisiksi aistimuksiksi. Tietynlaisten aistimusten yhteydessä olemme ottaneet käyttöön käsitteen väri. Lisäksi ihmissilmänkin havainnot muuttuvat valon vähetessä värillisistä mustavalkoisiksi.

    Oikea tapa olisi sanoa, ettei esine lähetä tietyssä tilanteessa säteilyä näkyvän valon aallonpituuksilla eikä sitä silloin voi tällä alueella havaita. Jollakin muulla aallonpituusalueella esine voi emittoida säteilyä, joka taas voidaan havaita.

    Havaitsemiseen tarvittava säteilyn intensiteetti taas vaihtelee havaintovälineen mukaan. Luonnossa syksyisenä pilvisenä ja kuuttomana yönä voi olla ihmissilmin havaittuna täysin pimeää, mutta herkällä videokameralla tai sitten valomonistinputkella saa aivan kohtuullista kuvaa. Yöeläinten silmät ovat ihmissilmiin verrattuina kertalukuja herkemmät ja myös niiden näkemä aallonpituusalue ihmistä laajempi. Näin ihmisen täysi pimeä on yöeläimille pelkästään hieman hämärää.

    Kaiken tämän pyörittelyn jälkeen toteaisin, että esineen näkymättömyys on pelkkä määrittelykysymys, ei mikään yksikäsitteinen fysikaalinen fakta.

    [lainaus]
    Puhun valosta ja sen osumisesta kiinteään kohteeseen. Valo luo värit. Esine jolla ei ole mitään väriä, onko se näkymätön?
    [päättyy]

    Esine voi heijastamisen lisäksi myös taittaa valoa. Jos lasi on täysin kirkas, niin kyllä se näkyy.

    Jos mitään valoa ei kappaleeseen kohdistu, niin se ei näy. Nämä ovat mielestäni itsestäänselvyyksiä. En ymmärrä, mitä haet.

    Äänestä

  • jussi kirjoitti:

    Kun juuri nimenomaan en tarkoita esineiden havainnoimista. Puhun valosta ja sen osumisesta kiinteään kohteeseen. Valo luo värit. Esine jolla ei ole mitään väriä, onko se näkymätön?

    Entäpäs jos tarkkailijoita olisi olemassa niin olisiko koko kappaleita olemassa ?

    Äänestä

  • Ihmetellen kirjoitti:

    Entäpäs jos tarkkailijoita olisi olemassa niin olisiko koko kappaleita olemassa ?

    Entäpäs jos tarkkailijoita EI olisi olemassa niin olisiko koko kappaleita olemassa ?

    Äänestä

  • Ihmetellen kirjoitti:

    Entäpäs jos tarkkailijoita EI olisi olemassa niin olisiko koko kappaleita olemassa ?

    Jos oksa katkeaa yksinään metsässä, kuuluuko tapahtumasta rasahdusta?

    Äänestä

  • Jeppe kirjoitti:

    Ei värejä ole oikeasti olemassa, on vain eri säteilyn aallonpituuksia, joista osan ihmisen aistielimet muuttavat tietynlaisiksi aistimuksiksi. Tietynlaisten aistimusten yhteydessä olemme ottaneet käyttöön käsitteen väri. Lisäksi ihmissilmänkin havainnot muuttuvat valon vähetessä värillisistä mustavalkoisiksi.

    Oikea tapa olisi sanoa, ettei esine lähetä tietyssä tilanteessa säteilyä näkyvän valon aallonpituuksilla eikä sitä silloin voi tällä alueella havaita. Jollakin muulla aallonpituusalueella esine voi emittoida säteilyä, joka taas voidaan havaita.

    Havaitsemiseen tarvittava säteilyn intensiteetti taas vaihtelee havaintovälineen mukaan. Luonnossa syksyisenä pilvisenä ja kuuttomana yönä voi olla ihmissilmin havaittuna täysin pimeää, mutta herkällä videokameralla tai sitten valomonistinputkella saa aivan kohtuullista kuvaa. Yöeläinten silmät ovat ihmissilmiin verrattuina kertalukuja herkemmät ja myös niiden näkemä aallonpituusalue ihmistä laajempi. Näin ihmisen täysi pimeä on yöeläimille pelkästään hieman hämärää.

    Kaiken tämän pyörittelyn jälkeen toteaisin, että esineen näkymättömyys on pelkkä määrittelykysymys, ei mikään yksikäsitteinen fysikaalinen fakta.

    "Ei värejä ole oikeasti olemassa, on vain eri säteilyn aallonpituuksia, joista osan ihmisen aistielimet muuttavat tietynlaisiksi aistimuksiksi." lainaus päättyy
    joskus, sitä millaisina eri ihmiset näkevät esim jonkun tietyn värin. Meinaan vaan, kun lapselle näytetään jotain väriä, vaikkapa vihreää. Niin lapsi oppii, että tuon valon aallonpituuden aiheuttama "aistimus" tarkoittaa vihreää. Mutta millaisena lapsi tämän vihreän näkee, sitähän ei toinen ihminen voi tietää. Jonkun ihmisen vihreä voi olla siis aivan "erilainen" kuin toisen. Mahtaisiko esim tästä johtua erilaiset mielivärit?
    Tätä minun pohdiskelmaa on vaikea selittää, mutta toivottavasti tajuat mitä tarkoitan.

    Äänestä

  • "ei tarvita edes sähkömagneettisen säteilyn heijastumista"

    Myös lämpö on SM-säteilyä!

    Äänestä

  • sillisallad kirjoitti:

    "Ei värejä ole oikeasti olemassa, on vain eri säteilyn aallonpituuksia, joista osan ihmisen aistielimet muuttavat tietynlaisiksi aistimuksiksi." lainaus päättyy
    joskus, sitä millaisina eri ihmiset näkevät esim jonkun tietyn värin. Meinaan vaan, kun lapselle näytetään jotain väriä, vaikkapa vihreää. Niin lapsi oppii, että tuon valon aallonpituuden aiheuttama "aistimus" tarkoittaa vihreää. Mutta millaisena lapsi tämän vihreän näkee, sitähän ei toinen ihminen voi tietää. Jonkun ihmisen vihreä voi olla siis aivan "erilainen" kuin toisen. Mahtaisiko esim tästä johtua erilaiset mielivärit?
    Tätä minun pohdiskelmaa on vaikea selittää, mutta toivottavasti tajuat mitä tarkoitan.

    Asia on varmasti esittämälläsi tavalla, ja onkin vain sovittu, että esimerkiksi jokin pinnan emittoiman säteilyn aistimusta kutsutaan vihreäksi, vaikka kukin yksilö aistii sen omalla tavallaan.

    Ilmeisesti kuitenkin eri ihmisten silmien herkkyysjakauma on niin samanlainen, ettei kiistoja juuri synny eri värien suhteellisesta tummuudesta tai muusta vastaavasta. Ainoastaan punavihersokeat ovat poikkeus tästä säännöstä.

    Äänestä

Tarkasti ottaen väreillä ei ole yksiselitteistä fysikaalista vastinetta valon suhteen, vaan värit ovat pikemminkin aivoissa syntyvä kokemus. Hyvin monet erilaiset valon aallonpituuksien yhdistelmät tuottavat saman värikokemuksen.

Värien näkeminen perustuu siihen, että silmässä on karkeasti jaotellen kolmen tyyppisiä tappisoluja. Näillä tappisoluilla on eri herkkyysmaksimit valon allonpituuksien osalta. Mainitun karkean jaettelun mukaisesti herkkyysmaksimit osuvat punaisen, vihreän ja sinisen kohdalle. Kun sopivan taajuinen valokvantti osuu tappisoluun, se lähettää signaalin näköhermolle, joka sitten välittyy aivoihin. Ihmisen näkemä aallonpituusalue on noin oktaavin, eli suunnilleen 400...800 nm... tässäkin on melko paljon yksilöllisiä eroja.

Tappisolut vaativat kuitenkin ison kimpun valokvantteja aktivoituakseen, eli valon voimakkuuden pitää olla riittävä. Pimeässä tai hämärässä tappisolut eivät enää toimi, vaan näkeminen perustuu sauvasolujen toimintaan. Täysin pimeässä ei tietenkään voida puhua varsinaisesta näköhavainnosta ollenkaan. Sauvasoluilla ei ole erilaisia herkkyysmaksimeita, vaan niiden avulla saavutetaan vain monokromaattisia näköhavaintoja. Kirkkaassa valossa sauvat ovat saturoituneita eivätkä toimi.

Siis vielä kerran... Näkeminen yleensäkin on aivoissa syntyvä kokemus, joka perustuu silmän valoherkkiin soluihin osuvien valokvanttien aiheuttamiin ärsytyksiin. Värit ovat myös aivoissa syntyvä kokemus, joka johtuu valoherkkien solujen erilaisista herkkysmaksimeista.

Äänestä
  • Niinpäniin.. ja se miten me määrittelemme esineen näkyväksi perustuu valon niihin aallonpituuksiin jotka me pystymme havaitsemaan. Näinollen esimerkiksi meille täysin "pimeässä" esine voi kuitenkin heijastaa ihmiselle näkymätöntä valoa joka voidaan taas muuttaa näkyväksi erilaisilla "koneilla" kuten pimeäkiikareilla ja lämpökameroilla. Yllämainittu kaikuluotaus muuten perustuu ääniaaltoihin eikä valoon.

    Äänestä

miksi valon aallonpituus muuttuu sen osuessa tietynlaiseen esineeseen aina samalla tavalla?

Äänestä
  • Tähän asti olen luullut, että tarvitaan aina optisesti epälineaarinen kide, jotta valon taajuus tai aallonpituus saataisiin muuttumaan, kun valo kulkee samassa väliaineessa.

    Se taas, että eri esineiden heijastama valo on eri väristä, johtuu siitä, että valon eri aallonpituudet absorboituvat kunkin esineen pintaan eri tavalla, joka on esineelle tyypillinen. Mutta eivät normaalit esineet muuta valon aallonpituuksia, vaan kohdistuvan ja heijastuvan valon eri aallonpituuksien välinen suhde muuttuu. Jos esimerkiksi heijastuvassa valossa on suhteessa enemmän punaista kun kohdistuvassa, niin esine näyttää punaiselta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

jussi kirjoitti:

Tietääkö kukaan: Värithän syntyvät valon osuessa esim. esineen pintaan. Ovatko esineet sitten näkymättömiä täysin pimeässä kun niiden pinnasta ei heijastu valoa? Ikkunalasikin näkyy tietyn värisenä vaikka suurin osa valosta menee sen läpi. Eli siis jos olisi mahdollisuus nähdä täysin pimeässä, ilman mitään valoon perustuvaa laitetta, niin emmekö näkisi mitään?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu